perjantai 8. kesäkuuta 2018

Bette Box | Kesäkuu 2018


Kesäkuun Bette Box saapui mulle eilen ja nyt mun olisi tarkoitus esitellä teillekin sen sisältö. Toukokuun boksi aiheutti jokseenkin ristiriitaisia fiiliksiä enkä edelleenkään täysin ymmärrä Betteltä saatuja selityksiä siitä pientä "kohua" aiheuttaneesta Vichyn voiteesta, mutta ehkä sen asian on jo parempi antaa olla. Toukokuun boksi ei muutenkaan oikein ollut mulle mieluinen, joten odotin sitäkin innokkaammin mitä kesäkuun boksi sisältää!


Sisältö on hyvin runsas ja monipuolinen - paljon edullisia tuotteita ja näytekokoja hieman kalliimmista, joilla boksiin saatiin runsaasti sisältöä. Boksin kokonaisarvo on noin 41,60 €, mikä ei ole mikään päätähuimaavan suuri summa. Tuotteitahan tässä on ihan älyttömästi, mutta jos yksittäisen tuotteen arvo kiikkuu siinä 2-5 euron hujakoissa niin eihän se kokonaisarvokaan sitten kovin suuri ole. Mielenkiintoisen oloisia tuotteita joka tapauksessa eikä se tuotteiden arvo suinkaan kerro kaikkea, joten käydäänpä vielä sisältö tuote kerrallaan läpi:


Tämä Rexonan Orchid Fresh Suihkusaippua oli boksin suurin ja tilaavievin, mutta samalla myös edullisin tuote. Orkidean ja trooppisten hedelmien tuoksuinen suihkugeeli lupaa antaa päivään kunnon energiaboostin. Ihan hyvän tuoksuinen suihkusaippua, joten varmasti tämä tulee käytettyä pois. Tää menee ehkä siihen "tylsää" -kategoriaan, mutta kyllä tämäkin ne edellisen boksin muumiponnarit ja vappuvärin voittaa! Ainakin tälle löytyy multa itseltäni käyttöä.
Hinta: noin 1,79 €/250 ml.


XZ Omena Hiushuude kuulosti alusta alkaen hurjan mielenkiintoiselta ja nyt on pakko myöntää, ettei mulla ollut aluksi harmainta aavistustakaan siitä, mikä hiushuuhde on! Tämä omenaviinietikkaa sisältävä tuote toimii niin tehohoitona shampoo- ja hoitoainekäsittelyn jälkeen, hoitoaineena shampoopesun jälkeen tai shampoon tilalla hiusten puhdistajana. Melkoinen monitoimituote siis ja jotenkin mun korvaani kuulostaa ehkä hieman hassulta, että samalla tuotteella voi sekä tehohoitaa hiuksia että pestä ne puhtaiksi. No saa nähdä miten tämä toimii omissa hiuksissani, mielenkiintoiselta ainakin vaikuttaa!
Hinta: noin 4,20 €/150 ml.


Doven Original 0% Alumiiniton Roll-On Deodorantti oli mulle yllättävänkin mieluinen, sillä ostin hätäpäissäni jokin aika sitten kaupasta uuden dödön edellisen tilalle ja se uusi dödö haisee mun mielestäni ihan miehelle. Ja poikaystävä oli samaa mieltä :D Joten uusi dödö on siis enemmän kuin tervetullut. Tämä Doven deodorantti on alumiiniton sekä alkoholiton, ja 1/4 sen sisällöstä on Doven kosteusvoidetta. Voiteen on tarkoitus huolehtia kainaloiden ihon kosteutuksesta ja deodorantti lupaa antaa suojan hikoilua vastaan koko päiväksi. Deodorantit on noiden perussuihkugeelien kansa vähän samaa kategoriaa eli hitusen tylsiä, mutta tällä kertaa tämä tuli mulle oikeasti tarpeeseen eli en valita!
Hinta: noin 2,85 €/50 ml.


Seuraavaksi Biozellin Silver Dry Shampoo, jonka itse asiassa aavistin olevan boksissa. Jotenkin mulle tuli boksia kotiin kantaessa ihan sellanen olo, että tää varmasti sieltä sisältä löytyy, kun tuolla kuivashampoopullon sisällä oleva "sekoitushelmi" tai mikä ikinä onkaan, kolisi laatikkoa kantaessa. Ja oikeessahan mä olin! Tämä on siis hopeakuivashampoo, jota voi käyttää joko pelkästään tyveen tai kauttaaltaan hiuksiin, jolloin niihin saa laajemmin viileän hopeista sävyä. Mullahan itse asiassa on tämä jo kahtena täysikokoisena pullona, joten veikkaanpa antavani tämän pienemmän 100 ml matkakoon eteenpäin jollekin toiselle. Tämän kanssa saa oikein kivasti hiusten sävyyn hopeanharmaata taittoa, mutta paras mahdollinen hiusten ja hiuspohjan raikastaja tämä ei mun mielestä ole. Boksin mukana tulleessa kortissa ei lukenut tästä kuivashampoosta mitään ja tämä olikin suunnattu vaaleahiuksisille.
Hinta: noin 7,50 €/300 ml.


