maanantai 13. toukokuuta 2019

Boxycharm | Huhtikuu 2019


Vain muutama päivä sen jälkeen, kun olin saanut käsiini maaliskuun Boxycharmin, saapui Postiin noudettavaksi myös huhtikuun boksi! Tällä kertaa pakettia ei todellakaan tarvinnut odottaa turhan kauan, sillä olin varautunut paljon pitempään odotusaikaan, mutta toki aina parempi näin. Maaliskuun Boxycharm oli mulle hyvin mieluinen ja mitä olin etukäteen muiden blogeista ja Boxycharmin sivuiltakin katsonut, ei huhtikuu tulisi myöskään olemaan yhtään hullumpi. Mitä kaikkea ihanaa boksi sitten sisälsi?


Boksin sisältä paljastui neljä meikkituotetta sekä kolme meikkisivellintä. Hyvä kattaus mielenkiintoisia ja erilaisia tuotteita, vaikka kaikki eivät heti niin mua kiinnostaneetkaan. Ensisilmäyksellä siveltimet sekä alimpana oleva PÜR:n paletti olivat boksin kiinnostavimmat tuotteet, mutta eivät muutkaan huonoilta vaikuttaneet. Erilaisia värikkäitä silmänrajauskyniä näistä kauneusbokseista tulee omaan makuuni vähän turhankin usein, sillä mä olen melko huono niitä käyttämään. Mutta tehdään sitten tarkempi katsaus sisältöön!


PÜR Festival Palette on mitä upein 12 sävyn luomiväripaletti. Palettiin mahtuu niin mattaa, metallinhohtoa kuin kaksi glittersävyäkin. Sävymaailma on mun mielestäni tässä hyvin kaunis, mutta ehkä hieman toisistaan irrallaan oleva. Paletista löytyy paljon maanläheisiä ja neutraaleja sävyjä, mutta myös muutama kunnon väripiste, kuten violetti Gypsy, pinkki Wild Child sekä totta kai glittersävyt. Väripilkut eivät suinkaan ole huono asia, mutta mikäli haluaa käyttää vain yhtä palettia meikissä, on niitä välillä hieman hankala yhdistellä muuten neutraalin sävymaailman kanssa. Pigmenttisyys luomivärinapeilla on oikein hyvä. Hitusen ne karisevat luomilta alas poskille, mutta niin tekee suurin osa muistakin luomiväreistä eikä se mua haittaa, kun hiput saa hyvin putsattua pois. Glittersävyt yllättivät oikein positiivisesti, sillä ne ovat yllättävänkin pehmeitä ja kermaisia. Laadukas paletti, josta pidän oikein kovasti.
Hinta: noin $36,00.


Bodyography Eye Pencil tuli sävyssä Bali Bronze. Kyseessä on kuparin/kullan sävyinen silmänrajauskynä, joka on hurjan kaunis ja kädelle testattaessa myös pigmenttinen. Valitettavasti mä olen todella huono käyttämään värikkäitä eyelinereita, joten saa nähdä kuinka nopeasti tämän kohtalo on siirtyä jollekin kaverilleni tms. Pitäisi ehkä opetella käyttämään tällaisiakin, mutta jotenkin se musta nestemäinen eyeliner vaan vie aina voiton. Kynä sisältää ilmeisesti kookosöljyä ja sen kanssa tulisi saada aikaan tarkkaa rajausjälkeä. Kiva tuote, mutta ei tosiaan paras mahdollinen mulle.
Hinta: noin $14,00.


Tämä Artist Couture Diamond Glow Powder vaikutti ensisilmäyksellä hyvinkin mielenkiintoiselta tuotteelta, mutta loppujen lopuksi en kuitenkaan ole varma onko mulla tälle käyttöä. Tämä on siis irtomuodossa olevaa shimmeristä puuteria, joka toimii hyvin korostuspuuterina niin kasvoilla, vartalolla kuin huulilla ja luomillakin. Varsinainen monitoimituote siis ja voin kuvitella kuinka hyvältä tämä näyttää pienissä määrin esimerkiksi dekolteella, kun iho on vähän ruskettunut. Mä pahoin kuitenkin pelkään, että tämä jää multa kuitenkin käyttämättä, jos nyt en sitten kesällä yllättäen tästä innostu.
Hinta: noin $27,00.


Luxie The Summer Daze 3 Piece Brush Set sisältää kolme värikästä meikkisivellintä, joista kaksi ylintä on tarkoitettu luomiväreille ja alempi tuotekuvauksen mukaan esimerkiksi varjostusten tekemiseen. Itse koin tuon suurimman siveltimen parhaimmaksi ihan vaan highlighterin lisäämiseen,, mutta ylimmät on olleet totta kai oikein toimivia luomivärisiveltimiä. Luxien siveltimet ovat olleet aiemminkin mun mieleeni eikä tämä kolmikko tehnyt poikkeusta ja siveltimien väri jos mikä on ihanan kesäinen! Siveltimet olivat ehdottomasti yksi tämän boksin paras asia.
Hinta: noin $28,00.


