tiistai 8. tammikuuta 2019

Lip Monthly | Marraskuu 2018


Vihdoin ja viimein saan esiteltyä teille marraskuun Lip Monthlyn! Tämän pussukan tarinahan on siitäkin jo ihan hupaisa, että sain vasta joulukuun puolella viestin siitä, että pussukka on mulle lähetetty. Eipä sillä, en ollut muistanut tätä vielä edes kaivata, mutta kaiken jouluhässäkän keskellä pussukka jäi lopulta saavuttuaankin joksikin aikaa ihan oman onnensa nojaan, mutta nyt olen vihdoin tuotteita testannut ja pääsen sisällön teille esittelemään.

Sitä ennen haluan kuitenkin vinkata teille, jotka olette tästä pussukasta haaveilleet, että mun käsitykseni mukaan Lip Monthlya saa taas tilattua Suomeen! Lip Monthlylla oli pitkään se tilanne, että he eivät ota Suomesta uusia asiakkaita, mutta jokunen aika sitten koko sivusto muutti ja sen jälkeen ainakin chatin asiakaspalvelijan mukaan myös Suomeen tilaaminen mahdollistettiin jälleen.


Marraskuun pussukka näytti tältä. Melkein heti kättelyssä huomasin yhden tuotteen olevan rikki eikä tämä muutenkaan mitään riemunkiljahduksia mussa herättänyt, vaikka ihan mielenkiintoisen oloisia tuotteita joukkoon mahtuikin. Mulla on tällä hetkellä vähän innostuskin vähentynyt koko Lip Monthlyn suhteen, mutta toisaalta tää on niin edullinen (noin 10 euroa per pussi), etten ole vakavissani vielä miettinyt lopettavani tämän tilaamista. Tällä kertaa pussukan mukana tulleessa kortissa ei lukenut tuotteiden arvoa, joten hinnat olen ottanut kunkin brändin omilta sivuilta. Nyt kuitenkin tarkemmin pussukan sisältöön:


Mirabella Colour Luxe Lip Gloss tuli kauniissa vaaleanpunaisessa sävyssä Flicker. Sävy muistuttaa mua juurikin niistä "perinteisistä" huulikiilloista, joita nuorempana tuli käytettyä paljonkin. Huulikiilto on vahvasti shimmerinen ja huulilla sävy toimii todella kivasti joko neutraalissa meikissä tai yhdistettynä voimakkaampaankin silmämeikkiin. Hieman tahmaava tämä on, mutta toisaalta se on isolle osalle huulikiilloista ihan ominaista eikä tämä kuitenkaan huulia yhteen liimaa. Mä oon nyt viime aikoina innostunut hieman aiempaa enemmän huulikiilloista ja tämäkin on päätynyt yllättävän usein mun huulilleni. Ehdottomasti tämän pussukan paras tuote!
Hinta: noin $22,00.


Lip Monthlyn kautta jo melko tutuksi tulleelta Be a Bombshellilta tuli Matte Lipstickin sävy Muse. Tummanruskea mattapuna ei ole ehkä ihan sitä, mitä kokoelmiini juuri tällä hetkellä eniten kaipaan, mutta huulilla tuo ruskea sävy näytti itse asiassa ihan hyvältä. Nämä merkin mattapunat kuivattavat huulia jonkin verran, niin siis tämäkin, mutta ei se tunne niin epämiellyttävä ole, että se vaikuttaisi siihen tartunko tähän punaan vai en. Ihan kiva tuote, ei kuitenkaan mikään ajatuksia sen kummemmin herättävä ja ilmankin olisin pärjännyt.
Hinta: noin $8,00.


Peony Cosmetics Luminizing Stick on kaikessa yksinkertaisuudessaan puikkomuodossa oleva highlighter. Ja rikkinäinen sellainen. Huomasin jo heti pussukan avattuani, että tuo massa on lähtenyt puikosta irti ja mähän en tällaisia jaksa ruveta korjaamaan. Mä suosin muutenkin enemmän ihan puuterisia tai vaikkapa nestemäisiä highlightereita kuin tällaisia puikkoja, joten ei mua sinänsä harmita, että tämä tuli mulle rikkinäisenä, enkä koe menettäväni mitään, vaikken tätä korjaakaan. En ole siis edes testannut tätä muuta kuin kädelle swatchaten, joten mitään sen ihmeempää en osaa tästä sanoa. Sävy on kauniin persikkainen, ehkä mulle vähän turhan tumma highlighteriksi, mutta toisaalta en tiedä kuinka nätisti tämän saa esimerkiksi häivyteltyä, joten voisihan tämä olla ihan toimivakin tuote.
Hinta: noin $22,00.


