perjantai 23. elokuuta 2019

Ihana Sinä | Elokuu 2019


Kävin eilen aamulla hakemassa itselleni elokuun Ihana Sinä -kauneusboksin ja mulla loksahti suoraan sanottuna leuka auki, kun sain boksin avattua ja näin sen sisällön. Pidin heinäkuun boksista oikein kovasti, mutta tämä elokuun boksi oli vielä sata kertaa parempi! Ja se on multa aika paljon sanottu, kun omistan kosmetiikkaa jo sen verran paljon, etteivät nämä kauneusboksit välttämättä onnistu mua juurikaan sisällöllisesti yllättämään. Tämä yllätti ja tosiaan pelkästään positiivisessa mielessä. Mä laitoin heinäkuun boksin saatuani uuden kolmen kuukauden tilausjakson menemään, mutta mikäli boksien taso on jatkossakin yhtä huikea, tulen ehdottomasti jatkamaan tilaustani vielä pitkään. 

Ihana Sinä -kauneusboksin voit tilata joko 1 kk, 3 kk tai 6 kk jaksoissa. Mitä pidemmän jakson valitset, sitä edullisemmaksi yksittäisen boksin hinta tulee. 1 kk tilausjaksossa boksin hinta on 19,90 €, 3 kk tilausjaksossa 18,30 € ja 6 kk jaksossa enää 17,50 €. 


Elokuun boksista paljastui paljon luonnonkosmetiikkaa, mikä varmasti teki tästä boksista itselleni niin kiinnostavan. Boksi sisälsi Evolvea, Whamisaa ja Mádaraa, joista olin ehdottomasti kaikkein eniten innoissani. Lisäksi boksista löytyi MayBeautya ja A'PIEU:ta. Meikkejä tämä boksi ei sisältänyt, mutta enpä niitä oikeastaan osannut tänne edes kaivata, sillä kattaus oli muuten oikein monipuolinen ja itseäni kiinnostava. Seuraavaksi esittelen teille erikseen vielä jokaisen tuotteen:


Mádara Volcano Scrub Soap on kiinteä saippuapala, jota on tarkoitus käyttää vartalon kuorimiseen. Kuorintapala sisältää epäpuhtauksia ja kuollutta ihosolukkoa poistavaa mustaa laavakiveä ja tuoksunsa tuote saa limestä ja seetripuusta. Kiinteät saippuapalat ovat mulle mieluisia ja esimerkiksi jalkojen kuorintaa varten olen käyttänyt useampiakin vastaavia tuotteita. Tätä en ole vielä ottanut käyttöön, sillä haluan ensin käyttää loppuun ainakin yhden muun vartalonkuorinnan, mutta innolla odotan, että pääsen tätä kokeilemaan! Tosi kiva tuote, ihanan erilainen.
Hinta: noin 10,15 €.


MayBeautyltä tuli kolme kappaletta The Incredible Pore Maskeja. Brändihän on tunnettu nimenomaan tehokkaasti syväpuhdistavista naamioistaan, joilla pitäisi saada hyvin pois niin mustapäät kuin muutkin tukkeumat iholta. Olen aiemmin testannut jotain MayBeautyn naamiota nimenomaan nenän mustapäille, mutta se kuivatti ihoani todella, todella pahasti. Brändin naamioista oon lukenut vähän ristiriitaisia arvioita, mutta sehän nyt on aina fakta, että yksi tuote ei voi kaikilla toimia. Pore Maskien tulisi puhdistaa ihohuokoset ja poistaa iholta ylimääräinen tali ja öljy. En ole vielä kokeillut näitä, mutta kai mun täytyy tilaisuus näille kuitenkin antaa ja testata, miten nämä toimivat T-alueellani. Koko kasvoille en missään nimessä näin voimakasta tuotetta halua näin kuivaihoisena laittaa!
Hinta: noin 9,75 €/3 kpl.


Whamisa Mini Cleansing Oil oli ehdottomasti boksin mieluisin yllätys. Ja itse asiassa olin juuri paria tuntia ennen boksin avaamista tilannut itselleni tämän samaisen puhdistusöljyn täysikokoisena! Enkä siis todellakaan siinä kohtaa tiennyt, että tämä tulee boksista löytymään. No, nyt pääsin ainakin heti kättelyssä testaamaan tätä. Tämä on siis erilaisia kasviöljyjä sisältävä kasvojen puhdistusöljy, joka lupaa poistaa tehokkaasti kasvoilta meikit (myös silmämeikin) ja muut epäpuhtaudet. Itse suosin nimenomaan öljyputsareita meikinpoistossa ja tätä olen nyt kerran testannut eikä mulla ole mitään huonoa sanottavaa. Toki testailua täytyy vielä jatkaa, mutta näin yhden käyttökerran jälkeen vaikuttaa todella lupaavalta! Whamisahan on siis korealaista luonnonkosmetiikkaa ja mun on jo pitkään pitänyt hankkia brändin tuotteita testiin.
Hinta: noin 6,20 €/20 ml.


