torstai 6. elokuuta 2020

Jeju - Ziajan uutuussarja nuorelle iholle

*Saatu ilmaistuote


Kaikki blogiani pitempään lukeneet ovat varmasti huomanneet, että Ziaja on yksi suosikkibrändeistäni - erityisesti edullisemman kosmetiikan osalta. Olen testannut vuosien saatossa kymmeniä Ziajan tuotteita ja vain murto-osa tuotteista on ollut sellaisia, joita en ostaisi uudemman kerran. Ziajalta löytyy edulliseen hintaan hurjan kattava valikoima erilaisia ihon-, vartalon-, ja hiustenhoitotuotteita. Erilaisia tuotelinjoja on myös monia ja uusimpana Ziaja on tuonut markkinoille Jejun. Jeju on erityisen hyvin nuorelle iholle soveltuva tuotesarja, mutta tuotteet sopivat hyvin myös aikuisen ihon tarpeisiin. Tosin sillä erolla, että Jeju-tuotteet eivät sisällä anti-age ainesosia. Mähän en ole enää itse mikään teini-ikäinen, mutta vielä näin 27-vuotiaanakin uskalsin ehdottomasti lähteä kokeilemaan miltä tämän tuotesarjan tuotteet vaikuttavat!


Jeju-linjan tuotteet on siis kehitetty huomioiden erityisesti nuoren ihon tarpeet. Tuotelinja on suunnattu käytettäväksi noin kahdestatoista ikävuodesta ylöspäin aina siihen saakka, kunnes iho alkaa kaivata anti-age ominaisuuksilla varustettuja tuotteita. Nuoren ihon hoidossa tärkeimmät kulmakivet ovat kunnollinen puhdistus ja kosteutus. Kunnollisella puhdistuksella ei tässä kohtaa tarkoiteta voimakkaita ihoa kuivattavia aineita, vaan nimenomaan hellävaraista ja iholle lempeää puhdistusta, joka kuitenkin poistaa tehokkaasti iholle päivän aikana kertyneen lian ja myös mahdollisen meikin. Puhdistuksen jälkeen on myös muistettava kosteuttaa iho, ja Jeju-linjasta löytyy sopivat tuotteet myös siihen. Kaikki varmasti tietävät, että hormonitoiminta vaikuttaa myös ihon kuntoon, mutta Jeju-tuotteilla pyritään nimenomaan edesauttamaan ihon tasapainoa. Tehoaineina Jeju-tuotteissa ovat mm. puhdistava binchotan-hiili, rauhoittava ksylitoli sekä suojaava kameliaöljy. Suurin osa Jeju-linjan tuotteista on suunnattu ensisijaisesti rasvoittuvalle ja sekaiholle, ja oma ihonihan on kuiva, joten jäinkin mielenkiinnolla odottamaan sopivatko tuotteet myös omalle iholleni.

Jeju-tuotteet ovat myynnissä Sokoksilla ja Emotioneissa. Kaikkien sarjan tuotteiden suositushinta on alle 10 euroa! Tuotteet on pakattu Ziajalle tyypillisiin melko pelkistettyihin ja yksinkertaisiin, mutta silti kauniisiin pakkauksiin, jotka Jeju-sarjassa ovat väriltään vaaleansinisiä.


Ziaja Jeju Micellar Water* on suuressa 390 ml kokoisessa pumppupullossa oleva hajusteeton misellivesi. Tuote on Jeju-sarjan tuotteiden tavoin suunnattu erityisesti rasvoittuvalle ja sekaiholle. Misellivesi lupaa poistaa kasvoilta meikin ja muut epäpuhtaudet ja se soveltuu käytettäväksi sekä aamuin että illoin - myös meikittömän ihon puhdistukseen. Tuote sisältää runsaasti ihoa kosteuttavia ja rauhoittavia ainesosia, kuten D-pantenolia, kameliaöljyä, ksylitolia ja kistus-uutetta. Kasvot on helppo käydä läpi vanulappuun kostutetun miselliveden kanssa ja toistaa tarvittaessa esimerkiksi meikinpoistossa, kunnes lappuun ei jää enää meikkiä tai muuta likaa.

