keskiviikko 21. elokuuta 2019

Cult Beautyn kosmetiikkatilaus


Moikka! Tänään olisi taas pienoisen ostospostauksen aika, kun pääsen esittelemään teille pari viikkoa sitten tekemäni Cult Beautyn tilauksen sisällön. Mun alkuperäinen tarkoitus oli ostaa vain kauan himoitsemani Huda Beautyn The New Nude -luomiväripaletti, mutta halusinkin sitten hemmotella itseäni vähän enemmänkin ja mukaan tarttui muutama muukin ihana tuote. Ostospostauksia ei ole taas vähään aikaan mun blogissani nähty, mutta nyt halusin tulla kertomaan teille mitä kaikkea oikein tilasin ja mistä mahdollisesti tulette kuulemaan vielä myöhemminkin täällä blogissa!

Kaikki postauksessa manitut hinnat on otettu Cult Beautysta.


Ensimmäisenä tosiaan se suurin, kallein ja tärkein ostokseni - Huda Beauty The New Nude Eyeshadow Palette. Oon haaveillut tästä paletista pienen ikuisuuden ja nyt se on vihdoin mun! Tässä kuvassa paletti ei ole enää käyttämätön, mikä on ehkä nähtävissäkin, mutta paletista on tulossa myöhemmin toki myös ihan oma postaus. Hudan luomivärit eivät olleet mulle aiemmin tuttuja, mutta ehkä ihan senkin takia halusin niitä päästä kokeilemaan. Kaikki lukemani ja katsomani arvostelut eivät olleet niitä kaikkein mairittelevimpia, mutta mä olen tästä ihan pitänyt! Mä rakastan juurikini punertavia ja violetteja sävyjä luomilla, joten oletuksenakin tosiaan oli, että tulen tästä pitämään. Tarkempaa arviota saatte vielä hetken odotella, mutta julkaisen tästä paletista todennäköisesti postauksen jo ensi viikon aikana.
Hinta: £56,00 eli noin 61,00 €.


Luin tästä Pixi Retinol Tonicista jo jokin aika sitten Kultainen Kynsilakka -blogista ja pakkohan tätä oli sitten päästä itsekin testaamaan! Tämä on siis retinolia sisältävä kasvovesi, ja retinolihan tunnetaan sen ihoa uudistavista ja sävyä tasoittavista vaikutuksista. Retinolia sisältävät tuotteet eivät ole mulle mitenkään turhan tuttuja, joten ajattelin tämän kasvoveden olevan turvallinen ja helppo tapa tutustua näihin! Toistaiseksi olen käyttänyt tätä vasta pariin otteeseen enkä osaa sanoa tästä oikein mitään, mutta ainakaan näiden käyttökertojen perusteella ihossani ei ole tapahtunut mitään muutosta huonompaan eikä kasvovesi ole aiheuttanut inhottavaa kiristävää tunnetta iholle. Lupaavalta siis vaikuttaa! Tästä on myynnissä kaksi kokoa - 100 ml ja 250 ml ja mä ostin itse pienemmän version.
Hinta: £10,00 eli noin 11,00 €.


Mulle tuli ehkä reilu kuukausi sitten ihan kamala halu hankkia uusia luomivärisiveltimiä ja ennen kaikkea häivytyssiveltimiä, joten tilasin Zoevalta testiin yhden siveltimen. Zoeva 225 Luxe Eye Blender Brush on omaan makuuni melko pienikokoinen häivytyssivellin, vaikka todellisuudessa tämä taitaa olla kyllä ihan keskikokoinen eikä lainkaan pieni. Mä olen vaan itse tottunut isompiin siveltimiin, mutta näille vähän pienemmillekin on ehdottomasti omat käyttötarkoituksensa! Tämä soveltuu hyvin luomivakoon ja tarkempaan häivyttelyyn, johon kovin isot häivytyssävyt eivät ole parhaita mahdollisia. Sigmalta löytyy yhä edelleen mun suosikkisiveltimeni luomivärien häivytyksen suhteen, mutta tämäkin tuli ihan tarpeeseen. Sivellin on myynnissä myös mustahopeana.
Hinta: £10,00 eli noin 11,00 €.


