tiistai 17. maaliskuuta 2020

BTB13 Laadukkaat ihonhoitotuotteet

*Saatu ilmaistuote


Joko olette tutustuneet BTB13 kosmetiikkatuotteisiin? Sain Kauppa.Ihokeskukselta testiin kaksi kappaletta brändin tuotteita muutama viikko sitten, mutta kiinnostukseni brändiä kohtaan oli herännyt jo aiemmin muiden blogitekstejä lukiessa ja Instagramin kuvia katsellessa. Brändin tuotteet pohjautuvat suomalaisen tutkimusryhmän kehittämään BTB13-yhdisteeseen, joka perustuu kantalosoteknologiaan. BTB13-yhdisteen on tarkoitus vaikuttaa kantasolujen energia-aineenvaihduntaan ja aktivoida passivoituneita kantasoluja. Yhdisteen on todettu toimivan hyvin niin kuivan ja  atooppisen kuin akneihonkin hoidossa. BTB13 on siis samaan aikaan tuotteissa käytetty yhdistelmä että brändin nimi. BTB13 sisältää muutamia eri tuotelinjoja erilaisiin tarpeisiin. Brändiltä löytyy suuri määrä erilaisia ihonhoitotuotteita ja niiden lisäksi myös hiustenhoitotuotteita ja muutamia meikkituotteita. Itse sain testiin BTB13 Gentle Micellar Waterin* sekä Probiotic Balmin*, joita olen nyt muutaman viikon ajan testannut.

BTB13 kosmetiikkatuotteiden hinnat vaihtelevat paljon tuotteesta riippuen, mutta hinnat pyörivät muutamissa kymmenissä euroissa. Tuotteita voit ostaa esimerkiksi Kauppa.Ihokeskuksesta. Heidän valikoimistaan löytyy myös mm. Ekopharmaa, joka on yksi parhaimmista luonnonkosmetiikkabrändeistä, mitä itse tiedän!


Aloitetaan esittely tällä BTB13 Gentle Micellar Waterilla*, joka on iholle hellävarainen, mutta kuitenkin tehokkaasti ihoa puhdistava misellivesi. Tuotekuvauksen mukaan misellivesi soveltuu hyvin meikinpoistoon ja sillä saa poistettua myös silmämeikin. Misellivesi sisältää luonnollisesti BTB13-yhdistelmää ja sen tulisi myös auttaa ihoa pysymään kosteutettuna. Mä en normaalisti käytä misellivettä meikinpoistoon vaan nimenomaan siihen ihonpuhdistuksen viimeistelyyn. Kokeilin tätä kuitenkin pariinkin otteeseen meikinpoistossa ja yllätyin tämän tehosta. Misellivesi oli huomattavasti tehokkaampi kuin monet muut käyttämäni misellivedet ja tällä ihan oikeasti sai ne meikit pois. Silmämeikeille en tätä testannut, sillä ne poistan aina muilla aineilla.


Misellivesi lupaa kosteuttaa ihoa ja olla muutenkin hellävarainen, mikä itselläni on ehdoton edellytys sille, että pystyn tällaista tuotetta käyttämään. Koen tämän tuottee iholle hellävaraiseksi, mitä nyt pariin otteeseen olen tuntenut ihan pienenpientä kihelmöintiä iholla, mikä on siis mulle toki melko normaali reaktio useimpien misellivesien kanssa. Mikäli se kihelmöinti olisi voimakkaampaa tai esiintyisi joka kerta, en välttämättä haluaisi tätä käyttää. Nyt en kuitenkaan koe sitä ongelmana. Misellivesi ei myöskään kuivata ihoa, vaikka sen puhdistustehot ovatkin hyvät ja tällä tosiaan saa pois halutessaan myös meikin. Ihonpuhdistuksen viimeistelyyn tämä on suorastaan loistava tuote, sillä laiskemmankin meikinpuhdistuskerran jälkeen ihon saa kyllä täydellisesti puhdistettua viimeistään sitten tämän kanssa. Aamuisin en tätä käytä, sillä silloin suosin ihan vaan kasvovettä. Luin hiljattain kehuja BTB13 kasvovedestä, joka ilmeisesti toimii samalla myös hoitoveden tavoin. Brändiltä löytyy muutamakin erilainen kasvovesi ja niihin haluan ehdottomasti tutustua tarkemmin nyt kun olen kokenut tämän misellivedenkin itselleni mieluisaksi tuotteeksi.
Hinta: noin 29,90 €/250 ml.


