keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Loppuneet Kosmetiikkatuotteet | Maaliskuu & Huhtikuu + arvonnan voittaja

*Saatu ilmaistuote


Loppuneiden esittelyä taas kahden kuukauden tauon jälkeen! Musta tuntuu, etten saanut maaliskuussa loppumaan oikein mitään ja lopputuloksena taisikin olla alle kymmenen tyhjää tuotetta. Onneksi huhtikuussa loppui sentään vähän useampi purkki ja sain kuin sainkin ihan kelpomäärän tavaraa tähän postaukseen. Postauksen lopussa ilmoitan myös blogissani olleen arvonnan voittajan!

Meikit:


Catrice 24h Made To Stay Make Up. Ihan superhyvä meikkivoide, joka sekä peittää mukavasti että jättää pitkäkestoisen mattalopputuloksen. Tän ainut huono puoli oli se, ettei tätä oikein tahtonut saada irti meikkisienestä tai -siveltimestä, mutta mulla oli lopulta ihan oma sieni tätä varten. Tätä ei oo ihan hetkeen saanut enää ainakaan niistä kaupoista, joissa itse oon käynyt, mutta muuten olisi mennyt jatkoon.

Pretty Vulgar The Powder Room Translucent Setting Powder. Perushyvä irtopuuteri, joka kiinnitti meikin hyvin jättämättä kuitenkaan liian puuterista tunnetta iholle. Omaan makuuni tämä on vähän turhan hintavaa (noin $32,00), sillä RCMA:lta saa huomattavasti edullisemmin erittäin hyviä irtopuutereita eli ei jatkoon.

NYX Worth The Hype Mascara. Ihan ok ripsari, mutta mä en käytä näitä "ihan ok" tasoisia ripsareita. Oon hurjan vaativa ripsivärieni suhteen enkä saanut tällä riittävän näyttäviä ripsiä tarpeeksi nopeasti. Ei ollut hypetyksen arvoinen, ei jatkoon.

Hiukset:


Four Reasons Black Edition Intensive Treatment*. Hiuksia vahvistava ja ravitseva tehohoito, joka toimi ihan kivasti, kunhan tuotteen antoi vaikuttaa hiuksissa ainakin 10 minuutin ajan. Mä itse suosin hitusen lyhyemmän vaikutusajan omaavia tehohoitoja ja hiusnaamioita, mutta mikäli multa löytyisi sitä malttia enemmän, voisin tätäkin ostaa uudestaan. Nyt sanon kuitenkin, että ei jatkoon.

KC Professional Color Mask Graphite. Tummanharmaa värinaamio, jonka ostin kun mun hiuksetkin oli värjätty paljon tummemmiksi. Nyt blondina tämä ei missään nimessä ole hyvä sävy mun hiuksilleni, mutta käytin tämän loppuun lisäämällä aina pienen tipan hoitoaineen joukkoon. Tällöin hiuksiin tuli kiva pieni hopeanharmaa vivahde, juuri sellainen mistä pidän. Tykkään näistä Color Maskeista, mutta tämä sävy ei mene jatkoon, kun hiukseni ovat näin vaaleat.

Ziaja Cocoa Butter Hair Mask. Ihanan kaakaon tuoksuinen hiusnaamio, joka pehmentää ja hoitaa hiuksia todella tehokkaasti. En maksanut tästä itse kuin ehkä kolme euroa ja hintaansa nähden tämä on suorastaan loistava tuote. Ei paras naamio, jota olen käyttänyt, mutta todella hyvä kuitenkin. Jatkoon.


Mádara Nourish and Repair Shampoo. Yksi parhaimpia luonnonkosmetiikan shampoita, jota olen käyttänyt. Pesuteho oli hyvä, mutta ei kuitenkaan hiuksille liian raju ja tätä oli kaikin puolin hurjan miellyttävä käyttää. Luonnonkosmen shampoot on monesti mun tottumuksiini ja tarpeisiini turhan tehottomia, mutta tämä ei. Jatkoon!

J.Mäki Professional Repair Shampoo*. Oikein hyvä perusshampoo, jolla sai hiukset puhtaiksi yhdellä pesukerralla. Shampoo oli tehokas, mutta ei kuitenkan liian tuju omille kuiville hiuksilleni, mistä iso plussa. Ei mulla ole tästä mitään huonoa sanottavaa, jatkoon menee.

Fanola No Yellow Shampoo. Oma suosikkini hopeashampoiden joukosta! Tämä taittaa hiusten keltaisuuden todella helposti ja nopeasti pois vetämättä hiuksia kuitenkaan sinisiksi, kuten vaikkapa Fudge mulla herkästi tekee. Miinuspuolena tämä Fanola värjää kädet ja kynnet aika voimakkaasti, mutta muuten tämä toimii loistavasti. Jatkoon.


