maanantai 15. kesäkuuta 2020

Vertailussa meikkivoiteeni


Moikka! Tänään olisi tarkoitus puhua hieman meikkivoiteista ja käydä läpi viisi meikkivoidetta, jotka multa tällä hetkellä löytyy. Teen jokaisesta meikkivoiteista pienet arviot plussien ja miinusten kanssa ja sitä ennen kerron vielä mitä ominaisuuksia itse meikkivoiteessa arvostan. Mulla on tällä hetkellä tosiaan viisi eri meikkivoidetta, joista yksikään ei ole ns. täydellinen omaan makuuni, mutta kolme näistä on kuitenkin sellaisia, joita käytän mielelläni. Kaksi muuta onkin sitten vähän vähemmän mieluisia, mutta niistä lisää tuonnempana.


Varsinkin kesäaikaan monet jättävät meikkivoiteen kokonaan pois tai vaihtavat sen esimerkiksi kevyempään BB-voiteeseen. Mä käytän yleensä meikkivoidetta ihan vuoden ympäri, vaikka nyt täksi kesäksi olenkin saanut itselleni pari BB-voidetta, joista kerron lisää hieman myöhemmin. Suosin itse meikkivoiteissa mattapinnan jättäviä ja vähintään puolipeittäviä meikkivoiteita. Kaikkein ohuimmat ja kuulaimman lopputuloksen jättävät meikkivoiteet eivät yleensä ole mulle mieluisia, sillä voin yhtä hyvin olla myös ilman meikkivoidetta. Mattainen lopputulos ei ole mulle pakollinen, mutta kuitenkin mieluinen. Peittokyky on se, mikä itseäni eniten meikkivoiteissa yleensä kiinnostaa. Toivon meikkivoiteelta myös hyvää pysyvyyttä ja sitä, ettei se kuivata ihoani liikaa. Tiedän, että kuivaihoiselle mattameikkivoiteet eivät välttämättä ole aina paras mahdollinen vaihtoehto, mutta onneksi markkinoilta löytyy myös niitä mattameikkivoiteita, jotka sopivat kuivaihoisillekin. Aloitetaan esittely!


Huda Beauty Faux Filter Foundation

Full-coverage peitevoide, joka lupaa mattaisen, pitkäkestoisen ja täysin peittävän lopputuloksen. Meikkivoide sisältää ihoa ravitsevaa arganöljyä ja on todella voimakkaasti hajustettu. 30 eri sävyvaihtoehtoa, joista löytyy sävyjä myös todella kalpealle iholle. Oma meikkivoiteeni on sävyssä 100B Milkshake, joka on itselleni liian vaalea, vaikka normaalisti joudun aina valitsemaan meikkivoiteesta nimenomaan sen vaaleimman sävyn. Käyttäisin tätä muuten mielelläni, mutta koska sävy on tosiaan liian vaalea, olen joutunut yhdistelemään tätä toisten meikkivoiteiden kanssa. Siitä johtuen meikkivoiteen käyttö on jäänyt melko vähäiseksi. Meikkivoide levittyy kasvoille kauniisti jättäen kauniin lopputuloksen. Myös pysyvyys on tällä erittäin hyvä.
Hinta: noin £33,00.

+ Todella peittävä meikkivoide, mutta lopputulos ei silti ole yhdellä kerroksella luonnoton
+ Lopputulos on pitkäkestoinen.
+ Laaja sävyvalikoima - myös kalpealle iholle!

- Liian voimakkaasti hajustettu.
- Suuri, hieman kömpelö neliskanttinen pullo.
- Tilattava netistä/ostettava ulkomailta.


Too Faced Peach Perfect Comfort Matte Foundation

Puolipeittävän lopputuloksen antava mattameikkivoide, jolla saa kerrostamalla myös täysin peittävän. Meikkivoiteesta löytyy 30 eri sävyvaihtoehtoa ja osa sävyistä on samoja kuin TF:n Born This Way Foundationilla, mikä helpottaa oikean sävyn valitsemista, jos se kyseinen meikkivoide on tuttu. Meikkivoide lupaa ennaltaehkäistä ihon öljyyntymistä, mutta se sopii silti loistavasti myös kuivalle iholle eikä näytä kasvoilla lainkaan liian raskaalta. Lopputulos on kasvoilla peittävä, mutta kuitenkin luonnollinen. Tämä ei asetu kasvoilleni kauniisti meikkivoidesiveltimen kanssa, mikä on itselleni pieni miinus. Meikkivoide on kuitenkin tämän viisikon ehdoton suosikkini! Itse käytän tästä sävyä Swan.
Hinta: noin 31,50 €.

