sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Vertailussa neljä loistavaa primeria

*Saatu ilmaistuote

Tänään puhutaan meikinpohjustusvoiteista eli primereista, ja vertailen teille tällä hetkellä käytössä olevista primereistani neljää suosikkiani! Primerista on tullut itselleni todella tärkeä osa meikkiä, sillä hyvä primer paitsi pidentää meikin kestoa ja saan sen näyttämään kauniimmalta, tekee myös paljon muuta. Primer voi heleyttää ihoa, blurrata ihohuokosia, tasoittaa ihon sävyä, kosteuttaa, tehdä siitä mattaisen tai oikeastaan mitä tahansa. Tokikaan yksi primer ei yleensä voi tehdä tätä kaikkea, mutta sen takia primereista löytyykin valinnanvaraa ja tässäkin postauksessa esittelen hieman erityylisiä primereita. Mulla on avattuna ja käytössä näiden lisäksi myös pari-kolme muuta primeria, mutta nämä neljä ovat tällä hetkellä mun suosikkejani ja ehdottomasti eniten käytössä!

Jane Iredale Smooth Affair Facial Primer & Brightener for Oily Skin on erityisesti rasvoittuvalle iholle suunniteltu primer. Primer lupaa jättää kasvoille mattaisen lopputuloksen häivyttäen samalla ihohuokosia ja pieniä juonteita sekä tasoittaen ihon sävyä. Samalla primer myös ehkäisee ihon kiiltelyä ja pidentää meikin kestoa. Tästä on myynnissä myös toinen versio, jonka tulisi ilmeisesti sopia paremmin kuivan ihon tarpeisiin, mutta itse olen käyttänyt vain tätä ja primer on toiminut loistavasti omalla kuivalla ihollani. Tämä oli pelastukseni viime kesän hellekeleillä, kun jouduin silloin tällöin työskentelemään ulkona maskit ja visiirit päällä koronanäytteitä ottaen. Primer piti lupauksensa ja meikki pysyi käytännössä lähes virheettömänä kasvoilla koko pitkän päivän ajan, enkä ole pysyvyyden suhteen koskaan käyttänyt yhtä hyvää primeria kuin tämä. Pieni määrä riittää ja koostumus tällä on kevyen voidemaista. Tämä on ehdottomasti mun suosikkiprimerini ja täysin hintansa arvoinen. 
Hinta. noin 49,00 € / Jane Iredale.

Beausta Pink Tone-Up Cream* on periaatteessa sävyvoide/kasvovoide, jota on tarkoitus käyttää primerin tavoin toisen kasvovoiteen päällä. Tämän tärkein tehtävä on kirkastaa ja heleyttää ihoa samalla tasoittaen sen sävyä. Primer lupaa myös pidentää meikin kestoa ja se sisältää niasiiniamidia, joka tunnetaan mm. sen ihonsävyä tasoittavasta vaikutuksesta. Beaustan tuotteet on pakattu pussukoihin, jotka vievät todella vähän tilaa, mutta ovat kuitenkin hurjan helppokäyttöisiä. Pussukka ei siis ole kertakäyttöinen vaan tavaraa riittää todella pitkäksi aikaa. Tämä primer on valintani, kun haluan kasvoilleni heleän ja kuulaan pohjan. Primer toimii siinä loistavasti ja jättää kasvoille miellyttävän pinnan, jonka päälle meikkivoide tarttuu helposti ja vaivattomasti. Nykyään kun pidän enemmän ja enemmän myös ei-matasta meikkipohjasta, on tämä primer ollut ehdottomasti vastaus mun tarpeisiini, sillä tämän kanssa saa kauniin hehkun kasvoille, joka ei kuitenkaan missään tapauksessa ole liian överi. Iso suositus tälle, jos haluat edullisen, mutta toimivan heleyttävän primerin! Tuotteen pakkaus on hieman uudistunut ulkonäöltään, mutta tuote itsessään on kuitenkin edelleen sama.
Hinta: noin 5,00 € / Bearel.

Benefit the POREfessional Face Primer on ihohuokosia ja pieniä juonteita häivyttävä, ihoa silottava ja sen kiiltelyä vähentävä primer. Primer ei sisällä lainkaan öljyä, joten se sopii hyvin rasvoittuvammallekin iholle ja itse asiassa tästähän on myös olemassa vähän kosteuttavampi versio, joka taas on varmasti hyvä kuivan ihon tarpeisiin. Mä olin halunnut testata tätä Benefitin supersuosittua primeria todella pitkään ja lopulta noin vuosi sitten sain tämän Boxycharmista itselleni! Primer on aivan loistava ja se todella tasoittaa ihon sävyä ja blurraa huokosia piiloon. Tuotteen koostumus on paksun moussemaista ja se jättää kasvoille sileän pinnan, kiitos primerin sisältämän silikonin, ja meikki levittyy sen päälle kauniisti. Tämä on näistä neljästä ehdottomasti herkin lähtemään rullaamaan meikkivoiteen alta pois, mikäli primeria ennen lisätyt ihonhoitotuotteet eivät sopi yhteen sen kanssa. Aika harvoin näin itselläni kuitenkaan tapahtuu, mutta muutaman kerran olen tämän kokenut. Olen siitä huolimatta täysin ihastunut tähän primeriin ja todella onnellinen, että pääsin tätä testaamaan!
Hinta: noin 36,00 € / Kicks.