Batiste Dry Shampoo Fresh. Freshit ovat nykyään niitä, joita lähinnä Batisten kuivashampoista käytän, sillä niiden tuoksu ei ole yhtä voimakas kuin ison osan muiden. Jatkoon menee.

Paul Mitchell Super Skinny Serum. Maailman paras hiusseerumi, joka tekee hiuksista sileät ja pehmeät. Käytän tätä pääasiassa latvoilleni ja näitä on kulunut jo useampi pullo. Jatkoon!

Four Reasons Moisture Mist. Hyvä hoitosuihke, joka auttaa selvittämään pyyhekuivien hiusten takut todella tehokkaasti ja pienellä vaivalla. Tätä ei montaa suihkausta tarvitse eli tämä on myös todella riittoisa tuote. Uusi pullo on jo käytössä eli jatkoon!

Kasvot:


Lumene SISU Syväpuhdistava Puhdistusöljy. Hurjan hyvä meikinpoistoaine, itse asiassa paras mitä olen vähään aikaan käyttänyt. Ykkösvaiheen putsarina tämä on tänhetkinen suosikkini ja meikit lähtee tällä öljyllä takuuvarmasti pois. Jatkoon menee.

Lumene VALO Kirkastava Puhdistusbalsami. Ihana puhdistusvoide raikkaassa tuoksussa. Voide on hyvin jämäkkää ja aluksi tuntuukin, ettei sitä saa millään levitettyä kasvoille. Pikkuhiljaa se kuitenkin alkaa liikkua paremmin ja ns. sulaa kasvoille helpommin työstettäväksi. Puhdistusteho on oikein hyvä ja ostaisin mielelläni tätä uudelleen. Jatkoon siis menee.

-417 Agile Purifying Mask*. Ihan huippuhyvä syväpuhdistava naamio, joka on kuitenkin kestänyt mulla aika pitkään. Mä en käytä näin puhdistavia naamioita kovinkaan usein, mutta tämä on ehdottomasti ollut yksi suosikkejani. En tiedä brädin cruelty free statuksesta, joten sen takia en ostaisi uudestaan.


Mádara Multi Action Micellar Water. Tykkään hurjan paljon tästä Mádaran misellivedestä nimenomaan ihonpuhdistuksen viimeistelyssä. Se ei kuivata tai kiristä ihoa lainkaan, mutta putsaa hyvin mahdolliset meikkijämät pois. Jatkoon.

Ziaja Natural Olive Micellar Water. Perushyvä misellivesi, joka hoiti moitteettomasti ihonpuhdistuksen viimeistelyn. Meikkejä en koittanut tämän kanssa poistaa, sillä en ikinä käytä misellivettä meikinpoistoaineena, mutta mitään huonoa sanottavaa mulla ei tästä ole. Jatkoon menee.

Mádara Comforting Toner. Yksi suosikkikasvovesistäni ja tämä on jo varmaan neljäs pullo tätä. Tykkään tästä todella paljon eikä tämä kuivata tai kiristä kasvoja lainkaan. Jatkoon menee ihan ehdottomasti.


Ziaja Acai Berry Day Cream*. Ihan huippuhyvä päivävoide, joka sekä kosteuttaa että kuitenkin imeytyy ihoon nopeasti. Tämä oli mulla käytössä vuoden kylmimmän ajan ja tykkäsin tästä ihan älyttömästi. Jatkoon!

Bio2You Natural Nutritive Seabuckthorn Cream. Aivan ihana paksuhko kasvovoide, jota käytin itse yövoiteena yhdessä kosteuttavan kasvoöljyn kanssa. Voide kosteutti ihoa oikein hyvin ja tätä oli muutenkin kaikin puolin miellyttävä käyttää. Jatkoon.

Vartalo, kädet & jalat:



The Body Shop Vanilla Marshmallow Shower Gel. Tämän joulun kausituoksu, joka tuoksuu ihanasti vaniljaiselle karkille. Tämä taisi lopulta nousta mun suosikikseni kaikista tämän talven kolmesta kausituoksusta ja TBS:n suihkugeelit nyt ylipäänsä on mulle aina mieluisia ja niitä myös kuluu. Mulla odottelee tätä vielä toinen joululahjaksi saatu pullo kaapissa, eli jatkoon menee.

Yves Rocher Jardins du Monde Energizing Shower Gel Pomegranate from Spain. Granaattiomenan tuoksuinen suihkugeeli, joka on ollut mulle herra ties kuinka monta vuotta. Tuoksu on melko makea ja mulle mieluinen, mutta jostain syystä tämä on silti lojunut kylppärissä näin pitkään. En tiedä myydäänkö tätä edes enää, mutta en ostaisi siitä huolimatta uudestaan eli ei jatkoon.

