sunnuntai 30. elokuuta 2020

Kosmetiikkasuosikit | Elokuu 2020

Kesä alkaa olla ohi, sillä elokuu vaihtuu ylihuomenna syyskuuksi. Samalla päättyy mun kuukauden mittainen kesälomani ja totta puhuen odotan hieman kauhunsekaisin tuntein millaista meillä töissä tällä hetkellä on. Mähän pääsin lomalle juuri parahiksi ennen kuin koronanäytteiden määrä räjähti lopullisesti käsiin Turussa, ja itsehän siis työskentelen paikassa, jossa niitä näytteitä otetaan. Jännä nähdä mitä huomenna on töissä luvassa! Loma tuli kuitenkin enemmän kuin tarpeeseen, sillä vaikka olen totta kai äärettömän kiitollinen siitä, etten menettänyt työpaikkaani ja toimeentuloani koronan takia, ehti se kuormittaa ihan riittävästi omaa työtaakkaani näiden kuluneiden kuukausien aikana. Nyt on akut ladattu ja huomenna palataan kohti normaaleja arkirutiineja! Sitä ennen vilkaistaan kuitenkin tuttuun tapaan kuukauden kosmetiikkasuosikkeihin, jotka näette kaikki ylläolevassa kuvassa.

Hourglassin Ambient Lightning Powder Dim Light sävyssä oli ihan ehdoton valintani mulle suosikkeihin. Olen meikannut lomani aikana selkeästi enemmän kuin parina aiempana vuonna ja tämä viimeistelypuuteri on ollut mulla käytössä joka ikinen kerta sen jälkeen, kun puuterin itselleni sain ihan heinäkuun lopulla. Se riittänee kertomaan kuinka paljon tästä tuotteesta pidän ja tämä on heittämällä yksi koko kesän ja koko kuluneen vuoden parhaimmista meikkilöydöistä! Harvemmin ilahdun mistään puutereista näin paljon, mutta tämä antaa kasvoille niin kauniin, mutta luonnollisen hehkun, että suosittelen tätä kyllä ihan kaikille. Mun täysmatat meikkipohjani ovat historiaa ja rakastan nykyään sellaista pientä heleyttä, jonka saan aikaan sekä tämän viimeistelypuuterin että kasvosuihkeen kanssa. Suosittelen!

Tämä Lanvinin Modern Princess Blooming EdT oli itse asiassa lahja mun mieheltä, joka selkeästi oli ollut tarkkana ja kuullut, kuinka huokailin tämän tuoksun perään. Sain tästä siis testikoon muistaakseni Goodieboxin mukana ja ihastuin tuoksuun välittömästi. Se oli kaikkea sitä, mitä ihanalta kesätuoksulta saatoin odottaa! Tuoksua kuvaillaan "raikkaaksi, hedelmäiseksi kukkaistuoksuksi" ja sitä se kyllä on. Mähän en normaalisti ole edes mikään suurin kukkaistuoksujen fani, mutta tämä on aivan ihana, omaan makuuni riittävän makea ja soveltuu hyvin arkikäyttöön. Mulla on testeri myös Lanvinin Modern Princess EdP:stä ja sekin tuoksuu hurjan hyvältä, mutta tämä Blooming versio vie kuitenkin voiton. Lanvinin tuoksuja ei myöskää ole hinnalla pilattu ja pullo on omaan silmääni kaunis ja tyylikäs.

Jane Iredale tuntuu vilahtavan nykyään vähän väliä suosikeissani, mutta mun on pakko tulla hehkuttamaan teille tätä Jane Iredalen Tripleluxe Lipstickiä sävyssä Gwen. Mä olin lähes surun murtama saatuani mun Mirabellan kirkkaanpunaisen huulipunan loppumaan, sillä se oli sävyltään mulle täydellinen ja ehdoton luottopunani. Alkukesästä ostin itselleni kuitenkin muutaman Jane Iredalen huulipunan, joista yksi oli Gwen. Ja Gwenhän oli kaikkea sitä, mitä etsin! Täydellinen kirkkaanpunainen huulipuna, joka on koostumukseltaan jotain kermaisen ja matan väliltä. Pysyvyys on erittäin hyvä, vaikkei puna syömistä kestäkään, mutta huulituntuma on myös erittäin miellyttävä. Mulla on nyt neljä Jane Iredalen huulipunaa ja oon monta kertaa miettinyt, että voisin hyvin jatkossa hankkia itselleni pelkästään näitä enkä todennäköisesti jäisi kaipaamaan ainakaan koostumuksen puolesta mitään muuta. Sävyjen puolesta ehkä, sillä Tripleluxe-kokoelma ei sisällä esimerkiksi tummanruskeaa tai sellaisia liloja sävyjä, joita itse monesti suosin.

