torstai 13. syyskuuta 2018

Kaksi loistavaa peiteainetta eri hintaluokista


Moikka :) Mä olen monesti sanonut silmänalusteni olevan sysimustat, sillä sellaisilta ne peilistä katsottuna joka aamu näyttävät. Näille sysimustille silmänalusille on toki mukava tehdä jotain, jotta ne saisi edes jotenkuten piiloon ja siinä kohtaa kuvaan astuvat peiteaineet. Olen testannut tässä vuosien saatossa yhtä jos toistakin peiteainetta ja nyt olen onneksi löytänyt kaksi peiteainetta, jotka toimivat mulla todella hyvin. Tuotteet edustavat hieman eri hintaluokkaa, sillä Catricen meikit ovat huomattavasti edullisempia kuin Urban Decayn. Tässä kuitenkin taas nähdään se, ettei edullinen hinta todellakaan automaattisesti tarkoita sitä, etteikö tuote voisi olla hyvä! Seuraavaksi esittelyt ja arvostelut kummastakin peiteaineesta:


Catrice Liquid Camouflage High Coverage Concealerin omistan sävyssä 005 Light Natural. Sävy on hyvin vaalea, selkeästi hieman omaa ihonsävyäni vaaleampi, joten peiteaineella saa hyvin myös hieman kirkastettua silmänalusia. Peittokyky tällä on mielestäni oikein hyvä. Parilla kerroksella saa jo hyvin peittävän lopputuloksen, eikä peiteaine kasaannu sy-ihon pieniin juonteisiin oikestaan lainkaan, vaikka sitä kerrostaisikin. Tämä on koostumukseltaan melko juoksevaa ja itse taputtelen peiteaineen paikoilleen beautyblenderin kanssa. Lopputulos näyttää luonnolliselta, mutta sitä tarvittavaa peittoa kuitenkin tulee ihan riittävästi. Ei tämä täysin saa sitä silmänalusteni sinisyyttä peitettyä, mutta hintaansa nähden tämä toimii suorastaan loistavasti. Sävyvalikoima on näillä edullisilla markettimeikeillä huono lähes poikkeuksetta eikä tästäkään löydy kuin viisi eri sävyä, nekin kaikki vaalealle iholle.
Hinta: noin 3,99 €.


Plussat:
+ Edullinen hinta
+ Peittävä lopputulos
+ Mahdollista kerrostaa
+ Melko luonnollinen lopputulos

Miinukset:
- Vain 5 eri sävyvaihtoehtoa


Urban Decay All Nighter Waterproof Full-Coverage Concealerin omistan sävyssä Fair Warm. Tämä peiteaine on peittävyydeltään ehdottomasti paras, mitä olen ikinä omistanut. Peiteaineen koostumus on melko paksua ja se todella peittää tummat silmänaluseni lähes täydellisesti. Lopputulos ei kuitenkaan ole täysin luonnoton tai mitenkään liian pakkelimainen, vaikka peittokykyä runsaasti löytyykin. Full coverage kuvaa tätä peiteainetta mun mielestäni täydellisesti ja mikäli olette testanneet joskus saman sarjan meikkivoidetta, tiedätte senkin olevan todella peittävää tavaraa. Kerrostaminen onnistuu, mutta liikaa en itse tätä lähtisi kerrostamaan, sillä silloin peiteaine alkaa herkästi kasautua sy-alueen pieniin juonteisiin. Itselleni yksi kerros on muutenkin yleensä jo täysin riittävä. Peiteaineesta on myynnissä 14 eri sävyä, niin tummempia kuin vaaleampiakin ja niiden joukosta varmasti suurin osa löytää itselleen sopivan. 
Hinta: noin 25,00 € (ostopaikasta riippuen).


Plussat:
+ Lähes täydellinen peittävyys
+ Erittäin pitkäkestoinen ja pysyvä lopputulos
+ 14 sävyn sävyvalikoima

Miinukset:
- Liialla kerrostamisella peiteaine alkaa kasautua juonteisiin

Catrice on mulla monesti käytössä kevyemmän arkimeikin kanssa, varsinkin jos meikkivoide ei ole kovinkaan peittävä. Peittävämmän meikkivoiteen ja ennen kaikkea vähänkin juhlavamman meikin kanssa UD:n peiteaine on kuitenkin ihan ehdoton. Se toimii hyvin myös arkena, mutta koska peiteaine on todella peittävää, en suosittelisi sitä yhdessä kevyen meikkivoiteen kanssa, jottei lopputulos näytä luonnottomalta. Molemmat tuotteet ovat hyviä ja hinta-laatusuhde on kummassakin loistava. 

