torstai 18. maaliskuuta 2021

Ace Beaute Nostalgia Eyeshadow Palette

Tänään esittelen teille uusimman luomiväripalettini, joka on helmikuun Boxycharmin mukana tullut Ace Beauten Nostalgia Eyeshadow Palette! Tämä paletti oli oma valintani boksiin ja ihastuin palettiin täysin jo ennen kuin sain sen käsiini. Tokihan aina olisi ollut mahdollisuus sille, ettei paletin laatu olekaan odotusteni mukainen, mutta ainakin paletin sävymaailma oli kuvien perusteella kuin tehty mulle. Kevät tekee koko ajan tuloaan ja pikkuhiljaa olen itsekin siirtynyt meikeissä keväisempiin sävyihin, ja niihinhän tämä paletti on suorastaan täydellinen. Ace Beautea pystyy tilaamaan Suomeen esimerkiksi Beauty Baysta, mutta tätä kyseistä palettia ei taida ainakaan tällä hetkellä olla heidän valikoimissaan. Ace Beauten omilta sivuilta voi myös tilata Suomeen, mutta toki tilaukseen tulee päälle vielä alvit ja muut toimitusmaksut. Tämän paletin hinta on suunnilleen $39,00 eli noin 33 euroa.

Ace Beauten Nostalgia paletti sisältää viisitoista värikästä luomiväriä, joista kolme on metallinhohtoisia ja loput 12 mattaisia. Paletti on ohut ja sulkeutuu magneettien kanssa. Paletin sisäpuolelta löytyy suurikokoinen peili. Sävymaailma on tosiaan ensivilkaisulla todella värikäs, mutta löytyy tästä esimerkiksi ihan perus vaalea nudesävy, joka tasapainottaa värimaailmaa mukavasti. Värikkäät luomiväripaletit vetoavat muhun lähes aina, eikä siis ollut mikään ihme, että olin tästäkin niin innoissani! Olen ehtinyt meikkaamaan tällä nyt muutaman kerran ja paletti on osoittautunut laadultaan varsin hyväksi, vaikka ihan kaikkia sävyjä en olekaan vielä päässyt kokeilemaan.

Mattasävyt ovat todella pigmenttisiä, vaikka osa onkin hieman jauhoisia, mikä on nähtävissä hyvin myös alapuolella olevasta swatchkuvasta. Jauhoisuus ei sinänsä haittaa, mutta näiden kanssa täytyy muistaa kopauttaa sivellintä kevyesti, jotta ylimääräinen väri ei valahda saman tien luomilta poskille. Metallinhohtoiset sävyt ovat koostumukseltaan hieman pehmeämpiä, kuten ne yleensä paleteissa ovatkin. Pigmenttisyys on niissäkin aivan loistava ja luomivärien työstäminen käy todella helposti. Nykyään ei enää ihan hirveän usein törmää laadultaan oikeasti huonoihin luomiväreihin ja tämänkin paletin laatuun olen ollut hyvin tyytyväinen. 

Tässä muutamat swatchit paletin sävyistä. Osa mattasävyistä swatchautuikin tosiaan hitusen "paakkuisasti", mutta luomilla ne eivät tokikaan näytä samalta, sillä ylimääräinen väri on karistettu siveltimestä pois ja luomilla värit aina myös häivytetään. Luomivärien pigmenttisyys sen sijaan pääsee kyllä oikeuksiinsa tässä kuvassa! Ei tämä laadultaan välttämättä paras palettini ole, mutta siihen verrattuna kuinka huonolaatuisia värikkäät luomivärit joskus saattavat olla, tämä Ace Beauten paletti on suorastaan täydellinen. Mulla ei ole tästä juurikaan mitään huonoa sanottavaa, jos värikkäät luomivärit ovat sinun juttusi ja satut tämän paletin jostain bongaamaan, suosittelen lämpimästi tämän ostoa!

Punainen meikki oli ensimmäinen, jonka paletin kanssa tein, eikä ketään varmaan kamalasti yllätä, että tartuin juurikin paletin punertaviin sävyihin. Ne ovat mulle aina helppo ja varma valinta! Keltaisen glittermeikin tein oikeastaan ihan siitä syystä, että halusin kokeilla kuinka pigmenttinen paletin keltainen mattasävy on, sillä toisinaan keltaiset sävyt eivät erotu luomilta kunnolla ilman valkoista pohjaa. Tämä erottui! Häivyttelyn olisin voinut hoitaa hitusen paremminkin, mutta pidin yllättävän paljon tästä keltaisesta meikistä, jossa olen käyttänyt siis vain paletin mattakeltaista ja silmän sisänurkasta metallinhohtoista keltaista sävyä. Kaiken kruunaa totta kai irtoglitter, joka toi pientä särmää meikkiin.

