tiistai 17. heinäkuuta 2018

Kuinka ylläpidän viileän vaaleaa sävyä hiuksissani?


Lukuisat vaaleahiuksiset kamppailevat jatkuvasti saman ongelman parissa - kuinka välttää hiusvärin kellastuminen ja ylläpitää viileää sävyä hiuksissa? Joudun myös itse miettimään hiustenpuhdistus- ja hoitotuotteita valitessani näitä asioita, sillä se nyt vaan on valitettava tosiasia, ettei omiin hiuksiini kampaajalla kahden kuukauden välein tehty viileä taittosävy pysy hiuksissa, jos sitä ei itse koita ylläpitää. Tässä postauksessa olen listannut tuotteita, joita itse käytän ylläpitämään hiusteni viileää vaaleaa sävyä. Kuulen mielelläni myös teidän mielipiteenne asiaan liittyen oli hiustenne väri sitten mikä tahansa. Millä te ylläpidätte hiustenne sävyä vai pyrittekö lainkaan ylläpitämään sitä?

Biozellin hopeashampoo, -hoitoaine ja -kuivashampoo sekä Four Reasonsin hopeakuivashampoo saatu blogin kautta. Muut tuotteet itse ostettuja.


Hopeashampoot ovat totta kai avainasemassa, kun halutaan taittaa hiusten keltaisuutta ja ennaltaehkäistä sen syntymistä. Itse omistan tällä hetkellä viisi eri hopeashampoota, joista osa taittaa keltaisuutta paremmin ja osa hieman heikommin. Fudge on ollut jo vuosien ajan ihmisten suosiossa, enkä ihmettele, sillä se on yksi parhaimpia hopeashampoita mitä itse olen testannut. Fanolan hopeashampoo toimii omissa hiuksissani paremmin, mutta siinä on parikin miinuspuolta. Ensinnäkin sen haju on aivan järkyttävä, se värjää kädet todella voimakkaasti ja lisäksi se sisältää paljon puhuttua metyyli-isotiatsolinonia eli MI:tä. MI on kaikessa yksinkertaisuudessaan säilöntäaine, jonka on todettu olevan voimakkaasti allergisoiva. Biozellin hopeashampoo on uusin tulokkaani ja oikein hyvä sekin. Käytän hopeashampoota yleensä joka toinen kerta hiuksia pestessäni. Joskus hieman harvemminkin, jos hiukset alkavat tuntua kuivilta, sillä pitemmällä käytöllä hopeashampoot alkavat kuivattaa omia hiuksiani.


Hopeshampoon jälkeen käytän aina hiusnaamiota ja/tai hopeista hiusmaskia. Monesti teen sekoituksen jostain hoitavasta ja kosteuttavasta naamiosta sekä hopeasta värimaskista, jolloin saan kerralla sekä hoitavuutta että pientä sävytystä hiuksille. KC Professionalin Color Maskit ovat ehdottomia suosikkejani ja sävy Platinum on kuin tehty omille hiuksilleni. Vieressä oleva Graphite tuli ostettua, kun hiukseni oli värjätty tummanharmaiksi ja tyvi vielä tummemmaksi. Platinanvaaleille hiuksille en Graphitea suosittele (se onkin tarkoitettu ennen kaikkea ruskeille ja harmaille hiuksille), mutta itse saatan silloin tällöin lisätä sitä tipan tai pari Platinumin joukkoon. Tällöin saan vähän lisää syvyyttä ja harmaan sävyä väriin. Color Maskeja käytän siis käytännössä yhtä usein kuin hopeashampoita eli suunnilleen joka toinen pesukerta. Ilman niitä en osaisi elää, sillä varsinkin KC Professionalin maskit oikeasti taittavat sitä hiusten sävyä ja samalla myös hoitavat hiuksia.


Hopeahoitoaine on mulle uusi tuttavuus ja tämä Biozellin versio on ollut käytössä nyt muutamia viikkoja. Sävyltään vaaleanharmaa hoitoaine ei tehoa samalla tavallan kuin hopeiset maskit, mutta tämäkin auttaa ylläpitämään viileää sävyä hiuksissa. Hoitoaine on hoitavuudeltaan lisäksi oikein hyvä ja toimii hyvin omissa kuivahkoissa hiuksissani. Näitä haluan ehdottomasti testata enemmänkin!


Toisena uutuutena olen tässä viime kuukausien aikana päässyt tutustumaan hopeakuivashampoihin. Mähän käytän kuivashampoita ihan säännöllisesti, mutta ihan perinteisen kuivashampoon jälkeen on vielä kiva suihkia vähän hopeista sävyä hiuksiin. Olen saanut testiin sekä Biozellin että Four Reasons Black Editionin hopeakuivashampoot ja näitä oon käytellyt ihan säännöllisesti. Molemmat antavat mukavasti hopeista sävyä hiuksiin, mutta kumpikaan ei ole paras mahdollinen hiuspohjan raikastaja. Sen takia suosin yhä edelleen myös Batistea, jossa ne raikastustehot ovat kohdillaan.

