keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Kosmetiikkasuosikit | Maaliskuu 2020

*Saatu ilmaistuote


Maaliskuu lähenee loppuaan ja on jälkeen aika tehdä katsaus kuukauden suosikkeihin! Tässä kuussa sain ja ostin selkeästi normaalia enemmän kosmetiikkaa ja iso osa kuukauden suosikeista valikoituikin juuri niiden uutuuksien joukosta. Lisäksi ihastuin täysin yhteen jo hieman vanhempaan tuotteeseen, joka oli tätä ennen jäänyt mulla todella vähälle käytölle. Juuri tällaiset tuotteet, jotka löytyy jo varastoista ja jotka tavallaan "löytää" vasta myöhemmin, on niitä ihan parhaimpia! Tällä kertaa puhun siis Cover FX:n paletista, josta kerron muiden viiden tuotteen tavoin alla vielä hieman tarkemmin teille.


Tämä Cover FX Perfector Face Palette on siis se tuote, johon ihastuin vasta hiljattain kunnolla. Sain tämän vuosi sitten Boxycharmista ja aluksi tätä käytinkin jonkin verran, mutta lopulta paletti unohtui laatikon pohjalle, kunnes muutama viikko sitten otin tämän käyttöön. Siitä lähtien olen käyttänyt palettia joka kerta meikatessani. Tästä löytyy todella hyvin vaalealle iholle sopiva varjostussävy, yksi poskipuna, kolme highlighteria ja yksi hennosti shimmerinen viimeistelypuuteri. Poskipuna on mulla ollut tässä ehkä vähiten käytössä, vaikkei siinäkään siis mitään vikaa ole, mutta muut sävyt ovat kaikki olleet mulla käytössä useamman kerran viikossa. Mä en aiemmin ole juuri perustanut hohtavista viimeistelypuutereista, mutta nyt olen koittanut tämän paletin kanssa oppia käyttämään myös sellaista ja pikkuhiljaa olen alkanut pitää enemmän ja enemmän siitä, ettei meikkipohja ole täysin matta. Tämä paletti on nykyään meikkipöytäni vakituote, josta en enää hevillä luopuisi.


Boxycharmin mukana tuli helmikuussa tämä Alamar Cosmeticsin Complexion Brush Trio, joka mun oli pakko ottaa myös näihin suosikkeihin. Setistä löytyy siis kolme sivellintä kasvomeikeille ja varsinkin alin ja keskimmäinen sivellin ovat olleet mulla todella, todella kovassa käytössä. Alin sivellin on loistava hghlightereille ja keskimmäinen taas poskipunan levitykseen. Ylin on nimetty bronzer brushiksi, mutta se toimii mun mielestäni paremmin meikkivoiteen levityksessä. Nämä siveltimet ovat laadultaan loistavat, niiden karva on hurjan pehmeää ja ne ovat ylipäätään omasta mielestäni hurjan kauniita. Näitä on ollut ilo käyttää!


The Body Shopin Zesty Lemon Body Yogurt pääsee suosikkeihin ihan siitä syystä, että mä olen rakastunut tämän uutuussarjan tuoksuun! Raikas ja kirpeä sitruuna tuo niin vahvasti mieleen kevään ja kesän, että tätä on senkin takia ollut niin miellyttävä käyttää. Olisin voinut valita tähän myös samaisen sarjan suihkugeelin, sillä se on ollut mulla käytössä varmaan vielä useammin kuin tämä vartalojogurtti ja sitä täytyy tilata/ostaa ehdottomasti lisää. Näissä TBS:n vartalojogurteissa on todella kevyt geelimäinen koostumus ja voide imeytyy ihoon sekunneissa. Kosteutustehot eivät vartalojogurteilla ole parhaimmat, mutta mä pidän eniten näissä siitä ihanan raikkaasta ja viileästä tunteesta, jonka ne iholla tekevät. Ja tässä sitruunaversiossa myös tuoksu on huumaavan hyvä!


