torstai 29. elokuuta 2019

Kosmetiikkasuosikit | Elokuu 2019

*Saatu ilmaistuote


Elokuu vaihtuu kohta syyskuuksi ja aletaan elellä taas syksyisiä aikoja ihanan kesän jälkeen. Tuttuun tapaan nyt on taas vuorossa kuukauden kosmetikkasuosikkien esittelyä ja tällä kertaa valinnat olivat taas yllättävänkin selkeitä ja helppoja mulle. Joukkoon mahtui elokuussa vain meikki- ja ihonhoitotuotteita, mutta ehkäpä ensi kuussa saadaan taas hiusten- ja vartalonhoitotuotteetkin mukaan kuvioihin!


Huda Beauty The New Nude Eyeshadow Palette on yksi tämän hetken ehdottomista suosikkipaleteistani. Mä en ole tätä palettia omistanut vielä kovinkaan kauaa, mutta siihen nähden olen ehtinyt käyttää tätä jo todella, todella monta kertaa. Paletissa on omat miinuspuolensa, kuten se, että shimmersävyt toimivat parhaiten sormella levitettynä enkä pidä siitä, että joudun käyttämään silmämeikkiä tehdessä mitään muuta kuin siveltimiä. Mutta paletti on sävymaailmaltaan vaan niin mua että pidän siitä ihan hurjasti, vaikka tämä ei ehkä ihan täydellinen olekaan. Tarkempi arvostelu tästä on edelleen tulossa, hyvin todennäköisesti ensi viikon aikana ja silloin näytän teille myös muutamia meikkilookeja, jotka olen paletin kanssa tehnyt.


Mulla on tällä hetkellä käytössä itse asiassa neljä oikein hyvää kasvovettä, mutta tämä Huxley Secret of Sahara Toner; Extract It ansaitsee monestakin syystä paikkansa tämän kuun suosikeissa. Tämä on todella kosteuttava kasvovesi, jonka INCI-lista on myös hyvin vakuuttava. Tähän on ilo tarttua aamuisin ja mulle tulee tästä mieleen ihan sellainen pieni arjen luksus, vaikka sinänsähän tämä on vain kasvovettä eikä mitään sen ihmeellisempää ihmetuotetta. Huxleyta haluan ehdottomasti testata enemmänkin ja mahdollisimman pian! Tämä kasvovesi vakuutti mut täysin ja mitä olen muiden blogeista lukenut, ovat Huxleyn muutkin tuotteet todella hyviä ja varmasti ainakin testaamisen arvoisia.


Multa löytyy tällä hetkellä avattuna myös useampi meikinpohjustusaine, mutta tämä Touch In Sol No Poreblem Primer on ehdottomasti ollut eniten käytössä parin viime kuukauden aikana. Tämä tekee kasvojen ihosta hurjan sileän tuntuisen ja meikkivoide levittyy tämän primerin päälle todella kauniisti. Tätä ei kerralla tarvitse kuin pienen nokareen eli tuote on myös hurjan riittoisaa. Tämän tulisi blurrata laajentuneita ihohuokosia piiloon, mutta rehellisesti sanottuna siinä tämä ei mitenkään turhan hyvin onnistu. Pidän kuitenkin siitä silikonisen pehmeästä pinnasta, jonka tämä iholle tekee ja sen takia tämä on noussut suosikikseni.


Senja Cosmeticsin Nordic Nectar* on ehdottomasti paras hoitovesi, jota olen ikinä käyttänyt. Tämä on hurjan kosteuttava tuote, varsinkin jos tätä jaksaa kerrostaa. Pari tippaa kerralla riittää jo hyvin, mutta mikäli mulla vaan on aikaa, kerrostan tätä aika usein ainakin sen 2-3 kerrosta iholle, jotta saan tämän tehosta kaiken irti. Sain muutama kuukausi sitten testattavaksi paketillisen Senjan tuotteita ja tämä nousi niistä kaikista ihan ehdottomasti suosikikseni. Hoitovedet tulevat usein suhteellisen isoissa pakkauksissa, jolloin ne kestävät kovemmassakin käytössä pitkään, kuten tämäkin tulee varmasti kestämään. Hintaa tällä on noin 30 euroa, mikä on tuotteen laatuun nähden mun mielestäni jopa aika vähän! Ehdottomasti kannattaa tutustua tähän, jos kaipaat kosteuttavaa hoitovettä osaksi ihonhoitorutiiniasi.


