lauantai 19. tammikuuta 2019

Boxycharm | Joulukuu 2018


Sain joulukuun Boxycharmin käsiini jo reilu viikko sitten ja vihdoin pääsen esittelemään sen sisällön myös teille. Odotin tätä boksia hieman pelonsekaisin tuntein, sillä Boxycharmithan ovat aina ihan mahtavia sisällöltään, mutta joulukuun boksin kohdalla osa tilaajista sai meikkipaletin sijaan pienikokoisen suoristusraudan. Ja voitte vain miettiä, mitä suomalainen tekee jollain amerikkalaisella sähkölaitteilla, kun ei nyt ihan nämä sähköpistokkeet sovi yksi yhteen ja sellaisen takia en mitään adaptereita alkaisi itse hankkia. No kuinkas kävi, löytyikö mun boksistani suoristusrauta vai paletti?


Totta kai se suoristusrauta! Pieni epätoivoinen voihkaisu multa taisi päästä, kun boksin avasin ja sisällön näin, mutta toisaalta osasin tätä ihan odottaakin. Luojan kiitos sisältö vaikutti muuten tosi kivalta, ettei koko boksi sentään ollut pelkkää pettymystä. Viidestä tuotteesta neljä oli kiinnostavia heti ensisilmäyksellä, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei toi suoristusrauta yhtään harmittaisi. Aina ei kuitenkaan voi voittaa, toivottavasti tällaisia bokseja ei vaan jatkossa tulisi kovinkaan usein, sillä monille ulkomaalaisille tilaajille tollaset tuotteet on tosiaan käyttökelvottomia. Seuraavaksi käydään boksin sisältö läpi hieman tarkemmin:


Boksista tuli tosiaan PYT Mini Hair Straightener, joka oli ehdottomasti tämän boksin arvokkain tuote ja mulle tosiaan turha. En viitsinyt edes kuvia varten avata tuota pakettia, mutta joo, sisältä tosiaan löytyi pienikokoinen suoristusrauta. Siitäkin huolimatta, että tuotetta voisi Suomessa käyttää, en olisi hihkunut riemusta tämän saatuani. Mulla on varsin kelpo suoristurauta jo entuudestaan ja koska mä suoristan mun valmiiksi suorat hiukseni ehkä kolme kertaa vuodessa, en tosiaan tarvitse uutta suoristusrautaa. En rehellisesti sanottuna tiedä mitä tämän kanssa teen, mutta mulle tämä tosiaan on tarpeeton tuote.
Hinta: noin $75,00.


Pretty Vulgar The Powder Room Translucent Setting Powder oli sen sijaan enemmän kuin kiinnostava tuote! Translucent-puuterit ja vieläpä irtopuuterit ovat mulla ihan päivittäisessä käytössä meikatessani ja tässähän on kaiken kukkuraksi vielä ihan supernätti pakkaus. Tuotetta on puuterirasiassa 25g eli ihan mukava määrä, vaikka mulla irtopuuterit kuluukin suhteellisen nopeaa tahtia. Muutaman kerran olen tätä testannut enkä ole löytänyt mitään valittamista. Puuteri kiinnittää meikin todella kauniisti jättämättä kuitenkaan liian puuterimaista pintaa iholle. Lopputulos on kaunis ja pysyvä. Hurjan kiva tuote, varmasti tämän boksin paras!
Hinta: noin $32,00.


Nähtyäni tämän meikkikynän ensimmäinen ajatukseni oli, että ei kai taas silmänrajauskynä jossain ihme värissä! Mutta ehei, tämä onkin huultenrajauskynä ja mielenkiintoni heräsi sen tajuttuani oikeastaan ihan välittömästi. Tämä Bodyographyn Lip Pencil tuli mulle sävyssä Timber. Timber on hieman punertava ruskea sävy ja tälle tulee varmasti todella paljon käyttöä, sillä mähän rakastan ruskeita huulipunia. Vielä en ole tätä testannut muuta kuin käden iholle, mutta enköhän mä pian pääse kokeilemaan tätä ihan huulillakin. Kynä tuntui aavistuksen verran liian kovalta omaan makuuni, mutta väri kyllä irtosi siitä huolimatta todella hyvin. Mä olen vain tykästynyt kermaisempiin huultenrajauskyniin, mutta eiköhän meistä tämänkin kanssa vielä kavereita tule.
Hinta: noin $12,00.


