lauantai 6. maaliskuuta 2021

The Body Shopin pirteät sitruunatuotteet

*Saatu ilmaistuote

Tänään esittelyyn pääsevät The Body Shopin Lemon -tuotesarjan tuotteet! Nämä lanseerattiin jo jokin aika sitten ja mähän olin näistä enemmän kuin innoissani, sillä The Body Shop on yksi suosikkibrändejäni ja ihastuin täysin viime keväänä markkinoille kausisarjan muodossa tulleeseen Zesty Lemoniin. En ole ainut, joka toivoi sitruunaisen sarjan jäävän pysyvästi The Body Shopin valikoimiin, ja nyt toiveisiimme on tosiaan vastattu! The Body Shop on tunnettu ihanista marjaisista ja hedelmäisistä tuotesarjoistaan, joista iso osa on tuoksultaan myös melko makeita. Nämä Lemon-tuotteet olivat senkin puoleen erittäin virkistävä ja pirteä vaihtoehto, vaikka esimerkiksi makea Mango-sarjahan on ihan mun suosikkini TBS:ltä. Mitä kaikkia tuotteita uuteen Lemon-sarjaan sitten kuuluu?

The Body Shop Lemon -tuotesarja sisältää kuusi tuotetta, joista sain itselleni testiin viisi kappaletta. Sarjasta löytyy kasvoputsari, hiussuihke, käsidesi, käsisaippua, hiuksille ja vartalolle tarkoitettu pesugeeli sekä käsille ja vartalolle tarkoitettu voide. Sain näistä testiin kaikki muut paitsi käsi-/vartalovoiteen, jonka todennäköisesti käyn vielä jossain vaiheessa nappaamassa itselleni ihan kaupasta mukaan! Tuoksunsa tuotteet saavat sitruunan eteerisestä öljystä, eli tuoksu on todellakin ihanan raikas ja puhdas sitruuna. Sitruuna jakaa varmasti tuoksuna mielipiteitä enkä itsekään ennen viime kevättä tiennyt pitäväni siitä näin paljon kosmetiikassa. Sitruuna tuo itselleni mieleen kevään ja kesään raikkauden, sen tuoksu on ihanan kirpeä ja samaan aikaan se myös piristää ihanasti päivää. Seuraavaksi esittelen teille vielä hieman tarkemmin jokaisen sarjan tuotteen:

Aloitetaan tällä The Body Shop Lemon Purifying Hair & Body Washilla*, joka tulee huimassa 400 ml kokoisessa pullossa. Tämä monitoimituote on tarkoitettu sekä hiusten että vartalon pesuun, eli tässä on hyvin pitkälti sama ajatusmaailma kuin monissa miehille suunnatuissa 2in1-tuotteissa. Tuote lupaa pestä ihon ja hiukset tehokkaasti puhtaiksi jättäen jälkeensä raikkaan sitruunan tuoksun. Mä olen aiemminkin sanonut, etten niin välitä tällaisista "monitoimituotteista", sillä kohdennan yleensä tuotteen tietylle alueelle eli tässäkin tapauksessa joko shampooksi tai suihkugeeliksi. Tämä tuote päätyi multa lopulta suihkugeelikäyttöön, vaikka hiustenpesussakin tätä testasin ja tuote toimi siinä yllättävän hyvin. Jonkin verran tämä kuivatti omia hiuksiani, mutta hyvällä hoitoaineella se kuivuus saatiin nopeasti taltutettua. Pesuteho oli kuitenkin hyvä ja yksi vaahdotuskerta riitti hyvin omille hiuksilleni. Ihastuin tähän kuitenkin selkeästi enemmän suihkugeelinä ja sellaisena aion tämän käyttää pois. 400 ml pullosta riittää iloa vielä pitkälle kesään asti!
Hinta: noin 12,90 €/400 ml.

The Body Shop Lemon Caring & Purifying Hair Mist* puolestaan on alkoholipohjainen hiussuihke, jonka on tarkoitus jättää hiukset puhtaan ja raikkaan tuntuisiksi. Tuotetta on tarkoitus suihkia hiuksiin pitkin päivää ja käydä hiukset kevyesti sen jälkeen läpi esimerkiksi kamman tai sormien kanssa. Suihkeesta mulle on päällimmäisenä jäänyt mieleen se ihana raikas sitruksinen tuoksu, jonka se hiuksiin jättää. Tuoksu ei ole tunkkainen tai liian pistävä, mutta sen haistaa vielä pitkän ajan kuluttua, jos hiuksia varta vasten lähtee haistelemaan. Mitään pään ympärille leijailevaa pilveä tästä ei kuitenkaan missään nimessä jää. Vaikka INCI-lista kärjessä komeileekin heti ensimmäisenä alkoholi, en kuitenkaan ole kokenut tätä kuivattaksi, mistä iso plussa. Ei tämä hiuksia toki myöskään kosteuta ja suosin itse hiuksissani kuitenkin enemmän kosteuttavia ja hoitavia suihkeita, eli en välttämättä ole tämän tuotteen parasta kohderyhmää. Silloin tällöin tätä on ollut kuitenkin kiva suihkia ihan kuiviin hiuksiin sen sitruunaisen tuoksun takia, mutta mitään muuta hyötyä en ole tästä kokenut saavani.
Hinta: noin 12,90 €/100 ml.