En olisi kinä osannut odottaa tämän Novexpertin Trio-Zinc Face Mistin päätyvän suosikkeihini, sillä en edes odottanut mitenkään innolla tämän tuotteen käyttöönottoa. Sain tämän viime syksynä jonkin kauneusboksin mukana, mutta käyttöön otin tämän vasta nyt kesällä - ja onneksi otin! Tämä kasvosuihke on niin hienojakoista ja sumumaista, etten ole kovin moneen vastaavaan tuotteeseen vielä tähän mennessä törmännyt. Olen käyttänyt tätä pääasiassa meikittömälle iholle virkistämään kasvoja lämpimillä kesäkeleillä. Voisin hyvin kuvitella kuitenkin suihkivani tätä myös valmiin meikin päälle, niin ei vain ole tullut tehtyä, kun käytän tällä hetkellä erillistä meikinkiinnityssuihketta. Yksi tuotteen parhaimpia puolia sen sumumaisen suihkeen lisäksi on se, ettei suihketta tarvitse koko ajan pumpata sormella vaan se tulee pullosta ulos yhtäjaksoisena sumuna niin kauan kuin itse haluaa. Ihana tuote! Mä en aiemmin ole mitenkään turhan paljon Novexpertistä innostunut, mutta tämä tuote muutti mun käsitykseni ihan täysin.

Tämän Redkenin All Soft Heavy Cream Super Treatment Maskin kohdalla mietin pitkään otanko tätä suosikkeihin vai en, sillä mähän en itse lähtökohtaisesti ostaisi brändin tuotteita itselleni. Pyrin tosiaan edelleen ostamaan itselleni pääasiassa cruelty free brändien kosmetiikkatuotteita ja vaikka edelleen teen joitain poikkeuksia, en ole tätä Redkenin hiusnaamiota ostanut itse. Sain muutaman brändin tuotteen keväällä syntymäpäivälahjaksi ja korkkasin ne nyt kesällä. Pakko se on kuitenkin nyt myöntää, että tämä hiuksia kosteuttava ja pehmentävä tehonaamio on yksi parhaimpia tuotteita, mitä olen ikinä hiuksiini laittanut ja se ansaitsee paikkansa myös suosikeissani. Mulla on tällä hetkellä latvat pahasti leikkauksen tarpeessa ja erilaiset tehohoitotuotteet ovat kovassa käytössä, jotta saan kuivat latvani sileiksi ja pehmeiksi. Tämä naamio silottaa hiukset tehokkaasti ja saa ne tuntumaan taas kaikkea muuta kuin pörröisiltä ja kuivilta. Tiedän, että vaikutus perustuu pitkälti mm. silikoneihin, mutta mä en niitä hiustenhoitotuotteissa välttele ja tällä hetkellä kun siihen kampaajakäyntiin on aikaa vielä viikon verran, teen mitä tahansa että saan huijattua hiukseni näyttämään kauniimmilta. Tämä naamio on kuin tehty omille hiuksilleni, rakastan sitä miltä tuote saa hiukseni näyttämään ja tuntumaan!

Onko suosikeissani teille tuttuja tuotteita? :)

16 kommenttia:

  1. Kiva kuulla tuosta Jane Iredalen huulipunasta :) Olen itse hurahtanut kyseiseen sarjaan ja viimeksi ostin poskipunan ja ripsivärin, joista pidän todella paljon
    BMW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että oot myös tykästynyt Jane Iredalen tuotteisiin! Heidän poskipuniaan pitää ehdottomasti saada testiin<3

      Poista
  2. Iredalen tyyli on tosiaan hyvin klassinen, joten huulipunissa on vähemmän noita radikaalimpia sävyjä, mitä sanoitkin.

    Redken, mä en ole vuosiin käyttänyt mitään Redkeniltä, mutta oli aika, kun rakastin juurikin All Soft -sarjaa. Nyt tuli olo, että ehkä voisi verestää muistoja sarjan osalta pitkästä aikaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja se klassisuus on yksi iso syy, miksi brändistä niin pidänkin :) Ja ehdottomasti siis haluankin, että he ovat tyylilleen uskollisia, mä ostan ne violetit huulipunat sitten vaikka Urban Decaylta, joka on taas tunnetumpi siitä räväkkyydestä :D

      Tää Redkenin sarja oli mulle ihan uusi tuttavuus, mutta sitäkin mieluisampi! Kommenteista päätellen nää on kuitenkin tosi suosittuja tuotteita :)

      Poista
  3. Ihana tuo huulipuna ja kaunis sävy <3 Mäkin olen testaillut kesän aikana paljon Jane Iredalen tuotteita ja oon tosi paljon tykännyt monista.

