torstai 9. tammikuuta 2020

Pannuprojekti: 20 loppuun vuonna 2020

*Saatu ilmaistuote


Vuosi 2020 on täällä ja sitä myöten viime vuoden pannuprojekti taputeltu loppuun ja vieläpä melko onnistuneesti. Lisää vuoden 2019 pannuprojektini lopputuloksesta voitte lukea täältä. Nyt startataan siis uusi pannuprojekti samalla periaatteella kuin kahtena edellisenä vuonna - tarkoitus on saada 20 tuotetta loppuun vuoden 2020 aikana. Vaihtoehtoisesti projektin muutamalle puuteriselle tuotteelle asetan tavoitteeksi saada niistä pannut näkyviin, mutta kaikki muut tuotteet haluan saada täysin loppumaan. Tälläkin kertaa projektissa on mukana muutama itselleni hyvinkin haastava tuote, mutta eihän se olisi projekti eikä mikään ilman pieniä haasteita! Yllä näette kaikki 20 tuotetta ja seuraavaksi tehdään niihin vielä tarkempi katsaus:


Anastasia Beverly Hills Norvina Eyeshadow Palette. En aloittanut tänä vuonna minkäänlaista "Pan That Palette" -projektia, mutta halusin valita tähän kattavampaan pannuprojektiini yhden luomiväripaletin. Ja Norvina valikoitui täksi paletiksi hyvinkin helposti. En tavoittele missään nimessä sitä, että saisin paletin kaikki sävyt pannutettua, vaan lähdetään liikkeelle ihan 3-4 sävyn pannuttamisesta. Mikäli pääsen tavoitteeseeni hyvissä ajoin ennen vuoden loppua, voin aina muuttaa sitä ja tavoitella useamman sävyn pannuttamista.


Cattier Paris Gentle Toning Lotion*. Tämä suihkemuodossa oleva kasvovesi on aivan ihana tuote ja tällä hetkellä nestepinta on suunnilleen pullossa olevan Gentle -sanan kohdalla. Yli puolet on siis jo käytetty ja valitsin tämän tuotteen projektiin oikeastaan ihan sen takia, että saisin kerrankin nopeasti loppumaan edes yhden projektissa olevan tuotteen. Aiemminhan mä en ole yleensä muutamaan ensimmäiseen kuukauteen saanut yhtäkään tyhjäksi, mutta tämä loppuu varmasti ennen kesää.

Whamisa Organic Flowers Toner Deep Rich. Ihana hoitovesimäinen kasvovesi, jota itse käytän yleensä iltaisin miselliveden jälkeen, jos en halua varsinaista hoitovettä käyttää. Tämä kosteuttaa aivan ihanasti ja onkin yksi kosteuttavimmista tonereista, joita olen koskaan käyttänyt. Pullo on vielä alkutekijöissään, mutta tuote on mulle hurjan mieluinen enkä usko, että tämän kanssa tulee mitään ongelmia olemaan. Ei tämä ensimmäisten joukossa lopu, mutta vuoden kuluessa saan tämän aivan varmasti tyhjäksi.


Senja Cosmetics Matte Magic Day & Night Cream*. Tämä on Senjan kahdesta kasvovoiteesta kevyempi versio ja valitsin tämän projektiini, sillä en ole vielä oikein kunnolla saanut otettua voidetta käyttöön. Mitään vikaahan tässä ei ole, voide on hurjan kosteuttava ja imeytyy ihoon ihan suhteellisen hyvin, mutta mä olen keskittynyt niin kovin muihin kasvovoiteisiin, että tämä on jäänyt taka-alalle. Senjan tuotteet ovat todella laadukkaita, joten vaikka tämä kasvovoide on vielä lähestulkoon täysi, uskon että tämä loppuu viimeistään kesällä.

