tiistai 7. tammikuuta 2020

Boxycharm | Joulukuu 2019


Viime vuoden viimeinen Boxycharm saapui mulle tänään ja tokihan mä halusin päästä sen teillekin esittelemään heti kättelyssä! Kauneusboksirintamalla on muutenkin tullut hiljattain uusia uutisia, sillä kuten useat teistä varmasti jo tietävät, on Goodiebox ostanut Bette Boxin ja viimeinen Bette ilmestyy nyt tammikuussa. Tämän jälkeen boksit siis yhdistyvät ja kulkevat jatkossa Goodieboxin nimen alla. Mä olen tästä uudistuksesta melko innoissani, mutta katsotaan karsinko jossain vaiheessa boksin pois tilauksistani, sillä haluaisin saada tilaamieni boksien määrän vähennettyä vielä yhdellä. Ipsy Plus ja Boxycharm ovat toki kalliimpia toimituskulujen vuoksi, mutta en ole kummstakaan valmis luopumaan. Mutta mennäänpä sitten takaisin tämänpäivän aiheeseen! Miltä jouluun Boxycharm näytti?


Boksista paljastui kolme meikkituotetta, yksi ihonhoitotuote ja yksi tuote meikkisiveltimien pesua varten. Kokonaisuus on mielestäni toimiva ja laadukas, kuten Boxycharmit yleensä aina ovat. Tästä omaan käyttöön itselleni jää neljä tuotetta, mutta yksi lähtee käyttämättömänä eteenpäin, sillä aion laittaa sen arvottavaksi Instagramiini! Pysykäähän siis kuulolla ja ottakaa IG-tilini @lipsticklovelinda seurantaan.


Ciaté Londonilta tuli joulukuussa Marbled Light Illuminating Blusher, joka on todella kaunis marmorikuvioitu vaaleanpunainen poskipuna. Ciatén meikit ja niiden pakkaukset jaksavat kerta toisensa jälkeen ihastuttaa mua ja tämäkin yksilö on yksinkertaisesti vain upea. Ciaté on tullut mulle tutuksi nimenomaan kauneusboksien kautta ja oon ollut tähän mennessä hurjan tyytyväinen brändin tuotteisiin. Tämä poskipuna on siis sävyltään vaaleanpunainen ja juuri tämänsävyiset poskipunat mulla kuluvat ehdottomasti enemmän kuin vaikkapa persikkaiset. Ihana tuote ja ehdottomasti tämän boksin parhaimmistoa.
Hinta: noin $26,00.


Aesthetican Brush Cleanser and Conditioner oli myös oikein mielenkiintoinen tuote. Tämä on siis meikkisivellinten puhdistukseen ja huoltoon suunniteltu puhdistusaine. Mä en ole oikestaan koskaan käyttänyt siveltimieni pesemiseen mitään varsinaisia sivellinsaippuoita, paitsi joskus beautyblenderin omaa, mutta mielenkiinnolla kokeilen kuinka tämä toimii! Mä en ole se kaikkein ahkerin siveltimien pesijä, jos ei oteta lukuun meikkivoidesiveltimiä, jotka pesen lähestulkoon aina jokaisen käyttökerran jälkeen, mutta ehdottomsti siveltimien kunnosta ja puhtaudesta tulee huolehtia. Tämä pääsee siis ehdottomasti ainakin testaukseen ja mikäli tuote toimii, käytän tämän totta kai mielelläni myös pois.
Hinta: noin $12,00.


Seuraavaksi esittelyyn pääsee Saturday Skinin Waterfall Glacier Water Cream, joka on ihoa kosteuttava anti-age kasvovoide. Tämä oli vaihtoehtoinen tuote Elemisin kasvoöljyn kanssa ja itse asiassa se kiinnostikin mua ensin enemmän. Luin kuitenkin, että se tuoksuu voimakkaasti ruusulle eikä ruusu ole mulle se kaikkein mieluisin tuoksu, joten päätin valita tämän voiteen itselleni. Uusia kasvovoiteita on aina mielenkiintoista testata ja niitä myös kuluu mulla tasaiseen tahtiin. Pakkauskin tässä on ihanan hempeä ja hurjan kaunis. Voide jää odottelemaan testaamista, sillä mulla on tällä hetkellä taas vaihteeksi ihan liian monta kasvovoidetta avattuna. Kiva tuote ja oon yllättävänkin innoissani tästä, vaikka yleensä ihonhoitotuotteet eivät ole niitä, jotka mua näissä bokseissa eniten kiinnostavat.
Hinta: noin $39,00.


Luomiväripalettina tässä boksissa toimi Storybook Cosmeticsin Fairy Tales: Robin Hood Palette. Tämä on aivan ihastuttava tuote! Paletti on siis pakattu kirjanmuotoon ja on siis useamman sentin paksuinen. Kirjan avatessa kannen alta paljastuu kuusi kaunista luomiväriä, jotka on nimetty Robin Hood -teeman mukaisesti. Paletti on yksinkertaisesti hurmaava, mutta mä tiedän jo nyt, ettei mulla tule olemaan näille sävyille niin paljon käyttöä, että mun kannattaisi tämä ottaa omaan käyttöön. Paletin metallinhohtoinen vihreä sävy Robin Hood on upea, mutta en pelkästään yhden sävyn takia halua palettia itselläni pitää. Niinpä laitan tämän Instagramin puolelle arvottavaksi todennäköisesti vielä tänään! 
Hinta: noin $35,00.