Ihonhoitotuotteen virkaa boksissa toimitti Cosmedix Detox Activated Charcoal Mask. Tämä ihohuokosia tehokkaasti puhdistava kasvonaamio lupaa tehdä ihosta kirkkaan ja puhdistetun. Joskus ehkä toivoisin vaikkapa niitä kosteuttavia naamioita näiden puhdistavien sijaan kauneusbokseista, mutta kaipa näille on enemmän kysyntää! Mielenkiintoinen tuote, mutta näin talvella mulla jää tällaiset tuotteet käyttämättä, sillä iho on jo valmiiksi kuiva ja tarvitsee extrakosteuttavia tuotteita. Keväämmällä otan tämän kyllä testiin, sillä vaikka mulla kuiva iho onkin, käytän siitä huolimatta silloin tällöin myös syväpuhdistavia naamioita.
Hinta: noin $30,00.


Viimeisenä vielä Tarte Tarteist Shimmering Lip Paint, joka tuli aivan ihanassa sävyssä Insta-Famous. Huulikiillot on alkaneet kiinnostaa mua pikkuhiljaa koko ajan enemmän ja enemmän ja tämä yksilö osoittautui aivan loistavaksi. Vaalea, voimakkaasti kimaltava huulikiilto näyttää hyvältä niin yksinään huulilla kuin vaikkapa jonkin huulipunan päällä. Jonkin verran tämä aiheuttaa sitä tahmeuden tunnetta huulilla, mutta pahimmasta päästä tämä ei ole ja kiilto on siis ihan käyttökelpoinen. Tarte on myös brändinä mun mielestä todella kiinnostava, joten senkin takia oli hurjan kiva saada heidän meikkituotteensa boksista. Lisää vaan näitä!
Hinta: noin $20,00.

Kokonaisarvo joulukuun boksille oli huimat $169,00, mutta tästähän mun on pakko miinustaa se 75 dollaria, mikä on tuon suoristusraudan arvo. Tammikuussa ei pitäisi mun käsittääkseni mitään tällaisia yllätyksiä tulla ja sainkin juuri lähetettyä boksini Shipiton varastolta kohti Suomea.

Miltä boksi vaikuttaa? Mikä olisi teidän suosikkituotteenne? :)

18 kommenttia:

  1. Voi harmi, että sulle tuli toi suoristusrauta :(. Ehkä lähipiiristä löytyy joku, kenellä on adabteri? Mä odottelen EDELLEEN marraskuun Boxycharmia, en vaan tajua mikä mättää, koskaan ei ole mennyt kahta kuukautta aikaisemmin. Ärsyttää aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin arvasin, että saan just ton suoristusraudan, mutta ei voi mitään - ei tollasia tosiaan vissiin kovin usein oo näissä bokseissa :) Ääh, missähän se sun marraskuun boksi on? :o Siinä oli vieläpä tosi kivat tuotteet niin toivottavasti tosiaan saat sen vielä! Vähän kyllä alkaa tuntua siltä, että se on jonnekin hävinnyt :(

      Poista
    2. Mulla on myös marraskuun boksi vielä saapumatta. Jos kahdelle ei ole tullut niin ehkä toivoa vielä on...

      Poista
    3. Toivotaan, että saatte kumpikin vielä boksinne!

      Poista
  2. Hyvältä vaikuttaa! :) Varsinkin tuo kasvonaamio kuulostaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaikuttaa tosi kiinnostavalta, toivottavasti myös toimii hyvin ja mun kuiva ihoni kestää sen! :D

      Poista
  3. Amerikassa on myös eri jännite kuin täällä, joten onkohan tuo suoristin kovin paloturvallinenkaan, vaikka pistokeadaptori olisi käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä. En tosiaan ottaisi mitään riskejä, vaikka adapteri löytyisikin!