Too Faced Primed & Peachy Cooling Matte Skin Perfecting Primer on ihoa silottava ja sen sävyä tasoittava primer. Tuote lupaa jättää iholle mattapinnan sekä blurrata ihohuokosia piiloon, missä se onnistuukin varsin hyvin. Tämän koostumus on paksua ja moussemaista, mutta primer levittyy iholle helposti ja pienellä määrällä pääsee jo pitkälle. Väriltään primer on oranssihtavaa ja kieltämättä se tasoittaa ihon omaa sävyä yllättävänkin hyvin! Mattapohjan ystäville tämä on aivan loistava tuote ja meikki myös pysyy paikoillaan pitkään. Tässä on hyvinkin paljon samoja ominaisuuksia kuin Benefitin primerissa ja näistä kahdesta kallistun ehkä hitusen enemmän Benefitin puoleen, vaikka tämäkin on ihan superhyvä. Primer on pakattu pumppupulloon, joka annostelee tuotetta kerralla mielestäni juuri sopivan määrän. Hyvä tuote!
Hinta: noin 32,00 €/ Lookfantastic.

Kaikki esittelemäni neljä primeria ovat todella hyviä, mutta jos mun pitäisi valita näistä vain yksi, ottaisin Jane Iredalen primerin. Benefit tulee hyvänä kakkosena ja Beaustan primer taas on sen verran erityylinen, että sillekin on ehdottomasti paikka mun suosikkiprimerien joukossa. Mulla odottelee tällä hetkellä testaamista useampikin kiinnostava primer, mutta koitan ensin saada käytettyä pois näitä vanhoja. Niistä lisää siis ehkä joskus myöhemmin!

Onko teillä yhtä tiettyä tai vaikkapa useampaakin suosikkiprimeria? :)

10 kommenttia:

  1. Toi Jane Iredale on niin jännä, vaikka se on rasvoittuvalle iholle, se sopii kyllä kaikille. Ei ole tuntunut mun iholla koskaan mitenkään kuivattavalta tms. Ihan paras! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei munkaan, sen takia toi onkin niin huippu! Monet just rasvoittuvalle iholle suunnatut tuotteet kun saattaa oikeesti kuivattaa ihoa aika voimakaastikin, mutta tää ei<3

      Poista
  2. Minulla on vielä suosikkiprimeri hakusessa. Tuo Jane Iredalen pohjustaja vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta aika reippaasti mun budjetin ulkopuolella.
    Mulla on tällä hetkellä käytössä tuo Too Facedin pohjustaja, josta en kyllä tykkää ollenkaan. Se alkaa tosi helposti murentua ja rullaantua meikkivoidetta levitettäessä ja paikoittain meikkivoide jotenkin hassusti tarttuu siihen ja näyttää kököltä. Ehkä se johtuu siitä, että levitän meikkivoiteen yleensä siveltimellä. Tänään kokeilin meikkisientä ja lopputulos oli paljon parempi. En silti pidä tuotteen pakkauksesta, koska mulla pumppu lakkasi toimimasta jossain puolessa välissä, koska tuote on sen verran paksua, että se tarttuu putelin seinämiin kiinni eikä mitään meinaa saada ulos. Ei ole hintansa väärti. Tosin tiiän, että moni tykkää kyseisestä pohjustajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ostin tota Jane Iredalen primeria Oriolashopin aleista, eli kannattaa pitää silmällä sitä! Jane Iredale on siellä aina silloin tällöin alennuksessa enkä maksanut itse tosta primerista siis muutamaa euroa enempää :)

      Oon muuten ton TF:n primerin kanssa huomannut saman, että jotkut meikkivoiteet, esim. ton saman sarjan meikkivoide, ei toimi siveltimellä levitettynä jos alla on toi primer! Pääsääntöisesti mulla ei kuitenkaan oo ton kanssa mitään ongelmia, tosi harmi että sulla toi tuottaa noin paljon harmia :/ Auts, en ollenkaan tajunnut ajatella miten toi toimii siinä vaiheessa, kun tuote alkaa loppua! Täytyy katsoa muuttuuko munkin mielipiteeni jossain vaiheessa, jos pumppu ei enää pelitä kuten nyt.

      Poista
  3. Kyllä mun suosikki on se smasxhboxin silikoni primeri, tuosta benefitin versiosta varmasti voisin myös pitää siis tämän perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana<3 Täytyy taas joskus hankkia sitä lisää, mutta nyt koitan käyttää näitä muita ensin pois :D

      Poista
  4. Mulla on kokemusta ainoastaan tuosta Iredalesta, se sopii kyllä kaikille ihotyypeille eikä ole todellakaan mitenkään kuivattava tai iholla kinnaava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan ole, se on ihan loistava tuote myös kuivemmalle iholle<3 :)

      Poista
  5. Tuo Jane Iredalen primer kuulostaa todella hyvältä <3 Näistä postauksen tuotteista olen itse testannut vain Beaustan ja Benefitin tuotteita ja molemmat ovat kyllä hyviä :) Samaa olen Benefitin kanssa kuitenkin huomannut, että alla olevat ihonhoitotuotteet täytyy valita tarkasti tai se rullautuu/murustuu, jos ei sovikaan yhteen.

    Mulla on useampiakin suosikkiprimereita, mutta Illasmasquan Hydra Veil on varmaan kuitenkin se ykkönen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mua vähän harmittaa ton Benefitin kanssa just se, ettei se ihan kaikkien tuotteiden kanssa sovi yhteen, mutta onneksi yleensä ei kuitenkaan oo mitään ongelmia! Illamasquan Hydra Veil on ihana<3 Mulla odottelee sitä täysikokoinen purnukka laatikossa, josko vaikka seuraavaksi nappaisin sen taas käyttöön :D

      Poista

Kiitos kommentista!