Brow Barin Brow Makeover Kit on kahden puuterisen kulmavärin, yhden vaalean vahan, kaksipäisen siveltimen ja värillisen kulmageelin kompakti paketti. Ensiajatukseni tästä paletista eivät olleet kovinkaan kummoiset, sillä mulla on tosi hyvät tuotteet kulmilleni jo nyt. Mutta mä värjäytin mun hiukseni selkeästi aiempaa tummemmiksi viime viikolla eikä mulla ollut mitään kovin tummaa kulmaväriä omissa varastoissa. Tästä paletista sellainen löytyy ja paletti pääsee taatusti mulla käyttöön. Myös värillinen kulmageeli vaikutti hyvältä, tosin sellainen multa jo löytyy entuudestaankin. Olisin pärjännyt ilman tätä kulmapalettia, mutta nyt se sattui tulemaan todella hyvään saumaan. Vaaleahiuksisena en tekisi tällä paletilla mitään, sillä sävyt olisivat siinä tapauksessa olleet aivan liian tummat itselleni.
Hinta: noin $30,00.

Joulukuun Boxycharmin kokonaisarvo oli noin $142,00 eli ihan huimasti jälleen kerran. Boksi oli mulle mieluisa ja vaikka luomiväripaletti ei omaan käyttöön tulekaan, olen iloinen että pääsen sen arpomaan yhdelle teistä! Kurkatkaahan siis IG-tililleni @lipsticklovelinda, jonne laitan arvonnan pystyyn vielä tämän illan aikana ♥

Miltä boksi vaikuttaa? Olisitteko pitäneet sisällöstä? :)

20 kommenttia:

  1. Woow mikä setti! Aivan super ihana tuo poskipuna :O Olispa munkin boksissa tuo, haluaisin kovasti saada! :D

    Ja tosi mielenkiintoinen tuo sivellin pesuaine myös. Samoin kasvovoide ja palettikin. Kulmavärit olisi ehkä itsellä jääneet käyttämättä. Ihanaa, että arvot jollekin tuon upean paletin <3

    Tulispa se omakin boksi jo. On ollut suomessa jo viime viikolla vaan ei kuulu silti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi poskipuna oli niin kaunis! Ja ihan superpigmenttinenkin vielä<3 Kulmaväri oli tosiaan tässä paletissa varmaan sellainen tuote, mille ihan jokaisella ei olisi tarvetta. Saa nähdä kauanko pysyttelen tummahiuksisena ja tolle on käyttöä, mutta otetaan ilo irti nyt kuitenkin jonkin aikaa!

      Toivottavasti saat oman boksisi pian, jos et oo jo saanut :)

      Poista
  2. Mielenkiintoiset tuotteet, tuo water cream kuullostaa .. erikoiselta? Tosi kivat tuotteet, ja tosi kivan arvonnan raaskit järjestää paletista :) Itse olen vihreäsilmäinen, niin piti tähän heti osallistua kun vihreät sopii aika kivasti. Olen myös itse super laiska mitään siveltimiä pesemään ja tietyn käyttövuosimäärän jälkeen ei pesukaan kaikkea puhdista, pitäisi välillä vain vaihtaa uusiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on siis varmasti ihan tavallinen kasvovoide, nimi vaan vähän erikoinen :D Joo musta on kiva laittaa arvottavaksi varsinkin just sellasia paletteja, joille ei oo itsellä niin käyttöä :) Kiva ilahduttaa jotakuta toista sitten sellaisella tuotteella, joka jäisi muuten kaappeihin pyörimään! Siveltimien pesu on ehdottomasti sellainen asia, mistä ei saisi "joustaa" pahemmin, kun ne tosiaan siitä myös kärsii. Tai no, kärsiihän se karva liiallisestakin pesemisestä, että eipä sillä :D

      Poista
  3. Ooh, taas uusi boksi, josta en oo ennen kuullut! Ja mikä sisältö! Vau! Täytyykin tutkia tätä lisää. :)

    https://hohtavaelamani.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen<3 Boxycharm on mun mielestäni yksi parhaimpia kauneusbokseja mitä löytyy!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Se on kyllä nätti ja toi teema on hurjan ihana<3 :)

