sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Viimeisimmät kosmetiikkaostokset!

Moikka :) Nyt olisi pitkästä aikaa luvassa ostospostausta, tällä kertaa vähän isompaakin sellaista! Mähän kirjoittelin viime vuonna vielä jossain vaiheessa aina joka kuun vaihteessa edeltävän kuukauden ostoksista oman postauksen, mutta luovuin siitä oikeestaan siinä vaiheessa, kun niitä ostoksia ei tullut paria hassua tuotetta enemmän. En nähnyt mitään järkeä kirjoittaa sellaisissa tapauksissa kokonaista postausta, mutta nyt oon hankkinut viimeisen kuukauden aikana vähän enemmänkin kosmetiikkaa ja näistä halusin koota teille oman postauksen :) Tässä on kolmeen eri verkkokauppaan tehdyt tilaukset, joista kaksi sain itselleni jo viime vuoden puolella ja yhden sitten aiemmin tällä viikolla. Mitäs kaikkea mun mukaani on tarttunut?

*Affiliate- eli mainoslinkki


Beauty Baystä tilasin itselleni viisi tuotetta The Ordinarylta ja piakkoin loppuvan irtopuuterin tilalle uuden samanmoisen RCMA:lta. Beauty Bay lukeutuu tosiaan yhtiin mun suosikkiverkkokauppoihini ja vaikka tällä kertaa (varmasti jouluruuhkien takia) sainkin tilaustani odottaa normaalia kauemmin, on paketit aina lopulta löytäneet perille ja tuotteet ovat olleet ehjiä. Tämän tilauksen kokonaisarvo oli 45,20 € ja tuotteista kerron kohta vielä hieman tarkemmin.


Feelunique on nykyään mulle aika usein se kauppa, josta tilaan Urban Decayta. Ja ihan siitä syystä, että muutenkin suht edullisista hinnoista lähtee mulla vielä -10% pois, sillä jokainenhan saa siellä valita, mistä brändistä tämän alen haluaa saada. Uudelle primerille alkoi olla tarvetta ja koska olin jo pitkään halunnut päästä testaamaan UD:n primereita, tilasin itselleni sellaisen. Samalla sain myös tilattua täydennystä peiteainevarastoihini, sillä UD:n All Nighter Concealeria tulee aina löytyä varastoista! Tämä kaksikko maksoi yhteensä 47,52 €.


The Ordinarylta tilasin tosiaan viisi tuotetta, joista kaksi on meikkipohjatuotteita ja kolme ihonhoitotuotteita. High-Adherence Silicone Primer* lähti testiin puhtaasta mielenkiinnosta ja voin sanoa, että tämä silikoniprimer on osoittautunut aivan loistavaksi meikkipohjan alle! Coverage Foundationin* ostin testiin ihan kokeilumielessä, sillä tästä meikkivoiteesta en pahemmin ole arvosteluja lukenut ja uusia meikkivoiteita on aina hauska testata. Teen tästä kaksikosta piakkoin varmasti oman postauksensa, joten pysykäähän kuulolla jos nämä yhtään kiinnostavat. Molemmat ovat onnistuneet vakuuttamaan ainakin mut!

Caffeine Solution 5% + EGCG* on silmänympärysiholle tarkoitettu seerumi, jonka tulisi vähentää turvotusta ja tummuutta sy-alueella. Tätä on kehuttu hurjan paljon, joten pakkohan munkin oli päästä tätä testaamaan. Vierestä löytyy Lactic Acid 5% + HA*, joka on maitohappojen avulla ihoa kuoriva kasvoseerumi. Tämä ei ehkä ole omalle herkälle iholleni paras mahdollinen tuote, mutta maltillisesti käytettynä uskon ihoni kestävän tämän. Viimeisenä vielä tuote, jota oma kuiva ihoni rakastaa - Hyaluronic Acid 2% + B5*. Tämä on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan hyaluronihapposeerumi, joaka sisältää myös B5-vitamiinia. Voisin näistäkin koittaa kirjoittaa myöhemmin postausta, kun olen saanut kunnolla kaikkia testattua ja muodostettua mielipiteeni näistä.


