perjantai 17. tammikuuta 2020

Huulimeikit tehokäyttöön | Tammikuu 2020

*Saatu ilmaistuote


Moikka! Mä päätin vuodenvaihteessa aloittaa pienoisen projektin meikkituotteideni kanssa ja koittaa saada valittua aina kuukaudeksi kerrallaan yhdesä tietystä kategoriasta muutaman tuotteen, jotka päätyvät mulla siinä kuussa tehokäyttöön. Blogin puolelle esittelyyn pääsee nyt huulimeikit, jotka pari viikkoa sitten valitsin itselleni tehokäyttöön tammikuun ajaksi. Tarkoituksena olisi siis pyrkiä käyttämään koko kuukauden ajan mahdollisimman paljon juuri näitä tuotteita ja jättää muut huulimeikit odottelemaan tulevia kuukausia. Nyt eletään jo kuukauden puoltaväliä, joten tässä kohtaa on hyvä jo tehdä vähän katsausta siihenkin, kuinka olen näiden kanssa onnistunut! Mä aloitin samanlaisen projektin myös luomiväripalettien kanssa, mutta niistä kirjoittelen ensimmäisen kerran vasta helmikuussa.


Lumene Nordic Seduction Creamy Lipstick 18 Summer Bouquet on nimestään huolimatta mulle ihan ehdoton syys- ja talvipuna. Tämä kaunis viininpunainen huulipuna on ihanan kermainen, mutta kuitenkin yllättävän hyvin huulilla pysyvä. Valitsin tämän tammikuun huulimeikkien joukkoon ihan siitä syystä, että varsinkin nyt hieman tummempien hiusten kanssa rakastan myös tummia huulia ja tämä on sävyltään tosiaan juuri eikä melkein sellainen, mistä talvisin niin kovasti pidän. Tätä olen käyttänyt nyt muistaakseni kolme kertaa tämän kuukauden aikana eli ihan hyvin on mennyt!


Make Up Factoryn Gloss Lip Stylo 36 Coral Pink* päätyi tammikuun valintoihin puhtaasti siitä syystä, että tämä on mulla mun koko vuoden kestävässä pannuprojektissa. Hempeän pinkki sävy on itselleni mieluisampi keväällä ja kesällä, mutta koska haluan ihan tosissani saada tämän loppumaan tämän vuoden aikana, täytyy mun käyttää tätä ahkerasti vuodenajasta riippumatta. Tämä tulee siis varmasti näkymään näissä postauksissa useammankin kerran! Tässä kiiltopunassa parasta on sen helppokäyttöisyys. Puna liukuu huulille vaivattomasti ja vaikka kiilto kuluukin pois suhteellisen äkkiä, jää huulille kaunis vaaleanpunainen pohjasävy. Tykkään! Tätä olen käyttänyt tammikuussa vasta kerran.


Manna Kadar Lip Locked Priming Lipstick Bliss on yksi kauniimpia nudepunia, joita olen ikinä omistanut. Tämä taittaa hitusen vaaleanpunaiseen ja on tummuusasteeltaan juuri sopiva omaan makuuni, sillä liian vaaleat nudepunat saavat mut näyttämään lähinnä sairaalta. Manna Kadar ei brändinä muuten ole mulle mikään turhan mieluinen, mutta heidän huulimeikeistään olen aina pitänyt. Yksi nudepuna oli ehdoton valinta tälle kuulle, sillä tummemmat hiukset ovat tuoneet mukanaan myös tummat smokey eye meikit, joiden kanssa monesti käytän nimenomaan neutraaleja, nudeja punia. Tämä on päätynyt huulille pariin otteeseen.


Belle En Argent Auteur Crème Lip Color Smoking on Screen on yksi uusimmista huulipunistani, ellei jopa kaikkein uusin. Sain tämän upean viinin/marjanpunaisen huulipunan Ipsy Plussasta jokin aika sitten enkä ollut tätä huulilla testannut kertaakaan ennen kuin valitsin tuotteen tämän kuukauden huulimeikkien joukkoon. Valinta tapahtuikin nimenomaan juuri sen takia, että halusin ottaa huulipunan testiin ja sävykin on oikein hyvä juuri tähän vuodenaikaan. Puna on aivan upea! Se on koostumukseltaan miellyttävän kermainen ja jättää huulille myös kauniin kiillon. Tämä ei ole mulla päätynyt huulille vielä kuin kerran, mutta ehdottomasti haluan käyttää tätä vielä ahkerammin ja toivottavasti kuukauden loppuessa käyttökertoja on jo useampi.


