tiistai 13. huhtikuuta 2021

Edulliset ja tehokkaat vartalonkuorinnat Ziajalta

*Saatu ilmaistuote

Vähänkin pidempään mun blogiani lukeneet ovat varmasti huomanneet, että Ziajan tuotteet ovat kulkeneet mulla matkassa mukana jo useamman vuoden ajan. Tänään esittelen teille hieman tarkemmin kaksi loistavaa vartalonkuorinta-ainetta, jotka ovat molemmat Ziajalta. Ziajan tuotteet ovat kaikki varsin kohtuuhintaisia ja laatuunsa nähden esimerkiksi nämä kaksi ovat mun mielestäni todella edullisia. Hinta-laatusuhde on siis kohdillaan! Ziajan valikoima on myös hyvin laaja ja heiltä löytyykin useita eri tuotesarjoja niin vartalolle, kasvoille kuin hiuksillekin. Ziajaa myy mm. Sokos sekä esimerkiksi Notino, josta olen itsekin joitain kertoja tilannut Ziajaa itselleni. 

Mä rakastan erilaisia kuorinta-aineita, oli kyseessä sitten vartalolle, kasvoille tai vaikkapa huulille tarkoitettu tuote. Nykyään kuorin vartaloni ihon noin kerran viikossa ja olen kokenut välin itselleni aika sopivaksi, sillä ihoa ei pidä kuoria myöskään liikaa. En varmasti ole vaativin mahdollinen henkilö mitä vartalonkuorintoihin tulee, sillä kelpuutan kyllä heikommatkin yksilöt käyttöön, mutta suosikkejani ovat ehdottomasti sokeripohjaiset kuorinnat ja ylipäänsä sellaiset tuotteet, joiden kuorintateho on riittävän hyvä. Tämä Ziajan kaksikko on loistava esimerkki sellaisista kuorinnoista, joista eniten pidän!


Ziaja Cupuacu Crystalline Sugar Scrub on sokerin ja saksanpähkinän kuoriuutteen avulla ihoa tehokkaasti kuoriva tuote. Sokerikuorinnat ovat aina hurjan tehokkaita ja itselleni tosiaan yleensä niitä kaikkein mieluisimpia, ja tässäkin kuorintateho on enemmän kuin kohdillaan. Kuorinnan sokerimassa tekee siitä rouheaa ja tehokasta, mutta kuitenkin iholla hellävaraisen tuntuista. Kuorinta-aine sisältää myös mm. cupuacua, sheavoita ja erilaisia öljyjä, jotka auttavat kosteuttamaan ihoa. Kuorinta jättääkin iholle hieman öljyisen tunteen, joka ei kuitenkaan tahraa pyyhettä tai myöhemmin vaatteita. Tiedän että kuorinnan jälkeen suositellaan käytettäväksi myös vartalovoidetta, mutta tämä aine itsessään jättää iholle jo niin pehmeän ja kosteutetun tunteen, että myönnän monesti itse skippaavani vartalovoiteen kokoaan, kun olen kuorinut ihoni tämän kanssa. 

Parasta tässä kuorinnassa on tehon lisäksi ehdottomasti tuoksu! Ziajan Cupaucu -sarjan tuotteet tuoksuvat ihan toffeekarkille, joka pääsee edukseen nimenomaan tässä kuorinta-aineessa. Muistaakseni tuoksu ei ollut omaan nenääni ihan yhtä herkullinen sarjan suihkugeelissä, mutta tätä kuorintaa voisin ostaa itselleni pelkästään tuoksun takia. Onneksi hyvän tuoksun lisäksi tuote itsessään on myös hurjan toimivaa ja tehokasta eikä mulla ole tästä mitään huonoa sanottavaa. Hinta on varsin kohtuullinen ja tuotetta hyvin saatavilla esimerkiksi Sokoksella. Cupuacu -sarjaan kuuluu tosiaan myös suihkugeeli sekä itseruskettava voide, itseruskettava lappunen kasvoille ja suihkussa käytettävä vartalovoide.
Hinta: noin 8,00 €/200 ml (Sokos).

Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango Glycerine Body Scrub With Macrogranules* taas on toinen Ziajan uutuussarjan vartalonkuorinnoista. Mango-sarjaan kuuluu siis toinenkin, tuubissa oleva kuorinta-aine, joka on myöskin erittäin hyvä, mutta itse olen pitänyt hieman enemmän tästä kuvassa näkyvästä kuorinnasta. Tässä kuorintateho perustuu selluloosaan sekä piistä tehtyihin isokokoisiin rakeisiin, ja kuorinta onkin hieman sokerikuorintoja hellemmän tuntuinen, mutta silti hyvin tehokas. Kuorivia partikkeleja on aineessa on hyvin runsaasti ja tällä saa koko vartalon kuorittua hetkessä. Glyseriini tunnetaan sen ihoa kosteuttavista ominaisuuksista ja sen lisäksi kuorintaan on lisätty mikroverenkiertoa aktivoivaa kofeiinia.

Nämä Ziajan uutuudet ovat nimensä mukaisestikin mangolta tuoksuvia ja näiden kanssa pitäisi päästä kotioloissa kunnon spatunnelmiin. Mango on tuoksuna ehdottomasti yksi mun suosikkejani kosmetiikassa ja tällä saakin kylpyhuoneeseen aivan ihanan eksoottisen ja hedelmäisen mangon tuoksun. En oikein edes osaa sanoa kummasta näistä kahdesta kuorinnasta pidän enemmän, sillä molemmat ovat loistavia ja vaikka tuoksut ovatkin hyvin erilaisia, molemmat ovat mulle mieluisia. Tämä mangokuorinta ei jätä iholle ihan yhtä kosteutettua tunnetta kuin Cupuacu-sarjan kuorinta, mutta tämäkään ei missään nimessä tee iholle kuivaa tai nahkeaa pintaa. Glyseriinin tehon selkeästi siis huomaa! Molempia kuorintoja voin lämpimästi suositella, samoin kuin sitä toista tuubissa olevaa mangokuorintaa, joka on tosiaan hieman tätä kevyempi ja pienempirakeisempi.
Hinta: noin 10,00 €/300 ml (Sokos).

Onko teillä kokemusta Ziajan vartalonkuorinnoista? Entä mikä kuorinta-aine on suosikkinne? :)

6 kommenttia:

  1. Tuota cupuacua tuskin mikään voittaa, mangon tuoksuista en ostaisi, en pidä mangoista maultakaan :) Kyllä se Ritualsin sakura kuorinta oli myös hyvä ja jätti hieman sellaista vahan tuntua ihoon, mutta ei kuitenkaan niinkuin tuossa Cupuacussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mango on kyllä sekä makuna että tuoksuna varmasti paljon mielipiteitä jakava. Mä taas pidän sekä sen tuoksusta että mausta :D Cupuacu kuorinta on ihan superhyvää ja se Ritualsinkin oli tosi jees, muttei tän veroinen :)

      Poista
  2. Nämä kuulostavat molemmat tosi hyviltä :) Tuo Cupuacu -kuorinta on ollut pitkään mun ostoslistalla, mutten ole vieläkään raaskinut hankkia sitä, kun mulla on laatikoissa odottamassa vielä muutama kuorintatuote. Jonain päivänä vielä testaan sen ja mahdollisesti tuon mangonkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuulostaa tutulta toi, että joku tuote pyörii ostoslistalla ties miten kauan :D Mullakin saattaa ehkä muutama vastaava tuote olla.. Kuorinnat kuluu aika hitaasti ainakin mulla ja jos niitä sattuu vielä tulemaan jostain kauneusbokseista tai muista niin uusia ei kovin usein tarvitse lähteä hankkimaan!

      Poista
  3. Siis tämä setti on ihana! Mullakin on nämä testissa ja pitääkin kirjoitella ihan lähipäivinä itsekin. Tykkään kyllä tuosta mangon tuoksusta. Onneksi Ziajakin teki tän kun niillä nuo hinnat on maltillisen kohtuullisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ziajan tuotteissa on ihan loistava hinta-laatusuhde<3 Just nää kuorinnat on molemmat hyviä esimerkkejä siitä, ettei toimivasta tuotteesta välttämättä tarvitse maksaa itseään kipeäksi!

      Poista

Kiitos kommentista!