perjantai 30. lokakuuta 2020

Kosmetiikkasuosikit | Lokakuu 2020

*Saatu ilmaistuote


Lokakuun loppu lähenee ja sunnuntaina ollaankin jo marraskuun puolella. Nyt on aika esitellä teille lokakuun kosmetiikkasuosikkini, jotka näette yllä olevassa kuvassa! Mulla oli tässä kuussa todella vaikea rajata suosikit vain viiteen tuotteeseen, sillä olen sekä saanut että ostanut parin viimeisen kuukauden aikana niin paljon kaikkea uutta ja ihanaa, että olisin hyvin voinut lisätä tähän ainakin muutaman tuotteen lisää. Pitäydyn kuitenkin viidessä tuotteessa per suosikkipostaus, mutta eiköhän ainakin jokin niistä tuotteista päädy sitten marraskuun suosikkeihin! Nyt tehdään kuitenkin tarkempi katsaus lokakuun viiteen suosikkituotteeseen, joissa korealainen kosmetiikka on hyvin vahvasti edustettuna:


Sain muutama viikko sitten testiin uusia suomalaisia Taika -luonnonkosmetiikkatuotteita, joista valitsin suosikkeihin tämän Taika Suihkugeelin. Suihkugeeli edustaa nyt oikeastaan koko brändiä, sillä kaikki testiinsaamani tuotteet ovat osoittautuneet aivan loistaviksi. Taikan tuotteet ovat siis kaikki suomalaista luonnonkosmetiikkaa, jota myydään ihan marketeissa varsin huokeaan hintaan. Tämä suihkugeeli on hedelmäisen tuoksunsa ansiosta päässyt mulla käyttöön todella usein, ja tämä on ehdottomasti yksi Taikan tuotteista, jotka tulen varmasti ostamaan uudemmankin kerran. Kannattaa ehdottomasti kokeilla näitä, mikäli kotimainen luonnonkosmetiikka yhtään kiinnostaa!


Meikkien suhteen yksi ehdoton suosikkini lokakuussa on ollut tämä BBIA:n Last Velvet Lip Tint* sävyssä Sweet Boss. Sain Bearelilta testiin kaksi kappaletta näitä lip tintejä ja Sweet Boss on sävyltään täydellinen syksyyn. Oranssihtavan punaiset, hieman ruskeaan taittavat sävyt ovat juuri sitä, mitä syysmeikeissäni eniten kaipaan. Parasta tässä on kuitenkin huulituntuma, sillä näin miellyttävän tuntuista nestemäistä huulipunaa en ole koskaan aiemmin kokeillut. Puna ei kuivata vaan tuntuu huulilla samettisen pehmeältä. Se myös pysyy paikoillaan ja kestää lähes täydellisesti jopa syömisen, jos nyt ei mitään superrasvaista ruokaa lähde syömään. Korealaisen kosmetiikan meikit eivät aiemmin olleet mulle kovinkaan tuttuja, mutta mikäli aihe kiinnostaa, kurkatkaahan tämä postaus, jossa tarkempi kuvaus myös tästä BBIA:n ihanasta huulipunasta!


Lokakuun alkupuolella sain myös vihdoin otettua käyttöön tämän Ciaté Londonin Everyday Vacay Coconut Setting Sprayn. Kyseessä on kookoksentuoksuinen meikinkiinnityssuihke, jonka tulisi pidentää meikin kestoa ja antaa kasvoille samalla kaunista hehkua. Mä ihastuin tähän tuotteeseen heti, sillä ensinnäkin rakastan suihkeen kookoksista tuoksua, mutta parasta tässä on ehdottomasti se pieni kaunis hehku ja hohde, mikä tästä kasvoille jää. Se ei ole missään nimessä yliampuvaa vaan omaan makuuni juuri sopivaa. Lisäksi suihke vie totta kai mahdollisen liian puuterisuuden kasvoilta pois ja meikki pysyy kauniina pitempään. Ciatén tuotteihin en ole tainnut pettyä vielä kertaakaan ja tätäkin voin suositella erittäin lämpimästi.


Kirjoittelin vasta hetki sitten postauksen uusista kosmetiikkaostoksistani, joiden joukkoon mahtui myös tämä SKINFOOD Black Sugar Cleansing Oil. Kehuin tämän öljypuhdistusaineen maasta taivaisiin jo kyseisessä postauksessa, mutta nyt on aika kehua tätä vielä hieman lisää. Öljyputsarit ovat mulla käytössä lähes aina, kun mulla on kasvoilla meikkiä, sillä ne toimivat loistavasti osana kaksoispuhdistusta. Tämä putsari poistaa meikit todella tehokkaasti ja emulgoituu pois pelkän veden kanssa, eli halutessaan ihon voi puhdistaa pelkästään tämän putsarin kanssa, jos ei halua/jaksa tehdä kaksoispuhdistusta. Mulla on kaksi öljyputsarisuosikkia, joista toinen on tämä ja toinen Coxirin Ultra Hyaluronic Cleansing Oil. Molemmat ovat aivan loistavia ja tehoiltaan kutakuinkin samanlaisia.