Viimeisenä vielä Appeal Cosmeticsin Holographic Lip Gloss. Tämä läpikuultava huulikiilto sisältää glitterhippuja useassa eri värissä, mikä saa aikaan tälle huulikiillolle ominaisen "holografiefektin". Mikään kovin voimakas se ei ole ja kiilto on kaiken kaikkiaan mielestäni aika vaisu, mikä ei välttämättä toisaalta ole ollenkaan huono asia. Yksinään tämä ei näytä mun mielestäni huulilla juuri miltään, mutta toisaalta mä kaipaankin yleensä vähän vahvempaa sävyä huulilleni. Huulipunan päällä käytettynä tämä kuitenkin toimii oikein kivasti ja mikä parasta - kiilto ei ole lainkaan tahmainen! Toki sen tuntee, että huulilla on huulikiiltoa, mutta monille kiilloille vähän liiankin tyypillinen tahmaisuus on kaukana tästä tuotteesta. Yllätyin kuinka paljon tästä loppupeleissä pidin, sillä boksia avatessa olin lähes varma, ettei tämä herättäisi mitään sen kummempia ajatuksia mussa. Käyttöön tämä on päässyt jo pariin otteeseen ja tulee varmasti pääsemään myös jatkossa! Appeal Cosmetics on mulle muutenkin mieluinen brändi, joten oli senkin takia hauska saada näin hyvä tuote heiltä.
Hinta: noin $21,00.

Huhtikuun Boxycharmin kokonaisarvo oli noin $126,00 eli todella paljon jälleen kerran. Boksi oli mielestäni hyvä, mutta ei missään nimessä paras minkä olen saanut. Kaksi tuotetta oli itselleni hitusen turhia, mutta loput onneksi hurjan mieluisia. Tällä hetkellä odottelen, että toukokuun boksi saapuisi Shipiton varastolle ja pääsisin sen lähettämään kohti Suomea. Sitä saadaankin siis odotella vielä helposti ainakin muutama viikko!

Miltä huhtikuun boksi näytti? Oliko joukossa kiinnostavia tuotteita? :)

12 kommenttia:

  1. Siis ihan käsittämättömän arvokkaita nää BoxyCharmit! Vitsit miten pahasti tekis mieli tilata tää :D Onko se Shipito hirveän hankala?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Sisällöt on aina niin hyviä<3 Shipito on itse asiassa ihan superhelppo. Ensin luodaan se "Shipito-osoite", joka laitetaan esim. Boxycharmin kohdalla tilauksen toimituspaikaksi. Sähköpostiin kilahtaa viesti, kun paketti on Shipiton varastolla ja sieltä sitten valitaan haluttu toimitustapa, ilmoitetaan mitä paketti sisältää ym. pientä, maksetaan lähetys ja odotellaan, että paketti lähtee. Tossa ei paria minuuttia kauempaa mulla yleensä mene, eli siis ei kannata turhaan pelätä Shipiton käyttöä!

      Poista
  2. Samanlainen sisältö sullakin. Tuo paletti on kerrassaan vaan niin upea, tykkään siitä älyttömästi. Ja itsekään en osaa oikein käyttää noita värillisiä rajauskyniä 😂 toivottavasti se boxyn kohdennus alkaisi pian toimia ihan kunnolla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo värilliset rajauskynät ei oo tosiaan mun juttuni :D Ihania ne on, mutta jotenkin niitä ei vaan lähes koskaan tule käytettyä. Toi paletti on hurjan kaunis<3

      Poista
  3. Mielenkiintoisia merkkejä, joten harmi, ettei ihan kaikki tuotteet ole kovin käyttökelpoisia. Tuollaiselle irtoshimmerpuuterille on aika harvoin käyttöä;) Mutta nuo Luxien siveltimet ovat todella sööttejä ja Pürin paletti ihana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ainakin, kun en pahemmin muutenkaan halua kasvoille kauttaaltaan mitään ylimääräistä hohtoa :D Enkä dekolteellekaan sellaista yleensä lisäile. PÜR:n paletti on niin upea<3

      Poista
  4. Mie odottelen vielä maaliskuun boksia. Huhtikuun tuli jo ajat sitten :D

    Miulla oli hitusen erilainen sisältö: sain jälleen mustan rajauskynän Beauty For Real -merkiltä ja huulituote oli Steve Laurant -huulikiilto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei tosiaan mennyt kuin muutama päivä näiden välissä :D Toivottavasti sä saat oman maaliskuun boksisi pian! Steve Laurantin tuotteet on yleensä hurjan hyviä<3

      Poista
  5. Mulle tuli Butter London ripsiväri eikä huulituotetta lainkaan.Toivon kyllä,että tulisi joskus tuo Appeal joku toinen kerta.Kuulostaa kivalta.Tilasitko muuten skincareboxia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Appeal Cosmeticsin meikit on ihania, toivottavasti niitä tulee boksista jatkossakin :) En tilannut, mutta hyvältä vaikutti kyllä sekin!

      Poista
  6. Aivan ihana sisältö! Kaikki näyttää kivalta ja hyvä että samassa tulee siveltimiä ja paletti, niin on millä käyttää toisiaan :) Täydentää hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep toi on ihan totta :) Siveltimet ja paletti oli tosiaan vielä ne mun suosikit tästä boksista :D

      Poista

Kiitos kommentista!