sunnuntai 9. elokuuta 2020

Hourglass Ambient Lightning Powder

 *Affiliate- eli mainoslinkki

Tein ihka ensimmäisen tilaukseni *Skincitylle muutama viikko sitten ja täytyy sanoa, että melkein kaduttaa etten ole aiemmin tilannut kyseisestä verkkokaupasta mitään! Verkkokaupan valikoimasta löytyy todella mielenkiintoisia brändejä, joita ei välttämättä muualta kaikkia niin helposti löydykään, ja toimitus oli todella, todella ripeää. Tilasin itselleni kaksi tuotetta - *Dermalogican Daily Microfoliantin sekä *Hourglassin Ambient Lightning Powderin, josta kerron teille tarkemmin tässä postauksessa. Paketista löytyi myös mm. muutamia näytepussukoita sekä Skincityn oma Kokeshi-nukke. Skincityllä on myynnissä esimerkiksi paljon kehuttuja Paula's Choice tuotteita, joita aion ehdottomasti testata vielä joskus itsekin. Nyt keskitytään kuitenkin Hourglassin viimeistelypuuteriin!

*Hourglass Ambient Lightning Powder on kaikessa yksinkertaisuudessaan viimeistelypuuteri, jonka on tarkoitus tuoda kasvoille heleyttä ja hehkua. Puuteri sisältää valoa vangitsevia ja suodattavia mikropartikkeleita, joiden tulisi tasoittaa ihon sävyä ja antaa meikille kauniin lopputuloksen. Ambient Lightning Powderista on myynnissä kuusi eri sävyä, joista itse ostin sävyn Dim Light. Sävy on vaaleanrusehtava, hyvin neutraali ja loistavasti omalle vaalealle iholleni sopiva. Mietin hetken olisinko ottanut hieman Dim Lightia vaaleamman sävyn Diffused Light, mutta ajattelin sen olevan ehkä kuitenkin hieman liian kellertävä omaan makuuni. Saattaa olla, että senkin vielä joskus itselleni tilaan, mutta toistaiseksi olen enemmän kuin tyytyväinen, että valitsin ensimmäiseksi Ambient Lightning Powderikseni juuri sävyn Dim Light.

Viimeistelypuuteri ei missään nimessä ole aina kuulunut osaksi meikkiäni. Itse asiassa ihastuin sellaisiin vasta tämän vuoden puolella, kun olen pikkuhiljaa opetellut pois täysmatasta meikkipohjasta. Omistan muutaman viimeistelypuuteriksi hyvin soveltuvan tuotteen, mutta tämä Hourglassin Ambient Lightning Powder on ehdottomasti paras, mitä olen koskaan käyttänyt. Sävy Dim Light on ensinnäkin täydellinen itselleni - se on riittävän vaalea sulautuakseen täydellisesti omaan ihooni, mutta ei taita liiaksi keltaiseen tai vaikkapa punaiseen. Puuterin koostumus on silkkistä ja se levittyy kasvoille helposti ja nopeasti. Itse käytän viimeistelypuuterille isoa, hieman löysempää puuterisivellintä, jolla saa omaan makuuni kaikkein kauneimman ja luonnollisimman lopputuloksen. Paras ominaisuus tällä viimeistelypuuterilla on kuitenkin ehdottomasti se, ettei se sisällä silmin nähtäviä glitter- tai shimmerhippuja. Puuteri antaa kauniin, mutta hillityn hohteen kasvoille ilman minkäänlaista glitterisyyttä. Iho ja koko meikki näyttävät todella kauniilta, kun meikki on viimeistelty tämän tuotteen kanssa. Puuteri on ollut mulla käytössä päivittäin sen jälkeen, kun sen itselleni sain enkä ihan hevillä tästä enää luopuisi.