Viimeisenä ostoskoriini tarttui vielä Sol De Janeiro Brazilian Touch Hand Cream. Jos olette joskus tuoksutelleet esimerkiksi samaisen sarjan Brazilian Bum Bum Creamia niin tiedätte miltä myös tämä käsivoide tuoksuu. Se tuoksu on ehkä paras mitä olen ikinä kosmetiikassa haistanut! Cupuacuvoi saa aikaan sen ihanan makean toffeisen tuoksun, joka on mun mielestäni ihan huumaavan hyvä. Tai näin päätellen ihan siitä, että esimerkiksi myös Ziajan Cupuacu-tuotteet ovat mulle niin mieluisia ja niissä on havaittavissa samaa toffeekarkin tuoksua. Käsivoiteena tämä ei valitettavasti ole ihan se paras mahdollinen, sillä tämä on suhteellisen kevyesti kosteuttavaa eikä varmasti riitä omille kuiville käsilleni talvella. Nyt lämpimillä keleillä tämä on kuitenkin toiminut hyvin ja pääasia mulla tässä onkin juuri se tuoksu! Oon käyttänyt tätä nyt joka ilta ennen nukkumaanmenoa noin viikon ajan ja ai että miten ihana on nukahtaa tämän voiteen tuoksuun. Tuntuu jopa vähän tyhmältä ylistää näin paljon yhden kosmetiikkatuotteen tuoksua, mutta se on vaan mulle niin mieluinen, etten ihan äkkiä muista törmänneeni toiseen yhtä hyvään tuoksuun kosmetiikassa.
Hinta: £15,00 eli noin 16,50 €.

Onko ostosteni joukossa tuttuja tuotteita? Entä mitä kaikkea kosmetiikkaa te olette viime aikoina ostaneet? :)

16 kommenttia:

  1. Voi ihanuus. Hudan paletti on niin nätti 😍 mielelläni näen millaisia meikkejä saat sillä aikaan ja miten värit käyttäytyy. Olen tätä(kin) himoinnut pitkään mutta vielä olen malttanut mieleni. Tykkään kyllä hudan paleteista aivan hurjasti ja ne muutama mitä omistan ovat tosi laadukkaita.
    Pixin retinolikasvovettä en ole testannut mutta glow tonic on kovassa käytössä ja tykkään. Uskon että tuo sinunkin versio on hurjan hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi paletti on ollut mun haavelistalla jo niin pitkään. Nyt sain vihdoin sen hankittua ja oon kyllä tykännyt, vaikka osa sävyistä ei ookaan ehkä kaikkein helpoimpia käyttää :D Glow Tonicia oon testannut joskus jonkun pienen pullon ja sitäkin haluisin taas päästä testailemaan, mutta käytetään tää Retinol Tonic nyt ensin loppuun<3

      Poista
  2. Kivat ostokset, tuo paletti on kyllä kaunis! Mulla vaan kuluu luomivärit niin hitaasti, etten raaski kalliita ostaa kun on iso pino ennestään.

    Mä oon koittanut pihistellä mutta Dermosilin tilauksen laitoin menemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää Hudan paletit on kyllä aika suolaisen hintaisia.. Mun pitäisi tehdä kunnon karsinta luomiväripaleteilleni, kun tuolla on niin monta palettia, joihin en koskaan tartu ja joita en edes ehdi käyttää :D

      Poista
  3. Herranjestas kun tuossa käsivoiteessa oli voimakas tuo tuoksu! Testasin sitä yksi päivä Sokoksella ja muistan että se haju leijaili käsistä nenään pitkän aikaa. Mua kiinnostelisi kokeilla sitä Bum Bum Creamia, mutta tän käsivoiteen perusteella en ole varma pystynkö :D Oon vähän kahden vaiheilla tuosta tuoksusta: toisaalta se on aika herkullinen mut sit meneekö se jo ällöydessään vähän yli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä Bum Bum Creamissa on sitten vähintään yhtä voimakas se tuoksu! :D Se tuoksu on just niin ihanan ällömakea, etten voi olla tykkäämättä siitä<3 Tosin mä rakastan aina just tollasia toffeisia, makeita tuoksuja niin ei ihme, että toikin on niin mun mieleen! Mutta joo, omien kokemusten mukaan se vartalovoide ei oo kyllä yhtään miedomman tuoksuista :D