BYBI Beauty Strawberry Booster. 100% mansikansiemenöljyä oleva kosteuttava boosteri, jota olen käyttänyt aina silloin tällöin, mutta joka pitää ehdottomasti ottaa tehokäyttöön. Boosteri on pienikokoisessa pullossa, mutta kerralla tätä ei kulu mulla kuin ihan pari tippaa, joten kyllä tämän kanssa vielä töitä saa tehdä ennen kuin tuote loppuu. Veikkaisin, että olen noin 1/3 käyttänyt tästä eli tekemistä vielä riittää.


theBalm Mary-Lou Manizer Highlighter. Maailman paras highlighter, joka sopii yhteen meikin kuin meikin kanssa. Vaalea sävy on täydellinen omalle hyvinkin vaalealle iholleni ja tämä on muutenkin laadullisesti yksinkertaisesti vain todella, todella hyvä. Mä käytän highlighteria aina meikatessa ja tässä tavoittelenkin nimenomaan pannun esiin saamista. Tarkoitus ei siis ole käyttää koko highlighteria vuoden aikana loppuun vaan saada se pannutettua - mieluiten ihan reilusti.

Essence The Blush 10 Befitting*. Tätä poskipunaa en ollut käyttänyt ennen projektin aloitusta kuin ihan muutaman kerran, joten otan todellisen haasteen vastaan tämän kanssa! Poskipunien pannutus on mulle vaikeaa enkä ole koskaan pannuttanut yhtäkään vastaavankokoista essencen meikkituotetta, eli en oikeasti tiedä yhtään kuinka paljon tuolla tavaraa on. Poskipunan sävy on kuitenkin itselleni hurjan mieluisa ja sellainen, mitä käytän usein. Nyt olen projektin alettua käyttänytkin tätä lähes joka päivä, eli hyvin on ainakin lähtenyt käyntiin. Katsotaan miten käy, parhaani ainakin teen, mutta tämä on ehdottomasti yksi haastavimmista, ellei jopa haastavin, tuote koko projektissa.


The Body Shop Mango Shower Gel. Tämä mangontuoksuinen suihkugeeli päätyi projektiini ihan sen takia, että mulla on ollut tämä valtavan kokoinen 750 ml pönikkä kylppärissä nyt jo puolentoista vuoden ajan. Yhä edelleen tästä on puolet jäljellä, vaikka olen koittanut käyttää tätä ahkerasti pois. En selkeästi ole siinä kovin hyvin onnistunut, joten nyt otan tavoitteekseni saada tämän käytettyä loppuun tämän vuoden aikana. Eihän tämä olisi haaste eikä mikään, jos käyttäisin pelkästään tätä yhtä suihkugeeliä, mutta kun mulla on samaan aikaan avattuna useita muitakin enkä halua käyttää samaa suihkugeeliä useampana päivänä peräkkäin. Ei tämä siis ihan kuukaudessa tai kahdessa tule tyhjentymään!


Four Reasons Black Edition Beauty Primer*. Tämä kosteuttava hiusvoide on kuin tehty omille kuiville hiuksilleni, mutta siitä huolimatta sen käyttö on jäänyt viime aikoina todella vähälle. Olen käyttänyt tätä pääasiassa hiusten pituuksiin pienen määrän kerrallaan ja käyttökertoja tämän kanssa on kertynyt jo kymmeniä. En kuitenkaan osaa yhtään arvioida paljonko tuotetta on jäljellä, joten jännä nähdä kuinka kauan tämä riittää vai saanko tuotetta loppumaan ollenkaan. Tällä kertaa en valinnut projektiin kovinkaan montaa hiustuotetta, joten ehkäpä mulla on mahdollisuus jopa onnistua näiden kanssa.

Evolve Organic Beauty Nourishing Hair Elixir. Tämä silikoniton hiusseerumi oli melkoinen riski tähän projektiin, sillä en ole tätä käyttänyt tätä vielä kertaakaan! Mullahan on siis mun ikisuosikkini Paul Mitchellin Super Skinny Serum, jonka lisäksi olen nyt koittanut käyttää pois yhtä toista hiusseerumia. Tämä on edelleenkin avaamattomana ja siis pullossa on vielä jäljellä se 30 ml tuotetta. Saan tämän otettua käyttöön varmasti vielä tämän kuukauden aikana, kunhan olen ensin saanut loppuun yhden toisen hiusseerumin, ja toivon todella tykästyväni tähän. Yleensä en ota projekteihin mukaan tuotteita, joita en ole jo testannut, mutta mennään kerrankin riskillä ja katsotaan kuinka käy!


