lauantai 17. lokakuuta 2020

Boxycharm | Lokakuu 2020 + Add Onit

Moikka! Tänään availlaan lokakuun Boxycharm ja katsotaan myös mitä kaikkea muuta tilasin Boxycharmin Add Oneista itselleni. Mä en ole aiemmin koskaan tilannut Boxycharmilta mitään lisätuotteita, sillä omasta mielestäni heidän tapansa lähettää tuotteet erillisessä paketissa on hitusen epäkäytännöllinen. Tai ei se muuten olisi, mutta kun mä joudun aina maksamaan toimituksen Jenkeistä Suomeen niin näille extratuotteille tulee siinä sitten aina lisää hintaa. Ipsyllähän tuotteet lähetetään kyseisen kuun boksin mukana eli lisähintaa ei välttämättä tule lainkaan, mikäli paketin paino ei nouse liikaa. Add Onit postauksen lopussa ja nyt katsotaan mitä varsinainen boksi sisälsi!

Lokakuun Boxycharmista löytyi omana valintanani Dose Of Colorsin peiteaine ja sen lisäksi boksista löytyi luomiväripaletti, sivellinsetti, sävytetty huulivoide ja vartalon pesuun tarkoitettu sieni. En totta puhuen kiljunut riemusta pakettia avatessani, sillä sieni ja luomiväripaletti eivät ihan olleet niitä tuotteita, joita boksiini toivoin, mutta sivellinsetti ja sävytetty huulivoide puolestaan olivat ihan nappivalintoja! Huonoksi en tätä boksia missään nimessä sanoisi, sillä sisältö on hyvä ja monipuolinen, mutta ei tämä ihan parhaimpien boksien tasolle kuitenkaan yllä. Suurin harmi oli tuo luomiväripaletti, sillä ensiajatukseni siitä oli, etten tule sitä omissa kokoelmissani pitämään ja paletit ovat kuitenkin monesti mun silmissäni niitä Boxycharmin "päätuotteita". Mielipiteet kuitenkin monesti muuttuvat boksin sisältöä tarkemmin tutkiessa, joten voi olla, että päätän lopulta kuitenkin pitää paletin itselläni.

Aloitetaan tällä Dose Of Colorsin Meet Your Hue Concealerilla, joka oli siis oma valintani boksiin. Kyseessä on koostumukseltaan kevyt, mutta täysin peittävän lopputuloksen lupaava peiteaine, jonka tulisi peittää niin tummat silmänaluset kuin ihon epäpuhtaudetkin. Mulla meinasi käydä tämän kanssa kalpaten, sillä olin täysin unohtanut Boxycharmin tuotevalinnan, mutta onneksi ehdin nappaamaan itselleni sävyn 04 Fair, joka oli yksi harvoista vaaleista sävyistä, joita oli vielä jäljellä. Tämä ei välttämättä ole sävyltään mulle täydellinen, sillä pohjasävy on tässä vaaleanpunainen, mutta sävy on niin vaalea, että uskon tämän toimivan mulla kuitenkin riittävän hyvin. Ihan vielä en ota tätä kuitenkaan käyttöön, sillä koitan saada vanhoja peiteaineita käytettyä ensin pois.
Hinta: noin $24,00.

Boksin toinen hitti oli tämä Luxien Wonderlust Set, joka on viiden silmämeikkisiveltimen setti. Luxien siveltimet ovat mulle hurjan mieluisia ja tästäkin setistä otan mielelläni käyttöön kaikki muut paitsi alimman kulmaharjan, jolle mulla ei välttämättä ole niin käyttöä. Setistä löytyi eri kokoisia häivytyssiveltimiä sekä Luxien ihana Large Shader, joka on loistava sivellin luomivärin lisäämiseen liikkuvalle luomelle. Noita Large Shader siveltimiä mä omistan jo kaksi kappaletta entuustaan (eri värisinä tosin) ja ne ovat mulla käytössä viikottain. Siveltimien vaaleansininen sävy on ihanan hempeä!
Hinta: noin $40,00.

Beauty Bakerien Breakfast In Bed Eyeshadow Palette ei tosiaan ihan heti ainakaan päässyt oikein mun suosiooni. Paletti sisältää paljon tummanpuhuvia ja maanläheisiä sävyjä, jotka ovat sinänsä hurjan kauniita. Olen alusta asti kuitenkin katsonut kuvia tästä paletista vähän sillä ajatuksella, ettei tää ole mun juttu. Mä olen enemmänkin kirkkaiden ja värikkäiden sävyjen tai sitten perinteisten ruskeiden ja nudejen ystävä. Toisaalta tämä paletti olisi ehkä juuri sen takia mulle hyvä, sillä tällaista multa ei entuudestaan löydy ja kaikki ne iki-ihanat vaaleanpunaiset, persikkaiset ja purppurat sävyt multa löytyy jo todella monista paleteista. Tämä toisi mun kokoelmiin jotain ihan uutta. Katsotaan, en nyt ainakaan vielä koske palettiin sen enempää, kun en tiedä aionko tätä pitää itselläni. Alan kuitenkin ehkä hitusen lämmetä tälle nyt, kun tätä olen pyöritellyt käsissäni.
Hinta: noin $38,00.