RCMA Translucent Powder on suosikki-irtopuuterini. Mulla riittää tällainen iso purnukka yli puoli vuotta, mutta tiedän että aika monilla muilla tämä saattaa riittää vuodenkin verran. Mä vaan käytän irtopuuteria suhteellisen paljon meikatessa, mutta siis 15 euron hinta tästä jättikokoisesta purkista ei todellakaan ole paha! Urban Decay All Nighter Concealer* on ehdoton suosikkini peiteaineiden osalta. Tämä taitaa olla nyt kolmas tuubi tätä enkä tästä enää osaisi luopua. Hyvän peitaineen löytäminen niinkin tummille silmänalusille kuin multa löytyy, ei todellakaan ole mikään itsestäänselvä asia. Mulla on tästä peiteaineesta käytössä sävy Fair Warm, joka on hieman omaa ihonsävyäni vaaleampi.

Urban Decay Self-Adjusting Complexion Primer tuli ostettua tosiaan ihan siitä syystä, että halusin uusia primereita testiin ja UD:n primerit ovat kiinnostaneet jo pitkään. Tämän primerin tulisi tasoittaa ihon sävyä, estää ihon kiiltelyä ja saada ihohuokoset näyttämään pienemmiltä. Kaikkea sitä, mitä meikinalusvoiteelta toivonkin! Tää on aika jännä tuote ihan jo senkin takia, että tämä on väriltään vaaleanharmaata, mutta mukautuu tosiaan hyvin ihon omaan sävyyn kasvoille levitettäessä. Oon testannut tätä vasta ihan muutaman kerran, joten vielä en osaa sanoa mitään tarkempaa tästä.


Seuraavaksi päästään mun Notino-tilaukseeni, joka sisälsi totta kai pääasiassa Ziajaa. Lisäksi tilasin elämäni ensimmäisen meikkisivellinten pesuun tarkoitetun paletin ja myös neljä kappaletta Batisten kuivashampoota, jotka jätin kuvan ja postauksen ulkopuolelle. Olin taas jo ehtinyt unohtaa kuinka edullista Notinossa on ja esimerkiksi Ziajan tuotteethan on siellä puoli-ilmaisia. Kaikki ostokset maksoivat toimituskulut (6,95 €) miinustettuna 53,50 €.


Ziaja Grapefruit with Green Mint Hand Soap tuli ostettua ihan puhtaasta mielenkiinnosta, sillä nykyinen käsisaippua alkaa kohta loppua ja uusia on aina hauska testata. Saippua on väriltään räikeän vihreää ja tuoksu on omaan nenääni ainakin yhden tuoksuttelukerran perusteella ennemminkin marjaisa kuin minttuinen. Coconut Hand Cream lähti mukaan kahdesta syystä - rakastan kookoksen tuoksua ja vielä enemmän Ziajan käsivoiteita. Tämä muistuttaa mua todella paljon Ziajan vuohemaitolinjan käsivoiteesta, sillä kosteutustehot ovat tällä yhtä hyvät ja kädet jäävät ihanan pehmoiksi. Suosittelen kokeilemaan, mikäli kookoksen tuoksu miellyttää! Cashmere Moisturising Hand Cream kiinnosti ihan siitä syystä, etten ole tähän tuotteeseen aiemmin törmännyt. Tätä käsivoidetta en ole vielä avannut, joten en osaa sen enempää siitä vielä sanoa.