Glamglow Gentlebubble Daily Conditioning Cleanser. Tämä voideputsari on päässyt mulla käyttöön muutamia kertoja ja olen todennut tuotteen toimivaksi ja itselleni mieluisaksi. Voidemaiset putsarit eivät kuitenkaan ole niitä, jotka mulla eniten kuluvat, joten halusin ottaa tämän nyt tehokäyttöön, jotta saan tuotteen varmasti loppumaan ennen kuin se menee huonoksi. Uskon vahvasti siihen, että saan tämän tuotteen loppumaan vielä hyvissä ajoin ennen vuoden loppua, sillä putsarit yleensä ovat mulle melko helppoja tuotteita.

Formula 10.0.6 Bare Face Beauty Skin-Moisturizing Cleansing Oil*. Olen tätä puhdistusöljyä hehkuttanut blogissa jo pariin kertaan aiemmin, mutta tämä on siis hyvin tehokas ja todella herkullisen tuoksuinen tuote. Tuoksu on sekoitus pähkinäistä mantelia ja pehmeää vaniljaa, ja omaan nenääni se on hurjan ihana. Tämänkään kanssa en siis usko joutuvani ongelmiin ja putsari tuleekin todennäköisesti olemaan ensimmäisiä tuotteita, jotka saan näistä kaikista loppumaan. Tämänhetkinen käyttöaste näkyy hyvin kuvassa.

Lumene VALO Nordic-C Glow Reveal Peeling Mask. Miedosti kuoriva geelimäinen naamio, joka on ollut mulla käytössä jo melko kauan. Tämä naamio on oikein hyvä aina silloin tällöin käytettynä, kun ihoa haluaa kirkastaa ja samalla tehdä sille hellävaraisen kuorinnan. En pidä tämän kuorintatehoa mitenkään loistavana, mutta omalle herkälle iholleni tämä on ollut oikein hyvä. Mun on vaikea arvioida paljonko tuotetta on vielä jäljellä, mutta veikkaisin että suunnilleen puolet. Ollaan varmasti pitkällä loppuvuodessa ennen kuin tämä loppuu, mutta toivottavasti saan tämän tyhjäksi.


Make Up Factory Glossy Lip Stylo 36 Coral Pink*. Tämä hurjan kaunis vaaleanpunainen kiiltopuna on mulle todella mieluisa tuote. Huulipunat kuluvat yleensä melko hitaasti, mutta koska tämä on nimenomaan hieman kevyempi kiiltopunamainen tuote, on mulla edes jokin mahdollisuus saada tämä käytettyä loppuun vuoden aikana. Kuvassa näkyy kuinka paljon tuotetta on vielä jäljellä. Työtä siis riittää, mutta toivon, että tänä vuonna onnistuisin ja saisin myös huulipunan loppumaan!

Essence Camouflage+ Matt Concealer. Vasta hiljattain ostettu mattapeiteaine, johon olen ihastunut oikein kovasti. Tämä ei ole suosikkini UD:n All Nighterin veroinen, mutta oikein kelvollinen peiteaine joka tapauksessa. Tämän uskon saavani tyhjäksi jo melko piankin, vaikka käyttökertoja tälle ei ole vielä montaa kertynyt. Tämä onkin yksi niistä helpoista tuotteista, jotka projektiin valitsin.

Touch In Sol No Poreblem Prime Essence. Tämä on ihohuoksia pienentävä ja häivyttävä meikinpohjustusvoide, joka on koostumukseltaan täysin nestemäistä. Suosin yleensä hieman erityylisiä primereita ja sen takia tämä onkin jäänyt niin vähälle käytölle, vaikka tuotteessa sinänsä ei ole vikaa ja meikki pysyy tämän primerin päällä kauniina hyvin pitkään. Otin tämän pannuprojektiini ihan siitä syystä, että tämä tulisi käytettyä pois ja uskon vahvasti, että myös pystyn siihen.


Formula 10.0.6 Step By Step Renewing Foot Balm*. Hyvin raikkan tuoksuinen kevyehkö jalkavoide, joka on erityisen hyvin kesäaikaan sopiva tuote. Talvella tämä ei ole omiin tarpeisiini ihan riittävän kosteuttava, eli joudun käyttämään myös jotain toista jalkavoidetta, mutta tuote on muuten mulle mieluinen. Mä olen tullut jalkojenkin suhteen vaan melko laiskaksi rasvaajaksi, joten tämän kanssa ongelma tuleekin olemaan lähinnä siinä muistanko voidetta käyttää riittävän usein.

