sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Ziaja Cocoa Butter Hair Care Products


Kirjoittelin juuri vähän aikaa sitten Ziajan uusista Acai Berry ihonhoitotuotteista ja tällä kertaa käsittelyyn pääsevät samaisen brändin hiustenhoitotuotteet. Ostin nämä Cocoa Butter -sarjan tuotteet itselleni jo alkuvuodesta, mutta sain otettua nämä testiin vasta reilu kuukausi sitten. Tilasin oman kolmikkoni Notinosta, joka toimittaa nykyään myös Suomeen ja jossa esimerkiksi juuri Ziajan tuotteet ovat ihan superedullisia! Olin kuullut etukäteen paljon hyvää sarjan hiusnaamiosta, joten sen suhteen odotukset olivat korkealla. Shampoolta ja hoitoaineelta en juuri odottanut mitään kovin ihmeellistä, sillä hintatasoltaanha nämä ovat markettituotteita. Hinta ei tietenkään kerro välttämättä kovinkaan paljon itse tuotteesta, mutta monesti erityisesti markettien hoitoaineet eivät ole riittävän tehokkaita mun hiuksilleni. Miten Cocoa Butter -tuotteet sitten toimivat omissa pitkissä, vaaleissa sekä hieman kärsineissä ja kuivahkoissa hiuksissani?


Aloitetaan tällä Cocoa Butter Nourishing Shampoolla, joka lupaa puhdistaa tehokkaasti sekä hiukset että hiuspohjan. Lisäksi shampoon tulisi kosteuttaa ja suojata hiusväriä. Erityisesti kosteuttava ominaisuus on itselleni tärkeä ominaisuus shampoossa. Pesuteho tällä on oikein hyvä ja yhdellä pesukerralla saa hiukset täysin puhtaiksi. Liian pesevä tämä ei kuitenkaan ole eikä shampoo tee hiuksista yhtä suurta takkukasaa, toisin kuin jotkin tujut shampoot tekevät. Shampoon väriltään läpikuultavan ruskeaa ja tuoksuu ihanasti kaakaolle. Tuoksu on kuitenkin sen verran mieto, ettei sitä haista kuivista hiuksista muuta kuin oikeasti hiuksia haistelemalla. Tosi hyvä perusshampoo, johon on ollut kiva tarttua aina kun ei ole tarvetta hopeashampoolle. Aion varmasti jatkossakin ostaa tätä!
Hinta: noin 2,90 €/400 ml (Notino.fi)


Cocoa Butter Nourishing Conditioner on suunnattu kuiville ja vaurioituneille hiuksille eli oikeastaan juuri sellaisille kuin omat hiukseni ovat. Hoitoaine lupaa ravita ja pehmentää hiuksia sekä lisätä niiden kiiltoa ja helpottaa kammattavuutta. Valitettavasti tämän hoitoaineen tehot eivät tuotelupauksista ja oletuksistani huolimatta olleet omille hiuksilleni riittävät. Tätä saa annostella melkoisen määrän, jotta hiukset edes selviävät shampoopesun aiheuttamista pienistä takuista eikä lopputulos todellakaan ole hoidetun oloinen. Omat hiukseni ovat tosiaan jonkin verran kärsineet eivätkä hoitoaineiden suhteen tosiaan mitenkään kaikkiruokaisia, joten en toisaalta ihmettele, ettei tämä toiminut. Harmi, mutta tulipahan testattua eikä tämä rahallisesti ollut mitenkään suuri menetys.
Hinta: noin 2,40 €/200 ml (Notino.fi)


Viimeisenä vielä joukon ehdoton helmi - Cocoa Butter Hair Mask! Tästä hiuksia uudistavasta ja ravitsevasta naamiosta olin tosiaan lukenut kehuja usemmastakin eri blogista, joten odotukset tämän suhteen olivat melko korkealla. Koostumukseltaan tämä on todella litkua ja oonkin useammin kuin kerran onnistunut saamaan tästä osan suihkun lattialle, kun oon sormin ottanut naamiota tuolta purkista. Mitään muuta huonoa en tästä sitten löydäkään, sillä naamio hoitaa ja kosteuttaa hiuksia tosi kivasti ja selvittää hyvin pahimmatkin takut. Olen käyttänyt parempiakin hiusnaamioita, mutta tämä on hintaansa nähden todella, todella hyvä tuote. Koostumuksen suhteen toivoisin pientä muutosta, mutta muuten tätä on ollut oikein miellyttävä käyttää.
Hinta: noin 2,90 €/200 ml (Notino.fi)

Ovatko Ziajan hiustenhoitotuotteet tuttuja? :)

10 kommenttia:

  1. Hair Mask kuulosti kivalta, itse en välttämättä haluakaan käyttää varsinkaan nyt kesällä kovin raskaan koostumuksen omaavia hiusnaamioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä tapauksessa toi voisi olla sulle hyvä! Mä taas tykkään just semmosista paksuista ja voidemaisista hiusnaamioista, oli vuodenaika mikä tahansa :D

      Poista
  2. Ihana lukea näistä vihdoin, etenkin tuo naamio kiinnostaa! Ziajan tuotteita olen aika vähän käyttänyt mutta niitä mitä kokeillut, niin tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ziajan tuotteet on kyllä ihania<3 Suosittelen kokeilemaan tätä naamiota, jos yhtään alkoi kiinnostaa!

      Poista
  3. Ziajan tuotteista tykkään kovasti yleensä, mutta en tykkää yhtään näistä kaakao-tuotteista. Mun nenään ne tuoksuu aivan liikaa, harmi. Varmaankin ovat hyviä tuotteita sinänsä, mutta no-can-do!

    Kivaa sunnuntaita Linda<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei tuoksu miellytä niin ymmärrän hyvin, ettei näitä halua tai edes pysty käyttämään! Ziajalla on tyypillisesti muutenkin aika voimakkaat tuoksut näissä tuotteissa, niin myös tässä kaakaosarjassa :)

      Kivaa uutta viikkoa<3

      Poista
  4. Mulla on ollut joskus tuo hiusmaski ja tykkäsin siitä todella paljon :) Myös tuo shampoo kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiusmaski ja shampoo on kyllä molemmat tosi hyviä! Kiva että säkin oot tykännyt tosta hiusnaamiosta<3

      Poista
  5. Toi naamio on yksi mun suosikeista! Mun mielestä koostumus on sopivan paksu eikä lainkaan lirua :) Voisikohan tämä lämpö tehdä koostumuksesta juoksevamman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei se voi hyvin olla! Mulla on esim. yks Lushin suihkugeeli nyt tosi lirua näiden helteiden takia, vaikka normaalisti sitä ei saa puristettua kunnolla sieltä tuubista ulos :D En yhtään siis ihmettelisi, vaikka toi hiusnaamio olisi kokenut saman.

      Poista

Kiitos kommentista!