torstai 5. maaliskuuta 2020

Maaliskuun luomiväripaletit


Tänään esittelen teille neljä luomiväripalettia, jotka valitsin itselleni käyttöön maaliskuuksi! Samalla kerron teille hieman ajatuksiani siitä, kuinka projekti on lähtenyt käyntiin ja millä fiiliksillä lähden tätä jatkamaan. Tarkoituksena mulla on siis tehostaa luomivärieni käyttöä valitsemalla kuukauden jokaiselle viikolle yhden luomiväripaletin, jota käytän kyseisen viikon ja siirryn sitten seuraavaan. Poikkeuksena mahdolliset juhlatilaisuudet sun muut, jolloin voin toki valita kokoelmistani minkä tahansa paletin, mutta arkena mun on tarkoitus pitäytyä vain näissä valituissa luomiväripaleteissa. Homma sujui hyvin siihen asti, että ostin itse ensimmäisen uuden luomiväripaletin projektin aikana. Totta kai uusia meikkejä haluaa päästä heti testaamaan kunnolla, kuten mä halusin Jeffree Starin uutta Blood Lust -palettia. Mutta mites se onnistuu, kun samalle viikolle oli jo valittu käytettäväksi ihan toinen paletti? No tällä kertaa meikkailin uuden paletin kanssa viikonlopun ja otin sitten maanantain koittaessa taas sen valitsemani paletin käyttöön, mutta kyllähän se kieltämättä hieman ärsytti ja harmitti. En kuitenkaan halunnut antaa periksi ja muuttaa suunnitelmiani, joten uusi Jeffreen paletti jäi siis odottelemaan seuraavia testikertoja. Päätinkin, että tästä eteenpäin viikonloppuisin saan vapaasti käyttää mitä tahansa palettia, jotta pääsen testaamaan myös niitä uusia, ja arkena käytän sitten viitenä päivänä sitä viikolle valittua luomiväripalettia.

Mutta mennäänpä sitten itse asiaan ja katsotaan mitkä neljä luomiväripalettia mulla on käytössä maaliskuussa!


Viikko 1. Jeffree Star Blood Lust Eyeshadow Palette

Ensimmäinen viikko mennään milläpä muullakaan kuin tällä Jeffree Starin Blood Lust paletilla, joka on siis uusin ostamani luomiväripaletti. Tällä hetkellä eletään jo torstaita, eli olen tätä palettia käyttänyt nyt koko alkuviikon ja en voi sanoa muuta kuin että rakastan tätä. Sävyt ovat niin mun tyyliset, laatu erinomainen lähes kaikissa sävyissä ja paletti nyt muutenkin on vaan kokonaisuudessaan upea. Olen tehnyt tällä nyt pääasiassa hieman tylsästi niitä violetin/pinkin/lilan sävyisiä meikkejä enkä ole noihin hieman erikoisempiin sävyihin koskenut lainkaan, mutta toisaalta mun arkimeikkini eivät yleensä olekaan mitään niin kovin erikoisia tai ainakaan tummia. Tästä paletista tuli heittämällä yksi suosikkini ja tätä on ollut ilo päästä käyttämään.


Viikko 2. Anastasia Beverly Hills Norvina Eyeshadow Palette

Mulla on tämän vuoden pannuprojektissa tämä ABH:n ihana Norvina ja nyt otin sen vihdoin myös tähän viikkoprojektiin mukaan. Aiemminhan mä olen antanut itselleni luvan käyttää tarvittaessa myös Norvinan sävyjä, mutta nyt mennään siis koko viikko vain tällä paletilla. Mä rakastan tätä palettia, sen sävyt ovat yllättävänkin monipuolisia ja ylärivin metallinhohtoiset sävyt aivan ihania! Ei mattasävyissäkään mitään vikaa ole, ne ovat taattua ABH-laatua, mutta nimenomaan paletin metallinhohtoiset sävyt tekevät tästä mulle niin mieluisan. Ja kuten kuvasta näkyy, yhdestä sävystä on tullut jo se pannukin näkyviin eli pannuprojektini myös etenee johonkin. Tämä paletti pääsee siis käyttöön maaliskuun toisella viikolla.