The Body Shop British Rose Exfoliating Gel Body Scrub. Tämä oli mun ensikosketukseni British Rose -sarjaan ja vaikka tuoksusta pidinkin, eivät nämä geelikuorinnat ole suosikkejani. Pidän enemmän The Body Shopin sokeripohjaisista kuorinnoista, sillä ne ovat ehdottomasti karkeampia ja sitä kautta myös tehokkaampia. Ei jatkoon.



The Body Shop Mango Body Butter. Joulukalenterista tullut pienikokoinen vartalovoipurnukka ihanassa mangon tuoksussa. Mango on yhä edelleen yksi suosikkituoksuistani TBS:ltä eikä mulla ole tästä vartalovoista mitään huonoa sanottavaa. Kosteutustehot ovat tällä loistavat ja tuoksu huumaavan hyvä. Jatkoon!

Ziaja Coconut Hand Cream. Ihanan paksu käsivoide, joka tuoksui mitä herkullisemmalle kookokselle. Tää on ehdottomasti tuoksunsa puolesta paras Ziajan käsivoide, mutta mikään ihan superkosteuttava tämä ei ollut. Voide imeytyi nopeasti eikä tehnyt käsistä tahmaisia, jatkoon menee.


Sitten päästään vielä arvonnan voittajaan ja theBalmin ihanan paletin voitti Eve! Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ♥

Paljonko teillä loppui huhti- tai maaliskuun aikana kosmetiikkaa? :)

10 kommenttia:

  1. Monta kiinnostavaa tuotetta sulla loppui ja muutamia niistä olen itsekin käyttänyt/ottamassa juuri käyttöön. Kiinnostelisi testata etenkin tuota Ziajan kookos käsivoidetta ja Lumenen putsaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on hurjan hyviä, eli suosittelen erittäin lämpimästi<3 En oo varma myydäänkö tota Ziajan kookosvoidetta Suomessa kaupoissa, mutta Notinosta itse tilasin sen ja pitäisi varmaan pian tilata toinenkin tuubi :D

      Poista
  2. Näitä on niin kiva lukea ja hyvin oot saanut loppumaan tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin tykkään lukea muiden loppuneista!

      Poista
  3. Batisten Fresh -kuivashampoot ovat ihan huippuja perus arkeen, kun ei kaipaa liian voimakasta tuoksua hiuksiinsa! Olen miettinyt jo monen monta kertaa tuon Fanolan No Yellow shampoon ostoa, mutta jokin siinä vain mietityttää edelleen. Taisin lukea jonkin blogipostauksen sen sisältämästä allergisoivasta ainesosasta, mutta eihän se tarkoita sitä että kaikki niitä oireita saisivat.. Fudgen hopeashampoo on kyllä ollut erinomainen, mutta liian pitkällä vaikutusajalla olen huomannut sen taittavan herkästi siniseen :D
    Hurjasti loppuneita tuotteita siulla, mutta kiva kuulla oliko tuote lopulta ostamisen arvoinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just sitä! Tykkään kyllä niistä voimakkaammistakin Batisten tuoksuista, mutta jotenkin se tuoksu on niissä vähän turhankin pitkäkestoinen ja voimakas ihan tavalliseen arkikäyttöön. Joo mäkin joskus kirjoitin siitä, että Fanolassa on jotain herkästi allergisoivaa ainetta, mutta toisaalta mille tahansa kosmetiikan ainesosalle voi allergisoitua. Ymmärrän hyvin kuitenkin sen, että sellaisia ainesosia, joiden on todettu aiheuttavan normaalia enemmän niitä allergisia reaktioita ja herkistymistä, haluaa välttää. Mulla on Fudgen kanssa ihan sama, liian pitkä vaikutusaika vetää siniseen ihan välittömästi :D

      Poista
  4. Ihania tuotteita tässä. JMäen hiusnaamio värjätylle hiukselle oli hyvä! Myös muita omiksi suosikeiksi tulleita tuotteita tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne hiusnaamiot on huippuhyviä<3 Kiva kuulla, että joukossa oli tuttuja tuotteita! :)

      Poista
  5. Oho, ootpa saanut paljon purnukoita käytettyä. Tuo Catricen meikkivoide olisi kyllä kiinnostanut, mutta harmi jos se ei kuulu perusvalikoimaan. Itse sain viime kuussa käytettyä loppuun pari kynsilakkaa ja huultenrajauskynän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulin että se on ihan kokonaan poistunut valikoimista, mutta Catricen omilta sivuilta muistaakseni kuitenkin jossain vaiheessa bongasin sen ihan tässä lähiaikoina. Kaupoissa en oo tota Suomessa kuitenkaan nähnyt :/ Tykkään onneksi Catricen parista muustakin meikkivoiteesta ja niitä on onneksi saatavilla :) Oo, mä en oo ikinä saanut huultenrajauskynää loppumaan! Pisteet siis siitä sulle :D

      Poista

Kiitos kommentista!