Ja viimeisenä vielä Jersey Shore Cosmeticsin Star Mint Glossy Balm. E-vitamiinia sisältävä huulivoide lupaa paitsi kosteuttaa huulia tehokkaasti, myös jättää niille kauniin kiillon. Kiiltoa tämä antaakin ja kosteuttaakin hetkellisesti ihan mukavasti, mutta miksi oi miksi lähes kaikkiin kauneusbokseista tulleisiin huulivoiteisiin on valittu juuri nämä menthol/piparminttutuotteet? Mä siis inhoan sitä tunnetta, minkä tällaiset tuotteet huulille aiheuttaa. En ehkä niin paljon, ettenkö tällaisia suostuisi käyttämään, mutta jos valittavana on kahdesta laadullisesti yhtä hyvästä huulivoiteesta myös sellainen, joka ei sisällä piparminttua, valitsen ehdottomasti sen. Se raikkaan viileä tunne huulilla ei ole yhtään mun mieleen, vaikka aika monet muut siitä taitavatkin pitää. Oli ehkä hitusen tyhmä veto muutenkin edes avata tätä, kun avattuja huulivoiteita on nurkat muutenkin täynnä, mutta meni jo. Ei siis innostanut tämäkään tuote mitenkään turhan paljon.
Hinta: noin $10,00.

Mirabella Lip Gloss | Be a Bomshell Lipstick | Peony Cosmetics Luminizing Stick
Tässä vielä (huono) swatch kuva pussukan tuotteista, väritöntä huulivoidetta lukuun ottamatta. Tällä kertaa Lip Monthlyn arvo oli noin $62,00 eli ihan mukava summa jälleen kerran. Mutta kuten jo alussa sanoin, ei tämä ollut millään tavalla suosikkini. Joulukuun Lip Monthlya en tule saamaan, sillä Lip Monthlyn muutettua uuteen sivustoon piti tilaus uusia, enkä tehnyt sitä itse riittävän ajoissa saadakseni joulukuun pussukkaa, mutta tammikuun Lip Monthly toivottavasti tulee mulle!

Kiinnostaako Lip Monthlyn tilaaminen nyt, kun se on mahdollista? :)

14 kommenttia:

  1. Onpa ihanat tuotteet tässä boksissa. Mä varmasti tilaan tuota itselleni jossain vaiheessa semmosen 3 tai 6 kk setin, liian pitkää ei viitsisi ostaa kun noi huulituotteet ikääntyy aika herkästi ja helposti jää käyttämättä normiarjessa. Tuo pinkki huulikiilto Flicker aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja saahan tän halutessaan ihan kuukaudeksikin kerrallaan, kuten mä tilaan! Joo huulimeikit on kyllä sellasia, että ne saattaa yllättävänkin nopeasti mennä vanhaksi. Mullakin on ihan liikaa niitä tällä hetkellä avoinna. Toi on todella kaunis huulikiilto<3

      Poista
  2. Kivat tuotteet ja tuo huulikiilto, tosi kaunis sävy!

    VastaaPoista
  3. Aikas kivat tuotteet, näistä voisin kuvitella käyttäväni kaikkia, paisti tuon highlighterin sävy on ehkä vähän tumma. Ja siis arvaa vaan innostuinko kun luin Facesta mainintasi siitä, että tätä saa nyt tilata Suomeen! Ihan pakko tehdä tilaus, tää on ihan laittoman edullinen ja tuotteet useimmiten itseä kiinnostavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on vähän turhan tumma näin vaaleelle iholle :) Kannattaa tilata nyt kun se on taas mahdollista! Toi hinta on tosiaan niin alhainen, ettei haittaa vaikka joskus tulisikin pussukka, joka ei niin itseä miellytä ja mulle näissä on kuitenkin aina ollut edes jotain mieluista!

