perjantai 26. maaliskuuta 2021

Kosmetiikkasuosikit | Maaliskuu 2021

*Saatu ilmaistuote

Muutaman päivän päästä heitetään hyvästit maaliskuulle ja siirrytään taas lähemmäs kevättä, mikä tietää totta kai kosmetiikkasuosikkien esittelyä. Päivät ovat pidentyneet ihan hurjan paljon ja valon lisääntyminen on ainakin mulla auttanut todella paljon myös jaksamiseen. Tällä kertaa suosikkien valinta tuotti todella paljon päänvaivaa, sillä olen viimeisen parin kuukauden aikana saanut niin paljon ihania pr-lähetyksiä, että olisin voinut valita niistä ainakin puolet myös tähän postaukseen! Oli kuitenkin pakko vähän himmailla, sillä mulla oli myös pari vanhempaa tuotetta, jotka halusin myös napata tähän mukaan ja mullahan on nykyään aina vakiona se viisi tuotetta suosikkipostauksissa. Mukaan mahtui maaliskuussa meikkejä, hiustenhoitoa ja vartalonhoitoa!

Aloitetaan tällä Four Reasonsin Toning Treatmentilla, joka löytyy multa sävyssä Silver. Tämä sävyttävä hiusnaamio on tuttu tuote mulle jo vuosien takaa, sillä tämähän on aiemmin kulkenut KC Professionalin Color Maskina, mutta siirtynyt nyt Four Reasonsin alle. Samalla myös pakkaus on hieman uudistunut, mutta sisältö on täyttä timanttia edelleen! Tämä on mitä loistavin naamio taittamaan hiusten keltaista sävyä viileämmäksi ja rakastan myös sitä, kuinka hoitava tämä hiusnaamio on. Kokonaisuus on kuiville hiuksilleni aivan loistava ja multahan löytyy tätä kylppäristä käytännössä aina. Nyt oli pakko napata tämä myös suosikkeihin, sillä tuote on tosiaan ulkonäöllisesti hieman uudistunut, mutta sisältö on tosiaan edelleen aivan yhtä hyvä.

Laveran Volume Mascaraa* hehkutin jo pari viikkoa sitten, kun esittelin saamiani Laveran meikkituotteita. Tämä luonnonkosmetiikan ripsari osoittautui suorastaan loistavaksi enkä oikein vieläkään jaksa uskoa, että luonnonkosmetiikan puolelta löytyi tällainen helmi! Ei sillä, etteivätkö luonnonkosmetiikan meikit voisi olla hyviä, mutta mä olen todella valikoiva ja tarkka käyttämieni ripsivärien suhteen ja niitä, joista oikeasti pidän, ei loppupeleissä turhan montaa ole. Tällä saa jo yhdellä kerroksella todella näyttävät ja tuuheat ripset. Ainut pieni miinus tulee siitä, ettei tämä juurikaan tuo ripsiin lisää pituutta, mutta onneksi mulla on itselläni kuitenkin suhteellisen pitkät ripset jo omasta takaa, joten volyymi onkin se, mitä eniten ripsiväreiltä toivon. Iso suositus tälle, mikäli haluat kokeilla luonnonkosmetiikan ripsiväriä, jolla saa hetkessä hurjan näyttävät ripset!

Primerosastolta olen käyttänyt viime aikoina hyvin paljon tätä Too Faced Primed and Peachy Matte-Perfecting Primeria, joka on mattapinnan iholle jättävä primer. Primerin koostumus on hieman moussemaista, mutta se levittyy kasvoille todella hyvin ja jättää ihon hieman nahkean tuntuiseksi. Meikkivoide tarttuu primerin päälle todella hyvin ja se myös pysyy loistavasti paikoillaan. Mattaprimerit ovat olleet jo vuosia mun suosikkejani ja varsinkin nyt, kun talvi alkaa olla takana eikä ihoni vaadi enää ihan yhtä paljon kosteuttavia tuotteita kuin keskitalvella, tämä on toiminut itselläni todella hyvin. Primer blurraa ihohuokosia jonkin verran ja tasoittaa hieman myös ihon sävyä. Tärkein ominaisuus tällä kuitenkin on ehdottomasti se, kuinka hyvin primer pidentää meikin kestoa.

The Body Shopin Lemon Purifying Hair & Body Wash* toi muutamia viikkoja sitten kevään mun kotiini, sillä tämän sitruunasarjan tuoksu on mitä keväisin! Valitsin saamistani tuotteista suosikkeihin tämän hiuksille ja vartalolle tarkoitetun puhdistusgeelin, jota olen ensitestailujen jälkeen käyttänyt itse nimenomaan suihkugeelinä. Rakastan sitruunan kirpsakan raikasta tuoksua kosmetiikassa ja tämä sarja oli mielestäni todella hyvä lisä The Body Shopille. Viime vuoden kausisarjanahan oli Zesty Lemon, joka sai mut täysin hurahtamaan sitruunatuotteisiin, joten ei ihme, että innostuin niin kovasti myös tästä uudesta Lemon-sarjasta. Sitruunatuoksut sopivat loistavasti kevääseen ja tulevaan kesään!