Korealaisella kosmetiikalla jatketaan, sillä suosikkeihin valikoitui ihan odotetustikin COSRX:n Advnaced Snail 96 Mucin Power Essence*, jonka sain Beautykolta aiemmin testiin. Kyseessä on hoitoneste, jonka sisällöstä jopa 96% on etanaseerumia! Tämä on ihan loistava tuote ja etanaseerumillahan on monenlaisia tehoja erilaisiin iho-ongelmiin. Omassa ihossani suurin ongelma on kuivuus ja siihenkin tämä on auttanut oikein mukavasti. Hoitoneste menee varmasti hyvin myös seerumin asemasta, mikäli ei halua vielä erillistä seerumia lisätä ihonhoitorutiiniinsa, mutta mä olen käyttänyt tätä monesti esimerkiksi hyaluronihapposeerumin kaverina. Mulla on tästä samaisesta sarjasta myös kasvovoide, joka on ihan uskomattoman hyvä sekin, mutta tämä hoitoneste vie silti voiton!

Onko suosikkieni joukossa tuttuja tai kiinnostavia tuotteita? :)

8 kommenttia:

  1. Mä en ole omaa Taika-tuotesarjaa ehtinyt kokeilemaan mutta kiva kuulla että tuo suihkusaippua on kiva.
    Mä tykästyin tuohon Black Sugar sarjaan ihan täysin ja vähän houkuttelis tuo öljyputsari tilata:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti säkin tykästyt Taikaan<3 Toi öljyputsari on ihan huippu, ehdottomasti kannattaa kokeilla, jos muutenkin oot tykännyt tosta sarjasta! Mulla oli testeri siitä kasvojenkuorinta-aineesta ja se oli ihan älyttömän hyvää myös, vaikka toisaalta aika tujua ja suosin itse nykyään vähän miedompia tuotteita :D

      Poista
  2. Tuo Setting Spray meni ostoslistalle :) Mä pidän näistä sinun postauksista kun nämä kertovat niin selkeästi millainen tuote on kyseessä. Aikaisemmin ostin ne kuorintalaput kun luin niistä täältä ja ne on vallan huikeat; jäävät kyllä käyttöön <3 Ja nuo kuvat; todella kauniita!
    BMW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti suihke on sulle mieluinen! Ja voi vitsit miten ihana kuulla, kiitos tuhannesti<3 :) Meinaat varmaan niitä First Aid Beautyn lappuja? Ne on ihan parhaita, mäkin ostin jo toisen pakkauksen odottamaan, että ensimmäinen tyhjenee :D

      Poista
  3. Mä tykästyin Taika sarjaan myös mutta itse asiassa tosta suihkusaippuasta en tykännyt kun se ei vaahtoa juuri lainkaan. Tarvii saippuaa ihan hirveästi aina lotrailla kun tuntuu että se häviää ihoon :D

    Ei vitsi mä tykkään Skinfood sarjasta ja COSRX tuotteista myös. Oma suosikkini ehdottomasti kans tuo snail96! Mulla se paransi suunympärysihottuman ja se kosteuttaa tosi hyvin. Riittoisa myös kun ei tuota paljon edes tarvi laittaa <3 Ostan kyllä muitakin brändin tuotteita testiiN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah mä en oikeastaan ole edes kiinnitänyt huomiota ton suihkugeelin vaahtoamiseen, kun muuten oon tykännyt siitä niin paljon :D Noi etanaseerumia sisältävät tuotteet on ihan huippuja<3 Ihanaa että säkin oot noin kovasti tykännyt noista :)

      Poista
  4. Näin KCM:ssa tuota Taika sarjaa jota kyllä haluan kokeilla, mutta vielä en ole vain saanut aikaiseksi kun varastoakin on hivenen liikaa. Sitten kun alkaa saippuat ja rasvat ja shampoot vähenemään kaapeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi Taikaa<3 Toivottavasti tuotteet tulevat vastaan sitten, kun saat tämänhetkisiä varastoja tyhjennettyä! Noi on meinaan aivan ihania kaikki mitä oon itse testannut :)

      Poista

Kiitos kommentista!