maanantai 19. lokakuuta 2020

Davines - Hemmottelua hiuksille!

*Saatu ilmaistuote


Olettehan jo kuulleet Davinesin ihanista ja laadukkaista hiustenhoitotuotteista? Davines on alunperin Italiasta lähtöisin oleva kampaamotason hiustenhoitotuotteita valmistava brändi, joka tunnetaan ennen kaikkea tuotteiden laadukkuudesta sekä ekologisista valinnoista. Olen itse testannut Davinesia ensimmäisen kerran noin kolme vuotta sitten ja ihastuinkin täysin Davinesin NouNou-tuotesarjaan, joka on suunniteltu ennen kaikkea käsitellyille ja vaalennetuille hiuksille. Nyt pääsin suureksi ilokseni testaamaan itselleni uusia Davinesin tuotteita ja sain maahantuojalta testiin Davinesin Melu-sarjan shampoon ja hoitoaineen sekä paljon kehutun Oi All In One Milk -hoitosuihkeen, joista kerron teille tässä postauksessa. Davinesin tuotteita voi Suomessa ostaa vain kampaamoista.


Davines Melu Shampoo* on erityisesti pitkille ja vaurioituneille hiuksille tarkoitettu shampoo. Shampoon tulisi pestä hiukset hellävaraisesti puhtaiksi samalla korjaten niitä ja jättäen ne kosteutetuiksi ja kiiltävän silkkisiksi. Shampoon pesuteho on todella hyvä ja hiukset puhdistuvat jo yhdellä vaahdotuskerralla. Shampoo on myös todella hellävarainen, sillä se ei saa hiuksia turhan takkuisiksi tai tuntumaan narskuvan puhtailta. Tämä on oikeastaan ollut juuri sitä, mitä omat vaalennetut ja käsitellyt hiukseni kaipaavat, sillä kaipaan shampoolta paitsi loistavaa pesutehoa, myös sitä ettei se kuivata hiuksia. Ja siinä Davinesin shampoot selkeästi onnistuvat, sillä tämä Melu-sarjan shampoo on aivan yhtä hyvä kuin mitä muistelen NouNou-sarjan shampoonkin olleen. Ihan mahtava tuote!


Davines Melu Conditioner* taas on samaisen sarjan ihana hoitoaine. Pitkille ja vaurioituneille hiuksille tarkoitettu hoitoaine lupaa kosteuttaa hiuksia, ravita hiusten kuivia latvoja ja tehdä hiuksista silkkisen sileät. Nämä Davinesin hoitoaineet on pakattu hauskasti päältä avattavaan rasiaan, ja hoitoaineen koostumus on ihanan paksua ja kermaista. Sekä Melu- että NouNou-sarjan hoitoaineet ovat kummatkin tulleet mulle mieleen enemmänkin hiusnaamion kuin tavallisen hoitoaineen. Tämän Melu-hoitoaineen hoitavuus ja kosteutustehot ovat äärimmäisen hyvät ja hoitoainetta kuluu kerralla todella vähän. Toki halutessaan tätä saa käytettyä enemmänkin kerralla, mutta se on omasta mielestäni tuotteen haaskausta, sillä jo pieni määrä riittää hyvin ainakin omille (pitkille) hiuksilleni. Mä suihkin käytännössä aina pyyhekuiviin hiuksiin hoitosuihketta, mutta tämän hoitoaineen käytön jälkeen sen vaiheen voisi melkein jopa skipata. Tämä hoitoaine tekee hiuksista todella pehmeät ja sileät ihan itsestäänkin jo lyhyellä vaikutusajalla.


Davines Oi All In One Milk* on hiuksiin jätettävä hoitosuihke. Suihkeen tulisi tehdä hiuksista pehmeän tuntuiset, auttaa takkujen selvittämisessä sekä taistella pörröisyyttä vastaan. Lisäksi hiussuihke sisältää lämpösuojan eli se toimii myös hyvänä pohjana hiusten mahdolliselle lämpökäsittelylle. Suihkeen voi suihkia joko suoraan kauttaaltaan hiuksiin tai halutessaan sen voi ensin suihkia kämmenille ja levittää siitä, jolloin esimerkiksi kuivat latvat saavat extratehokkaan hoidon tuotteesta. Itse olen kuitenkin suihkinut tätä suoraan pullosta hiuksiin ja tässä on mitä ihanin, todella rauhoittava tuoksu! En osaa sanoa mistä tuoksu tulee, mutta mun nenääni se on todella hyvä. 

