sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Huulimeikit tehokäyttöön | Maaliskuu 2020

*Saatu ilmaistuote


Tänään esittelen teille viisi huulimeikkituotetta, jotka maaliskuun alussa valitsin käytettäväksi tämän kuukauden aikana. Mun on siis tarkoitus yrittää pitäytyä mahdollisimman paljon juuri näissä tuotteissa koko kuukauden ajan ja samalla koittaa tehokäyttää jokaista tuotetta. Mulla on huulimeikkejä melko paljon ja faktahan on, etteivät ne säily hyvänä ikuisesti. Tämän projektin avulla saan otettua paremmin käyttöön niitäkin tuotteita, jotka mulla muuten jäisivät täysin käyttämättä. Teen valintani aika pitkälti perustuen luomiväripaletteihin, jotka olen samaiselle kuukaudelle valinnut käyttöön sekä totta kai fiiliksen mukaan. Tällä kertaa joukkoon mahtui kaksi ihan uutta tuotetta ja kolme jo hieman vanhempaa.


Belle En Argent Auteur Matte Lip Color 3 Plays on yksi uusimpia huulipuniani, sillä sain tämän helmikuun lopulla Ipsy Plussasta. Kyseessä on kaunis nude mattahuulipuna, joka tuntuu huulilla yllättävänkin mukavalta ollakseen mattapuna. Multa löytyy toinenkin brändin huulipuna ja täytyy sanoa, että näissä on kyllä laatu kohdillaan! Valitsin tämän maaliskuun huulimeikkeihin ensinnäkin sen takia, että uutena tuotteena halusin päästä testaamaan tätä mahdollisimman pian. Lisäksi halusin rusehtavan nuden punan mukaan, sillä se on todella monikäyttöinen ja toimii hyvin monentyylisten silmämeikkien kanssa. Tähän mennessä olen käyttänyt tätä huulipunaa vain kahdesti, sillä alkukuun luomiväripaletteina mulla oli mm. Jeffree Starin uusi Blood Lust, jonka sävymaailma ei ihan mene yksi yhteen tämän kanssa. Nyt loppukuusta tämä tulee kuitenkin varmasti pääsemään käyttöön useammin.


Essence Stay 6 H Matte Liquid Lipstick Date Proof* on niin ikään uusi tuote mulle. Tämä nestemäinen mattapuna pääsi heti ensimmäisellä käyttökerralla mun suosiooni, sillä puna on todella helppokäyttöinen ja hintaansa nähden myös oikein laadukas. Sävy on todella kaunis ja pysyvyys huulipunalla mielestäni hyvä. 8 tuntia tämä ei huulilla pysy virheettömänä ja varsinkin syömisen jälkeen tätä on pakko lisätä huulille, mutta se ei ole mulle itselleni mikään ongelma. Mattaiseksi nestemäiseksi huulipunaksi tämä on kuitenkin huulilla todella miellyttävän tuntuinen eikä punan lisääminen aiheuta rumia rajoja tai paakkuja huulille, kuten joidenkin nestemäisten punien kanssa käy. Tämä on ollut mulla näistä viidestä tuotteesta eniten käytössä ja käyttökertoja on varmaan kuusi kappaletta.


Essence Crystal Power Lipstick Be Happy* on viime syksyn uutuustuote ja tämä huulipuna on monessakin tapaa mielenkiintoinen. Ensinnäkin tämä on ulkonäöltään hurjan kaunis - läpikuultavan vaaleanpunainen pienillä kimallehipuilla. Lisäksi punan sävy mukautuu huulten pH-arvon mukaan eli tämä ei näytä kaikkien huulilla täysin samalta. Omilla huulillani sävy on hempeän vaaleanpunertava ja sävy on mitä loistavin arkimeikkeihin, kun huulille haluaa väriä, mutta ei halua huulten olevan kuitenkaan se pääpointti meikissä. Tämä on ollut mulla nyt huulilla pariin otteeseen, mutta käyttökertojen määrä varmasti kasvaa vielä.


Luna Lip Gloss Titania on yksi mun suosikkihuulikiiltojani ja sitä myöten varma valinta tähän projektiin. Suosin tällä hetkellä enemmän huulipunia kuin -kiiltoja, mutta halusin silti ehdottomasti ottaa myös yhden kevyemmän ja helppokäyttöisen huulikiillon osaksi maaliskuun huulimeikkejä. Tämä Lunan huulikiilto on sävyltään kauniin ruskea ja se on myös shimmerinen. Kiilto sopii täydellisesti yhteen ruskeansävyisen tai vaikkapa nuden silmämeikin kanssa ja tämä on myös yksi miellyttävämmistä huulikiilloista, mitä mulla on. Liian monet huulikiillot tahmaa huulet täysin tai vaihtoehtoisesti lähtee karkaamiaan huulten rajojen yli, mutta tämä ei tee kumpaakaan. Toistaiseksi tämä on päätynyt mun huulilleni vasta kerran, mutta parin seuraavan viikon luomiväripaletit ovat kuin tehty tämän kaveriksi eli tämä pääsee tehokäyttöön varmasti heti ensi viikon alussa.