Millä tavalla te ylläpidätte hiusvärinne sävyä? :)

12 kommenttia:

  1. Fanolaa mun on tehnyt mieli kokeilla. Fudgea kampaaja ei suositellut minulle, koska se on niin vahvaa ja saattaa pitkän ajan kuluessa käytettynä tummentaa tukkaani. Tosi kiva postaus. Itsellä käytössä Color mask ja Godwellin hopea shampoo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fudge on kyllä supervoimakasta ja myös tarttuu helposti kuiviin kohtiin hiuksissa. Fanolaa kannattaa testata, jos se olisi sulle sopivampi :) Goldwellia en ookaan itse ikinä testannut!

      Poista
  2. Mä oon tässä pari päivää kunnolla punninnut tilaisinko ton Fudgen. Mun kampaaja suositteli sitä, koska se on kuulemma oikeasti ätäkkää sävyttämään tukkaa :) Kaverini taas sanoi että Fudge on siitä huono, että se tarraa vielä ätäkämmin kuiviin kohtiin (jota multa löytyy..) ja tekee sit huomattavia sävyeroja - sit kun mulla on vielä puoliksi ruskeat hiuksetkin, niin miten lie käyttäytyy :D Se tosin sävyttäs varmasti ruskeetakin kylmemmäksi, kuten tuo L'oréalin tekee :)
    Mulla on tällä hetkellä toi L'oréalin shampoo ja siitä tykkään <3 Nyt kun sen fudgen todennäkösesti pian tilaan, niin pakko tuollanen color maskikin pitkästä aikaa tilata, mulla oli viimeksi tuota kun oli pidennykset :) Kumpikohan nuista sopisi mun hiusväriin paremmin, kun oon puoliksi brunette? Osiaistko sanoa? :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo oon samaa mieltä sekä sun kaverin että kampaajan kanssa. Se on tehokasta ja sillä saa tosiaan hiuksia viileämmän sävyisiksi, mutta mulla ainakin se vetää kuivat kohdat tosi herkästi jopa sinisiksi. Tietty toi riippuu paljon myös siitä, kuinka kauan antaa shampoon vaikuttaa, mutta huonoimmassa tapauksessa jo minuutin vaikutusaika aiheutti niitä sinisiä läikkiä hiuksissa :/

      Tota Graphite Color Maskia en voi kyllä suositella vaaleille hiuksille yksinään, sillä se on oikeesti ihan supertummaa ja taatusti tummentaa ja värjää vaaleat hiukset ei-toivotun värisiksi! Platinum olis noista sen puoleen turvallisempi ja tietty voi aina laittaa sitten tummiin osiin jotain toista sävymaskia. Mutta siis sun hiusten vaaleille osille Graphitea en yksinään laittaisi :)

      Poista
  3. Toi fudge on niin hyvä! Tietysti pitää vaan ensiksi saada hiukset niin vaaleiksi että kaikki noi aineet puree niihin, itellä nyt se matka kohti luonnollista tukkaa = ei liian roiseja värejä. Noilla saa just kivasti taittua sävyjä tarvittaessa. Tuttuja tuotteita kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fudge on kyllä hyvää<3 Joo sellaset pienet sävymuutokset ja -taitot tulee mullakin tarpeeseen ja onneksi näillä tuotteilla se on myös saavutettavissa :)

      Poista
  4. Tää oli mielenkiintoinen postaus, oon miettinyt välillä miten sun hiukset näyttävät niin upeilta kun tosi usein saa kuulla miten hankalaa on ylläpitää viileää sävyä vaaleissa hiuksissa :) Mulla on ollut vaalea tukka viimeksi lapsena, mutta tässä punertavan lilassa on mulle jo ihan tarpeeksi tekemistä :D väri haalistuu ihan hetkessä ja mun hiukset kasvavat tosi nopeaa vauhtia, joten juuri kasvuakin saa olla koko ajan peittämässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule ei nääkään enää upeat ole siinä vaiheessa, kun edellisestä kampaajareissusta on aikaa monta viikkoa :D Mutta kyllähän nää tuotteet pelastaa paljon! Punaista väriä on ihan törkeen vaikee ylläpitää hiuksissa, kokemusta meinaan on, sillä mäkin olen joskus ollut punapää :D Ja lilatkin hiukset multa on löytynyt ;D Juurikasvu on kyllä sellanen ikuinen riesa, voi kun siitä pääsisi "eroon" :D

      Poista
  5. Mä käytän myös välillä hopeashampoota ja hoitoainetta, nyt mullakin Biozell mutta ei kyl hirveen tehokasata ole. Täytyy ehkä tuota Fudgea ostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biozell ei tosiaan munkaan mielestä yllä Fudgen tai Fanolan tasolle, mutta hiuksille se on selkeesti hellävaraisempi kuin vaikkapa Fudge, joka kuivattaa älyttömästi :) Tehokasta se kumminkin on!

      Poista
  6. Sulla tosiaan menee tuotteita tuplana vaaleisiin toisin kun mulla vaaleina aikoina! Fanola ja platinium oli mulla käytössä silloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo mulla lähtee se taittosävy vetämään niin äkkiä keltaiseen, että pakko koittaa jotain keksiä hiusten pelastamiseksi :D

      Poista

Kiitos kommentista!