Viikko 3. Urban Decay Born To Run Eyeshadow Palette 

Tämä paletti ei ole tainnutkaan vilahtaa täällä blogin puolella sen jälkeen, kun muistaakseni viime keväänä tiputin tämän lattialle. Mulla lensi siis samalla kertaa kaksi luomiväripalettia meikkipöydältä alas oman hutilointini takia. Tästä UD:n paletista hajosi useampikin sävy, mutta toisesta paletista onneksi vain peili. Paletin ulkonäkö on siis jokseenkin kamala, mutta sävyt ovat yhä edelleen aivan ihania tässä paletissa! Born To Run on ehdottomasti paras Urban Decayn paletti, jonka omistan. Mielestäni luomivärien laatu on tässä jonkin verran parempi kuin Naked paleteilla, ainakin niihin ihan ensimmäisiin Naked-paletteihin verrattuna. Tämä on ollut mulla alusta alkaen liian vähällä käytöllä, joten nyt oli korkea aika ottaa myös tämä mukaan projektiini. Paletilla saa tehtyä todella monipuolisesti eri meikkejä ja tässä on mun mielestäni hyvässä suhteessa matta- ja shimmersävyjä. Maaliskuun kolmas viikko mennään siis tämän kanssa.


Viikko 4. BH Cosmetics Opalescent 24 Color Shadow Palette

Maaliskuun viimeinen viikko mennään sitten tämän ihanan BH Cosmeticsin paletin kanssa. Ostin paletin itselleni viime kesänä ja vaikka sitä aluksi käytinkin ahkerasti, nyt en ole koskenut siihen muutamaan kuukauteen. Paletti taipuu todella moneen ja tässä on todella hyvät sävyt arkimeikkien luontiin, sillä vaaleita sävyjä on tässä todella mukava valikoima. Luomivärien laatu ei ole se kaikkein paras, mutta hinta-laatusuhde on tällä paletilla mielestäni kohdillaan ja pigmenttiä sävyissä kyllä on ihan riittävästi. Tämä on myös paletti, jonka voisin hyvin kuvitella ottavani mukaan jollekin matkalle, mutta nyt tämä pääsee ihan arkikäyttöön mulla, sillä mitään matkoja ei valitettavasti ole ihan lähiaikoina tiedossa.

Miltä paletit vaikuttavat? Löytyykö tuttuja tai sellaisia, jotka kiinnostavat teitä? :)

16 kommenttia:

  1. Ihania paletteja, tuo BH Cosmetics -paletti on kaikista kaunein, ehkä siksi, kun värit on juuri niin neutraalit että ne sopisivat arkeen. Haluaisin kovasti kyllä uuden paletin, tätä on jo pitkään suunniteltu. Pitää katsoa mihin sitten raaskii panostaa kun sen aika tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi BH Cosmeticsin paletti on kyllä kaiken kaikkiaan ihan hurjan kaunis ja myös monipuolinen<3 Sillä saa tosi monentyylisiä arkimeikkejä, mutta myös tummempaakin tarvittaessa! Innolla odotan mihin palettiin päädyt, kun lähdet uutta ostamaan ;) ♥

      Poista
  2. Tää on tosi kiva projekti ja kaikki nämä maaliskuun paletitkin aivan ihania :). Mua harmittaa kanssa kovasti kun monet paletit on niin vähällä käytöllä, pitäisi kanssa keksiä joku tapa tehostaa niiden käyttöä. Pannuprojekti toki on, mutta yksi tehokäytetty paletti vuodessa ei kauheasti auta :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannuprojektit on hyviä, mutta se yksi paletti ei tosiaan ihan kauheesti lohduta, jos haluaisi tehokäyttää useampia paletteja :D Toivottavasti keksit jonkun sulle sopivan tavan käyttää luomiväripaletteja ahkerammin! Sulla kun niitä onkin vielä niin hirmuisen paljon<3 :D

      Poista
  3. Tuo Blood Lust on kyllä vaan niin ihana! Paletteja en voi kyllä ostaa hetkeen, aivan liikaa. Kovasti haluaisin kyllä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana<3 Mäkin pidän nyt pitkän tauon ennen seuraavan paletin ostamista! Tai ainakin yritän pitää, eli toivottavasti mistään ei nyt tule ihan vähään aikaan mitään uutuuksia, jotka mun olisi "pakko" saada itselleni :D

