keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Spa tunnelmaa kotiin Ziajan uutuksilla!

*Saatu ilmaistuote

Ziaja on lukeutunut jo vuosia yhdeksi suosikkibrändikseni, mitä tulee hieman edullisempiin kosmetiikkatuotteisiin. Ziajalla ei ole montaakaan tuotesarjaa, jota en olisi joskus testannut ja Ziajan tuotteet ovat mulla käytössä jos eivät nyt ihan päivittäin niin useita kertoja viikossa. Olinkin siis enemmän kuin innoissani kuullessani, että Ziaja lanseeraa uuden tuotesarjan ja sain vielä suureksi ilokseni tuotteet itselleni maahantuojalta testiin! Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango tuo kotiisi ihastuttavan spatunnelman. Tuotteissa on miellyttävä mangon tuoksu ja suurimmassa osassa tuotteita jopa 90-99% ainesosista on luonnollista alkuperää. Tuotesarjan aktiivisista ainesosista löytyy mm. mikroverenkiertoa vilkastuttavaa kofeiinia sekä antioksidanttista viikunauutetta. Mangon tuoksu jo itsessään herättelee niitä spatunnelmia ja vie ajatukset pois Suomesta johonkin lämpimään, eli omalla kohdallani tämä fiilis saavutettiin jo ensinuuhkaisulla!

Ziajan tuotteita myy mm. Sokos, jossa Baltic Home Spa Fit Mango -sarja tuli myyntiin 1.3. Tuotteiden hinnat vaihtelevat noin 5-12 euron välillä, eli ne ovat Ziajalle tyypillisesti hurjan edullisia!

Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango -tuotelinja sisältää yhdeksän vegaanista tuotetta ja sain itselleni testiin koko tuotesarjan. Olin sarjasta innoissani jo ihan senkin takia, että mango on tuoksuna yksi suosikeistani kosmetiikassa ja makea mango tuo ihanat kevät- ja kesäfiilikset! Lisäksi koin sarjan tuovan Ziajalle jotain uutta, sillä vaikka heiltä löytyy lukuisia tuotelinjoja, joista suosikkejani ovat mm. Goat's Milk ja Cupuacu, oli tällainen spahenkinen tuotelinja jotain uutta ja virkistävää. Sarjasta löytyy todella mielenkiintoinen tuotevalikoima aina perinteisestä kasvovoiteesta hierontaöljyyn ja erilaisita vartalonkuorinnoista vartaloseerumiin. Seuravaaksi esittelen teille kaikki tuotteet vielä hieman tarkemmin:

Aloitetaan esittely näillä kahdella vartalonkuorinta-aineella. Vasemmalta löytyy Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango Micro-Scrub*, joka on biohajoavia piirakeita sisältävä hienojakoinen mikrokuorinta. Kuotintamassa on täynnä pienenpieniä ja iholla hellävaraiselta tuntuvia partikkeleja. Odotin jostain syystä, että niitä olisi ollut vähemmän, mutta parempi näin päin! Kuorintateho oli tällä omasta mielestäni oikein hyvä, vaikka kuorivat piirakeet ovatkin pieniä ja eivätkä missään nimessä iholla karkean tuntuisia. Oletin tosiaan, että tässä olisi ollut siellä täällä harvakseltaan muutamia kuorivia partikkeleja, mutta tämä yllätti siis hyvinkin positiivisesti. Kuorinta lupaa silottaa ja pehmentää ihoa kuorien samalla kuolleen ihosolukon pois ja siinä se myös onnistuu. Mangon tuoksu kruunaa kokonaisuuden!
Hinta: noin 9,90 €/190 ml.