Mulle itselleni misellivesi ei ole meikinpoistotuote, vaikka tehokkaat sellaiset hyvin siinä toimivatkin. Itse viimeistelen ihonpuhdistuksen misellivedellä tai käytän sitä meikittömän ihon puhdistusta varten. Siinä tämä Jeju-linjan misellivesi on toiminut oikein hyvin. Tuote on selkeästi tehokkaampi kuin monet muut omistamani misellivedet ja tällä voisin hätätilassa myös kuvitella poistavani niitä meikkejä kasvoilta. Misellivesi jättää pienenpienen kiristävän tunteen iholle, mikä oli sinänsä ihan odotettavissakin, kun kyseessä ei ole kuivalle iholle ensisijaisesti tarkoitettu tuote. Kiristävä tunne ei kuitenkaan ole häiritsevän voimakas ja sen saa nopeasti pois lisäämällä kasvoille seuraavat hoitotuotteet. Tuote on erittäin riittoisa ja omassa käytössäni tämä tulee varmasti kestämään pienen ikuisuuden!
Hinta: noin 9,90 €/390 ml.


Ziaja Jeju Face Toner* puolestaan on ihoa puhdistava ja virkistävä kasvovesi. Kasvovesi soveltuu kaikille ihotyypeille ja se saa tuoksunsa mintusta, granaattiomenasta ja mustaherukasta. Vaikuttavina aineina kasvovedessä toimivat mm. rauhoittava kistus-uute, kosteuttava natriumlaktaatti ja kameliaöljy sekä epäpuhtauksia hillitsevät salisylaatit. Kasvovesi lupaa palauttaa iholle ihonpuhdistuksen jälkeen sen luonnollisen pH-arvon, jolloin iho on vastaanottavaisempi muille hoitotuotteille. Lisäksi sen tulisi hillitä ihon rasvoittumista, rauhoittaa mahdollisesti ärtynyttä ihoa ja myös virkistää ja kosteuttaa sitä.

Kasvovesi tulee 200 ml kokoisessa suihkepullossa ja pullosta tuleva suihke on todella, todella hienoa. En tiedä olenko koskaan käyttänyt mitään kasvosuihketta tai -vettä, josta tulisi näin hienojakoista suihketta, sillä suihke on pikemminkin sumumaista ja levittyy kasvoille todella tasaisesti! Halutessaan kasvoveden voi toki suihkia ensin vanulappuun ja käydä sen kanssa kasvot läpi, mutta itse pyrin levittämään kasvoveden aina käsien kautta tai sitten suihkemuodoissa suoraan kasvoille suihkimalla. Kasvoveden tuoksu on miellyttävä ja se virkisti ihoa mukavasti. En kuitenkaan ole kokenut tätä mitenkään turhan kosteuttavaksi, joten uskoisin tämän sopivan sen puolesta paremmin nimenomaan hieman omaa ihoani rasvoittuvammalle ihotyypille. Oma ihoni ei kuitenkaan ole tästä myöskään ärtynyt, joten ehdottomasti käytän tuotteen loppuun. Varsinkin nyt kesällä ihoni ei ihan samassa mittakaavassa edes kaipaa kosteutusta kuin talvella, joten tällä hetkellä tuote on itsellenikin ihan hyvä.
Hinta: noin 7,90 €/200 ml.


Ziaja Jeju Micro-Exfoliating Face Paste* on kasvoille tarkoitettu mikrokuorinta-aine. Kuorivat partikkelit ovat biohajoavaa ja luonnollista piioksidia, eivätkä esimerkiksi muovia, mitä jotkin kuorinta-aineet saattavat sisältää. Tuote on suunniteltu sopimaan erityisesti rasvoittuvalle ja sekaiholle, ja tuotekuvauksen mukaan sitä voi halutessaan käyttää vaikka päivittäin osana ihonpuhdistusta. Kuorinta-aineen tuoksusta vastaavat kasvoveden tavoin minttu, granaattiomena sekä mustaherukka. Tuote sisältää epäpuhtauksia vähentäviä salisylaatteja, rauhoittavaa kistus-uutetta sekä ihoa kosteuttavaa ja suojaavaa kameliaöljyä.

