keskiviikko 14. elokuuta 2019

Smileo - Kokemuksia hampaidenvalkaisusta kotioloissa!

Kaikki postauksen tuotteet saatu ilmaistuotteina Smileolta


Haaveiletko valkoisemmista hampaista? Mulle se on ainakin ollut haaveena käytännössä aina ja mä olen yhtä lailla aina myös vihannut omia hampaitani. Etuhampaat ovat liian isot, alahampaissa löytyy vinoutta ja yksi hammas kasvaa ylhäällä ihan väärästä kohtaa ja mulla on siis käytännössä sen kulmahampaan kohdalla tyhjä kolo. Hammashymy olikin mulla pannassa lähes koko teini-iän ja vasta aikuisiällä olen oppinut näyttämään myös ne hampaani hymyillessäni. Silti haave valkoisemmista hampaista on pysynyt, mutta koskaan en ole esimerkiksi ammattilaiselle mennyt hampaidenvalkaisuun. Nyt mulle tarjoitui kuitenkin tilaisuus päästä kokeilemaan hampaidenvalkaisua kotona, sillä sain Smileolta testiin kasan heidän hampaidenvalkaisutuotteitaan! Tässä postauksessa keskitytään ennen kaikkea Smileo Hampaidenvalkaisusettiin, mutta postauksen lopussa kerron hieman myös heidän muista tuotteistaan sekä kaikkien tuotteiden hinnat.



Myönnän olleeni hieman skeptinen sen suhteen, kuinka kotona tehtävät hampaidenvalkaisut toimivat ja ennen kaikkea aiheuttavatko ne hampaissa kipua tai muuta ikävää tunnetta. Halusin kuitenkin antaa Smileolle mahdollisuuden ja lähdinkin testaamaan tätä ihan avoimin mielin ja luottaen siihen, ettei tuote ainakaan vahingoittaisi hampaitani. Smileo Hampaidenvalkaisusetti lupaa kivuttoman käyttökokemuksen ja nopeat tulokset - jo seitsemän päivän käytön jälkeen hampaiden luvataan olevan selkeästi aiempaa valkoisemmat! Tuotteen teho perustuu UV-valoon, jonka tulisi auttaa hampaiden luonnollista vaalenemista. Laitetta tulisi käyttää päivässä 10 minuuttia kerrallaan seitsemän päivän ajan.

Smileon tuotteet eivät sisällä lainkaan peroksideja, joita löytyy useimmista hampaidenvalkaisumenetelmistä ja joka myös aiheuttaa hampaissa herkästi kipua ja vihlontaa. Tuotteet ovat lisäksi kaikki vegaanisia eikä niitä ole testattu eläimillä. Seuravaaksi kerron omat kokemukseni tuottesta sekä näytän teille totta kai ennen ja jälkeen kuvat hampaistani!


Smileo Hampaidenvalkaisusetin mukana tulee UV-valolaite, siihen liitettävä pehmeä hammasmuotti, valkaisussa käytettävät geelit, värikartta hampaiden värin selvittämiseksi sekä totta kai käyttöohjeet, jotka ovat englanninkieliset. Suomenkieliset ohjeet löydät Smileon verkkosivuilta. Hampaiden väriä mun oli hieman vaikea selvittää värikartan avulla, sillä omat hampaani ovat jokseenkin laikukkaat ja taaempana olevat hampaat myös selkeästi etuhampaita keltaisemmat. Tämä näkyy hyvin alempaa löytyvistä hammaskuvista. Mitenkään älyttömän huono lähtötilanne ei ollut, mutta valkaistavaa kuitenkin riitti ja Smileo lupaa seitsemässä päivässä vähintään 2 ja jopa 8 sävyä vaaleammat hampaat. Luotin siis siihen, että jotain tulosta viikon käytön jälkeen ainakin olisi nähtävissä.