The Body Shop Vanilla Marshmallow Body Butter. Viime talven kausituoksuista mulla on jäljellä käytännössä enää tätä Vanilla Marshmallow -sarjaa. Tämän täysikokoisen vartalovoipurnukan sain joululahjaksi vuosi sitten enkä ollut kuvanottohetkellä sitä ottanut vielä käyttöön. Nyt käyttökertoja on jo tullut pari kappaletta, mutta tämän kanssa lähden liikkeelle siis ihan alusta, kun tuote oli vuoden alussa vielä täysin koskematon. Nämä vartalovoit ovat mulle näissä projekteissa sellainen "pakollinen paha", sillä olen tosiaan laiska vartalon rasvaaja, mutta tämä on hyvä keino saada näitä isoja purnukoita käytettyä pois. Toivottavasti saisin tällä kertaa purkin tyhjäksi ennen joulukuun viimeisiä päiviä!


Escada Sorbetto Rosso EdT. Sain tämän 30 ml kokoisen hajuveden mieheltäni lahjaksi pari(?) vuotta sitten ja koska selvisin niin hyvin viime vuoden pannuprojektissa hajuveteni kanssa, uskalsin valita sellaisen myös tämän vuoden projektiin! Erona tässä on nyt se, että Sorbetto Rosso on mulle tuoksuna huomattavasti viime projektissa ollutta Fiesta Cariocaa mieluisampi. Tätä on myös projektin aloitushetkellä vähemmän pullossa kuin Fiesta Cariocaa oli. En siis usko, että tämän kanssa tulee mitään ongelmia. Tai no korkeintaan se, etten itse lopulta haluakaan tämän loppuvan, sillä tuoksu on yksi parhaimmista, mitä Escadalla on ollut.

Iconic London Prep-Set-Glow. Ihoa heleyttävä meikinkiinnityssuihke, johon olen täysin rakastunut! Mä olen normaalisti pärjännyt hyvin meikkipohjani kanssa ilman mitään suihkeita, mutta tämän saatuani olen suihkinut tätä kasvoilleni lähes joka kerta meikatessa. Ei tämä meikin kestoa mielestäni paranna, mutta tästä tulee sellainen kauniin kuulas ja heleä lopputulos iholle. Tekemistä riittää, sillä pullo on vielä lähes täysi. En tiedä onko mun edes mahdollista saada tätä loppumaan vuodessa, mutta aika näyttää. Siihen joka tapauksessa pyritään!

Mitä luulette kuinka projektini käy? Mikä tuote loppuu ensimmäisenä? Entä aloititteko te uusia pannuprojekteja tälle vuodelle? :)

23 kommenttia:

  1. Tsemppiä projektiin! Näitä on aina kiva seurata 😊. Oma projekti jäi vähän huningolle vauvauutisten myötä, mutta pari onnistumistakin tuli onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo varmasti kosmetiikan käyttö muuttuu jollain tavalla raskauden aikana ja erityisesti vauvan synnyttyä. Ja ehkä siinä on jotain muutakin mielessä kuin kosmetiikka, eli ei ihme, jos tällaiset projektit jäävät vähän sivummalle :D

      Poista
  2. Mä en oo koskaan kuullutkaan aikaisemmin tällasesta pannuttamisesta, kun oon melkoinen kosmetiikkanoob :D Täytyisi kyllä ottaa vähän vastaava projekti, kun melko monta purnukkaa on täälläkin auki samaan aikaan ja olisi kiva käyttää edes osa joskus oikeasti loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! Kehität jonkun itsellesi hyvän tyyliin niin ihan varmasti saat käytettyä tehokkaasti pois niitä avonaisia purkkeja :) Mä tykkään hurjasti tällaisista projekteista ja näitähän on varmaan miljoona erilaista, YouTuben puolella varsinkin pyörii tosi paljon erilaisia pannuprojekteja<3

      Poista
  3. Oi, kuulostaa mielenkiintoiselta! Tosi kivoja tuotteita on mukana ja monesta eri kategoriasta :)