Garnierin Ambre Solaire After Sun Tissue Mask on kangasnaamio, joka on suunniteltu erityisesti auringolle altistuneelle iholle. Naamio sisältää hyaluronihappoa sekä taikapähkinää, joiden tulisi yhdessä kosteuttaa, rauhoittaa sekä raikastaa ihoa. Kangasnaamiot eivät ole omia suosikkejani, mutta uskon että auringonoton jälkeen tällainen viileä naamio iholla tuntuu jopa ihan hyvältä. Muahan siis on inhottanut näissä kangasnaamioissa nimenomaan se kylmä ja märkä tunne, mutta kesällä se ei varmasti ole yhtä epämiellytävä. Idea tässäkin naamiossa on tosi kiva ja mielelläni kyllä testaan tämän joku kerta, kun olen viettänyt auringossa enemmänkin aikaa. Ajankohtainen tuote, johon on kiva päästä tutustumaan boksin kautta.
Hinta: noin 3,90 €/kpl.


Viime kuussa tuli yli 30-vuotiaille kohdennettu tuote (jonka kyllä sai moni alle 30-vuotiaskin) ja tässä kuussa hemmoteltiin sitten alle 30-vuotiaita tilaajia. Vichyn Slow Âge Täyteläinen Päivävoide tuli 15 ml koossa. Tämä suojakertoimen 30 sisältävä voide lupaa vahvistaa ja kosteuttaa ihoa. Sen sanotaan soveltuvan kaikille ihotyypeille ja voide sisältää mm. hyaluronihappoa, glyseriiniä sekä baïcalinjuuriuutetta. Vichyn voiteet on pääsääntöisesti toimineet omalla ihollani hyvin, joten mulla on kova luotto myös tähän voiteeseen. Tuoksu tässä ainakin oli oikein miellyttävä, vaikkakin ehkä hitusen turhan voimakas omaan makuuni. Tuoksuherkille en siis tätä lähtisi suosittelemaan, mutta mielenkiinnolla testaan kuinka hyvin tämä omalla ihollani toimii.
Hinta: noin 33,50 €/50 ml.


Lumenea ei oltu tälläkään kertaa unohdettu boksista ja sieltä paljastui Lumene Nordic Nude Natural Perfector CC Cream pienessä 5 ml koossa. Omani on sävyssä Fair/Medium ja kyseessä on kevyesti peittävä CC-voide, jonka tulisi mukautua jokaisen omalle iholle sopivaksi. Voide on tuubista puristettaessa valkoista ja muuttuu iholle hierottaessa sitten värilliseksi ja ainakin omaan ihooni tämä näytti mukautuvan oikein hyvin. Mä en oikeastaan käytä tämäntyylisiä kevyttä peittoa antavia tuotteita, mutta ehkä näin kesällä olisi hyvä opetella suosimaan kevyempääkin meikkipohjaa. Täytyy katsoa miten tämä toimii koko naamalla ja miltä lopputulos näyttää muuhun meikkiin yhdistettynä. Tästä olisin mieluusti ottanut isommankin koon, sillä 5 ml ei kovin pitkäksi aikaa valitettavasti riitä.
Hinta: noin 21,90 €/30 ml.


Toisena Lumenen tuotteena tuli kasvovoide, tällä kertaa Lumene Lähde Intense Hydration 24H Moisturizer. Tämä tehokosteusvoide sisältää pohjoista lähdevettä sekä kosteuttavaa koivumahlaa. Voide on mulle tuttu jo entuudestaan ja olen tällaisen samanlaisen pienen 15 ml koon käyttänyt jo aiemmin eikä mulla ole tästä mitään huonoa sanottavaa. Oikein hyvä päivävoide, joka kosteutti ihoa riittävästi ja toimi hyvin myös meikinalusvoiteena.
Hinta: noin 19,90 €/50 ml.


Kocostar Tropical Eye Patch Coconut Silmänympärysnaamio oli myös todella mielenkiintoinen tuote. Naamion on tarkoitus lukita kosteus ihoon, vähentää sy-alueen turvotusta sekä häivyttää pieniä juonteita. Naamiolaput tulee asettaa kuivalle sy-iholle ja antaa vaikuttaa 10-15 minuuttia, jonka jälkeen ylimääräisen seerumin voi vielä hieroa ihoon. Erilaiset naamiot kiinnostaa aina ja innolla lähden testaamaan, kuinka nämä toimivat omalla sy-ihollani!
Hinta: noin 4,90 €/kpl.