Viimeisenä vielä yksi viime kuukausien ihanampia poskipuniani - Physicians Formulan Butter Blush sävyssä Plum Rose*. Nimi on hieman hämäävä, sillä tästä ei luumuista saa mun mielestäni mitenkään päin, mutta sävy on mitä ihanin vaaleanruskea! Rakastan rusehtavia poskipunia ja käytän niitä todella usein yhdessä ruskean silmämeikin kanssa, eli tavallisessa arkikäytössä tällaiset kuluvat mulla todella hyvin. Pidän poskipunan kermaisesta koostumuksesta ja vaikka tätä joutuukin pariin otteeseen kerrostamaan, lopputulos näyttää poskilla todella kauniilta ja samaan aikaan myös hyvin luonnolliselta. Olen saanut lähiaikoina useammankin ihanan uuden poskipunan, mutta tämä ansaitsee kyllä ihan ehdottomasti päästä suosikkeihin! 

Onko suosikeissani tuttuja tuotteita? :)

14 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuulla, että olet löytänyt toimivan ripsarin! :) Mulla itselläni on todella vaikeat silmät ripsareiden suhteen, joten tiedän sen hyvän ripsarin löytämisen vaikeudet :D Yhtäkään tuttua tuotetta ei tällä kertaa joukosta löytynyt, mutta tuon sitruunasarjan tuotteet ja Physicians Formulan poskipuna mun wishlistiltä kuitenkin löytyvät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripsarit osaa kyllä olla yksi murheenkryyni, mutta onneksi mulla on tällä hetkellä jopa kolme ripsaria, joista pidän! :D Tää Laveran oli ihan huippuhyvä ollakseen luonnonkosmetiikkaa, sillä sillä saralla ripsarit ei oo koskaan aiemmin toimineet mulla näin hyvin<3

      Poista
  2. Moni on merkkinä tuttu ja osaa olen käyttänyt. Nyt olen kasvattanut ja kuluttanut harmaata tukastani pois niin en käytä Silveriä, mutta tuotteena oli ihan huippu! PF Butter jutuissa on ihanat tuoksut ja TF:n tuotteet aina hyviä. Sitruunan tuoksuisia tuotteita kyllä haluaisin, tuota voisi hankkia pesutuotteena. Tilasin muuten Boxycharmin, jee, niin nyt vaan innolla odotan ja toivon että saisin vähän uusia ja erikoisia tuotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi silvernaamio on ihana<3 Toi TBS:n pesugeeli on ollut mielettömän ihana suihkugeelinä ja ehkä hiuksillakin sitä käyttäisin, jos omat hiukset ei olisi näin kuivat ja vaurioituneet! Hei ihan mahtavaa, että lähdit tilaamaan Boxya, toivottavasti kaikki menee hyvin eikä tuu mitään mutkia matkaan ja saat niitä ihania tuotteita sieltä :)

      Poista
  3. Ihania suosikkeja!
    Four Reasons on yksi mun luotto brändi mitä tulee hiustuotteisiin. Tuota sävyttävää naamiota en ole testannut, kun en hiuksiani värjää, mutta muuten heidän tuotteet on ihan timanttia <3

    TF primer kuulostaa myös ihanalta. Haluan ehdottomasti joskus testata! Mulla on tosta persikkasarjasta puuteri ja tykkää tosi paljon. Sitä paitsi tuoksuukin persikalle :D

    Laveran ripsiväriä haluaisin testata. Mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa heidän meikeistä. Rakastan sitä värillistä kulmageeliä ja poskipunia varsinkin. Täytyy hommata tuo ripsiväri joskus itselle testiin kans!

    Ja ihana että nostit myös Physicians formulaa tänne. Se on aivan huippu ja mulla kans usein käytössä heidän aurinkopuuteri ja poskipunat. Nyt myös luomivärit kun tilasin Jenkeistä sen jätti boksin ja on osoittautunut tosi ihanaksi. Tossa on myös ihana tuoksu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Four Reasons osaa kyllä tehdä laadultaan loistavia tuotteita ja tosi kohtuulliseen hintaan! Noi TF:n persikkasarjan tuotteet on ihania, tykkään noista aina pakkauksia myöten :D Laveran poskipunat ja kulmageelit on mullakin ihan viikottaisessa käytössä, ne on hurjan hyviä<3 Physicians Formulalta mua kiinnostaa erityisesti se aurinkopuuteri, mutta niitä luomivärejäkin olisi kiva päästä kokeilemaan. Ehkä joskus innostun ostamaan jonkun uuden paletin, vaikka nyt koitankin himmailla niiden kanssa!