Vierestä löytyy Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango Glycerine Body Scrub With Macrogranules*, joka on edellistä Micro-Scrubia suurempirakeisempi kuorinta-aine vartalolle. Tuotekuvauksen mukaan tämä soveltuu jopa päivittäisen käyttöön ja se sisältää mm. ihoa hoitavaa glyseriiniä eikä lainkaan peseviä ainesosia. Itse en käytä mitään kuorivia aineita ihollani päivittäin ja tämäkin oli sen verran tehokasta tavaraa, etten välttämättä suosittelisi päivittäistä käyttöä muillekaan, vaikka toki jokainen toimii oman makunsa mukaan. Tämä oli kuorintateholtaan hieman parempi kuin Micro-Scrub, vaikka kuorivat partikkelit eivät tässäkään mitään kamalan suuria olleet. Niitä on pehmeässä kuorintamassassa runsaasti ja tuotetta on ollut oikein miellyttävä käyttää. En oikein osaa sanoa kumpi näistä on oma suosikkini, sillä loppupeleissä molempien tehot ja ihotuntuma olivat hyvin samanlaiset - hellävaraisen tehokkaat. Tuubi on ehkä hieman käytännöllisempi, mutta toisaalta rakastan kaikkia ihania purnukoita!
Hinta: 9,90 €/300 ml.

Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango Bath Jelly Soap* on ihana makean mangon tuoksuinen kylpysaippua, joka on koostumukseltaan ihanaa hyytelöä. Tuote toimii siis hyvin kylpyammeessa tai vaikkapa jalkakylvyssä ja sen tulisi puhdistaa ihoa hellävaraisesti. Itse kuitenkin uskon, että suurin hyöty tässä on ehdottomasti mielelle, sillä mikä olisikaan rentouttavampaa kuin mangontuoksuisessa kylvyssä makoilu! Harmillisesti meillä ei kotona kylpyammetta ole enkä jalkakylpyjäkään turhan usein itselleni tee, mutta ehkäpä nyt täytyy tehdä sen suhteen pieni muutos. Tätä en ole siis vielä testannut, joten en osaa tuotteesta sen tarkempia käyttökokemuksia kertoa.
Hinta: noin 7,90 €/260 ml.

Seuraavaksi esittelyyn pääsevät sarjan ihanat vartalovoiteet! Aloitetaan Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango Moisturising Body Serumilla*, joka on näistä kahdesta voiteesta kevyempi versio. Tämä on nimeltään siis vartaloseerumia, mutta näyttää ja toimii ihan kevyemmän vartalovoiteen tavoin. Tuotteen tulisi kosteuttaa ja pehmentää ihoa sekä myös kiinteyttää sitä. Tuotekuvauksen mukaan vartaloseerumi auttaa sekä poistamaan että ehkäisemään selluliittia ja muita ihon epätasaisuuksia mm. sen sisältämän kofeiinin avustuksella. Mun on vaikea uskoa, että mikään voide saisi jo olemassa olevaa selluliittia häviämään, mutta itselleni tässä oleellisinta olikin nimenomaan voiteen kosteutustehot, jotka olivat oikein hyvät sekä tuoksu, joka on aivan yhtä ihana kuin sarjan muissakin tuotteissa. Voide imeytyi ihoon nopeasti eikä jättänyt sille rasvaista/öljyistä tunnetta, ja uskoisinkin tämän olevan näistä kahdesta loistava valinta kesäksi!
Hinta: noin 11,90 €/400 ml.

Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango Moisturising Body Mousse* puolestaan on tuhdimpia ja paksumpi vartalovoide, jonka koostumus on ihanan moussemaista. Tämän voiteen tulisi niin ikään ehkäistä selluliitin muodostumista ja tehostaa ihon mikroverenkiertoa sekä totta kai kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Voiteen koostumus on edellä mainittua vartaloseerumia paksumpi ja myös kosteutustehot jonkin verran paremmat. Voide kuitenkin imeytyy nopeasti ja jättää ihon ihanan pehmeän tuntuiseksi. Mikäli iho tuntuu oikein extrakuivalta, voi nämä kaksi tuotetta myös yhdistää, jolloin iholle levitetään ensin vartaloseerumi ja sen jälkeen tämä vartalomousse. Itse en ole kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi yhdistää tuotteita ja olen saanut erikseen käytettyinä molemmilla iholleni riittävästi kosteutusta. Veikkaan, että vartaloseerumi on näistä kahdesta se, jota tulen jatkossa käyttämään vähän ahkerammin, mutta eiköhän tämä moussekin tule pois käytettyä, kunhan ilmat taas vuoden lopussa alkavat viiletä. Ensin nautitaan kuitenkin kesästä!
Hinta: 9,90 €/300 ml.