+ Luonnollinen, mutta kuitenkin peittävä lopputulos.
+ Pitkäkestoinen lopputulos, iho ei kiiltele monen tunnin jälkeenkään.
+ Miellyttävä persikan tuoksu.
+ Kaunis pakkaus.

- Ei toimi siveltimen kanssa levitettynä, vaatii itselläni siis meikkisienen.
- Tilattava netistä/ostettava ulkomailta.


Essence Insta Perfect Liquid Makeup

Mattameikkivoide, joka lupaa pitkäkestoisen ja vedenkestävän lopputuloksen. Omasta mielestäni tämä on puolipeittävä meikkivoide, jota kerrostamalla lopputuloksesta saa kuitenkin myös hyvin peittävän. Meikkivoiteen suurin ongelma on ehdottomasti se, ettei se asetu kasvoille kunnolla, vaikka meikkivoiteen kiinnittäisi millaisella puuterikerroksella tahansa. Lopputulos saattaa näyttää alkuun hyvältä, mutta jo parin tunnin kuluttua huomaa, kuinka meikkivoide on alkanut ikään kuin pyöriä iholla. Tätä oli myös aika hankala saada levittymään kasvoille tasaisesti. Mun on pitänyt antaa tämä eteenpäin jo kauan, mutta yhä edelleen tuote mun meikkipöydältäni löytyi, vaikken siihen ole koskenut kuukausiin. Meikkivoiteesta on myynnissä yhdeksän eri sävyä, itselläni on sävy 20 Very Vanilla.
Hinta: noin 5,50 €.

+ Edullinen.
+ Hyvä saatavuus

- Ei asetu kasvoille kunnolla.
- Ei pysy paikoillaan kovinkaan pitkään.
- Melko vähäinen määrä eri sävyvaihtoehtoja.
- Ei pumppumekanismia vaan meikkivoide annostellaan kaatamalla.


Becca Ultimate Coverage 24 Hour Foundation

Täysin peittävän lopputuloksen kasvoille jättävä meikkivoide, joka on tuotekuvauksen mukaan kuitenkin kevyt ja luonnollisen lopputuloksen kasvoille jättävä. Mä olen hyvin vahvasti eri mieltä. Tämä on varmasti peittävin meikkivoide mitä olen ikinä omistanut ja koostumus on tällä hyvin paksua ja vähän jopa jankkimaista. Ei siis missään nimessä kevyttä ja lopputulos on paksun kakkumainen, vaikka meikkivoiteen levittäisi kostealla sienellä, joka kuitenkin imee sitä meikkivoidetta myös hieman itseensä. Lopputulos ei omilla kasvoillani näytä millään tavalla luonnolliselta ja meikkivoide myös korostaa ikävästi ihon kuivia kohtia. Olisin halunnut tästä pitää, mutta valitettavasti meikkivoide oli itselleni ihan liian paksua ja se saa koko meikin näyttämään tunkkaiselta. Pysyvyys on kuitenkin hyvä. Todella runsas 42 sävyn sävyvalikoima, josta löytyy melko tasaisesti niin tummia kuin vaaleita sävyjä. Itselläni on meikkivoiteesta sävy Linen.
Hinta: noin $44,00.

+ Todella peittävä lopputulos.
+ Pysyvyys on hyvä.
+ Erinomainen sävyvalikoima.

- Lopputulos näyttää luonnottomalta ja kakkuiselta jo pienellä määrällä.
- Korostaa voimakkaasti ihon kuivia kohtia.
- Koostumus omaan makuuni liian paksua ja huonosti levittyvää.
- Tilattava netistä/ostettava ulkomailta.


