keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Kosmetiikkasuosikit | Huhtikuu 2021

*Saatu ilmaistuote

Perjantaina on huhtikuun viimeinen päivä ja samalla päästään myös juhlistamaan vappua! Vappujuhlat ovat valitettavasti tänäkin vuonna vähän erilaiset kuin mihin on totuttu, mutta toivottavasti ensi vuonna maailman tilanne olisi normalisoitunut eikä tarvitsisi miettiä koronaa vappua juhlittaessa. Nyt päästään kuitenkin katsomaan huhtikuun kosmetiikkasuosikit, joiden joukkoon mahtui tällä kertaa meikkejä, ihonhoitoa sekä vartalonhoitoa!

Aloitetaan tällä Ace Beauten Scarlet Dusk Eyeshadow Palettella, joka on ollut ihan mun luottopalettini viimeisen kuukauden ajan. Tässä on aivan ihanat sävyt juuri kevätmeikkeihin, kun paletista löytyy niin persikkaa, oranssia, pinkkiä ja luumua. Tässä on mielestäni todella hyvässä suhteessa tummaa ja vaaleaa. Paletista löytyy hyvät häivytyssävyt ja shimmersävyt ovat väriltään aivan täydellisiä, sillä juuri vaaleita shimmersävyjä käytän itse eniten. Luomivärien laatu on myös oikein hyvä, ei paras mahdollinen, mutta varsin riittävä itselleni. Primerin luomivärit mielestäni tarvitsevat alleen, jotta niiden pigmenttisyys saadaan parhaiten esille, mutta primeria käytän toki luomilla lähes aina muutenkin. Paletin peilin olen saanut jossain vaiheessa rikkoutumaan, mutta se ei onneksi haittaa käyttöä!

The Body Shopin Coconut Body Butter on ollut mulla maaliskuusta asti käytössä jalkavoiteena ja nyt se ansaitsee ehdottomasti paikkansa suosikeissa. Olen joskus aiemminkin käyttänyt näitä TBS:n paksumpia vartalovoita jaloille, mutta oikeastaan vasta nyt olen tajunnut kuinka hyvin nämä omilla jaloillani toimivat! Kosteutustehot ovat huomattavasti paremmat kuin monilla oikeasti jalkavoiteiksi tarkoitetuilla voiteilla ja tämä jättää jalat ihanan pehmeiksi. Parasta tässä on kuitenkin kookoksen tuoksu, joka on mulle kosmetiikassa todella mieluinen. Rasvaan jalkani aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja onkin ollut ihana, kun makuuhuoneeseen on jäänyt pieni kookoksen tuoksu leijailemaan nukkumaanmennessä.

Ihonhoidon osalta yksi mun ehdottomista suosikeista on tällä hetkellä Awaken Glow Pill Super Serum. Olen käyttänyt tätä nyt jonkin aikaa lähes joka aamu ja seerumin tulisi siis kosteuttaa ihoa sekä mm. vähentää ihon pieniä juoneita. Inci-listassa heti toisena onkin niasiiniamidi, joka tunnetaan sen ihoa tasoittavista ja kirkastavista vaikutuksista. Seerumi imeytyy nopeasti ja on koostumukseltaan melko ohutta, joten tämä on sopinut itselleni täydellisesti päivävoiteen alle ennen meikkiä. Kertaakaan tämä ei ole lähtenyt rullaamaan tai murustumana kasvoilta pois ja kuten kuvasta näkee, olen saanut melkein puoli pulloa jo käytettyä verrattain lyhyessä ajassa. Tämä tuli mulle muistaakseni Ipsy Plussan mukana ja esimerkiksi Tarten sivuilta pystyy tätä tilaamaan. 