Hourglassin tuotteet ovat hieman hintavampia ja tämä viimeistelypuuteri maksaa *Skincityllä 52,00 €. Hinta korreloi kuitenkin mielestäni loistavasti tuotteen laadun kanssa, sillä puuteri on ominaisuuksiltaan omasta mielestäni käytännössä täydellinen. Sen lisäksi puuterirasia on todella laadukkaan ja kestävän oloinen. Hourglassiltä löytyy laaja valikoima muitakin kasvomeikkituotteita, kuten poskipunia, highlightereita ja bronzereita sekä esimerkiksi iso valikoima meikkisiveltimiä ja huulimeikkejä. Aion ehdottomasti ostaa Hourglassin tuotteita myös jatkossa, sillä tästä Ambient Lightning Powderista tuli kertaheitolla yksi suosikkimeikkituotteeni enkä voisi olla puuterin laatuun tyytyväisempi!

Ovatko Hourglassin meikit tuttuja? Entä oletteko te tilanneet Skincityltä? :)

6 kommenttia:

  1. Mulla on paletti, missä on musta tää sävy tai ainakin yksi tosi samantapainen. Rakastan sitä palettia ja se on käytössä aina, kun teen meikkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hourglassin paletit on upeita! Sellaisen haluan ehdottomasti joskus myös itsellenikin<3

      Poista
  2. Tekisi mieli niin kovasti kokeilla tätä :) mietin vaan sopiiko se rasvaiselle, isoille ihohuokosille ja ihmiselle joka ei pidä ihon kiiltelystä. Tuntuu että iho on muuttunut huonompaan suuntaan kesän myötä...niin rasvainen että huh. Pitäis testata tätä ensin että onko se 50 euron arvoinen :) olen kyllä nähnyt miten upeaa jälkeä tämä videoilla tekee mutta siinä ihmisellä on ollut toisenlainen iho kuin mulla. Skincityltä en ole ikinä tilannut mutta tiedän siellä olevan kaikkea kivaa ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset testaamaan tätä jossain! Näin hintavaa tuotetta kun ei viitsisi ostaa, jos on pienikään epäilys siitä, ettei se välttämättä sovi itselleni tai ole muuten mieluinen. Mä voisin kyllä hyvin uskoa, että tämä toimisi myös rasvoittuvammallakin iholla, mutta pitkältihän se on ihan makukysymys millaisesta lopputuloksesta pitää :)

      Poista
  3. Mä en ole testannut Hourglassilta muuta kuin poskipunaa,jonka itseasiassa käytin loppuun kun oli niin ihana. Oon kyllä aikoinani myös näistä puutereista ollut kiinostunut, mutta 50 euroa puuterista on vähän liikaa itselleni, vaikka tällaisesta varmasti riittäisi iloa pitkäksi aikaa. Nykyisin mulla on käytössä Milanilta puuteri, joka antaa vähän hehkua iholle. Oon tosi tykästynyt siihen, etenkin mattapintaisen meikkivoiteen kanssa puuteri antaa iholle vähän eloa. Moni merkki on innostunut kehittelemään vastaavia puutereita viime aikoina nyt hehkuvan ihon ollessa muodissa, mutta kyllä tämä Hourglassin puuteri varmasti on se aito ja alkuperäinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sulla oli joku Hourglassin poskipuna mistä pidit tosi paljon! Mun täytyy myös hankkia jossain vaiheessa joku poskipuna testiin, tällä hetkellä tosin ei ole tarvetta uudelle :D 50 euroa on kieltämättä hurja summa, mä ostin tämän onneksi -20% alennuksella niin ei tuntunut enää niin pahalta. Ja onhan toi kyllä joka euron arvoinen, jos multa kysytään :) Mutta nää on niin makuasioita millaisiin meikkituotteisiin on valmis laittamaan enemmän rahaa ja mihin ei, tai haluaako aina pyrkiä ostamaan edullisimpia tuotteita! Ja onneksi tosiaan muiltakin brändeiltä löytyy vastaavia tuotteita niin on laajempi tarjonta ja enemmän valinnavaraa :) Mulla on ihan essenceltäkin kivipuuteri, josta tulee kaunista hehkua kasvoille ja sitä käytinkin nyt pitkään ennen tän Hourglassin ostamista!

      Poista

Kiitos kommentista!