    Mä olen itseasiassa nyt näiden sun postausten myötä alkanut uudelleenharkitsemaan jotain pannuprojektia tälle vuodelle :D Yleensä olen kyllästynyt niihin valitsemiini tuotteisiin enkä ole halunnut jatkaa, mutta tosiaan kun tähänhän voisi ottaa monista kategorioista ja myös sellaisia, joita on jo jonkun verran käyttänyt. Mun virhe on ollut se, että olen yleensä valinnut luomiväripaletteja ja puuterisia tuotteita, jotka ovat niitä hankalimpia. Onneksi tätä kuukautta on mennyt vasta reilu viikko niin tässä ehtisi vielä hyvin jonkun projektin aloittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siis joo ehdottomasti mukaan kannattaa ottaa myös niitä helppoja tuotteita ja valita tuotteita useista eri kategorioista. Tietysti jos haluaa keskittyä vaikka vaan meikkeihin niin sitten keskittyy niihin. Meikit on kuitenkin ainakin mulle itselle se vaikein osa-alue, kun ne kuluu niiiin hitaasti. Mä tykkään, että näissä projekteissa on mukana hieman haastetta, mutta että iso osa tuotteista kuitenkin on sellaisia, joiden kanssa oikeasti on ihan hyvät mahdollisuudet saada ne loppumaan ilman, että pitää koko ajan keskittyä vain niihin. Mullakin meinaan menee maku näihin projekteihin, jos joudun veren maku suussa käyttämään vaan yhtä ja samaa tuotetta koko ajan :D

      Ehdottomasti ehdit vielä aloittaa jonkun projektin, jos se yhtään kiinnostaa!

      Poista
  4. No nyt riittää taas loppuun kulutettavaa ;) Tsemppiä projektiin!

    Ihailen kyllä, jos saat noita luomivärejä ja puuterituotteita pannutettua. Ja muutenkin sulla on niin isoja tuotteita projektissa mukana, että töitä saa todella tehdä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Joo tää menee vähän siten, että tänä vuonna 20 tuotetta ja ens vuonna 21 ym. eli määrä sen kun kasvaa vaan vuosi vuodelta :D Mulla on tossa Norvinassa muutamassa sävyssä aika syvätkin kuopat jo, joten luulen ettei sen kanssa tule pahemmin mitään ongelmia. Tosta highlighterista ja poskipunasta en oo ihan niin varma, mutta enköhän mä ton Mary-Loun ainakin saa suht helposti pannutettua. Katsotaan kuinka käy! :D

      Poista
  5. Jes! Yksi lemppareistani, pannutusprojekti :D juuri näpyttelin omani huomisen postauksen. Itselläni ei ole vuosiprojektia, vaan kahdeksan tuotetta, postauksen saa tehdä, kun vähintään kolme niistä kulutettu loppuun. Jännityksellä seuraan sun projektia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyykin käydä sun postaus lukemassa heti, kun saan näihin kommentteihin vastattua! Sun projekti kuulostaa meinaan myös ihan supermielenkiintoiselta :)

      Poista
  6. Oooh, mitä tuotteita. Pari tuttuakin siellä vilahti, nimittäin Glamglow -putsari ja Touch in Sol -primer.
    Miulla on tuo Glamglow Youtuben puolella olevassa projektissa, mutta miulla on aamulla käytössä oinenkin putsari, joka on alkanut puskea jo ilmaa, joten olen sitä kulutellut aamuisin ja iltaisin :D Glamglow siis jäänyt vähän taka-alalle.

    Miulla alkaa blogissa joulukalenteriprojekti ja muuten pyörii samat mitkä aiemmin: kynsilakka ja project use it up.

    Mie veikkaan, että Cattier loppuu ekana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Glamglow on superihana tuote, mutta mä suosin niin paljon öljy+vaahto komboa, että toi on jäänyt mulla tosi pahasti taka-alalle sen takia. Nyt täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja koittaa käyttää tota enemmän! Toi tuubi on nimittäin aika valtava :D Mun täytyy ehdottomasti tulla seurailemaan myös sun projekteja<3

      Mäkin veikkaan ihan samaa!