      Poista
  5. Ohhoh mä en tiennyt tuosta Bette boxin kohtalosta! No ihan hyvä muutos ehkä sinne, kun niin paljon luki siitä, että Betten tilaajat saivat pettyä. Voi olla ihan hyvä uudistus siis sen suhteen :) Eniwei hyvä sisältö tässä boxissa, ihastuin tuohon luomiväripalettiin jälleen ja osallistuinkin sen arvontaan jo aiemmin instassa! :D Sivellin pesuaine kiinnostaa, mä pesen siveltimet samalla pesuvaahdolla, millä meikitkin aina :'D En sit tiedä onko se niille hyvästä, mutta ainakin puhdistuu :') Tänä vuonna vois kyllä panostaa ihan kunnon siveltimien puhdistusaineeseen, koska onhan puhtaat välineet ihan todella tärkeä juttu ihan meikinteon ja ihonkin kannalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en ainakaan usko, että suunta tässä Betten jutussa on kuin ylöspäin! Bettet aiheutti tosiaan aika ristiriitaisia fiiliksiä ihmisissä, kun toiset tykkäs joka boksista ja toiset pettyi kerta toisensa jälkeen. Uskon, että uudistuminen ja yhdistyminen Goodieboxiin tekee heille hyvää :)

      Mä uskon että toi sun käyttämä putsari on siveltimille oikein hyvä! Mähän siis itse käytän nykyään puhdistusöljyä mun meikkivoidesiveltimille, sillä en saa niitä millään muulla yhtä helposti puhtaiksi :D Samalla aineella siis pesen naamankin. Mä kokeilin joskus jotain olisko ollut Cliniquen sivellinpuhdistusainetta, joka ei toiminut sitten mitenkään päin ja heivasinkin sen lähes heti pois. Katsotaan kuinka toi puhdistusaine toimii!

      Poista
  6. Ihan jees boksi, anti age voide ois kiinnostanut muakin mutta kaikki tuoksuvat kasvovoiteet jää mulla käyttämättä.
    Mulle tää boksi on yksi niitä tuntemattomampia, mut kiva lukea sisällöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi jos et voi/halua käyttää tuoksuvia kasvovoiteita, kun niin monissa kuitenkinon jotain tuoksuja :/ Onneksi löytyy paljon myös hajusteettomia<3 Kiva kuulla, että postaukset kiinnostaa!

      Poista
  7. Pakko todeta, että apua miten ihana boxi. Luomiväripaletissakin on about kaikki mun lempisävyt värikkäämmistä. :D Kulmapaletti ehkä ainoa, joka olisi jäänyt vähälle käytölle, koska tykkään käyttää kynää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh eikä! Toi olisi siis ollut kuin sulle tehty<3 Mä tykkään taas käyttää sekä kynää että puuterista kulmaväriä tai sitten pomadea. Hätätilassa pärjään pelkän kynänkin kanssa, mutta tolla kynä+puuteri kombolla normaalisti mennään!

      Poista
  8. Aivan ihana sisältö! <3 Innolla odotan sun kokemuksia tuosta kasvovoiteesta. Mä harkitsin sitä myös, mutta päädyin siihen Elemiksen öljyyn. Ja jos et ruusun tuoksusta pidä, niin ihan hyvän valinnan teit. Se öljy nimittäin tuoksuu tosi voimakkaasti ruusulle! :D

    Tuo poskipuna on todella kaunis! Ja tosi kiva idea laittaa siveltimien pesuainetta mukaan boksiin :) Sellaista on harvemmin mistään tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no niin mä vähän luinkin ja arvelinkin ton Elemiksen öljyn kanssa! Siis Elemishän on brändinä ihan superhyvä ja kiinnostava, mutta uskon tehneeni oikeen valinnan, kun päädyin tohon kasvovoiteeseen :) Munkin mielestä toi siveltimien pesuaine oli kivaa vaihtelua bokseihin! Sellasia tosiaan harvemmin näkee, mutta ne on kuitenkin käyttökelpoisia tuotteita, kun suurin osa esim. Boxycharminkin tilaajista varmasti käyttää erilaisia meikksiveltimiä :D

      Poista
  9. Miulla oli tismalleen sama sisältö :D
    Pistin kulmasetin ja Ciatén eteenpäin, muut jätin itselleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulmasetti on varmasti aika monelle tilaajalle vähän turhahko tuote, mutta mulle se oli kerrankin hyödyllinen! Kiva että boksista jäi kuitenkin noin moni tuote sulle itselle käyttöön :)

      Poista
  10. Kulmasetti oli niin jotenkin luksuksen näköinen, olen laittanut profiiliini hiusteni olevan mustat,joten sain kaikista tummimman paletin,jees.Siis se mascaramainen väri on tosi hyvä ja muutenkin oli super tummaa sävyä,osui nappiin mulle.
    Storybook cosmeticsilta sain little red ridinghood -version ja en oikein tiedä, hiukan turhake on tämä paletti.En tiedä olisiko Robin Hood ollut parempi. Tuskin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että paletti on ollut sun sävyihin ja mieltymyksiin just sopiva! Kulmapaletit on aina siitä vähän hankalia, että niitä ei välttämättä pysty kohdistamaan tilaajille just oikein, mutta mäkin tykkäsin tän sävyistä tosi paljon :) Mulla olisi saattanut se Little Red Riding Hood -paletti jäädä jopa ihan omaan käyttöön, kun punertavat sävyt on enemmän oma juttu kuin noi Robin Hood -paletin vihreät. Mutta oon kyllä iloinen, että sain sen arpoa yhdelle seuraajalleni! Ei kaikkea tarvitsekaan aina itsellä pitää :)

      Poista

Kiitos kommentista!