Seuraavaksi esittelyyn pääsee tuote, joka on näistä ollut mulla tähän mennessä selkeästi eniten käytössä! The Body Shop Purifying Hand Wash* on kaikessa yksinkertaisuudessaan sitruunalta tuoksuva nestemäinen käsisaippua. Saippua sisältää ihoa kosteuttavaa glyseriiniä ja varsinkin nyt korona-aikana käsienpesun tärkeyden korostuessa onkin hyvä, että käsisaippuoihin lisätään myös niistä kosteuttavia ainesosia. Tämä nestesaippua on koostumukseltaan mukana geelimäistä eli ei siis aivan täysin juoksevaa. Sitruunan tuoksu on erittäin piristävä ja meiltä loppuikin juuri parahiksi edellinen käsisaippua juuri, kun sain nämä tuotteet itselleni testiin. Saippua pääsi siis heti kunnolla testiin eikä mulla ole tästä mitään huonoa sanottavaa. Tuoksu on huumaavan hyvä ja ihanan raikas eikä saippua ole kuivattanut käsien ihoa. Hyvä tuote!
Hinta: noin 8,90 €/250 ml.

Sarja sisältää myös yhden tuotteen kasvoille ja se on kuvassa näkyvä The Body Shop Purifying Face Wash*. Tämä geelipuhdistusaine lupaa poistaa kasvoilta meikit ja muut epäpuhtaudet tehokkaasti, mutta kuitenkin hellävaraisesti. Tuotekuvauksessa myös mainitaan putsarin sisältävän rauhoittavaa aloe veraa, mutta INCI:n perusteella sitä on tässä kyllä hyvin pieni määrä. Olen käyttänyt tätä kaksoispuhdistuksen toisessa vaiheessa nyt muutamia kertoja ja yllätyin siitä, kuinka hyvin ihoni on talvellakin tämän kestänyt. En lähtökohtaisesti ikinä suosi geeliputsareita, ainakaan jatkuvassa käytössä, mutta tämä ei ollut lainkaan hassumpi tuote. Ei tästä suosikkiani varmasti tule ja veikkaisin, että pitemmällä käytöllä tämä saattaisi alkaa myös kuivattaa ihoani. Satunnaisella käytöllä saan tämän kuitenkin varmasti käytettyä pois. Meikinpoistoon en ole tätä itse testannut, mutta yleensä geeliputsarit toimivat siinäkin ihan kiitettävän hyvin. Käytän tätä itse tosiaan kaksoispuhdistuksen toisessa vaiheessa tai meikittömän ihon puhdistamisessa.
Hinta: noin 12,90 €/120 ml.

Viimeisenä vielä hyvinkin ajankohtainen tuote - The Body Shop Moisturising & Clenasing Hand Gel*. Tämä on käsiä puhdistava geelimuodossa oleva käsidesi, joka lupaa samalla myös huolehtia käsien kosteutuksesta. INCI:stä löytyykin glyseriiniä, mikä on itselleni käsideseissä ehdottoman tärkeä ainesosa. Mulle käsidesin käyttö on sairaalassa työskentelyn takia ollut arkipäivää jo useamman vuoden eikä atooppinen ihoni kestäkään ihan kaikkia käsidesejä. Töissäkin meillä on tasan yhden valmistajan käsidesi, joka mulle sopii ja joka ei aiheuta mulle ihottumaa jokapäiväisellä käytöllä. Olen karttanut aika taitavasti kaikkia tällaisia hajustettuja käsidesejä, mutta tätä olen nyt käyttänyt useammankin kerran kotona ollessa. Käsidesi imeytyy nopeasti ja jättää jälkeensä raikkaan sitruunan tuoksun. Jonkin ajan kuluttua käsissä on jäljellä enää hitusen pistävähkö sitruunan tuoksu, joka ei ole enää itselleni valitettavasti niin mieluinen, mutta sitä ei tosiaan haista, jos käsiä ei erikseen lähde nuuhkimaan. Ainakaan toistaiseksi tämä ei ole aiheuttanut mulle mitään iho-oireita, mutta toisaalta en ole tätä jatkuvassa käytössä käyttänytkään - toisin kuin esim. töissä joskus pakosti niitä itselleni sopimattomia käsidesejä. Tämä 100 ml pullo kulkee myös kätevästi mukana laukussa ja luulenkin, että siirrän tämän suosiolla nimenomaan laukkuuni, sillä kotioloissa käsidesiä ei pahemmin tule käytettyä. Tuote on myynnissä myös suuremmassa 250 ml koossa.
Hinta: noin 5,90 €/100 ml.