Lisäksi boksiin oli pakattu parit näytteet. L'Oréal Paris Smooth Sugars Glow Scrub on kasvoille tarkoitettu heleyttävä sokerikuorinta, jonka testaan oikein mieluusti. Lumene Instant Glow UV Primer ja Beauty Serum pääsevät varmasti myös testiin jossain vaiheessa. Sainpahan taas vähän uutta sisältöä mun näytepussukkaprojektiin ;)

Kokonaisuudessaan boksi oli mun mielestä onnistunut. Oon monesti sanonut, että laatu korvaa määrän enkä aina oikein innostu tällaisista bokseista, joihin on laitettu suuret määrät kaikkea suhteellisen edullista, mutta tämä teki kyllä poikkeuksen. Sisältö oli oikeasti kiva ja mulle mieluinen!

Mitä te tykkäsitte kesäkuun Bette Boxista?

26 kommenttia:

  1. Aika kiva ja monipuolinen sisältö. Yleensä odotan omaa boxiani mutta nyt piti tulla kurkkaa kun en ehdi saamaan sitä ennen reissua.Kocostarin tuotteista tykkään, tuo naamio on kyl varmaan kiva.Hiushuuhdettakin katselin kaupassa joten on mukava saada se. Ihan käyttötuotteita kaikki, kiva juttu. Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo koskaan testannut Kocostaria, joten senkin puoleen odotan innolla mitä tykkään noista naamiolapuista<3 Hiushuuhde oli tosiaan mulle ihan uusi juttu, joten sekin kiinnostaa :) Kiitos samoin ja hyvää reissua!

      Poista
  2. Mielenkiintoinen boksi! Toi lumenen tuote varma pettymys, ehdit testaamaan tuotetta kerran etkä oikeastaan enempää. Hiushuuhde kuulostaa erikoiselta, odotan arvostelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tosta kovin moneen kertaan kyllä riitä :/ Mutta ehkä siitä saa jonkinlaisen käsityksen tuotteesta! Hiushuuhde oli kyllä yksi boksin kiinnostavimpia tuotteita :)

      Poista
  3. Tämä sisältö ei olisi kovin ilahduttanut, koska jäi fiilis että mukaan oli laitettu vähän liikaa kaikkea pientä. Kivoin tuote olisi XZ, mutta multa löytyy se jo entuudestaan. Käytän sitä pesun ja hoitoaineen jälkeen viimeisenä silauksena tuomaan sileyttä hiuksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli vähän sama fiilis kuin noin vuosi sitten jonkun boksin kohdalla. Siinäkin oli tosi paljon kaikkea pientä, mutta tässä sentään tuotteet oli itselleni mieluisia :) Mä luulen, että tolla tavoin tuun itsekin tota hiushuuhdetta käyttämään!

      Poista
  4. En ymmärrä miten jotkut jaksaa kohkata jonkun Vichyn voiteen olemisesta tai puuttumisesta pakkauksessa. Muutamia millejä tuotetta. Jos tilaa boxin saa taatusti tottua myös pettymyksiin. Sillä hinnalla kun tilaa itselleen sattumanvaraisia tuotteita kerran kuukaudessa - ostaisi täysihintaisi tuotteita kaupasta. Ja juuri sellaisia, kun tarvitsisi. Koko boxi on ihan älytön keksintö ja sitten sen sisällöstä kehdataan vielä marista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas en ymmärrä miten kukaan jaksaa lukea, saati sitten kommentoida postasta, jossa puhutaan tästä älyttömästä keksinnöstä :D Toivottavasti sait paremman mielen, kun pääsit blogiini purkautumaan anonyymisti!

      Poista
    2. Ja nyt jotkut sai molemmat voiteet;) Emmääkest! Nyt olen kateellinen,no ei ,mä en vaan tajua,että jos joku tilaa yhden boxin niin miten hän tietää minkä ikäinen pitäisi olla,jotta saisi runsaan sisällön juuri silloin!Ja eikö noi molemmat voiteet ole saman sarjan samaa linjaa ja saman ikäisille tarkoitettu? No jo on!Bettebox järjestää melkoisia yllätysmomentteja nykyään!Enää ei edes tiedä mikä ikä kannattaa kauneusprofiiliin lykätä:D Hyvä,että edes yritetään olla tasapuolisia!

      Poista
    3. Haha joo siis mullakin pointti tossa kaikessa "marinassa" oli se, että sain Betteltä niin ristiriitaisia vastauksia siihen, kenelle toi tuote oli lähetetty. Eikä ne pitäneet paikkaansa ollenkaan, kun kuitenkin sen aiemman oli saaneet monet alle 30-vuotiaatkin :D En mä siitä voiteesta niin välitä, mutta en vaan pidä siitä, jos ostajia yritetään johtaa harhaan sanomalla ensin yhtä ja heti perään toista.