Lumene Blur 16 H Longwear Foundation

Puolimattaisen lopputuloksen iholle jättävä meikkivoide, jolla saa yhdellä kerroksella puolipeittävän lopputuloksen. Meikkivoide lupaa jopa 16 tunnin pysyyyden, jota en kyllä itse ihan täysin allekirjoita. Saan tämän meikkivoiteen kanssa nopeasti todella kauniin ja kuitenkin luonnollisen näköisen meikkipohjan, mutta sen pysyvyys voisi olla hitusen parempi, sillä kasvota alkavat yleensä jossain vaiheessa päivää hieman kiiltää. Tämä on mun ehdoton valintani nimenomaan arkimeikkivoiteeksi juurikin sen helppokäyttöisyyden vuoksi. Meikkivoide levittyy kasvoille kauniisti ja näyttää todella hyvältä. Puolimattainen lopputulos on mulle yllättävänkin miellyttävä! Meikkivoiteesta on myynnissä 10 eri sävyä, joista suurin osa on nimenomaan vaalealle iholle suunnattuja. Itselläni on meikkivoiteesta sävy 0 Light Ivory.
Hinta: noin 16,00 €.

+ Todella kaunis ja luonnollinen puolimatta lopputulos.
+ Puolipeittävä, mutta kerrostettaessa peittävyyttä saa lisää.
+ Hyvä hinta-laatusuhde.
+ Hyvä saatavuus.

- Ei pidä kasvojen kiiltelyä täysin kurissa lupaamaansa 16 tuntia.
- Sävyvalikoima voisi olla suurempi ja monipuolisempi.

Lumenen ja Too Facedin meikkivoiteet ovat siis itselleni mieluisimmat tästä viisikosta, ja Huda Beautyn meikkivoide olisi oikeansävyisenä myös varmasti usein käytössä. Täydellisiä niistä ei ole yksikään, mutta esimerkiksi TF:n meikkivoiteessa ainut isompi miinus mulle on se, ettei se levity kauniisti meikkivoidesiveltimen kanssa. Lumene taas saa pienen miinuksen vähän heikommasta pysyvyydestä, mutta muuten nuo kaksi meikkivoidetta ovat sellaisia, joihin pystyn aina luottamaan. Essence ja Becca taas eivät juurikaan ole mieleeni, mutta Beccaa voisin sentään ehkä joskus kuvitella kuitenkin vielä käyttäväni. Ehkä sekoitettuna vaikka jonkin toisen meikkivoiteen kanssa!

Millaisia meikkivoiteita te suositte? Onko näiden viiden joukossa tuttuja tuotteita? :)

12 kommenttia:

  1. Tällä hetkellä kuulaita. Tykkään nyt Maybelline Fit Me Luminous + Smoothista. Sekoitan useimmiten kasvoöljyn kanssa, niin tulee kiva lopputulos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet tuntuu harrastavan tota kasvoöljyn tai vaikkapa jonkin seerumin sekoitusta meikkivoiteeseen, mutta mä en ole koskaan edes kokeillut sitä. Mahtaisikohan sellainen itse asiassa auttaa ton Beccan meikkivoiteen kanssa, kun nyt se on niin älyttömän paksua ja tönkköä? Täytyy ehkä kokeilla!

      Poista
  2. Mun suosikki on it cosmeticsin cc voide ja juhlakäytössä sensain flawless satin foundation. Lisäksi löytyy bare mineralsin complexion rescue (mulle liian kevyt), youngbloodin liquid foundation (kun iho kenkkuilee, tää on paras), lily lolo bb voide, oriflamen giordani gold age defying foundation, Macin waterweight foundation. Kaikista tykkään...liian monta vaan näitä on...yritän päästä tosta lily lolosta ja baremineralsista eroon, kun ovat vanhimmat. Misshan bb voide vai oliko cc voide on kans suosikki...oon sitä kolme tuubia käyttäny. Ja sen ostan seuraavaksi taas☝️😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä testasin siitä It Cosmeticsin CC-voiteesta joskus jonkun pienen testerin, mutta se sävy oli mulle liian tummaa enkä saanut kunnon mielipidettä sen takia tuotteesta! Onpas sulla mielenkiintoisia meikkivoiteita, noista mikään ei ole mulle tosin tuttu :) Misshan BB-voidetta on kehuttu ja se mun on pitänyt hankkia testiin jo kauan! Kiva kuulla, että säkin oot siitä tykännyt<3