Evolve Organic Beauty Nourishing Hair Elixir oli niin ikään yksi boksin kiinnostavimpia tuotteita. Kyseessä on 100% luonnollinen ja silikoniton seerumi, jonka tulisi kosteuttaa ja vähentää hiusten sähköisyyttä. Tuote sisältää mm. arganöjyä ja antioksidantteja. Mä käytän hiusseerumia tai -öljyä joka kerta pyyhekuivien hiusten latvoihin silottamaan ja pehmentämään niitä. Paul Mitchellin Super Skinny Serum on mun ehdoton suosikki, mutta myös NOAH:lta löytyy tosi hyvä tuote. Lähden testaamaan tätä Evolven hiusseerumia mielenkiinnolla, sillä brändi itsessään on sellainen, johon olen halunnut päästä tutustumaan jo pitemmän aikaa. Toivottavasti saisin syksyn ja talven aikana hankittua hieman lisääkin Evolvea testiin, mutta tällä nyt siis aloitetaan testailut.
Hinta: noin 19,95 €/30 ml.


Viimeisenä boksista löytyi vielä A'PIEU Bunny Ears Hair Band. Mä jouduin hetken aikaa miettimään, että mistä brändi on mulle tuttu, kunnes muistin testanneeni joskus jotain heidän kangasnaamiotaan. Tämä pupunkorvahiuspanta on kieltämättä suloinen, mutta nyt täytyy myöntää ihan rehellisesti, etten mä saanut tätä kiinnitettyä sillä tavalla, että olisin saanut tämän päässäni pysymään. Nojoo, en kovin pitkään sitä edes yrittänyt ja kuvia googlatessa näkee selvästi miten panta on tarkoitus päähän laittaa, mutta mä en siihen tosiaan vielä ole kyennyt. Haukkukaa tyhmäksi ja tumpeloksi! Tämä oli ihan kiva lisä boksiin ja sitten kun vain opin tätä käyttämään, tulee tämä varmasti myös pääsemään käyttöön. Panta on ihanan pehmeää materiaalia ja tämä oli bokseissa ilmeisesti useassa eri värissä.
Hinta: noin 7,90 €.

Elokuun Ihana Sinä oli arvoltaan yli 50 euroa ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että tämä on paras saamani kauneusboksi pitkiin aikoihin. Boxycharmia en nyt laske tähän, sillä se on niin meikkipainotteinen, ettei sitä oikein voi verrata muihin tilaamiini kauneusbokseihin. Näiden kahden boksin perusteella en voi kuin suositella Ihana Sinää!

Mitä pidätte boksin sisällöstä? :)

8 kommenttia:

  1. Siis tää on aivan huippu! Oon ilakoinnut tästä ihan kunnolla kun vihdoin on Suomessakin laatua tarjoava kauneusboksi❤️ musta tuli kestotilaaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mä oon vieläkin ihan haltioissani tästä sisällöstä<3 Mä veikkaan, etten mäkään ihan äkkiä tilaustani lopeta, jos sisällöt on jatkossakin yhtä hyviä kuin tähän asti :D

      Poista
  2. Nyt oli tosi hyvä sisältö joka saisi tosissaan minut vaikkapa tilaamaan! Hyvä että suomessa on nyt useampi vaihtoehto kauneusbokseille. Bette Box kyllä kalpenee näillä sisällöillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Ihana Sinä saa koko ajan enemmän ja enemmän tilaajia ja sisällöt pysyvät yhtä hyvinä! <3 Joo ei ihan ole viime aikojen Bette Boxeista kilpailijaksi tälle sisällölle munkaan mielestä :D

      Poista
  3. Siis tällainen kauneusboxin pitäisi olla! Seuraan mielelläni jatkossakin, mitä Ihana sinä- boxi sisältää ja ei epäilystäkään, että ensi kesän kauneusboxikseni valitsen juurikin tämän. Jos siis rata jatkuu samana ja sisältö on ja pysyy oikeasti näin monipuolisena ja laadukkaana :D

    Kaikki tuotteet olisi mulla lähtenyt ehdottomasti testiin öljyputsaria lukuunottamatta - tosin sekin olisi jäänyt talteen ja käytölle olisi tullut, jos joudun pitämään taukoa ripsienpidennyksistäni (mitä en todellakaan toivo) :D Toki toi pupunkorvapantakin olisi osoittautunut turhaksi, koska mulla on jo TBS:ltä pupunkorvapanta ja jos sinäkään et tuota osannut saada paikoilleen, niin vielä vähemmän minä, koska oon ihan tumpelo jo itsestään selvienkin asioiden kanssa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Sinä ylitti kyllä kaikki odotukset tässä kuussa<3 Mulla on suuri luotto siihen, että tämä boksi tulee jatkossakin olemaan ihan huippuhyvä :) Toivottavasti tämä nousee myös enemmän ja enemmän ihmisten tietoisuuteen!

      Kiva kuulla että säkin olisit tästä sisällöstä tykännyt, vaikkei sulla putsarille olisikaan käyttöä<3 Noi pupunkorvat oli joo vähän hassut, mutta jotenkin ne vissiin kierretään noissa korvissa olevien rautalankojen kanssa solmuun niin se pysyy päässä :D En oo perehtynyt noihin enää sen ekan kokeilukerran jälkeen :'D

      Poista
  4. BOksi oli musta kiva, mutta jotenkin ristiriitaisesti siinä on maybeautyä missä ei ole mitään luonnonmukaistaj a sitten muita tuotteita jotka ovat täysin vegaanisia ja luomuja kaikin tavoin, hassua :)

    psst. päätin myös selkeyttää omaa bloggaustani perustamalla pelkän kosmetiikkablogin https://kosmetiikkakatri.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon samaa mieltä sun kanssa - MayBeauty jäi tosi irtonaiseksi tässä, kun muuten boksi oli luonnonkosmea :D Oo, hei kiitos kun linkitit! Pitää heti klikkailla sun blogi lukulistalle<3

      Poista

Kiitos kommentista!