theBalm Pretty Smart Lip Gloss BANG! on yksi mun suosikkihuulikiilloista ikinä. Tämä ruskean sävyinen pieniä kimallehippuja sisältävä huulikiilto nousi mun suosiooni vasta reilu vuosi sitten, vaikka olen tämän yksilön omistanut jo paljon pitempään. Tämä on täydellinen sellaisina päivinä, kun haluan huulilleni ruskean sävyn, mutten kuitenkaan varsinaista huulipunaa. Varsinkin töissä suosin tosi paljon nykyään ihan vaan huulikiiltoja ja näistä kaikista tämän postauksen tuotteista tämä on ehdottomasti ollut mulla eniten käytössä jo ennen tätä projektia. Tämä valikoitui tammikuun tuotteisiin ihan siitä syystä, että mä käytän ruskean sävyisiä huulimeikkejä yleensä ainakin kerran viikossa ja halusin joukkoon myös yhden huulikiillon. Tätä olen ehtinyt nyt käyttää varmaan kolmisen kertaa.

Olen tainnut tammikuun aikana käyttää pari kertaa jotain muuta huulimeikkituotetta, eli ihan hyvin olen saanut nyt ainakin tämän alkukuun ajan pysyteltyä tässä viisikossa. Toivottavasti loppukuu menee yhtä hyvin! 

Mitä sävyjä te suositte huulimeikeissä talvisin? :)

10 kommenttia:

  1. Tykkään kirkkaista raikkaista punaisista, kun taas kesällä suosin ehkä enemmän oranssiin vivahtavia punaisia ja pinkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Oranssihtavat sävyt huulilla on kesällä aivan ihania<3

      Poista
  2. Onpa kiva idea! :)

    Käytän aika lailla kaikkia sävyjä ihan vuoden ympäri, mutta talvisin huomaan tarttuvani usein kirkkaanpunaisiin ja viininpunaisiin sävyihin. Tuo Belle en Argentin puna on muuten minunkin mielestä aivan upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on aivan tajuttoman upea<3 Pakkaushan tossa on aika massiivinen ja mua ärsyttää, etten saa sitä mahtumaan mun huulipunatelineisiin, mutta itse huulipuna on lähestulkoon täydellinen ominaisuuksiltaan :D

      Poista
  3. Nudea ja vaaleanpunaista, välillä pinkkiä mutta punainen on mulle liikaa vaikka näyttääkin muiden huulilla hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monet taitaa kartella kirkkaanpunaisia huulia :) Ja onhan se sävynä aika räväkkä, jos on tottunut neutraaliimpiin sävyihin! Nudet ja vaaleanpunaiset sävyt toimii aina<3

      Poista
  4. Tämähän kiva idea ja tulee käytettyäkin ahkeraan huulimeikkejä kun niiden kanssa on jokin tavoite. Mulla nimittäin usein tuppaa huulimeikit unohtumaan vaikka muuten pistänkin silmiin luomivärit eli voisi olla hyvä pakottaa itsekin käyttämään huulipunia vähän ahkerammin. Seuraan mielenkiinnolla saatko punia projektin ansiosta loppumaan tänä vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä just! Mä olen aina tykännyt käyttää erilaisia huulimeikkejä, mistä blogin nimikin jo ehkä kielii, mutta tässä viimeisen vuoden aikana oon käyttänyt tosi paljon enemmän neutraaleja sävyjä ja esim. huulikiiltoja, joista en aiemmin perustanut juuri yhtään. Tän projektin avulla saan toivottavasti taas otettua vähän värikkäämpiäkin huulimeikkejä käyttöön, ja toivottavasti joitain tuotteita myös loppumaan! Kiva kuulla, että projekti kiinnostaa sua<3

      Poista
  5. Melkeen voisi ottaa yhden tuotteen joka kuukaudelle tehokäyttöön, että sen saisi loppuun. Pitää alkaa käyttämään tätä ideaa vaikka huulipuniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Tää on oikeesti tehokas tapa saada järkevämmin käytettyä niitä meikkejä pois :)

      Poista

Kiitos kommentista!