      Poista
  3. Yritän käyttää pois avattuja meikkivoiteita joten kaikki taitaa nyt olla jotain paksumpia. Levitän ne kuitenkin beautyblenderillä niin asettuvat ohuemmin. Toisaalta ihan sama mitä laittaa, hikoan niin paljon töissä ja lenkillä ettei mikään pysy ;)
    Olen samaa mieltä tuosta essencestä, kokeilin kerran ja lähti liikkumaan melko pian tai ei vaan asettunut mitenkäänpäin. Lumene Blur on ok arkikäyttöön mutta naama kiiltää senkin kanssa. Muut ei ole tuttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beautyblenderillä tosiaan saa monesti vähän ohuempaa ja kuulaampaa lopputulosta! Sen takia oletin, että se olisi toiminut ton Beccan meikkivoiteenkin kanssa, mutta ehei. Ihan sama millä levittää, se on mulle ihan liian paksua :D Muistelinkin ettet säkään ollut ton essencen meikkivoiteen fani. Lumenen Blur ei mullekaan näin kuivaihoisena ole paras mahdollinen, jos haluaa välttyä naaman kiiltelyltä, mutta itse saan sen kuitenkin onneksi toimimaan yleensä tosi kivasti siitä huolimatta :)

      Poista
  4. Lumenen Blur on näistä ainoa mitä olen kokeillut. Mä suosin todella luonnollisia meikkivoiteita, huomaan, että mitä enemmän tulee ikää, sen kevyemmän meikkivoiteen haluan. Peittävin meikkivoide mitä käytän on Misshan BB-voide, kuulostaa hullulta, mutta sillä saa jopa täysin peittävän pohjan halutessaan. Usein kuitenkin kevennän sitäkin jollakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisin veikata, että mulla tulee menemään samaan suuntaan toi :) Ja ehkä ihan hyvä niin. Oot tainnut ennenkin kehua tota Misshan BB-voidetta ja sanoa, että se on tosi peittävä! Mun on pitänytkin se hankkia testiin, mutta ostinkin Joikin BB-voiteen ensin, kun se oli alennuksessa House Of Organicilla jokin aika sitten. Missha lähtee ehdottomasti myös testiin jossain vaiheessa<3

      Poista
  5. Itsekin kesäällä käytän kuulaita, Lumenen CC voide on aika hyvä kun jättää puuterin laittamatta. Tuota matta meikkivoidetta käyttelen työpäivinä kun se ei ole semmonen "ykkös" meikkivoide mulle, ihan ok, muttei sellanen kuin itse toivoisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Lumenen CC-voide mun täytyy varmaankin ostaa pian taas testiin! Blur on mun makuuni taas aivan ihana<3 Mielenkiinnolla odota mitä tykkään tosta CC-voiteesta, kun lähden sitä pitkästä aikaa kokeilemaan :)

      Poista
  6. Olipa tässä mielenkiintoisia tuotteita! Kestääkö sulla kuitenkin iho Hudan voimakasta tuoksua? Becca ja Too Faced on tuotteina sellaisia, että niistä on kuulunut tosi ristiriitaisia mielipiteitä. Mun lemppari just nyt on se Wet n Wildin uusi meikkivoide (kuka olisi uskonut kun tykkään ainoastaan mattameikkivoiteista!) ja YSL All Hours-meikkivoide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei mun iho tykkää ollenkaan huonoa tosta, se on vaan nenään vähän epämiellyttävän voimakas, mutta haihtuuhan sekin kuitenkin melko nopeesti :) Beccan meikkivoiteesta oon itsekin kuullut tosi paljon eriäviä mielipiteitä, kun toisilla se toimii kuin unelma, mutta itselläni toi näyttää tosi paksulta ja kakkuiselta - levitin sen sitten millä tahansa :D Wet n Wildilta en ookaan itse testannut yhtään meikkivoidetta, kiva kuulla että oot tykästynyt heidän uutuuteen!

      Poista

Kiitos kommentista!