OFRA Long Lasting Liquid Lipstickin sävy Monaco on ollut mulla tasaisesti käytössä siitä lähtien, kun se mulle maaliskuun Boxycharmista tuli. Oon elämäni aikana käyttänyt lukuisia nestemäisiä huulipunia ja näitä OFRA:n punia en voi kuin kehua! Puna levittyy huulille samettisesti ja tuntuu ihanan pehmeältä. Hetken kuluttua se kuivahtaa, mutta ei kuitenkaan huulia kuivattavalla tavalla vaan huulituntuma on oikein miellyttävä koko ajan. Pysyyvys on tällä todella hyvä, kuten nestemäisillä huulipunilla yleensäkin. Monaco on metallinhohtoinen hieman viininpunainen sävy, joka näyttää huulilla upealta. Nyt tämä oli vihdoin aika päästä myös suosikkeihin ja uskon, että syksyn tullessa tämä tulee päätymään mulla huulille vielä aiempaakin useammin, sillä sävy on niin hyvin syksyyn sopiva.

Onko suosikkieni joukossa tuttuja tuotteita? :)

14 kommenttia:

  1. Tuo Hudan paletti on kyllä niin kaunis! Luulin päässeeni jo yli sen haluamisvaiheesta, mutta näiden sun kuvien myötä mulle on tullut taas ihan hirveä halu hankkia se :D

    Huxleyn kasvovesi kuuluu minunkin suosikkeihin ja se on kyllä aivan loistava! Vaikka muitakin todella hyviä kasvovesiä on käytössä, niin se on sellainen, jota pitää aina löytyä laatikosta :) Ja tarvitsee laittaa muistiin tuo Senjan hoitovesi. Kuulostaa aivan täydelliseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin kaunis sävymaailmaltaan, vaikka kaikki sävyt ei ookaan ihan niin helppokäyttöisiä kuin voisi toivoa :) Huxleyn kasvovesi on hurjan ihana ja Senjan hoitovesi kannattaa kyllä hankkia, jos hoitovesistä tykkäät! Se on ihan huippuhyvä :)

      Poista
  2. Hudan paletti on upea! Kaikki sävyt näyttää just mun sävyiltä;)
    Minäkään en tykkää, jos luomiväriä ei saa laitettua siveltimellä, vaan pitää ruveta tököttämään sormilla. Jotenkin ei vaan kuulu asiaan, vaikka tosin aika yleistä shimmersävyillä.
    Kivaa viikonloppua Linda<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea se onkin ja ne on myös just mun sävyjä ;) Joo se on vielä ihan ok, jos joskus taputtelee sormella vähän extraa siihen päälle, mutta kyllä pääasiassa ne luomivärit tulee saada luomelle ihan siveltimen kanssa. Pressatut glitterit on toki asia erikseen ja nääkin on vähän sen tyylisiä, eli kai pitäisi vaan ymmärtää :D Aurinkoista sunnuntain jatkoa sulle!

      Poista
  3. Hudan paletti on ihana ja shimmer/glittersävyt ihania mutta mullakin tökkää siihen jos pitäisi laittaa sormella. Siveltimet ovat meikkausväline silmämeikin tekemiseen, ei sormet. Senjan hoitovesi on ihana, itse löträän ihan kämmenellisen kerralla ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteesa noi toimii siveltimellä, mutta sormen kanssa pääsee huomattavasti helpommalla :D Oo säpä käytätkin ihanan paljon sitä kerralla! Mä vähän säästelen sen kanssa näköjään :'D

      Poista
  4. En kestä miten kaunis tuo Hudan paletti on ❤️ mut joo mä en kans jaksa jos luomivärejä pitää leikkiä sormilla. Siveltimillä pitää meikkaaminen onnistua, muuten on huono paletti!
    Toi poreblem primeri on tosi kiva. Ei mikään mun ykkös lemppari mutta tykkään tosi paljon ja lopputuloksesta tulee oikein hyvä ja pysyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea<3 Jep, pressatut glitterit on eri asia, niitä voi käyttää sormien kanssa, mutta ihan perusluomivärit niin ei :D Mulla on ihan samat fiilikset tosta primerista! Ei se mikään paras tuote ikinä ole, mutta hyvä kuitenkin ja lopputulos näyttää hyvältä :)

      Poista
  5. Tuo Senjan hoitovesi vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Näin kuivaihoiselle varmaan just passeli! Ja tuo Hudan paletti on kyllä maailman kaunein! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kuiva ihoni ainakin rakastaa tota Senjan hoitovettä, suosittelen kokeilemaan! Ja Hudan paletti on niiin upea<3 :)

      Poista
  6. Toi paletti on kyllä mielettömän kaunis, kaikki sävyt ovat todella upeita :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tossa toimii kokonaisuus todella hyvin, kun sävymaailma on yhteneväinen, mutta kuitenkin valinnanvaraa löytyy :)

      Poista
  7. Tuon paletin voisin kyllä haluta, ihan mieletön! Mulla ei oo kokemusta kuin Senjan hoitovedestä josta tykkäsin hurjasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! En oo kuullut vielä kenenkään sanovan, etteikö Senjan hoitovesi olisi ollut mieluinen, se on hurjan hyvää<3 :)

      Poista

Kiitos kommentista!