      Poista
  7. Tsemppiä projektiin! Uskon kyllä että saat tuon essencen poskipunan loppumaan koska ne on aika nopeasti kuluvia. Mulla on useampi essencen poskipuna kuopalla asti joten kyllä niitä on mahdollista kuluttaa loppuun ;D Mielenkiintoista nähdä myös Norvina projektissa mukana, veikkaan että saat vaaleimpiin sävyyn pannut näkyviin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei hyvä kuulla, mä kun en tosiaan yhtään tiennyt kuinka syviä noi on :D Tai no siis eihän toi koko pakkaus itsessään ole kovin syvä, mutta siis joka tapauksessa mietin kuinka hankala noita on pannuttaa. Sä valoit uskoa muhun, ehkä mä onnistun ton poskipunan kanssa! Mä veikkaan myös, että Norvinasta tulee nimenomaan noita vaaleimpia sävyjä pannutettua ja noi ylärivin metallinhohtoiset sävyt on myös aika helppoja. Tummat mattasävyt ei varmasti tule kulumaan niin paljon, että saisin pannuja niitä esille :D

      Poista
  8. Onpas aika pönikkä tuo TBS:n suihkugeeli! :D Iconic Londonin suihke kuulostaa IHANALTA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep niin se on :D Toi suihke on aivan ihanaa ja vitsit miten kauniin väristä se on! Mä ihailen sitä aina kun ravistan pulloa ennen käyttöä ja se pohjalle painunut kimalteleva aine nousee ja sekoittuu nesteen joukkoon<3 :D

      Poista
  9. Mä jo vähän jännitinkin, että ootko valinnut tänä vuonna pannuprojektiin hajuvettä ja että minkä valitsit, jos olet. Ja siellä taas Escada, toi on kyllä aivan huippu ja hyvä että nyt valitsit vähän mieluisamman tänä vuonna tähän 8) Mä taas pidän enemmän siitä Fiesta Cariocasta kuin tosta Sorbetosta ;) Eniwei seuraan jälleen mielenkiinnolla tätä sun koko projektia, niin mielenkiintoisia ja kivoja tuotteita!

    Mun on varmaan muuten käytävä ostamassa toi Essencen meikinpohjustusvoide mikä sulla on tässä projektissa, kuulosti niin mielenkiintoiselle ja vois toimia mulla. Enkä käytä tällä hetkellä mitään pohjustuksia meikin alla (jos kasvorasvaa ei lasketa) paitsi luomivärien alla tietysti, niin mielenkiinnolla kokeilisin jotain tuollaista mikä menee ns pohjameikin alle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mähän olin vielä kesällä sitä mieltä, että ikinä ei enää hajuvettä pannuprojektiin, mutta kun sitten sainkin ton Fiesta Cariocan tyhjäksi niin otin innolla uuden haasteen vastaan! Ja tässäkin toivon todella onnistuvani :)

      Heii toi essence on peiteaine ja primer oli sitten ton Touch in Solin! En tiedä kuinka hyvin tota Touch in Solia saa Suomeen hankittua, ainakaan mistään kivijalkakaupoista sitä ei saa, eli vähintään menee netistä tilaamiseksi, jos ton itsellesi haluat<3

      Poista
  10. Onnea pannuttamiseen, tavaraa on todella paljon! Mulla toi TBS:N 750ml geeli kesti lähes vuoden.. en osta koskaan mitään tämän kokoista geeliä jatkossa. En oikein vielä tiedä, lähdenkö pannuttamiseen mukaan. Voisin ehkä valita vain 10 tuotetta koko vuodelle tehokäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo noi on munkin makuun turhan isoja, kun yksin käyttäessä noinkin iso pönikkä kestää pienen ikuisuuden :D Onneksi toi mango on tuoksuna sentään tosi mieluinen mulle! 10 on ihan hyvä määrä, eikä tarvitse ainakaan koko ajan vaan keskittyä niihin tuotteisiin, kun vuosi on kuitenkin pitkä aika, ja saa käytellä välillä sitten muitakin tuotteita :)

      Poista
  11. Minäkin alotin kosmetiikan pannutusprojektin, en kylläkään näin isolla mittakaavalla mutta kuitenkin. :D Pakko on yrittää saaha jotain meikkejä loppumaan, ettei pääse taas hirveetä määrää kertymään laatikoihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset projektit on aina hyviä, oli kyseessä sitten isompi tai pienempi projekti :) Tai siis ainakin siinä tapauksessa, ettei tarkoituksena ole kerryttää mahdollisimman suurta meikki-/kosmetiikkakokoelmaa vaan nimenomaan saada niitä joskus käytettyäkin :D Tsemppiä sulle projektiin<3

      Poista
    2. Kiitti, samoin sulle lykkyä pannutukseen. :)

      Poista

Kiitos kommentista!