The Body Shopilla on tällä hetkellä käynnissä myös alennusmyynnit ja myös nämä Lemon-sarjan tuotteet ovat tällä hetkellä -20% alennuksessa!

Onko The Body Shopin uusi Lemon-sarja tuttu? Entä ovatko sitruksiset tuoksut kosmetiikassa ylipäätään teille mieluisia? :)

12 kommenttia:

  1. Ihanan raikkaita kuvia!

    Hei! Haastan sinut hymy huulille - haasteeseen mukaan! ☀️ Hymy huulille - haasteen idea on kommentoida muiden bloggaajien postauksia tai kehua blogia.

    Toivottavasti otat haasteen vastaan!

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Mä rakastin Zesty Lemon-sarjaa ja on ihanaa, että tää tuli paikkaamaan sen jättämää aukkoa. Pääsen kans testaamaan näitä ja odotan sitä kuin joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä näissä on aika pitkälti hyvinkin samanlainen tuoksu kuin Zesty Lemonissa, eli yksinkertaisen ihana sitruuna<3 Zesty Lemon taisi olla aika monien suosikki enkä ihmettele :) Toivottavasti ihastut näihin tuotteisiin!

      Poista
  3. Täytyypä käydä nuuhkimassa tätä kaupassa :)Sitruksiset tuoksut ovat kyllä erityisen mieluisia kosmetiikassa. Ja en ole kyllä huonoa Body Shopin tuoksua vielä löytänyt. Jotkut miellyttävät enemmän kuin toiset, mutta kaikki on tullut mieluusti käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Body Shopin tuoksuvalikoima on kyllä mullekin ollut aina tosi mieluinen :) Jotkut kausisarjat on olleet sellaisia, etten oo niin välittänyt (esim. luumutuoksut), mutta tää Lemon-sarja on niiin hyvä! Toivottavasti pidät tuoksusta<3

      Poista
  4. Nää kuulostaa kyllä kivoilta ja kävin jopa TBS:n liikkeessä nuuhkimassa. Tuoksu oli ihana, mutta linja vähän tylsä. Olisin toivonut jotain vartalojugurttia tai kasvosuihketta, näistä tuotteista mikään ei ollut must have :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tässä oli aika pitkälti ihan erityyppisiä tuotteita kuin TBS:llä yleensä. Vartalojogurtti olisi kieltämättä sopinut tähän joukkoon, kun sitruuna on niin kesäinen tuoksu ja ne vartalojogurtit toimii tosi hyvin just kesällä :D Mulla on kuitenkin vielä Zesty Lemonin vartalojogurttia jäljellä enkä niin siis osannut tässä uudessa sarjassa ehkä just sen takia sitä kaivata :)

      Poista
  5. Zesty Lemon on varmaan mun kaikkien aikojen suosikkikausisarjani The Body Shopilta ja mua harmitti niin kovasti, kun se poistui. Mutta ihanaa, että sitruuna on tuoksuna tuotu takaisin :) Vielä en ole ehtinyt tätä testaamaan ja varmaan lähinnä sen vuoksi, että tästä puuttuu ne tuotteet, joita eniten haluaisin eli vartalojogurtti, pienikokoinen käsivoide ja vartalonkuorinta. Suihkugeeli ja vartalovoide onneksi valikoimassa ovat ja ne tulen varmaan jossain kohtaa testaamaan :) Sen sijaan esimerkiksi tuo kasvoputsari ja käsidesi eivät mua kiinnosta kiinnosta juuri lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä näissä on aika pitkälti hyvinkin samanalainen tuoksu kuin Zesty Lemonissa, joten uskoisin sun pitävän ainakin tuoksusta! Joo harmillisesti näissä ei ole noita vartalojogurtteja tai kuorintoja :/ Mä olen kuitenkin iloinen jo tosta 400 ml kokoisesta suihkugeelistä/shampoosta, josta riittää nimenomaan suihkugeelinä iloa hyvin pitkäksi aikaa<3 :D

      Poista
  6. On kyllä totta että TBS:llä on nii paljon marjaisia ja makeita tuoksuja! Greipit ja satsuma on kivoja, joten tämä selkeästi hyvä piristys sitrusperheeseen :) Kaikki muut kuullostaa tosi kivoilta paitsi hiussuihke. Sitruuna on hapan ja suihke sisältää alkoholia joka kuivattaa joten tällaista suihketta en itse uskoisi kosteuttavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin mähän unohdin kokonaan ton greippisarjan! Se jos mikä nyt on toki raikas ja pirteä tuoksu, tää tuli sille hyväksi kaveriksi :) Satsumasarjaa oon itse testannut jostain syystä tosi vähän, muistaakseni vain yhden käsivoiteen verran. Mutta täytyy ehdottomasti hankkia siitä jossain vaiheessa se suihkugeeli!

      Poista

Kiitos kommentista!