      Poista
  4. Tuo Hudan paletti on kyllä tosi kaunis! <3 Ja muutoinkin tosi kivan näköinen tilaus. Mulla on useita Zoevan siveltimiä ja oon kyllä tykännyt niistä tosi paljon! :)

    Mä yritin pitää ostotaukoa, mutta lopulta en vain pystynyt vastustamaan uutta Anastasian Jackie Aina -palettia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo aiemmin omistanut yhtään Zoevan sivellintä, mutta oon kuullut niistä paljon hyvää eikä tää varmasti tuu jäämään viimeiseksi siveltimekseni heiltä<3 Jackie Aina on niiiin nätti ja haluisin sen itsekin, mutta nyt täytyy oikeesti pitää vähän taukoa :D ABH:lla on muutama muukin paletti, mitkä oikeestaan haluisin..

      Poista
  5. Mä lueskelin aamulla kahvilassa puhelimella tän sun postauksen ja pakko oli nyt kotiin päästyä tulla kommentoimaan, nimittäin sen verran ihania ostoksia oot tehnyt ja etenkin siis toi paletti jälleen <3 Mulla nuita paletteja on riittävästi, mutta jostain syystä niitä vois oikeesti vaan hamstrata kovasti kaappiin :D Pitää vähän rajoitella nyt kuitenkin, jos en pysty kamalasti meikkailemaan enää vauvelin synnyttyä (toivon kyllä kovasti että pystyn ja ennätän, koska se on osa minua ja nautin siitä) :'D Enpä malta odottaa tarkempaa postausta tuosta paletista, olisipa kiva nähdä myös sun luomia meikkilookeja sillä 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, paletteja löytyy, mutta silti niitä haluu vielä lisää :D Mun pitää nyt kyllä oikeesti rauhoittua näiden luomiväripalettien kanssa ja saada joku systeemi, millä saan näitä käytettyä tasapuolisemmin. Ja sitä ennen pitää tehdä myös karsintaa noille ja laittaa pois ne paletit, joita en enää käytä! Meikkikuvia tulee ihan ehdottomasti siihen postaukseen mukaan myös<3

      Poista
  6. Sol de Janeiro on sellainen brändi, jota mun on ollut mielessä pitkään kokeilla. Nyt tiedän etten aloita ainakaan käsivoiteesta aloita, tosin Henna ei oikein pitänyt suihkugeeliäkään hintansa arvoisena ja sitten kun en tykkää voimakkaasti tuoksuvista vartalovoiteista niin... :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, nää on kyllä ainakin kahden tuotteen perusteella tosi voimakkaan tuoksuisia, myös se vartalovoide.. :D Käsivoide ei munkaan mielestä ole ihan hintansa arvoinen, kun pieni tuubi maksaa yli 15 euroa, mutta toi tuoksu on niiin hyvä<3 En mä tätä varmaan uudestaan raaski ostaa, jos en sitten bongaa jossain alennuksessa, kun muuten tää ei tosiaan ole mikään maailman paras edes kosteuttamaan käsiä. Toivottavasti heidän valikoimista löytyisi joku tuote, jota pääsisit testaamaan ja joka ei olis sulle liian voimakkaan tuoksuinen!

      Poista
  7. Ihania juttuja! Pixin kasvovesi kyllä kiinnostaa :) Huda Beautyä olen swatchaillut kaverilta enkä oikein vakuttunut. Sephorassa silmäilin paletteja mutta koska mulla on meikkejä ihan liikaa, en viitsi innostua merkistä sen enempää. En kuitenkaan noista glittersävyistä tykkäisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi glittersävyt on vähän hankalia käyttää, kun niitä saa aika kauan hinkata luomille, että lopputulos miellyttää ainakaan omaa silmääni :D Mattasävyt toimii sen sijaan mun mielestä tässä paletissa ihan hyvin! Mäkään en usko, että ihan heti tuun hankkimaan lisää Hudan paletteja, mutta oli tosi kiva kuitenkin saada edes yksi paletti niin tietää millainen laatu heillä on :)

      Poista
  8. Tämä paletti on aivan ihana, koska olen jäljessä tosi paljon lomani vuoksi postauksien lukemisessa, voisi tuo arvio paletista ehkä jo löytyä blogistasi kun etenen kirjoitusten suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paletti on upea<3 Josko vihdoin tän viikon aikana saisin oikeasti sen postauksenkin ulos! :D

      Poista

Kiitos kommentista!