Laite itsessään oli hyvin helppokäyttöinen ja ohjeetkin selkeät, joskin jouduin hetken aikaa miettimään mihin kohtaan muottia sitä geeliä onkaan tarkoitus lisätä. Smileon sivuilta löytyy kuitenkin video, joka havainnollistaa tätä oikein hyvin. 10 minuuttia päivässä ei ole pitkä aika ja päätinkin testata millaiset tulokset saan nimenomaan 10 minuutin käytön jälkeen seitsemässä päivässä. Ohjeiden mukaan valkaisua voi jatkaa kerralla pitempäänkin, mutta jo se 10 minuuttia kerralla pitäisi riittää. Tuote ei aiheuttanut kertaakaan tämän viikon aikana hampaissani vihlontaa tai suussa mitään inhottavia tunteita. Geeli maistui hieman makealle ja hitusen myös raikkaalle mentolille. Muotti oli helppo asetella suuhun ja käytön jälkeen se yksinkertaisesti huuhdellaan juoksevan veden alla ja laitetaan odottamaan seuraavaa käyttökertaa.


Tässä kuvat hampaistani ennen ja jälkeen viikon kestänyttä valkaisuoperaatiota. Kuten näkyy, valkaistavaa hampaissani riitti kyllä ja vaikkei ero ennen ja jälkeen kuvilla olekaan suuren suuri, huomaan itse eron kuitenkin hyvin varsinkin noissa kulma- ja poskihampaissa. Ne olivat alunperinkin keltaisemmat/tummemmat kuin etuhampaat, minkä takia halusinkin ottaa kuvat nimenomaan hieman sivusuunnasta enkä suoraan edestäpäin katsottuna. Jälkeen-kuvassa niiden sävy on selkeästi tasoittunut ja keltaisuus vähentynyt, eli värjäytymiä tuote selkeästi poisti omista hamapaistani. Olen lopputulokseen suhteellisen tyytyväinen, vaikka toki olisikin ollut ihanaa, jos Smileon Hampaidenvalkaisusetti olisi taikonut mulle sen vitivalkoisen pepsodenthymyn!

Tuotetta oli mielenkiintoista kokeilla ja erityisen iloinen olen siitä, että tämän käyttö oli niin helppoa ja todellakin täysin kivutonta. Muutos olisi toki voinut olla suurempikin, mutta haluan myös uskoa siihen, että toisilla tämä toimii paremmin ja nopeammin kuin toisilla. Huomaan kuitenkin itse eron hampaissani ja toivottavasti se näkyy teillekin edes jollain tavalla noissa kuvissa! Voisin hyvin tämän kokeilun perusteella valkaista hampaitani uudelleenkin Smileon Hampaidenvalkaisusetin kanssa ja koska geeliä on mulla vielä jäljellä, aion varmasti jatkaakin sen käyttöä tämän viikon kokeilun jälkeen.


Smileon valikoimiin kuuluu hampaidenvalkaisusetin lisäksi myös  3D-valkaisuliuskat sekä aktiivihiilijauhe. Liuskat on tarkoitus asetella hampaisiin, antaa niiden vaikuttaa ja poistaa liuskat. Liuskojen tulisi poistaa hampaiden värjäytymiä ja tahroja. Yhdestä paketista löytyy 14 pakettia, jotka sisältävät liuskan sekä ala- että ylähampaille. Aktiivihiilijauhetta taas on tarkoitus käyttää hammasharjan kanssa normaalin hammastahnalla tapahtuvan hampaidenpesun lisäksi kerran päivässä. Menetelmän sanotaan olevan hampaille hellävarainen valkaisuvaihtoehto. Näitä kahta en ole itse vielä testannut, sillä olen tätä postausta varten keskittynyt nimenomaan hampaidenvalkaisusettiin, mutta erityisesti aktiivihiilijauhe kiinnostaa itseäni! Sitä kokeilenkin siis varmasti seuraavaksi.