Uuden tuotelinjan tuotteet on suunnattu pääasiassa vartalolle, mutta mahtuu joukkoon mm. yksi kasvovoide. Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango Face Cream* on ihoa suojaava, kosteuttava ja virkistävä kasvovoide, joka sisältää mm. hyaluronihappoa, merilevää, C- ja E-vitamiineja sekä sheavoita. Voiteen koostumus on mukavan kevyt, joten se sopii itselleni hyvin päivävoiteeksi. Oma ihotyyppini on kuiva, joten rasvoittuvammalle iholle tämä voisi mennä myös yövoiteesta, mutta itse olen käyttänyt tätä vain aamuisin. Voide imeytyy nopeasti ja sopii hyvin meikin alle, sillä se ei lähde rullaamaan kasvoilta pois. Ziajan kasvovoiteet ovat oikeastaan poikkeuksetta olleet mulle mieluisia, joten en yhtään ihmettele, että ihastuin tähänkin. Tässä ei ole samanlaista voimakasta mangon tuoksua kuin vartalotuotteissa, mikä on sinänsä ihan hyvä, sillä kasvoille lisättävien tuotteiden ei mielestäni tarvitsekaan tuoksua liian voimakkaalle.
Hinta: noin 7,90 €/50 ml.

Vierestä löytyy joukon toinen monitoimituote! Kyseessä on Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango Mist Body Hair*, joka on iholle ja vartalolle suunnattu virkistävä suihke. Suihke sisältää kosteuttavaa viikunauutetta sekä rauhoittavaa D-pantenolia. Sitä on tarkoitus suihkia hiuksiin tai vartalolle, ja tuotekuvauksen mukaan tämä sopii erityisen hyvin virkistämään kuumia kesäpäiviä. Sen kyllä uskon, sillä suihke jättää hiuksiin ja iholle ihanan mangon tuoksun! Mitään sen ihmeempiä vaikutuksia tai tehoja en ole tässä suihkeessa huomannut, mutta olen useana päivänä suihkinut tätä nimenomaan hiuksiini, jotta saan niihin sen ihanan tuoksun, joka on mulle niin mieluinen ja ehdottomasti myös Ziajan parhaimmistoa. Odotan jo innolla kesän hellekelejä, jolloin tämä suihke tuntuu varmasti mielettömän hyvältä myös vartalolla! Siihen asti taidan tyytyä suihkimaan tätä hiuksiini.
Hinta: noin 4,90 €/90 ml.

Toinen tuotesarjan monitoimituote on vasemmalla oleva Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango Shower Gel & Shampoo*, joka toimii samaan aikaan niin shampoona, suihkugeelinä kuin kasvoputsarinakin. Pesugeeli hyödyntää miselliteknologiaa ja se lupaa puhdistaa ihon ja hiukset tehokkaasti, mutta kuitenkin hellävaraisesti. Tällaiset 3in1 tuotteet ovat erittäin yleisiä miehille suunnatussa kosmetiikassa, mutta totta puhuen itse en koskaan ole ollut tällaistan suurin ystävä. Haluan shampooni shampoina ja suihkugeelini suihkugeeleinä - puhumattakaan kasvoputsareista, joista olen tarpeen vaatiessa hyvinkin tarkka. Lähdin kuitenkin rohkein mielin testaamaan tätä sekä shampoona että suihkugeelinä. Kasvoille en tätä halua edes kokeilla, sillä siihen mulla on ihan riittävästi jo muita tuotteita. 

Shampoona tämän pesuteho oli keskiluokkaa. Jouduin pesemään hiukset pariin otteeseen, jotta sain ne täysin puhtaiksi ja lopputuloksena hiukset tuntuivat melko nihkeiltä ja kuivilta. Tämä ei ollut omalle kuivalle hiuslaadulleni missään nimessä paras mahdollinen shampoo enkä ole ensimmäisen kokeilun jälkeen tätä shampoona käyttänyt. Suihkugeelinä tuote sen sijaan toimii erinomaisesti ja oikeastaan ajattelin alusta asti, että tulen käyttämään tämän nimenomaan suihkugeelinä. Pullossa on tavaraa jopa puoli litraa, joten tämä on siihen nähden ihan älyttömän edullista ja ehdottomasti suosittelen tätä, jos mango on suihkugeeleissä mieluinen tuoksu.
Hinta: noin 5,90 €/500 ml.

Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango Massage Oil* oli itse asiassa ensimmäinen tuote, mitä koko joukosta testasin. Kyseessä on ihon mikroverenkiertoa vilkastuttava ja kiinteyttävä vartaloöljy, joka sisältää mm. kofeiinia sekä lukuisia eri öljyjä. Mulla on töiden takia hartiat, niska ja yläselkä jumissa oikeastaan ihan jatkuvasti ja koska olen laiska käymään ammattihierojalla, mies saa hieroa mua kerran-pari viikossa. Edellinen hierontaöljy loppui jo jokin aikaa sitten, joten tälle oli todellakin tarvetta! Öljy on juoksevaa ja sopii tarkoitukseensa erinomaisen hyvin. Mä en oikein tiedä voisinko edes toivoa tältä mitään muuta, sillä tämä jos mikä luo sen spatunnelman, kun saa nauttia ihanasta hartiahieronnasta samalla tuoksutellen ilmassa leijailevaa mangon tuoksua. Mä olen tämän sarjan tuoksua hehkuttanut nyt niin monet kerrat, ettei varmastikaan jäänyt kenellekään epäselväksi, että mango on ollut ja tulee varmasti aina olemaan yksi mun suosikkituoksujani kosmetiikassa!
Hinta: noin 9,90 €/490 ml.

Ziajan uutuudet olivat tälläkin kertaa kokeilemisen arvoisia ja näistä erityisesti hierontaöljy, kasvovoide sekä vartalonkuorinnat olivat mulle hurjan mieluisia. Sanoin jo postauksen alussa, että Ziaja on edullisemmasta kosmetiikasta ehdottomasti yksi suosikkibrändini ja tämä uusi Mangosarja vain vahvisti sitä ajatusta.

Joko olette bonganneet näitä Ziajan uutuuksia? Entä kuulostaako mangontuoksuinen kosmetiikka mieluisalta? :)

10 kommenttia:

  1. Mangon tuoksu on ihana <3 Näistä erityisesti vartalonkuorinnat kiinnostaa, joten laitan korvan taa kun seuraavan kerran käyn jossain Ziajaa myyvässä liikkeessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mango on jo ties miten monta vuotta lukeutunut mun suosikkeihini kosmetiikan tuoksumaailmassa<3 Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan noita kuorintoja, ne on aivan ihania!

      Poista
  2. Mangokuorinta kuulostaa lähes taivaalliselta!!! <3

    VastaaPoista
  3. Tämä oli ihana sarja ja tuoksultaan herkullinen! Tosi kiva lisä Ziajan tuoteperheeseen <3
    Täytyy itsekin kirjoitella kokemuksia näistä pian. Ziaja on kyllä aina hintansa väärti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo tämä oli aivan mahtava lisä Ziajalle! Viime aikoina on tullut paljon just kasvoille kohdistettuja sarjoja, kuten Jeju ja Acai Berry, niin ihanaa saada taas tällainen enemmän vartalonhoitotuotteita sisältävä uutuussarja<3 Ja mangohan on tuoksuna niin herkullinen, että uskalsin veikata pitäväni näistä jo ennen kuin olin tuotteita edes testannut :D Innolla odotan sun mielipiteitä näistä!

      Poista
  4. Goatsmilk ja cupuacu on kans mun suosikkeja, tätä olisi kiva kokeilla :) Olisi kiva kyllä tehdä enemmän jalkakylpyjä, tuollainen jello kuullostaisi siihen kivalta. Olisi kiva jos ziajalla olisi joku jalkakylpysuola. Pitäis ostaa varmaan semmonen sammio missä voisi ylipäätään tehdä jalkakylpyjä kun on semmoset luonnostaan kuivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä sarjoista löytyy superkivoja tuotteita! Se Cupuacun vartalokuorinta on parasta ikinä, kiitos tuoksun<3 Mulla ei myöskään ole mitään sammiota/vatia, jossa jalkakylpyjä voisi tehdä niin varmaan sen takia ne on jääneet sitten niin vähälle :D Tavallisia isoja ämpäreitä kyllä löytyy, mutta eipä ne oikein palvele sitä tarkoitusta.

      Poista
  5. Onpa ihana lisä tälle merkille! Ja herkullinen tuoksumaailma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano, nää oli aivan ihania! ♥

      Poista

Kiitos kommentista!