Kuorinta on tehokas, mutta hellävaraisen oloinen. Kuorivia piioksidipartikkeleita on aineessa runsaasti. Ne ovat pieniä ja sileitä, eli kuorinta ei missään nimessä tunnu lainkaan ihoa raapivalta, mutta tuote on kuitenkin hyvin tehokas. Missään nimessä en itse käyttäisi minkäänlaista mekaanisesti ihoa kuorivaa tuotetta päivittäin, mutta jokainen löytää varmasti itse itselleen sopivan käyttövälin - itselläni se on noin kerran viikossa. Tämä on ehdottomasti mielestäni Jeju-sarjan paras tuote ja kuorinta on sopinut oikein hyvin kuivalle iholleni! Se ei tee ihosta nahkean tai kuivan tuntuista, joskaan ei toisaalta myöskään kosteutetun tuntuistakaan. Sitä en kuitenkaan kuorinta-aineilta edes odota, ja kuorinnan jälkeenhän kasvot on aina hyvä kosteuttaa tehokkaasti. Hyvä tuote, suosittelen!
Hinta: noin 7,90 €/75 ml.


Ziaja Jeju Face Cream-Mousse* on suojakertoimella SPF-10 varustettu moussemainen kasvovoide. Voide lupaa olla tukkimatta ihohuokosia, mikä on erityisen tärkeää varsinkin rasvoittuvammalle iholle. Samalla se myös kosteuttaa, rauhoittaa ja suojaa ihoa sekä ehkäisee epäpuhtauksien syntyä. Vaikuttavina aineina kasvovoiteessa toimivat mm. salisylaatit, kameliaöljy sekä kistus-uute. Suojakertoimen takia voide on tarkoitettu erityisesti aamukäyttöön ja se soveltuu käytettäväksi myös meikin alla.

Voiteen moussemainen koostumus oli aivan ihana! Kermaisen paksuhko, mutta silti nopeasti imeytyvä voide kosteutti ihoa mukavasti ja tämä on ollut omiin tarpeisiini hyvä päivävoide ainakin nyt kesällä. Uskoisin voiteen toimivan loistavasti rasvoittuvammalla iholla ihan ympäri vuoden, mutta oma kuiva ihoni saattaa tarvita talvella hieman kosteuttavampaa voidetta aamukäytössä. Olen kokenut voiteen myös riittoisaksi, sillä jo pienellä nokareella saa kasvot käytyä läpi, ja voiteessa on sarjalle tyypillinen mieto, marjaisan raikas tuoksu.
Hinta: noin 9,90 €/50 ml.

Ziaja Jeju Black Face Mask* on ihoa puhdistava naamio, joka on niin ikään suunnattu erityisesti nuoren ihon tarpeisiin. Naamio sisältää hiiltä, jonka tulisi poistaa kasvoilta ylimääräinen tali ja muut epäpuhtaudet. Lisäksi naamiosta löytyy sarjalle tyypillisiä ainesosia - kistus-uutetta, salisylaatteja ja kameliaöljyä, jotka yhdessä sekä puhdistavat, rauhoittavat että kosteuttavat ihoa. Naamion tulisi paitsi puhdistaa iho tehokkaasti epäpuhtauksista, myös ennaltaehkäistä niiden syntymistä. Se on tarkoitus levittää kasvoille 10-15 minuutin ajaksi, jonka jälkeen naamion voi joko huuhdella pois tai poistaa esimerkiksi vanulappujen kanssa.