      Poista
    4. Joo hah ja siis mä välitin siitä yövoiteesta kyllä,että olin sen bongannut ja halusin sitäkokeilla ,että innoissani olin ja siis ,mutta onpas hassua toimintaa;)

      Poista
    5. Joo aina ei ihan riitä oma äly ymmärtämään tota logiikkaa noiden tuotteiden takana, mutta helpommalla ehkä pääsee, kun ei liikoja mieti :D

      Poista
  5. Oikein kiva boksi kun kaksi viimeisintä ollu pettymyksiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Tää oli munkin mieleeni<3

      Poista
  6. https://charmingnails.blogspot.com/2018/06/kesakuun-bette-box.html

    Mulla oli vähän erilainen sisältö! Tykkäsin kyllä vaikka aika paljon olikin markettituotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa muakaan ei haitannut markettituotteiden runsas määrä, kun ne oli itselle kuitenkin tosi mieluisia :)

      Poista
  7. Miten sait boksin kokonaissummaksi noin suuren? Mun laskujen mukaan alle 30 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saitkos tota Vichyn voidetta? Siitä kun tulee noin 10 euroa lisää arvoa boksiin :)

      Poista
  8. Multa taisi tuo Vichyn voide uupua, oisko se sun boxiin nyt tarkoituksella laitettu kun viime boxista jäi uupumaan..? :)

    Fiilikset voit muutoin lukaista blogista: https://blingershimmer.blogspot.com/2018/06/bette-box-kesakuu-2018.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli tosiaan nyt kohdistettu alle 30-vuotiaille, kun se edellinen oli yli 30-vuotiaille :)

      Poista
  9. Tää boxi vaikuttaa aika kivalta, vaikka kokonaisarvo onkin aika pieni. Lähes kaikki tuotteet vaikuttavat testaamisen arvoisilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkäsin tästä ja koska tuotteet oli oikeesti kivoja, ei toi pieni kokonaisarvokaan harmita yhtään :)

      Poista
  10. Musta erittäin kiva boxi, tykkäsin kovasti! <3 Mä sain haettua sen postista vasta toissapäivänä, tai mies haki kun olin töissä iltaan asti. Eilen vasta sain avattua sen koska unohdin sen perjantai hullun työpäivän takia ja mies oli jättänyt sen autoon :'D Saan itse kyhättyä postauksen omasta mielipiteestäni tuossa ensiviikolla varmaan vasta mhyh :(
    Deodorantti tuli hyvään saumaan täälläkin, koska edellinen on lopussa ja viime kerralla kaupassa aattelin etten nyt vielä kuitenkaan osta, ostan ens kerralla. Kuuden aistini taas ;) Lisäksi hyvä kun se on alumiiniton, oon löytänyt tasan yhden sellasen kaupasta nopeasti hätäpäissäni kerran ja se oli ihan täys susi. Toivotaan että tuo olis hyvä, ainakin tuoksu on hyvä <3
    Tuo hopea kuivashampoo vaikuttaa kiinnostavalta. Aattelin eka että se olisi vain vaaleille hiuksille, mutta kyljessä lukee että se poistaa keltaisuutta ja viilentää hiuksia. Eli varmaan se viilentää myös ruskeeta kuten hopeashampoot ja hoitsikat mulle ovat tehneet - toivotaan parasta ;) Myös toi hiushuuhde on kiinnostava, mäkään en oo koskaan kuullut siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes hyvä että boksi oli sulle mieluinen<3 Heh, mä taas lähdin saman tien hakemaan omaa boksiani, kun siitä kilahti tekstiviesti puhelimeen :D Innolla odotan sun postausta tästä :) Mulla tää dödö on toiminut tosi kivasti, toivottavasti säkin tykkäät! Toi alumiinittomuus kiinnostaa muakin tosi paljon. Joo siis tosta hopeakuivashampoosta saa tosi kivasti sellasta hopeanharmaata sävyä hiuksiin, toimii varmasti myös tummemmilla hiuksilla!

      Poista
  11. Mäkin tykkäsin tästä boksista ja oli kiva, kun kerrankin kaikki tuotteet pääsevät käyttöön, vaikka eivät kovin erikoisia olekaan :) Musta kiinnostavin tuote oli hiushuuhde, josta mullakaan ei alkuun ollut aavistustakaan. Mutta kiva päästä kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiushuuhde oli kyllä ehdottomasti yksi boksin kiinnostavimpia tuotteita :) Ja vaikka mäkin tosiaan vannon yleensä niiden vähän hintavampien tuotteiden nimeen näissä bokseissa, tää sisältö iski muhunkin ja oli ihan kiva saada monta vähän edullisempaa tuotetta testiin<3

      Poista

Kiitos kommentista!