Mitkä ovat teidän peiteainesuosikkinne? :)

15 kommenttia:

  1. Mä olen kokeillut Catricen peiteainetta ja muistikuvat siitä ovat ihan myönteiset ja allekirjoitan nuo sun plussat ja miinukset. UD:n peiteainetta en (tietenkään) ole käyttänyt, koska 25 euroa on mulle aivan liikaa peiteaineesta, joka on kuitenkin silkkaa "kulutustavaraa" (peiteainetta kuluu ainakin mulla melkosen paljon).
    Itseäni miellyttää eniten Maybellinen Fit Me -peiteaine, johon aina palaan, vaikka peiteaineita muuten tuleekin kokeiltua jatkuvasti uusia ja uusia;)
    Kivaa loppuviikkoa Linda<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peiteaine kuluu mullakin melkoisen nopeasti, mutta se on taas mulle sellanen tuote, mistä oon valmis maksamaan! En kyllä yli 30 euroa, mutta toi vielä menettelee, kun tuote itsessään on niin hyvää :) Mua kaivelee ihan hirveesti toi Fit Me, kun kaikki sitä kehuu mutta joskus vuosia vuosia sitten mä en tykännyt siitä. Tai näin muistelisin :D Nyt en enää sitä aio hankkia, kun en Maybellinea käytä, mutta olis silti hauska testata mitä mieltä nykyään oon tosta!

      Kiito samoin sulle<3 :)

      Poista
  2. Catricen peitevoide on kyllä hintaansa nähden hyvä! Mulla se on hieman liian kuiva silmien alla, mutta siitäkin pääsen kun käytän meikin alla kasvoöljyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että oot löytänyt hyvän tavan käyttää tota<3 Se on kyllä hintaansa nähden ihan loistava peiteaine :)

      Poista
  3. Oon joskus kokeillut Catricen peiteainetta ja tykännytkin siitä, mutta niiden heikon sävyvalikoiman vuoks en pysty sitä käyttämään siihen tarkoitukseen mihin itse käytän peiteainetta. Kaikista vaalein sävy on liian tumma mulle, kun käytän peiteainetta peittämiseen, mutta myös vähän niinkun korostamiseen joten haluan, että tuote on suhkot vaalea!

    Toi UD:n peiteaineta ois kiva kokeilla, mutta oon kuullut siitä samaisen sarjan meikkivoiteesta pelkkää huonoo joten en oo uskaltanu :D Vaikka toki toi peiteaine vois olla ihan eri asia!

    Mun suosikki peiteaineet on tällä hetkellä Tarten Shape Tape, Mac Pro Longwear ja uutena Makeup Revolutionin peiteaine! Maybellinen Fit Me peiteaine pitäisi ostaa kokeiluun, kun siihen on tullut uusi vaaleampi sävy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa edullissa peiteaineissa (tai muissakin tuotteissa) on lähes aina ongelmana just toi sävyvalikoima :/ Tosi harmi, ettei tosta löydy sulle riittävän vaaleaa sävyä! Mullakin on tosi vaalea iho eikä kaikista meikkivoiteista todellakaan löydy riittävän vaaleeta sävyä, mutta toi Catricen sävy onneksi on mulle sopiva :)

      Mä tykkäsin siitä All Nighter meikkivoiteesta muuten, mutta se hapettui tosi voimakkaasti iholla. Se oli muuten ihan loistava ja peitti kyllä aivan kaiken, mitä iholta halusikin peittyvän :D Monethan on itse asiassa sanoneet, että toi UD All Nighter Concealer ja Tarten Shape Tape on tosi samantyylisiä. Mä en oo Shape Tapea testannut, joten en osaa sanoa pitääkö väite paikkansa :D MAC Pro Longwear oli kyllä hyvä, tosin mulla oli siitä vähän huono sävy :D