Suosikkeihin oli totta kai pakko valita myös tämä Jeffree Starin Blood Lust luomiväripaletti, joka on yksi mun uusimpia palettejani. Tämä paletti on sävymaailmaltaan ihan mun tyylinen ja kaksi ylintä sekä toiseksi alin rivi ovat olleet mulla eniten käytössä. Kaikkia sävyjä en ole vielä edes ehtinyt kokeilemaan, mutta tätä palettia olen käyttänyt aina kun oma "luomiväriprojektini" on sen sallinut eli lähinnä viikonloppuisin. Jeffreen luomivärien laatu on todella hyvä eikä tämä Blood Lust paletti ole siinä mikään poikkeus. (Matta)sävyt ovat hitusen pöllyäviä, mutta kuitenkin helppokäyttöisiä ja pigmenttiä riittää todella hyvin. Ainut miinuspuoli tässä paletissa on sen valtava koko, sillä tämän säilytys vaatii selkeästi isommat tilat kuin "tavallisen" kokoiset paletit. Mutta siis mä rakastan tätä palettia ja uskoisin tämän säilyvän suosikkipalettinani vielä pitkään.


Viimeisenä vielä Essence Nail & Cuticle Cream*, joka on yksi Essencen tämän kevään uutuustuotteista. Sain muutamia viikkoja sitten testiin ison kasan brändin uutuuksia, ja tämä kynsinauhoille ja kynsille tarkoitettu voide nousi yhdeksi suosikikseni. Olen käyttänyt tätä nyt lähes päivittäin kuiville kynsinauhoilleni ja ne ovat sentään pysyneet suhteellisen hyvinä, vaikka kädet muuten kuivuvatkin tällä hetkellä erityisen herkästi ja nopeasti. Tässä on ihana kookoksinen tuoksu ja suipolla kärjellä on helppo lisätä voidetta kohdistetusti juuri kynsinauhoille. Tykkään!

Mitä suosikkituotteita teillä mahtui maaliskuuhun? Onko näistä mun suosikeistani jokin tuttu? :)

10 kommenttia:

  1. Täytyy käydä jossain kohtaa nuuskasemassa TBS:n uutuuksia, mulla on nyt kaktuksen tuoksuinen jugurtti odottamassa ja rakastan sitä koostumusta. Tuo Jeffreen paletti on huikee, ihan karkkisävyjä! Koitin viimeks kaupassa katsella Essencen uutuuksia, mutten löytänyt ja ehkä tän tilanteen vuoksi eivät pidä esillelaitossa kiirettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on sitä kaktussarjaa vielä vartalojogurtin muodossa jäljellä! Noiden koostumus on niin ihana<3 Joo voi olla, että nyt on tällä hetkellä kaikki tollaset vähän toissijaisia juttuja eikä välttämättä oo ihmisiäkään laittamaan esille niitä :/ Toivottavasti ne pian tulisivat laajemmin myyntiin ja pääsisit uutuuksia hypistelemään<3

      Poista
  2. Mie kävin ostamassa myös tuon sitruunaisen suihkugeelin, nythan tuli toisena kausisarjana se viileä kurkku, jossa oli neljä erilaista tuotetta. Se kiinnostaisi käydä nuuhkimassa jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se kurkku alkoi kiinnostaa muakin! Jotenkin vaan koen kurkun tuoksun tositosi mietona niin saa nähdä mitä siitä tykkään. Ja tällä hetkellä en tiedä edes onko noi TBS:n kaupat miten auki, niin voi olla että menee netistä tilaamiseksi sitten ilman tuoksutteluja :D Käsivoiteen ja suihkugeelin haluaisin ainakin kuitenkin hankkia siitä sarjasta :)

      Poista
  3. Ai että mä tykkään tuosta Jeffreyn paletista! Tekisi kovasti mieli hankkia se itselle jossain vaiheessa, sävyt on nimittäin aivan super ihania <3

    Ja tuo Body shopin uutuus sitruuna tuoksu kuulostaa aivan ihanalta. Tykkään just sellaisesta kirpsakasta sitruunan tuoksusta, joten tuo vartalovoide olisi mulle varmasti ihan loistava.