Uusia miselli- ja kasvovesiä on aina miellyttävä ottaa testiin, joten nappasin mukaani sekä Marine Algae Micellar Waterin että Phyto Aktiv Face Tonerin. Molempien tuotteiden pitäisi sopia kuivalle ja herkälle iholle, joten mielenkiinnolla odotan miten oma ihoni niihin reagoi. Kumpaakaan en ole vielä siis ottanut testiin. Näiden vierestä löytyy vanha tuttu tuote, Acai Berry Express Face and Neck Serum, joka mulla loppui vasta muutama viikko sitten. Tämä seerumi on loistava tuote aamukäytössä ja ehdottomasti ostin tämän toistamiseen, kun sen Notinosta bongasin.


Real Techniques Brush Cleansing Palette* on tosiaan ensimmäinen omistamani meikkisiveltimien pesupaletti, vaikka näistähä on puhuttu jo vuosien ajan. Eri brändit ovat luoneet mitä ihanamman näköisiä pesuhanskoja ja -paletteja, ja mä päätin ottaa ensimmäisenä testiin tämän RT:n version. Mulla on yleensä juuri sunnuntai sivellinten pesupäivä, joten illalla tämäkin yksilö pääsee ensimmäisen kerran testiin. Toivottavasti tykkään!

Sellainen ostossaalis mulla tähän vuodenvaihteeseen. Kertokaa ihmeessä, jos näiden joukosta löytyy tuotteita, joista haluaisitte kuulla myöhemmin vielä enemmän!

12 kommenttia:

  1. Ihania nuo Ziajan tuotteet ja paljon laajempi valikoima, kuin mitä jostain kotimaisista liikkeistä löytyy. Pitää ehdottomasti käyttää varastoja vaan nyt loppuun ennenkun voi mitään tilata, onnistuin vielä tilaamaan cocopandalta ja tbs:lta alejen lopussa ja hain ne paketit eilen. En enää vain kehtaa postata niistä kun munhan pitäisi olla ostolakossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ulkomailta tilatessa Ziajaa saa paljon Suomen valikoimia laajemmin :) Sen takia tykkäänkin tilata noita "vieraampia" sarjoja juuri Notinosta! Heh äläs nyt, sattuuhan niitä lipsahduksia ;D Ehdottomasti kehtaat kirjoittaa niistä!

      Poista
  2. Ihana saalis! Ehdottomasti Ordinaryista arvosteluja, meikkivoide etunenässä kiinnostaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikkivoiteesta tulee takuulla arvostelua ja vielä pian :) Koitan saada myös muista kirjoiteltua kohtuullisessa ajassa<3

      Poista
  3. Kivoja ostoksia oot tehnyt! Tuota Notinoa pitää kyllä tutkia lisää :) Ja hei, jään mielenkiinnolla odottamaan tarkempaa postausta The Ordinaryn tuotteista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Notinoon kannattaa tutustua, sieltä löytyy vaikka mitä brändejä ja hurjan edullisesti :) Kirjoittelen noista mahdollisimman pian tarkemmin<3

      Poista
  4. Mäkin ostin vasta tuon The ordinaryn silikoniprimerin ja olen ollut tyytyväinen näin edulliseen pohjustajaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä hintaansa nähden ihan superhyvä! Yksi parhaimpia silikoniprimereita, joita oon testannut :)

      Poista
  5. Oi mikä ihana määrä Ziajaa ♥ Kaikki tuotteet kelpaisivat itsellenikin :) Myös Urban Decaylta olisi kiva testata jotain muutakin kuin luomivärejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UD:ltä löytyy superhyviä tuotteita luomivärien lisäksi! Ainoastaan sellanen purkissa ollut geeliliner oli täysi susi, mutta en tiedä onko sitä enää heillä edes valikoimissa. Toivottavasti ei :D

      Poista
  6. Mulla on tuo sama siveltimien pesualusta ja oon tykännyt! :) helpottaa ja nopeuttaa siveltimien pesua niin paljon ainakin mulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla! Mä en oo sittenkään päässyt vielä suunnitelmista huolimatta tota testaamaan, mutta enköhän mä tän viikon aikana saa kokeiltua kuinka toi toimii :)

      Poista

Kiitos kommentista!