Tämä Spongellé Cherry Tonka Mush Body Was Infused Buffer on vartalon puhdistamiseen tarkoitettu sieni, johon on sisällytetty erilaisia puhdistavia ainesosia. Sienen kanssa pitäisi saada iho puhdistettua ja kuorittua helposti ja nopeasti. Tämä ei oikein sytyttänyt, sillä lähtökohtaisestikin mä olen todella huono käyttämään mitään "apuvälineitä", oli kyse sitten vartalon tai kasvojen puhdistuksesta. Annan tälle toki kuitenkin tilaisuuden ja eniten tässä ehkä kiinnostaa se kuoriva vaikutus! Tämä kyseinen tuote on tehty yhteistyössä Boxycharmin kanssa, mutta brändiltä löytyy ihan mieletön määrä erilaisia vartalonpesutuotteita.
Hinta: noin $20,00.

Viimeisenä vielä Sol De Janeiron Brazilian Kiss Tinted Cupuacu Lip Butter. Tämä on cupuacuvoita, acaita ja kookosöljyä sisältävä sävytetty huulivoide, jonka pitäisi tehdä huulista todella pehmeän tuntuiset. Sävytetyt huulivoiteet eivät ole välttämättä niitä, mitä eniten huulillani suosin, mutta esimerkiksi tällä hetkellä kun joudun töissäkin käyttämään kasvomaskia käytännössä koko ajan, toimii tällainen tuote huulimeikkinä enemmän kuin hyvin. Tuoksuna tässä on "Doce de Leite", joka on ilmeisesti sokerista ja maidosta tehty makea jälkiruoka/lisäke muille herkuille. Mun nenääni huulivoide tuoksuu kuitenkin hyvin pitkälti makealta kaurapuurolta. Mua vähän huvittaakin jopa kirjoittaa tuo, mutta kaurapuuro oli se, mikä mulle itselleni ensimmäisenä tuli tuoksusta mieleen. Enkä siis sano, että tuoksu olisi huono, sillä sitä se ei ole, mutta makea kaurapuuro on se, mistä tuoksu mua itseäni muistuttaa!
Hinta: noin $20,00.

Ja tässä vielä Add Oneista tilatut tuotteet, jotka saapuivat mulle heti lokakuun alussa. Tilasin Hipdotin Zion Eyeshadow Paletten (vasemmalla), joka oli vaihtoehtoisena tuotteena syyskuun perusboksissa. Tein tilauksen käytännössä heti avattuani oman syyskuun boksini ja nähtyäni, ettei siellä tätä palettia ole. Mun oli myös pakko napata tilaukseen mukaan toinen luomiväripaletti - Eloise Beautyn The Queen Eyeshadow Palette (oikealla), joka puolestaan löytyi ilmeisesti syyskuun Premium Boxeista. Paletin sävyt näyttivät niin ihanilta, etten voinut vastustaa sitä! Lisäksi tilaukseen mahtui ylemmässä kuvassa näkyvät 25 ml matkakoot Sol De Janeiron Brazilian Bum Bum Creamista ja Coco Cabana Creamista sekä 28 kpl paketti First Aid Beautyn Facial Radiance Padseja. Olen varsin tyytyväinen ostoksiini, vaikken uskokaan ihan heti tilaavani uudestaan Boxycharmin kautta näitä extratuotteita, kun toimituksesta joutuu tosiaan maksamaan aina erikseen, vaikka tuotteet itsessään toki hurjan edullisia ovatkin.

Varsinaisen boksin kokonaisarvo oli lokakuussa $142,00. Sisältö oli hyvä, muttei kuitenkaan Boxycharmin parhaimmistoa. Marraskuun boksin tuotevalinnan tuotteet jättivät mut itseni hieman kylmäksi, vaikka valittavissa oli meikkituotteita. Haluan kuitenkin toivoa, että boksi tulee muuten olemaan sisällöllisesti samaa laatua, mihin olen Boxycharmin kanssa tottunut!