    CoverFX paletista tykkään itsekin kovasti. Nyt se on taas unohtunut jonnekin kaappiin, mutta käytin sitä yhdessä vaiheessa aika ahkerasti. Miten sä olet käyttänyt sitä glitteristä keskellä olevaa sävyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Jeffren paletti on kyllä upea<3 Blood Sugar oli mun suosikkini pitkän aikaa, mutta nyt saattaa tää uusi Blood Lust mennä sen ohi :D Suosittelen ehdottomasti tuoksuttelemaan/tilaamaan näitä uusia sitruunatuotteita, mä oon niiin ihastunut tohon tuoksuun :)

      Meinaatko sitä isompaa vai pienempää keskellä olevaa? Se pienempi Brightener sävy toimii mulla hyvin highlighterina ja alempaa käytän sitten viimeistelypuuterina kevyesti koko kasvoille. Se ei oo ihan paras siihen, kun tossa on tosiaan vaan niitä yksittäisi pieniä glitterhippuja, mutta oon silti tykännyt siitä silleen!

      Poista
  4. Todella kivoja maaliskuun ajan suosikkeja! Mä niin haluaisin nuuskuttelemaan tuota TBS:n sitruuna sarjaa, mutta TBS meni nyt kiinni ja enhän mä muutenkaan kyllä olis kehdannut näinä aikoina lähteä sitä erikseen nuuskimaan ja ostamaan. Pitäs varmaan tilata, ellen odota sitten kun tilanne täällä rauhoittuu - lähinnä kesäksi mä nuo haluaisin ja tarvitsisinkin, ettei niillä kiire kyllä ole :D Essencen kynsinauhavoide herätti kiinnostukseni! Nyt oon bongannut jo kaks Essencen tuotetta sun blogista, mitkä haluaisin hankkia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan pikkuhiljaa menee tosi monet tollaset pienemmät liikkeet (ja miksei isommatkin) kiinni. Mä en yhtään tiedä onko täällä vielä TBS:n liikkeitä auki, kun haluisin käydä sen kurkkusarjan nuuhkimassa ja ostamassakin jotain siitä! Se olis onnistunut kaupassakäynnin yhteydessä, kun tossa meidän lähellä on sekä Cittari että TBS:n liike samoissa tiloissa, ei olis tarvinnut erikseen lähteä mihinkään kaupungille ton takia. Essencen uutustuotteet kannattaa pitää mielessä, niiden joukossa on ihan mahtavia tuotteita<3

      Poista
  5. Ihania suosikkeja! <3 Jeffreen paletti kuuluu minunkin suosikkeihin ja en vaan saa tarpeekseni siitä paletista! Ja tuo The Body Shopin sitruunatuoksu on aivan ihana. Täytyy minunkin hankkia siitä ainakin suihkusaippua varastoon :) Täytynee varmaan tilata ja ottaa siitä uudesta kurkkusarjastakin jotain testiin. The Body Shopin Facebook-sivulla oli ilmoitus, että he ovat sulkeneet osan liikkeistä ja loput palvelevat rajoitetuin aukioloin. Täältä Turun seudulta oli suljettuna Skanssin ja Myllyn liikkeet, mutta ilmeisesti keskustan olisi vielä auki. The Body Shopilla oli muuten nyt näistä kahdesta kausisarjoista tän viikonlopun ajan ota 3 maksa 2 -tarjous :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo toi Jeffreen paletti on vaan yksinkertaisesti niiin hyvä<3 :D Se kurkkusarja kiinnostaa muakin, vaikka en usko että siitä ikimaailmassa tulisi mulle mitään suosikkia, kun kurkku nyt on jokseenkin ehkä vähän mitäänsanomattoman tuoksuinen :D Aa okei eli ne on Skanssinkin liikkeen laittaneet kiinni! Mä huomasin noi ilmoitukset TBS:n sivuilla, mutten sitten ikinä jaksanut katsoa mitä liikkeitä ne sulkemiset koskee. Kiva kun kerroit :D

      Poista

Kiitos kommentista!