Sain testiin myös tämän BTB13 Probiotic Balmin*, joka on todellinen monitoimivoide! Kyseessä on runsaasti probiootteja sisältävä voide, jonka tulisi parantaa ihon omaa puolustuskykyä vaikuttamalla ihon omaan mikrobimäärään. Voiteen sanotaan soveltuvan hyvin kutisevalle ja kuivalle iholle, jollainen multa siis itseltäni löytyy, ja voidetta voi käyttää niin kasvoille, käsille, kynsinauhoille, huulille kuin vaikkapa kuiville jaloille. Voide sisältää BTB13-yhdisteen lisäksi lukuisia eri öljyjä ja INCI-listan kärjestä löytyy mangovoi. Mä suhtaudun tällaisiin monitoimivoiteisiin aina pienellä varauksella sillä lukeudun ehdottomasti siihen kastiin, joka haluaa kasvoille yhden voiteen, käsille toisen ja vartalolle kolmannen. Harvemmin otankaan tämänkaltaisia tuotteita käyttöön monitoimivoiteina vaan pikemminkin kohdistetusti jollekin tietylle osalle kehoa, jossa se tuntuu itselläni parhaiten toimivan.


Tämä BTB13 Probiotic Balm osoittautui loistavaksi yövoiteeksi kuivalle iholleni. Tämä on todella, todella kosteuttava voide, mutta oma kuiva ihoni on rakastanut tätä ja nimenomaan siinä iltakäytössä. Voiteen ehdottomasti paras puoli on se, että tästä löytyy niin paljon öljyjä ja muita kosteuttavia ainesosia, etten ole tarvinnut tämän käytön jälkeen enää erillistä kasvoöljyä. Oikeastaanhan se olisi täysin turhaa, sillä tämä voidekin jo jättää kasvoille sellaisen pienen öljymäisen tunteen enkä siis ole itse kokenut tarpeelliseksi lisätä sen päälle enää mitään. Pääasissa olen käyttänyt tätä siis kasvoilla, mutta testasin tätä myös kuiville kyynärpäille ja parin-kolmen päivän käytön jälkeen kuivat kohdat olivat tipotiessään eli tehoa tästä voiteesta löytyy ihan ehdottomasti. Voiteen koostumus on hieman rakeinen, mutta ne rakeet sulavat iholle nopeasti voidetta levittäessä eivätkä ole siis mitenkään karkean tai epämiellyttävän tuntuisia. En ole käyttänyt tätä voidetta vielä kovinkaan kauaa, mutta must tuntuu, että tämä olisi ollut mun ihoni pelastus monena aiempana vuotena, kun iho on huutanut kuivuuttaan talvipakkasilla.
Hinta: noin 34,00 €/30 ml.

BTB13 kokeiluni lähti käyntiin kahdella todella hyvällä tuotteella. Probiotic Balm oli kuitenkin tämän kaksikon ehdoton helmi ja aivan varmasti tulen pitämään tämän mielessä myös tulevina talvina, jolloin ihoni tarvitsee extrahoitavia tuotteita pysyäkseen kosteutettuna. Nämä eivät missään nimessä ole ainoat BTB13 tuotteet, joita haluan testata, ja kuten tuolla ylempänä sanoinkin niin seuraavaksi haluaisin kokeilla jotain brändin kasvovesistä, sillä niistä olen kuullut runsaasti kehuja.

Onko BTB13 tuttu? Onko teillä suositella jotain brändin tuotteita? :)

4 kommenttia:

  1. Ei oo tuttuja, mut kiinnostus heräsi. Probioottituotteet on monesti hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että postaus herätti kiinnostuksen BTB13 tuotteita kohtaan! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä<3

      Poista
  2. Mä oon kans testaillut tätä BT13:a ja toi balmi on mun mielestä ihan överihyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on<3 Ja parastahan tossa on se, että sitä voi käyttää niin moneen eri paikkaan!

      Poista

Kiitos kommentista!