Ovatko värikkäät luomivärit teille mieluisia? Entä kummasta meikistä pidätte enemmän - keltaisesta vai punaisesta? :)

12 kommenttia:

  1. Mulle tuli tämä paletti just tänään! :) tässä on niin kauniit sävyt, mutta vähän yllätyin itseasiassa tuosta metallisävyjen vähyydestä. Jotenkin kuvia katsoessa en tajunnut, että niitä on vain kolme :D Mutta ihana paletti ja ne sävyt joita swatchailin vaikuttivat tosi hyviltä. Värikkäissä luomiväreissä se pigmentti ei aina ole tosiaan loistavin, mutta näissä onneksi oli :)

    Nuo molemmat meikit ovat aivan upeita, mutta etenkin tuo keltainen on niin ihanan keväinen ja virkistävä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakaan ei olisi kyllä haitannut, vaikka tuolla olisi ollut muutama shimmersävy enemmänkin, mutta noi kolme on onneksi kaikki tosi kauniita! Muistan kuinka muutama vuosi sitten värikkäät paletit oli tosi usein vähän onnettomia ja porukka lisäsi just valkoista luomiväriä esim. keltaisen alle, jotta sen sai näkyviin. Kehitystä on tapahtunut näissä asioissa ihan huimasti, eikä tääkään keltainen todellakaan tarvitse pohjalle mitään toista väriä :D Kiitos paljon Janita<3

      Poista
  2. Ihana paletti vähän rohkeammalle meikkaajalle <3 Mä vaihdoin muuten Ipsyn tilauksen Boxycharmiin kun haluan saada enemmän meikkijuttuja. Tällä paletilla tosin en osaisi tehdä varmaan juuri mitään mutta nättihän se on kuin mikäkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värikkäät luomivärit ei tosiaan ole ihan jokaisen juttu, mutta onneksi paletteja löytyy niin paljon, että jokaiselle löytyy jotakin<3 Hei toivottavasti olet Boxycharmiin tyytyväinen! Ne tosiaan on selkeästi enemmän meikkipainotteisia kuin Ipsyt, yleensä Boxyissä lähes kaikki tuotteet on itselläni niitä meikkejä :)

      Poista
  3. Aaaa aivan ihania värejä!! Mä en osaa kovin värikkäitä usein käyttää, meen neutraaleilla, mutta se ei tarkoita ettenkö pitäisi värikkäitä meikkejä hyvännäköisinä. Päinvastoin, ne ovat ihania! Harmittaa jopa, kun niin harvoin tulee värikkäitä meikkilookeja tehtyä. Pääsiäisen ja vapun aikaan neon pinkki, räväkän keltainen ja oranssi silleen kivasti häivytettynä liukuvärinä on mun suosikki - teen sen meikin lähes joka vuosi niihin aikoihin :D Ens vuonna jos pääsee festareille, niin turkoosi-kultainen meikki menee vihdoin kokeiluun! :D Tai miksipä ei kesän muissakin juhlissa voisi kokeilla sitä :D

    Lisää vaan lookkeja tänne, missä on tän paletin sävyjä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki, keltainen ja oranssi on kyllä ihan superhyvä kombo<3 Sekin sopis hyvin johonkin festareille, vaikkei toi turkoosin ja kullan yhdistelmäkään yhtään hassummalta kuulosta ;D Toivottavasti tää maailman tilanne normalisoituisi ja pääsisi viettämään kesäisinkin taas sitä normielämää festarien ym. kanssa. Vaikka mä nyt en mikään festarikävijä oo koskaan ollut, mutta tosi monille ne on just niitä kesän kohokohtia!

      Poista
  4. Kaunis paletti ja olispa kiva tilata tuota Boxycharmia niin sais tälläisiä upeuksia siinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että sulta onnistuisi tilaaminen ihan hyvin, kun kerran opettelisit sen lähettämisen Planet Expressiltä/Shipitolta :) Mutta ymmärrän kyllä senkin, että kaikki eivät halua joka kuukausi erikseen käydä niitä paketteja lähettämässä :D

      Poista
  5. Äh tää paletti näyttää ihan liian ihanalta! <3 Yritin jo tutkia mistä tätä saisi tilattua, mutta ei taida olla kuin merkin omilla sivuilla enkä tiedä, viitsinkö alkaa sähläämään tullin kanssa yhden paletin takia. Tekisi kyllä mieli, nuo sun meikkikuvatkin on niiin kutkuttavia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo just toi säätäminen ärsyttää näissä jenkkitilauksissa, kun paketit jää tulliin ja alvit joutuu maksamaan.. Tulee herkästi aika kalliiksi yksi paletti, tosin en tiedä paljonko Ace Beautella on toimituskulut Suomeen, mutta voisin kuvitella etteivät he ihan ilmaiseksi tänne toimita :D

      Poista
  6. Punaisesta pidän, keltainen sen verran vieras väri mulle ;) Tuossa paletissa kauniit murretut sävyt, pidän siitä että paletti näyttää sisältävän paljon mattasävyjä. Sävyt on muutenkin aika kivat näin pääsiäisen aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosiaan lähes kaikki sävyt mattoja, muistelinkin että ne on sun suosikkeja<3 Itse taas rakastan kaikkia shimmersävyjä :D Tästä saa kyllä tosi kivoja pääsiäismeikkejä!

      Poista

Kiitos kommentista!