    Tuo Novaexpert kasvosuihke on ihana!!! Mullakin on se käytössä ollut koko kesän ja tykkään tosi paljon ja just tuo hienojakoinen sumu on ihana. Se on myös tosi kosteuttava ja tuntuu, että vaikka se sumu onkin tosi hienojakoinen niin nestettä tulee kuitenkin aika reippaasti kasvoille mikä on tosi ihana tunne. Voisin myös hyvin käyttää tätä meikin päälle, mutta nyt enemmän aamuin illoin kasvovetenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane Iredalesta tuli heittämällä yksi mun suosikkibrändeistä, ihanaa että säkin oot pitänyt heidän tuotteista<3 Siis joo toi suihke oli ihan älyttömän hyvä! En olisi tosiaan uskonut, kun Novexpert ei koskaan oo lukeutunut mun suosikkeihin, mutta oon selkeesti testannut vaan vääriä tuotteita heiltä :D

      Poista
  4. Redkenin naamio kuulostaa just sellaiselta, mitä mun hiukset tällä hetkellä kaipaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todella lämpimästi kokeilemaan<3 :)

      Poista
  5. Redkenin All Soft sarja on parhaita testaamiani, Hiusten hellimisviikoilta meinasin tilata jemmaan mutta jätin nyt välistä, ehkä seuraavan kerran sitten jos sais noita purkkeja tyhjiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso osa kommentoijista näyttää pitävän tosta sarjasta! En siis mäkään ihan turhaan sitä hehkuta :D

      Poista
  6. Mulla on kans tuo Redkenin naamio ja se on ollut ihan sairaan hyvä! Samoin Shampoot, hoitoaineet on olleet myös hyviä, mutta tältä bräniltä ehdottomasti hiusnaamiot ja tehohoidot on olleet huippuja. Sama naamio mullakin käytössä kuin sinulla ja on kyllä toiminut hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla<3 Toi naamio oli kyllä ihan superpositiivinen yllätys, nyt en millään viitsisi käyttää sitä edes kovin usein, ettei se pääse loppumaan :D Redkenin tuotteita ei kyllä turhaan ylistetä!

      Poista
  7. Tuo reknenin all soft sarja on paras, mitä ikinä olen hiuksilleni kohtuuhintaisesti laittanut. Itsekin koitan jatkossa siirtyä crueltyfree tuotteisiin niin pitää katsoa sitten mitä kaikkea ilman voi elää ja löytyykö hyviä korvaavia tuotteita tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita tuntuu hehkuttavan vähän jokainen enkä ihmettele, onhan noi hyviä<3 Toivottavasti löydät helposti korvaavat tuotteet, jos siirryt ostamaan vaan cruelty free brändien tuotteita! Mähän tosiaan itse pyrin siihen, mutten onnistu täysin. Esimerkiksi silmämeikinpoistoaine mulla on Garnierilta enkä ole löytänyt (enkä tosin vähään aikaan enää etsinytkään) sille korvaajaa. Mun silmät on niin herkät ja oikukkaat, ettei niille ihan mitä tahansa putsaria voi laittaa ja toi on käytännössä ainut, joka on riittävän tehokas ja hellävarainen, jotta voin käyttää sitä päivittäin.

      Poista
  8. Ihania suosikkeja :) Tuo Hourglassin puuteri tekee kyllä niin kauniin lopputuloksen, etten oo millään muulla tuotteella vastaavaa saanut. Aivan huippu! Ja Lanvinin tuoksu nousi mun suosioon myöskin. Aivan ihana tuoksu :) Vielä en ole raaskinut tuota isoa pulloa ostaa, joten onneksi siinä näytepullossa on vielä vähän jäljellä :) Novexpert kuuluu aivan ehdottomasti mun suosikkibrändeihin! Juuri tuota kasvosuihketta en tosin vielä ole testannut, joten kiva kuulla sen olevan hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis toi Hourglassin puuteri näyttää iholla niin kauniilta ja luonnolliselta! Liian usein vastaavissa tuotteissa on selkeitä glitterhippuja, joka aika isoja, jotka ei todellakaan näytä välttämättä turhan kauniilta läheltä katsoessa. Toi on ihan huipputuote ja joka euron arvoinen<3 Lanvinin tuoksun muistinkin olevan myös sun mieleen! Kiva kuulla, että oot tykännyt Novexpertistä, testaile ihmeessä tääkin suihke, jos tilaisuus joskus tulee :)

      Poista

Kiitos kommentista!