Tuotteiden hinnat:

  • Smileo Hampaidenvalkaisusetti 54,90 €
  • Smileo 3D-valkaisuliuskat 44,90 €
  • Smileo Aktiivihiilijauhe 44,90 €


Oletteko te valkaisseet hampaitanne, joko kotioloissa tai ammattilaisen toimesta? :)

10 kommenttia:

  1. Meillä on onneksi työsuhde-etuna kaikki hammashoito, mukaanlukien tuo valkaisu kerran vuodessa.

    Kotitoimin en usko suuriin vaikutuksiin päästävän (siis hintaan nähden), vaikka on hampaissasi jonkinlainen ero kuitenkin nähtävissä luottaen siihen, ettei kuvia ole käsitelty :)

    Tervetuloa myös minun blogiini ja terkut tällä kertaa Irlannin sijaan Turusta! (etätöissä tämän viikon)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika huikea työsuhde-etu teillä! Juu mulla ei ole tapana valehdella blogissani eli ei, en suinkaan ole vaalentanut hampaitani tuossa toisessa kuvassa kuvanmuokkausohjelmilla :)

      Poista
  2. Onpas sun hampaat siistit ja valkeat jo ennen -kuvissakin! Piti tihrustaa näkyykö eroa ja kyllähän sitä näkyy ;) mulla olis todellakin tarve tälläiselle, uskaltaisikohan laittaa edes ennen -kuvia kun hampaat on niin karmean värjääntyneet...en ole ikinä käynyt valkaisussa mutta olisi kyllä tarve.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kiitos, vaikea käsittää että kukaa ajattelisi mitään tuon tapaistakaan, kun oon itse aina vihannut omia hampaitani :D Jos joskus johonkin päädyt valkaisua tekemään niin tee ihmeessä siitä blogiinkin juttu, ja totta kai uskallat laittaa sen ennen kuvan! <3

      Poista
  3. Mä en oo koskaan ollut oikein kiinnostunut hampaidenvalkaisusta, vaikka omani ovatkin jonkin verran kellastuneet. Oon kuullut niin paljon kauhutarinoita vihlonnasta yms. että oon suosiolla pysynyt kaukana :D Tää laite kuulostaa kyllä jännältä! Ja eroa huomaa kyllä selkeästi varsinkin noissa poskihampaissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just sen vihlonnan ja muiden kauhutarinoiden takia mäkin mietin uskallanko lähteä tähän leikkiin, mutta tää oli onneksi täysin kivuton menetelmä eikä vihlontaakaan ilmennyt! Peroksideilla varmaan olisi saanut ehkä parempia tuloksia, mutta tää riittää mulle tällä erää :)

      Poista
  4. Varmasti kirkastaa, en itse halua tehdä kotivalkaisua vaan menisin sitten kyllä johonkin yksityiselle soodapuhdistukseen tai kevytlaser valkaisuun :) Oli joskus kotihommat, eikä onneksi mulla ollut vihlontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ettei sullakaan oo aiheuttanut vihlontaa noi kotijutut! Ammattilaisen käsittelyyn olisi kyllä kiva päästä :)

      Poista
  5. Itse voitin joskus jostain hampaidenvalkaisuliuskoja, ja ne ainakin tuntuivat toimivan ihan hyvin! :) Olisi kyllä ihanaa käydä joskus vaikka ihan ammattilaisen tekemässä hampaidenvalkaisussa, mutta toki kahvi yms. aina lisää sitä kellertävyyttä, jota omissa hampaissanikin valitettvasti on.. Kyllä tuosta kuvasta selkeästi huomaa eron, eli ihan huuhaata nuo kotikäyttöiset hampaidenvalkaisusetitkään ei ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon saanut joskus jostain kauneusboksista(?) jotain liuskoja, mutten ehtinyt niitä edes testaamaan kun luin jostain toisesta blogista jotain kauhutarinoita niistä :'D Jäi sitten ne testaamatta, mutta nää Smileon liuskat pääsee kyllä testiin jossain kohtaa! Ammattilaisen käsittelyyn olisi kyllä ihana päästä<3 Kiva että eron näkee, vaikkei se tosiaan mikään kovin suuri olekaan!

      Poista

Kiitos kommentista!