      Poista
  4. Tämä tuli hyvään saumaan kun mulla alkaa syksyä kohden silmäpussit näkymään enemmän ja silmänaluset tummenemaan. Mä käytän Clarinsin peiteainetta ja oon todennut monien monien jälkeen sen parhaimmaksi ja se onkin ollut mulla monta vuotta käytössä. Tekisi mieli kokeilla tuota UD:n peiteainetta, mutta sekin on niin hankala kun tilaus täytyisi tehdä netistä ja mä haluaisin peiteaineiden kohdalla päästä testaamaan ensin, että sävy on oikea. Eli voisinpa tuota UD:n peiteainetta kokeilla jos se vastan tulisi jossain kaupassa :D Pitäs kai Helsinkiin Stockmannille päästä :'D Nyt vinkit kehiin mitä teen näille mun silmäpusseille, kun ne on marraskuussa aina pahimmillaan, oisko sulla vinkkejä siihen? :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua että oot löytänyt luottopeiteaineen<3 Se on oikeesti tärkeetä, varsinkin jos löytyy peitettävää tummien silmänalusten tai vaikka näppyjen muodossa! Joo peiteaineita ja tällasia on kyllä hyvä päästä paikan päälle testailemaan, tosin mä tilasin itselleni ton netistä ihan Googlesta löytyneiden swatch-kuvien perusteella :D Mutta ei oo eka kerta kun noin teen ja ainahan siinä ottaa sen riskin, ettei sävy oo oikea.

      Oi ei! Mulla ei silmäpusseja oikeestaan ikinä ole, vaikka sitä tummuutta löytyykin. Mutta jotkut sanoo, että esim. geelimäiset sy-voiteet vähentää sitä turvotusta, varsinkin jos sitä tuotetta säilyttää jääkaapissa ja se on siis viileää siinä kohtaa, kun sitä iholle laittaa. En tiedä toimiiko, mutta viileän nyt pitäisi jonkin verran kaiken järjen mukaan auttaa, ainakin hetkellisesti :)

      Poista
  5. Catricen ulkoasu näyttää muuttuneen, mutta tuote ja sisältö taitaa olla sama kuin ennenkin. Mäkin tykkäsin tästä, vaikka ehkä pieni miinus että se tuntui kuivuvan aika nopeasti, mutta toisaalta se kertoo ehkä myös kestävyydestä kun ei ole liian kermainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ton kanssa saa kyllä olla melko nopea häivyttelyn kanssa, ettei se kuivahda iholle! Kiva kuulla, että toi on ollut sullekin mieluinen :)

      Poista
  6. Kiitos vinkeistä, mulle just uuden peitevärin osto edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Toivottavasti löydät jonkun hyvän peiteaineen<3 :)

      Poista
  7. Just meinasin kysyä, ennen kuin ehdin lukea tekstin loppuun asti, että kasautuukohan tuo UD juonteisiin :D Mulle kans hyvä peitevoide on ihan ehdoton aina meikissä, koska mun silmänalusilta kuultaa läpi vielä sinertävän vihertävät verisuonetkin, jotka saa helposti näyttämään ilmeen väsyneeltä ja valvoneelta :D Oon ite käyttänyt jo monta tuubillista Lancomen Effacernesiä, jonka palkitsin blogissakin parhaana. Luonnonkosmetiikasta Avrilin peitevoidenappi taas on hyvä ja halpa, alle kympin muistaakseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummat silmänaluset on kyllä pieni kirous ja niiden kanssa saa tehdä ihan oikeasti töitä, jotta ne saa piiloon. Mutta onneksi löytyy hyviä peiteaineita sitä varten :) Noista sun mainitsemista kumpikaan ei ole mulle tuttu, mutta Avril alkoi kiinnostaa! Mä olen benecosin peiteainetta testannut luonnonkosmetiikan puolelta, mutta se ei peittänyt oikein mitään :/ Avril vaikuttaa sen takia hyvin mielenkiintoiselta!

      Poista
  8. Olisi hyvä jos muistakin sun tekemistä kokeiluista tulisi tällaisia arvosteluita tai vähän plussia ja miinuksia esiin just esim. meikkivoiteista tai ripsareista ois myös tosi kiinnostavaa lukea. Mulla vielä master camo paletti käyttämättä mutta ennemmin sitten yksi peitetikku hankittava käyttöön taas :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!