Mitä mieltä olette varsinaisen boksin sisällöstä, entä add-on tilauksestani? :)

14 kommenttia:

  1. Tuo sivellinsetti on kiva! Add on-paletit ovat kumpainenkin tosi kauniita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mäkin tykkään noista, toi The Queen paletti on ihan huippulaadukas myös, toista en oo vielä testannut :)

      Poista
  2. Aiemminhan Add-On tilaukset tuli kaikki erillisissä paketeissa, jos tilasit vaikka 10 tuotetta, kaikki toimitettiin erikseen ja joutui siis maksamaan erilliset toimituskulut välityspalveluille ellei yhdistellyt paketteja siellä. Nyt on kyllä huomattava parannus, että *koputtaa puuta* kaikki tilatut Add on -tuotteet tulee samassa!

    Mie katsoin vaan siun Add on -ostokset, muut rullasin silmät kiinni alas. Odottelen ensin omani saapumista, palaan sitten takaisin :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. APUA! Siis miksi ihmeessä ne on lähetetty erikseen :o Toihan vie ihan kamalan paljon enemmän pakkausmateriaaleja ja maksaahan se lähetys kuitenkin Boxycharmille, vaikkei tilaajille mitään erikseen maksaisikaan. Onneksi on sentään tultu edes tähän, että tuotteet tulee yhdessä paketissa. Huh, en tiedä mitä olisin tehnyt, jos noi olisi kaikki tulleet erikseen :D Toivottavasti tykkäät oman boksisi sisällöstä, kun se saapuu perille<3

      Poista
    2. Joo! Mie silloin tämän vuoden puolella tilasin kasvonaamio setin ja (joku toinen juttu), niin ne tuli kirjeitse erikseen :'D

      Sol de Janeiron huulivoide tuli miullekin, samassa sävyssä oli miullakin, tilasin tosin myös Add-onista niitä, jos en saakaan :D Miulle tuli tuoksusta mieleen Muro -keksit joita Fazer tekee. Samoin tuo Spongelle, joka tilasin myös Add-Onista, jos en saakaan :'D

      Muut olikin sitten eri, Ciatén luomiväripaletti, Farsalin seerumi (oma valinta) ja Rodial hohdetipat.

      Poista
    3. Huhhuh, onneksi mulle ei lähetetty näitä erikseen, teki riittävän pahaa maksaa näiden kaikkien postitus saati, että olisi pitänyt useempi paketti maksaa :D Farsalin seerumi kuulosti myös tosi hyvältä ja se Ciatén paletti on tosi nätti! Mä itse asiassa toivoin, että olisin saanut just sen, mutta nyt oon ihastunut kyllä myöstohon Beauty Bakerien palettiin :)

      Poista
  3. Olisi kiva lukea sun arvostelua tuosta Beauty Bakerien paletista! Mä oon ollut merkin luomiväreistä kiinnostunut, mutta yhdenkään paletin sävymaailma ei ole täysin muhun kolahtanut. Silti kiinnostaisi tietää, että onko luomivärien laatu mistään kotoisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta kai voin kirjoitella tosta! Mun piti oikein käydä katsomassa, että millaisia heidän muut paletit on ja joo, ei noi kyllä muhunkaan niin iske :D Mä napsin tosta kuvat mahdollisimman pian ja alan testailla palettia, kirjoittelen siitä sitten blogiin<3

      Poista
  4. Kyllä tää boxi olis mulle mieleinen, todella kivoja tuotteita! Ja kuten jo instassakin sulle laitoin, onneks pidit tuon paletin :D Minusta siinä on kyllä hurjan kauniit sävyt ja kun pitää silmällä sitä, että juhlakausi alkaa ;) Toki juhlakausi ja juhlien tilanne on tänä vuonna mikä on.. Mut silti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en tosiaan aluksi yhtään lämmennyt tolle paletille ja olin jo järjestämässä arvontaa, kunnes tajusin että hei toihan on ehkä just se, mikä mun kokoelmista vielä puuttuu! Aina sitä voi onneksi omaksi ilokseen meikkailla, vaikka korona nyt viekin omalta osaltaan mahdollisuuden juhlia samalla tavalla kuin normaalisti :)

      Poista
  5. Siveltimet on ihanat <3 mÄ niin tykkään Luxiesta! Myös peitevoide ja huulihommeli ois olleet kivoja. Paletti ei tällä kertaa itseäkään sytyttänyt. Enemmän noi add-onit oli kivempia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luxien siveltimet on ihan huippuja<3 Add-oneista mäkin olin eniten innoissani :D Mutta nyt oon alkanut lämmetä myös tolle Beauty Bakerien paletille, vaikkei se aluksi innostanut tosiaan yhtään :)

      Poista
  6. Vau nuo luxiet on niin ihania ja noi sol de janeiron tuotteet on niin hyviä, että ottaisin kaikki mieluusti itellenikin käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sol De Janeiron tuotteissa on niin huumaavan hyvät tuoksut että<3 Ja Luxien siveltimet on aina tosi hyviä :)

      Poista

Kiitos kommentista!