Tuotekuvauksen mukaan suihketta voi huoletta lisätä hiuksiin 10-15 suihkauksen verran, mikä kuulosti mun mielestä aluksi todella isolta määrältä, mutta yhdellä suihkauksella tuotetta ei tule kovinkaan paljon ja sumu leviää melko pienelle alueelle. Useampi suihkaus tulee siis tarpeeseen, mutta lopputulos myös palkitsee! Sanoin jo ylempänä käyttäväni lähestulkoon aina hiustenpesun jälkeen myös hoitosuihketta ja tämä on toiminut siinä tarkoituksessa täysin odotusteni mukaan. Takut selviävät hiuksista helpommin ja hiuksista jää ihanan pehmeät tämän käytön jälkeen. Mun hiukseni ovat tällä hetkellä taas poikkeuksellisen hyväkuntoiset, kun kuivat latvat napsaistiin viime kampaajakäynnillä noin kuukausi sitten pois, mutta uskallan toivoa tämän toimivan hyvin myös silloin, kun hiukseni ovat kuivimmillaan. Olen kokenut myös tämän riittoisaksi, sillä vaikka suihkauksia tuleekin kerralla useita, ei itse tuotetta kuitenkaan tunnu kerralla kuluvan kovinkaan paljon. En ollut aiemmin testannut Davinesilta muuta kuin shampoota ja hoitoainetta enkä siis ihan tiennyt mitä odottaa tältä tuotteelta, mutta yllätys oli ehdottomasti pelkästään positiivinen.


Davines ei pettänyt tälläkään kertaa! Mä koen olevani melko kaikkiruokainen kosmetiikankäyttäjä, mutta hiustuotteet ovat sellaisia, joissa nirsoilen välillä ehkä vähän turhankin paljon. Tai no en minä, mutta mun hiukseni, jotka tosiaan säännöllisten vaalennusten ja alaselkään ulottuvan pituuden takia vaativat enemmän kuin mitä ne vaatisivat, jos en hiuksiani värjäisi tai kasvattaisi niitä näin pitkiksi. Davinesin tuotteet sopivat mulle silloin kolme vuotta sitten NouNou-sarjan merkeissä eikä Melu-sarja jäänyt sille kakkoseksi. Oi Milk -hoitosuihke oli myös erittäin iloinen uusi tuttavuus eikä mulla tällä hetkellä ollutkaan kuin yksi toinen hoitosuihke käytössä, eli se tuli oikeati myös tarpeeseen. Suosittelen tutustumaan Davinesiin, mikäli bongaat tuotteita kampaamoista!

Onko Davines tuttu? Entä millaisia hiustenhoitotuotteita normaalisti suositte? :)

4 kommenttia:

  1. Mulle tarttui edelliseltä kampaamokäynniltä mukaan toi MELU hoitoaine, ja allekirjoitan kyllä kaiken mitä siitä kirjoitit! En oo aiemmin törmännyt hoitoaineeseen, joka olis yhtä riittoisa kuin tämä. Pitkiin/puolipitkiin hiuksiin saa usein imeytettyä vaikka kuinka paljon marketin hoitoainetta, mutta tätä riittää pieni nokare :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nää Davinesin tuotteet on oikeesti ihmeellisiä<3 Mäkin lotraan välillä hoitoaineita hiuksiin ties miten paljon ja teho jää silti puolitiehen siitä, mihin tämä pystyy jo pienenpienellä määrällä :D Niin ihana tuote<3

      Poista
  2. Kuullostaa hyvältä! Mulla menee usein aika reilulla kädellä myös hoitoainetta sillä tykkään laittaa sitä koko pituuksiin enkä vain latvoihin. Just nyt oon niinsanotusti rakastunut hiustenhoitotuotteisiin jotka suihkitaan ja jätetään tukkaan joten tuo kuullostaa kivalta ja näissä tuotteissa tuoksu on ainakin itselleni melko tärkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin käytän hoitoainetta aina kauttaaltaan hiuksissa eli sitä kuluu jonkin verran :D Tän Davinesin hoitsikan kanssa pääsi kuitenkin supervähällä määrällä<3 Tossa Oi Milk -suihkeessa on tosiaan aika vahva tuoksu, mutta mä itse pidän siitä kun se on jotenkin rauhoittava eikä voimakkuudesta huolimatta ollenkaan pistävä :)

      Poista

Kiitos kommentista!