      Poista
  4. Tuollaiset puikkotuotteet tuntuvat hajoavan turhan helposti, mutta usein tuo pötkylä pysyy kuitenkin paikallaan melko hyvin, kun sen tökkää sinne takaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmasti ehkä pysyisikin, mutta tuote on itsessäänkin sellainen, mille mulla tuskin olisi käyttöä :D

      Poista
  5. Voihan että, kiinnostaa jos sitä voi nyt tilata Suomeenkin! Pitääpä ruveta tutustumaan jossain välissä, oon vaan niin aikaan saamaton nettitilauksien kanssa että saa nähdä - etenkin kun sivu on vielä englanniksi :') Harmi että yksi oli sulla rikki, tämä pussukka ei niin ihmeellinen ehkä ollut tällä kertaa mun mielestä. Mitä nyt tuo ruskea puna olis varmasti ollut mieluinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä superhelppokäyttöinen sivusto, vaikka englanniksi onkin eli sitä ei kannata liikaa pelätä jos tämän haluat itsellesi tilata<3 Tää ei tosiaan ollut munkaan suosikkipussukkani, mutta ehkä tammikuun pussukka on sitten astetta mieluisampi ;)

      Poista
  6. Olipas jotenkin suppean tuntuinen pussukka, mutta ei muakaan tosta 10 euroa harmittais maksaa :D Jopa hinnan takia taisin hieman itsekkin innostua ja mietin, että pitäisikö jopa tilata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin tuntui samalta, vaikka ainahan näissä on juurikin neljä tuotetta :D Ehkä noi tuotteet itsessään teki sen, että sisältö tuntui suppealta? Kokeile ihmeessä tätä jos mieli yhtään tekee! Jatkuvan tilauksen kun voi lopettaa ihan koska tahansa :)

      Poista
  7. Kiva kuulla, että Lip Monthlya saa taas tilattua Suomeen! Mä en tällä hetkellä kaipaa mitään ylättysbokseja tai -pussukoita, kun oma fiilis on se, että meikkejä on muutenkin kerääntynyt ihan liikaa. Mutta näistä yllätysbokseista tai -pussukoista tää on ehdottomasti yksi parhaista mun mielestä! Hinta on niin alhainen ja tuolta oikeasti tuli todella mieluisiakin tuotteita. Toisaalta tuli ihan surkeitakin, mutta se kuuluu asiaan näissä. Ja tän hinta on kuitenkin aina ollut moninkertainen maksettuun verrattuna.

    Mitä tulee tuohon rikkinäiseen highlighteriin, niin voin sanoa, että et kyllä paljoa menettänyt :D Mullehan toi tuli ehkä ensimmäisestä tilaamastani Lip Monthlysta kessällä 2016. Mä tein jossain kohtaan mun suomenkieliselle kanavalle Lip Monthly 5 parasta ja 5 huonointa -videon ja tuo taisi päästä huonoimpien joukkoon :D Siis tuota oli ihan mahdoton saada kasvoilla näkymään ja sitä yrittäessä se veti kaiken meikkivoiteen pois paikoiltaan ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla alkaa kieltämättä olla vähän samanlainen olo, varsinkin kun viime kuussakin sain noita bokseja vielä normaalia enemmän. LF Beauty Box, Bette Box, Lip Monthly, Boxycharm ja lahjaksi saatu Jolie Box niin joo, vähempikin riittäisi kun ei noita ehdi enää testata. Onneksi noi boksit on sentään kaikki vähän erilaisia sisällöltään :D Lip Monthly on juuri sen edullisuutensa takia niin loistava, kun ne sysihuonot pussukat on oikeesti tosi harvassa. Yleensä ainakin yksi, useimmiten vähintään kaksi, tuotetta on itselle mieluisia ja niillä saa helposti sen reilun 10 euron hinnan katettua!

      Aaa se oli toi! Joo muistan kun oot tosta kertonut :D Ei harmita siis senkään vertaa, että toi tuli perille rikkinäisenä :'D Kovin noi nyt kierrättää samoja tuotteita mitä on tullut aiemminkin. Mahtaakohan toi olla vielä samaa erää kuin silloin 2016..?

      Poista

Kiitos kommentista!