      Poista
  4. Toi poskipuna on kaunis! Mähän rakastan sarjan aurinkopuuteria, ihan lemppari. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy hankkia se aurinkopuuteri testiin heti, kun saan edes jonkun nykyisistä loppumaan! :D

      Poista
  5. Kivat suosikit, tuo lemon saippua saletisti kiva! Saa nähdä tuleeko ostettua enää Four Reasonsin alta nuita sävytteitä kun jotenkin mielsin KC Professionalin alla ne vähän laadukkaammiksi. Lisäksi värikartta vaikeammin luettavissa tuon porrastus/haalistuksen takia joka paketissa on. Käynyt kerran aika surkeasti kun ostin tuota "uutta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi jos sulla on vähän huonot kokemukset näistä Four Reasonsin naamiosta :( Mä oon tykännyt tästä uudesta versiosta ihan samalla tavalla kuin silloin niistä KC Professionalinkin! En osaa sanoa onko tuotteita miten paljon muutettu, mutta ainakin tää Silver-versio toimii mulla yhtä hyvin kuin se vanhakin. Toivottavasti ei tuu enää tollasia huteja, jos päätät näitä vielä kokeilla<3

      Poista
  6. Kivoja suosikkeja! Tuo ripsiväri herätti heti kiinnostuksen, ja Physicians Formulan poskipunat on omallakin ostoslistalla. Jos koostumus on lähelläkään bronzeria, ne on takuulla ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden poskipunien koostumus on ihanan pehmeä, mä ainakin tykkään hurjasti! Siitä bronzerista mulla ei oo kokemusta niin en osaa verrata, mutta sen aion kyllä ehdottomasti hankkia itselleni jossain vaiheessa testiin :)

      Poista
  7. Ihania maaliskuun suosikeita! Mun vakio hiustenhoitotuotteisiin kuuluu samainen hiusmaski sävyssä Pearl, onkohan tästä ollut aiemminkin kyllä puhetta. En vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois, mun kampaajani sitä mulle suositteli muutama vuosi sitten ja siitä hetkestä asti oon aina ostanut uuden loppuneen tilalle :D Se on tosiaan ihan todella hoitava ja hyvä sävyttämään - seuraavaksi lähtee kokeiluun sama shampoona, koska viime kampaajakäynnilläni kampaajani kehotti kokeilemaan myös sitä, sillä siinä shampoossa on kuulemma enemmän sitä pigmenttiä mikä sävyttää :)

    Myös TBS:n Lemon sarjaa liputan! Mä en vielä oo ostanut tätä, kun mulla on viime vuoden Zesty Lemonia täys purkki odottelemassa käyttöönottoa (itse asiassa vienkin sen heti kylppäriin, kun oon tän kommentin kirjoittanut :'D mun on pitänyt viedä se jo monta viikkoo, mut aina unohdan) mutta uskoisin ostavani tuota muutenkin. Sitruuna on suihkutuotteissa kyllä ehdottomasti yks parhaimmista, mitä tiedän.
    Myös tän kesän kausituotteet nappas ja kovaa, Cool Daisy on parasta vartalojogurttia mitä tiedän, tulispa sekin kokoaikaiseksi! Mun on varmaan pakko ostaa pari purkkia jemmaan sitä, kun raskauspahoinvointi pilasi mun ikisuosikkini Moringan! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisköhän munkin hankkia sitä Pearlia jossain kohtaa testiin, en oo koskaan meinaan kokeillut sitä! Tosin mä nyt suosin enemmän just tosi viileän vaaleita hiuksia, mitä nää ei kyllä taas tällä hetkellä ole (onneksi pääsen pian kampaajalle). Noita shampoita haluaisin myös testata! Olis kiva kuulla sulta tarkemmin noista tuotteista, jos vaikka innostuisit kirjoittamaan niistä blogin puolelle? :)

      Sitruunatuotteet on niiin ihania<3 Zesty Lemonia löytyy multakin vielä avaamaton suihkugeeli, mutta nyt käyttelen rauhassa pois ensin ton uuden Lemon-sarjan suihkugeelin :) Kaivoin myös mun Zesty Lemon vartalojogurtin esille ja vitsit miten ihanaa sekin on! Mä en oo noita tän kesän uutuuksia vielä päässyt tuoksuttelemaan, ihana kuulla että löysit sieltä uuden suosikin :)

      Poista

Kiitos kommentista!