Ensiajatukseni naamiosta oli, että apua ei kai tämä ole niitä mustia naamioita, jotka kuivahtavat täysin kasvoille ja jotka saa kyyneleet silmissä repiä pois iholta, joka huutaa naamion jälkeen kuivuuttaan! Mutta ehei, tämä ei ollut lainkaan sellainen. Naamio ei jämähtänyt kasvoille tiukasti vaan se oli helppo poistaa vaikutusajan jälkeen eivätkä kasvot todellakaan olleet kuivan tuntuiset. Iho jäi sileän ja puhtaan tuntuiseksi, ja meillä myös mies on tykännyt käyttää tätä, vaikka normaalisti hän kiertää kiltisti kaikki kasvonaamiot kaukaa. Hänen omaa ihoani epäpuhtaampi iho onkin hyötynyt tästä todella paljon. Itse sanoisin näin kuivaihoisena, että tämä naamio on puhdistavaksi kasvonaamioksi yllättävänkin hellävarainen ja tätä on ollut ilo käyttää. Pelkäsin aluksi ihan turhaan eikä mulla ole tästä naamiosta mitään huonoa sanottavaa. Hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdillaan!
Hinta: noin 7,90 €/50 ml.

Ziaja Jeju No Make-Up Foundation* on kevyesti sävyttävä meikki-/kasvovoide, jonka tulisi sopia hyvin kaikille ihotyypeille. Tuote lupaa tasoittaa ihon sävyä sekä kosteuttaa ja rauhoittaa sitä. Vaikuttavat aineet tässä voiteessa ovat mm. rohtosammakonputki, kistus-uute sekä kameliaöljy. Voiteen voi levittää kasvoille sormin tai vaikkapa meikkisienen kanssa eikä sen tulisi tukkia ihohuokosia.

Tämä on ainut tuote, jota en ole käytössä päässyt testaamaan, sillä voiteen sävy oli omalle vaalealle iholleni liian tumma. Se ei sinänsä ollut yllätys, sillä suurin osa tällaisista yhden sävyn tuotteista on mulle ihan liian tummia. Swatchailin tätä kuitenkin käden iholle ja voide vaikutti yllättävänkin peittävältä, eli uskoisin ainakin kasvojen punoituksen ja epätasaisuuden peittyvän tämän kanssa hyvin. Tällainen hoitava, sävyttävä voide saattaa monellakin tavalla olla nuorelle iholle varsinaista meikkivoidetta parempi vaihtoehto, joten on ihan mahtavaa, että Jeju-linjaan kuuluu myös tällainen tuote. Vaikken sitä nyt itse päässytkään käyttämään - kiitos kalpean ihoni.
Hinta: noin 9,90 €/30 ml.

Suurimmasta osasta Jeju-linjan tuotteista huomaa, että ne on tarkoitettu nimenomaan rasvoittuvalle ja sekaiholle. Yllätyin kuitenkin positiivisesti siitä, kuinka hyvin tuotteet sopivat myös omalle kuivalle iholleni! Tuotteet ovat helppokäyttöisiä ja sillä tavalla "yksinkertaisia", että nuorempikin henkilö varmasti jaksaa näitä käyttää. Liian monimutkaiset ihonhoitorutiinit eivät nimittäin välttämättä ole nuorelle henkilölle parhaita, sillä monesti nuorena kiinnostus on jossain ihan muualla kuin oman ihon hoitamisessa. Omat suosikkini olivat kasvonaamio sekä kasvojenkuorinta-aine, jotka toimivat itselläni erinomaisesti.

Ovatko Ziajan tuotteet tuttuja? Entä oletteko jo kokeilleet tätä uutta Jeju-linjaa? :)

2 kommenttia:

  1. Tuo kasvovesi kuulostaa yhtä riittoisalta, kuin saman merkin Acai Berry -sarjan suihke :D Todella hienojakoinen sumu ja kestää, kestää ja kestää!

    Kiinnostava uutuus, vaikka itsekin menen tuplasti yli teini-iän, kun ikä alkaa jo kolmosella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Acai Berry -sarjan suihke kesti kyllä pienen ikuisuuden, vaikka sitä käytin itse lopulta todella ahkerasti :D Tässä on mun mielestäni vielä paljon hienojakoisempi sumu kuin siinä! Kiva kuulla, että uusi tuotesarja kiinnostaa<3 :)

      Poista

Kiitos kommentista!