Sain heti tämän kuun alussa yhden kulmageelini loppumaan, jolloin sain napattua vakikäyttöön tämän alkuvuodesta saamani Laveran Eyebrow Stylin Gelin* sävyssä Hazel Blonde. Tämä sävytetty kulmageeli on omaan käyttööni suorastaan täydellinen, sillä tästä tarttuu mukavasti väriä kulmiin ja sävy on itselleni juuri sopiva. Pidän myös siitä, ettei tämä tee kulmista korppuisia ja väriä tulee kerralla myös juuri sopiva määrä. Omistan tästä myös värittömän version, joka on niin ikään erittäin hyvä, mutta tämä vaaleanruskea sävytetty versio on itselleni ehdottomasti mieluisampi. Laveran meikit ovat muutenkin yllättäneet mut erittäin positiivisesti ja tätä kulmageeliäkin oli kehuttu hurjasti ja yhdyn itse kyllä täysin niihin kehuihin.

Viimeisenä vielä Ziaja Baltic Home Spa Fit Mango Glycerine Body Scrub With Macrogranules*, joka on ehdottomasti myös ansainnut paikkansa suosikeissa. Tämä ihanalta mangolta tuoksuva vartalonkuorinta-aine on todella tehokas, mutta iholla kuitenkin hellävaraisen tuntuinen. Kuorivia partikkeleja on tässä todella runsaasti, mutta ne eivät tunnu iholla turhan rouheilta tai teräviltä. Samaan sarjaan kuuluu myös toinen, tuubissa oleva kuorinta, joka sekin on oikein hyvä, muttei aivan tämän veroinen. Olen täysin ihastunut tähän Ziajan uuteen mangolta tuoksuvaan sarjaan, mutta tämä kuorinta-aine on kaikista tuotteista ehdottomasti suosikkini. Iso suositus tälle!

Onko suosikeissani teille tuttuja tuotteita? :)

10 kommenttia:

  1. Oi miten kivoja tuotteita taas! :) Mä olen meikkaillut viime aikoina niin vähän, etten ole vieläkään saanut avattua tuota Laveran kulmageeliä testiin :D Mutta hyvältä se kyllä kuulostaa! The Body Shopin kookossarjaa en ole tainnut koskaan edes testata, joten täytyykin laittaa tuo muistiin. Mä inhosin joskus kookoksen tuoksua todella paljon, mutta nykyään se kuuluu ihan suosikkeihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät tosta Laveran kulmageelistä, mä ihastuin siihen ihan täysin<3 Tiedätkö mulla oli joskus kookoksen kanssa ihan sama! En pitänyt sen tuoksusta, mausta nyt puhumattakaan, mutta nykyään rakastan sitä :D Niin se mieli vaan muuttuu :)

      Poista
  2. The Body Shopin vartalovoit on ihan ykkösiä! Olen valehtelematta käyttänyt niitä viitisentoista purkkia vuosien saatossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä hyviä, kun kaipaa tuhteja vartalovoiteita<3 Ja plussaa tosi suuresta tuoksuvalikoimasta :D

      Poista
  3. TBS voiteille peukku minultakin, käytän itse nukkumaan mennessä kädivoiteena. Ihanat tuoksut, hybät tehot ja imeytyy hyvin paksuuteensa nähden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei täytyykin testata tota myös käsivoiteena! Ei tullut mieleenkään, joten iso kiitos vinkistä<3 :D

      Poista
  4. Laveran kulmageeli taitaa olla ainoa tuttu näistä. Käyttänyt itse sitä läpinäkyvää, kun en välitä näistä värillisistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin käytin jossain vaiheessa lähes pelkästään värittömiä, sitten mulla taisikin jäädä kulmageelit pitkäksi aikaa kokonaan käyttämättä. Nyt mennään taas enemmän noiden värillisten kanssa :)

      Poista
  5. Kivat suosikit! En tajunnut itse käyttää paksuja TBS:n vartalovoita jalkoihin, siinähän se voisikin olla hyvä, kun ainakin iholle se teki suorastaan semmoisen emulsiosuojan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla noita jaloille! Tosin suosittelen nimenomaan rasvaamaan jalat sitten just ennen nukkumaanmenoa, ettei lattialle jää jaloista mitään inhottavia rasvaläikkiä :'D

      Poista

Kiitos kommentista!