      Poista
  4. Todella harmillista, että sulla sattui boxin sisällön suhteen vähän huono mäihä :/ Onneksi muut tuotteet kuitenkin ovat mielenkiintoisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan tää kurjaa, mutta niinhän se yllätysboksien kanssa aina on, ettei välttämättä saa niitä tuotteita mitä toivoisi :)

      Poista
  5. Siis mä joskus jutustelin kampaajani kanssa suoristimista ja hän nimenomaan suositteli ostamaan/tilaamaan Amerikasta suoristimen, koska sieltä saa hyvin laadukkaita yksilöitä super edullisesti. Hän toki muistutteli että adapteri kannattaa muistaa ostaa, koska nehän ei käy muuten täällä. Hänellä itsellään taisi olla just suoristin Amerikasta. Tosin en sitten tiedä tuosta jännite jutusta, mistä Dzinni kommentoi ylempänä.
    Ihan hyvä siis etten ostanut/tilannut itse Amerikasta suoristinta, vaikka aluksi meinasin :D Tästäkin on aikaa monen monta vuotta, silloin kun käytin vielä hiustenpidennyksiä - kyselin just sellaista hyvää kun halusin pitää ne mahdollisimman hyvässä kunnossa.
    Anyway siis pointtini oli siinä, että toi vois olla hyvä tuo minisuoristinkin, mutta toki on miinus puoli siinä, että se on minikoko jolla ei oo niin kiva suoristella tukkaa (mun mielestäni ainakin) ja se adapteri + jännite juttu. :D Ymmärrän siis hyvin, että tuo kyllä harmittaa vietävästi. Ja hei jos päätät säästää sen ja lähet käymään taas siellä suunnilla, niin sulla on ainakin matkakokoinen suoristin ;) Eikun ihan oikeasti, ois se meikkipaletti ollut varmasti monen monta kertaa parempi!

    Muut tuotteet ovat kyllä erinomaisia! Huultenrajauskynä vaikuttaa sävynsä puolesta oikein kauniilta ja mahtava kuulla että säkin olet alkanut kiinnostumaan nuista huulikiilloista! 8) Onhan huulipuna aina vähän "hienompaa" mutta huulikiilto on sit sellasta kivaa. Sävy on myös aivan ihana tuossa kiillossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, saakohan sieltä sitten valittua jotenkin ne jännitteet millä se vempele on varustettu? Mä en mistään sähköjutuista tiedä mitään, mutta mäkin oon käsittänyt että noi jännitejutut on tosiaan USA:ssa erilaiset kuin Suomessa :D Mutta siis joo, ihan varmasti Jenkeistä saa paljon halvemmalla tosi laadukastakin tavaraa mitä Euroopasta tai ainakaan Suomesta. Täällä kun tuntuu kaikki maksavan tuplasti enemmän kuin jossain muualla.. Mäkään en niin minikokoisista raudoista tykkää, vaikka joskus suoristin varmaan parin vuoden ajan joka päivä hiukseni sellaisella :D Ja ei siinä sinänsä mitään, kun hiukset tosiaan on suorat jo ja mua naurattaa miksi niitä piti olla suoristamassa :'D Mutta siis ne minikoot on vähän ärsyttäviä.

      Huulikiillot on kivan helppoja, kun niiden kanssa ei tarvii aina olla ihan niin justiinsa eikä huulia tarvii rajata ym. :D Ehkä se on alkanut viehättää mua viime aikoina!

      Poista
  6. Tuo lippaint ihanan näköinen! Mun mielestä tosi kiva boksi, mulla joskus oli tuollainen pieni suoristusrauta -sillä hädin tuskin tein mitään ja se lähti myyntiin jonnekin kirppikselle. Sitten tietysti nyt välillä tulee sitä kaivattua -se olisi kätevä matkoille. Mutta ei sillä tee muuten kyllä vaan oikeen yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana<3 Mulla oli tollanen joskus teininä ja suoristelin sillä hiuksia ihan päivittäin ja varmaan revin samalla niitä ihan hirveesti, kun joo se laatu oli suhteellisen kehno :D En tiedä mistä sen silloin edes sain. Isompi on parempi, vaikka viekin sitten tietty enemmän tilaa jos matkustelee ym.

      Poista
  7. Mä yritin lopettaa Boxycharm tilaukseni .Taukoa ei kestänyt kuin marraskuun verran.Kerkesin joulukuun lopulla tilaamaan uudestaan ja odottelen yhä tätä boxia.Se kun lähetettiin vasta tammikuun alussa mulle .Jänskättää kumman saan.Palettia toivoen.Tartesta olen ihan fiiliksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat paletin etkä suoristusrautaa! Mä odottelen jo innolla tammikuun boksia, sen sisältö vaikutti aivan ihanalta myös :)

      Poista
  8. Oooh tuo kiilto näyttää upeelta! Olis ihana nähdä se sun huulilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy koittaa jos saisin sen jossain vaiheessa ikuistettua kameran kanssa :D

      Poista

Kiitos kommentista!