      Poista
  4. UD:n palettia pähkäilin pitkään ja vieläkin se houkuttaa mua, eikös sitä edelleen saa? On kyllä hurjan epäonnisesti tippuneet, kun ovat noin sököksi menneet.:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo just katoin niin se oli Kicksissä vielä alennuksessakin! Eli saa kyllä :) Mä en ole tainnut koskaan aiemmin onnistua tiputtamaan mitään oikeasti arvokasta luomiväripalettia niin, että sävyjä olisi mennyt rikki. Sen takia harmittikin niin paljon, kun tosta hajosi useampi sävy :/ Mutta onneksi ei kuitenkaan ton enempää ja sävyt on kaikki ihan käyttökelpoisia, vaikka ulkonäkö paletissa ei ookaan enää kovin imarteleva!

      Poista
  5. Mitä värien ilotulitusta :)
    Etenkin tuo Jeffree Starin paletti houkuttelis hurjasti mutta tyydyn ihailemaan täällä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeffreen paletti oli mulle ihan pakollinen ostos, mutta nyt täytyy taas pitää sitten useampi kuukausi taukoa uusista paleteista :)

      Poista
  6. Tää projekti ei sopisi mulle yhtään, kun en malttaisi pysyä erossa uusista tuotteista :D Tosi kivat valinnat kuitenkin maaliskuulle <3 Minulta löytyy näistä Bloodlust ja Norvina ja molemmat ovat huippuja :) Norvina on ollut mulla kovassa käytössä nyt viime aikoina ja sen metalliset sävyt ovat jotain aivan ihanaa <3 Samoin Bloodlust on ollut heti julkaisusta asti käytössä tosi paljon :) Tuota UD:n palettia himoitsin joskus, mutta lopulta totesin ettei se ehkä ole ihan mua varten, vaikka kauniit sävyt onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no just toihan tässä on huono puoli, kun en ollut ollenkaan ottanut huomioon sitä, että mitäs jos ja kun mä ostan itselleni jonkun uuden paletin :D Onneksi sain kuitenkin melko nopeesti ton Blood Lustin mukaan projektiin ja pääsin sitä käyttämään koko tän viikon<3 Norvina on ollut yksi mun suosikeista heti sen oston jälkeen, ja vaikka MR on ABH:n paleteista mun ikisuosikki, tulee toi hyvänä kakkosena!

      Poista
  7. Ihania paletteja ja monipuolisia värejä. Kevät alkaa näkyä selkeästi 😁
    Bloodlust on niin upea, kuolaan sitä todella ja harkitsin myös ostamista, mutta nyt en voi palettia vielä itselleni kuvata.
    Norvina multa löytyy itseltä ja se on kyllä loistava paletti. Rakastan sen sävymaailmaa❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa se kevät tosiaan tulee, joten täytyy vähän ottaa meikeissäkin se jo huomioon ;D Blood Lustia en voi kuin suositella, jos sävymaailma yhtään kolahtaa<3 Norvina on niiiin upea paletti! Ehdottomasti mun mielestä yksi upeimpia, mitä ABH:lta löytyy :)

      Poista
  8. Aaah tuo Urban Decayn paletti on IHANA!! Miks en oo nähny tätä aiemmin, menee kyllä ostoslistalle niin että hujahtaa... :D Norvina on myös ihana! Bloodlustille en jostain syystä syttynyt ollenkaan, ehkä vähän turhan paljon vaaleita sävyjä omaan makuun. Harmi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi on tällä hetkellä Kicskissä ainakin vielä alessa! Kannattaa kurkata jos paletti kiinnostaa<3 Blood Lustia kritisoitiinkin aika paljon just tosta, että vaaleita sävyjä on niin paljon, mutta mä taas tykkään tästä just tällaisena :) Olisin meinaan itse ehkä jättänyt paletin ostamatta, jos tässä olisi ollut suhteessa enemmän niitä tummia sävyjä :D

      Poista

Kiitos kommentista!