NYX Intense Butter Gloss Berry Strudel on yksi upeimpia huulimeikkituotteita, mitä mulla tällä hetkellä on. Lilan sävyinen huulikiilton todella, todella intensiviinen ja peittää huulten oman sävyn täysin jo yhdellä kerroksella. Sävy on melkoisen rohkea eikä missään nimessä sellainen, mitä itse suosin välttämättä osana arkimeikkejäni, mutta tämä oli pakko valita mukaan, sillä sävy sopii niin hyvin yhteen Blood Lust luomiväripaletin violettien ja lilojen sävyjen kanssa. Käytin tätä siis pariin otteeseen heti maaliskuun alussa, mutta nyt en usko tämän päätyvän enää käyttöön kuin korkeintaan tulevina parina viikonloppuna. Oli kuitenkin ihana päästä käyttämään tätä edes pari kertaa!

Minkä sävyisiä huulimeikkejä te suositte tällä hetkellä? :)

10 kommenttia:

  1. Ahh tuo rusehtava huulipuna kuin huulikiiltokin pisti silmään, koska oon niin pitkään ollut jo sellaisiin hullaantunut :) Mä en oo nyt aikoihin laittanut punaa huulille, vaan kiillolla ollaan menty jos on. Yleensä suosin punia tähän vuodenaikaan, mutta nyt on huulet olleet ihmeen huonossa kunnossa jokapäiväisestä rasvailusta huolimatta. Kuorin huulia myös muutaman kerran viikossa ja silti ne ovat todella huonossa kunnossa, mistä lie johtunee... :<

    Pian pitäisi tehdä se kunnon invis omien punien ja kiiltojen kanssa, mut en vaan raaskis heittää pois tiettyjä punia, vaikka ne ovat olleet mulla jo muutaman vuoden ja ne kannattais pistää vaihtoon :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei, tosi kurjaa että sulla on huulet menneet huonoon kuntoon :( Onko siellä jotenkin ilma erilainen kuin normaalisti, tuuleeko enemmän tms. mikä voisi kuivattaa huulia? Mä en pystyisi elämään ilman Bepanthenia, jota laitan joka ilta huulille yöksi vaikuttamaan ja toivon todella, että sen teho kestää mulla ikuisesti :D

      Tiedän niin ton tunteen, kun ei raaskisi millään luopua ihanista meikkituotteista, vaikka järki sanoo että ehkä olisi jo aika. Ei onneksi kaikki mene huonoksi niin nopeasti, mutta faktahan silti on, ettei mikään meikkituote säily ikuisesti ja jossain vaiheessa niistä on luovuttava, jos ne eivät ehdi loppua.

      Poista
  2. Toi Essencen puna vaikuttaa kyllä tosi kiinnostavalta! Nestemäisten huulipunien lisääminen on joskus aivan kamalaa, mutta hyvä jos tuo näyttää hyvältä vielä lisäämisen jälkeenkin :) Tuo sama Belle En Argentin puna on ollut minullakin paljon käytössä viime aikoina ja jotenkin kevättä odottaa jo niin paljon, että kaikki ihanat vaaleanpunaiset ovat myös päässeet viime aikoina paljon käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mähän sain melkein traumat aikoinaan NYXin Lip Lingerie ja Soft Matte Lip Creameista, kun niitä jos erehtyi lisäämään huulille niin lopputulos oli jotain aivan järkyttävää. Soft Matte Lip Creameja olisin muuten tykännyt käyttää, mutta toi oli iso miinus, etten itse pystynyt niitä lisäämään päivän aikana :/ Pelkäsin totta puhuen, että tässä essencessä olisi sama ongelma, mutta ehei! Se toimii loistavasti ja näyttää huulilla hurjan kauniilta oli sitä lisätty tai ei<3 Vaaleanpunaiset sävyt kuuluu mullakin kevääseen, niitä on ihana ottaa käyttöön varsinkin syksyisten huulimeikkien jälkeen :)

      Poista
  3. Tällä hetkellä arkisin en käytä mitään. Sitten, kun repäisen meikit naamaan, niin sitten käytän jotain todella näkyvää. Viimeksi olen käyttänyt Jeffree Starin No tea, no shadea ja sitä ennen Weirdoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, sulla on kyllä rohkeat sävyt huulilla! Weirdo ei oo ehkä ihan mun tyylinen, mutta toi No Tea No Shade näyttää ihan superkauniilta<3 Mulla ei oo yhtään Jeffree Starin huulipunaa, mutta toi voisi ehdottomasti olla sellainen, minkä saattaisin hankkia :)

      Poista
  4. Miksen mä nähnyt syksyllä missään tuota Essence Crystal Poweria, niisk....vaikuttaa kivalle! Nyxin huulituotteet on kyllä hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh tylsää että sulla meni toi ohi! :/ NYX:n huulimeikeissä on sekä huippuhyviä tuotteita että sitten taas niitä, joita en enää ikinä halua huulilleni laittaa :D Onneksi iso osa on kuitenkin tossa ensimmäisessä kategoriassa ;)

      Poista
  5. TUota kyseistä essensen huulipunaa olis tosi kiva kokeilla, sen näin tosi monella pr tuotteena tulleen viime syksynä :) Muista tuotteista ainakin nyxi tuttu. Mulla on nyt ehkä 15 avattua huulituotetta ja kesällä pitäs taas heittää oikeasti huonoja pois. Pitäisi ahkerasti valita yksi per viikko ja käyttää aktiivisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niitä tuli pr-näytteinä tosi monille, myös mulle :) Samoin ton toisen essencen kanssa, joka tuli nyt tässä talven aikana! Tosiaan niitä huulimeikkejä pitäisi koittaa käyttää aktiivisesti, jos ne haluaa saada loppumaan ennen kuin ne menee huonoksi :) Munkin pitäisi taas jatkaa huulimeikkien karsintaa, kun viimeksi karsin huulikiiltoja.

      Poista

Kiitos kommentista!