keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Lip Monthly - Kesäkuu 2018


Kesäkuun Lip Monthly kilahti postiluukustani heti heinäkuun alussa ja vihdoin ja viimein sain myös julkaistua tämän postauksen! Oon monet kerrat valitellut sitä, kuinka mulla on ollut pienempiä tai suurempia ongelmia ja murheita tän tilauksen kanssa, mutta nyt viimeisten kuukausien aikana kaikki ongelmat ovat poistuneet eikä mulla ole juuri tällä hetkellä mitään negatiivista sanottava Lip Monthlysta. Kesäkuun pussukka oli kesäisen värinen ja innolla lähdin tutkimaan sen sisältöä!


Pussukka sisälsi tällä kertaa kolme huulimeikkituotetta sekä paketillisen puuteripapereita. Ihan mielettömän kivan oloinen sisältö heti ensisilmäyksellä! Kaikki neljä tuotetta herättivät välittömästi kiinnostukseni ja nyt olen myös saanut jokaisen näistä testattua eikä kyllä tarvinnut pettyä näistä yhteenkään. Tämä on juuri se fiilis, minkä toivon näistä pussukoista itselleni jäävän. Ne aiemmat pettymykset ovat nyt selkeästi jääneet taakse ja nykyään olen vain todella iloinen jokaisesta saamastani Lip Monthlysta. Toki tilanne saattaa muuttua milloin tahansa, mutta nyt aion nauttia tästä nykytilanteesta :)


Aloitetaan näillä Sormen Natural Green Tea Blotting Papereilla, joita tuli 100 kappaleen paketti. Mun täytyy ihan ensinnäkin tunnustaa, etten ole koskaan aiemmin omistanut minkään brändin puuteripapereita, vaikka näitä toki on tullut (netti)kaupoissa katseltua useampaankin otteeseen. Ideana puuteripapereilla on siis yksinkertaisesti se, että paperilla saa kasvojen kiillon näppärästi kuriin painelemalla paperia kevyesti kasvojen ihoa vasten. Mä olen aiemmin käyttänyt samaan tarkoitukseen ihan vaan kivipuuteria, mutta liika puuterin käyttö saattaa saada kasvot näyttämään vähän turhan pakkelisilta, joten innolla lähdin kokeilemaan kuinka puuteripaperi käytännössä toimii. Ja hyvinhän se toimi! Kiilto häivisi kasvoilta, mutta en huomannut paperin juurikaan vaikuttavan meikkipohjaan muuten mitenkään negatiivisesti. Paketti päätyy ihan takuulla laukkuuni ja aion tarttua näihin myös jatkossa. Puuterista en aio kokonaan luopua ja sekin tulee vielä mukana kulkemaan, mutta pari käyttökertaa ehti kyllä jo vakuuttaa mut myös puuteripaperien tehokkuudesta.
Hinta: noin $7,50.


Hikari Cosmeticsilta tuli Lip Gloss sävyssä Castle. Castle on todella kaunis toffeinen vaaleanruskea sävy. Mä rakastan erilaisia ruskeansävyisiä huulimeikkejä ja oli ihan mahtavaa saada kokoelmiin myös vähän vaaleamman ruskea huulikiilto! Kiilto tuntuu huulilla miellyttävältä, ei lainkaan tahmealta, mutta pysyvyys tällä on samaa luokkaa useimpien huulikiiltojen kanssa eli ei kovin hyvä. Itse en tosin oletakaan huulikiiltojen pysyvän huulilla koko päivää ja tätäkin on helppo lisätä huulille päivän aikana. Oon nyt pari kertaa tätä huulikiiltoa käyttänyt ja tästä taisikin tulla heti yksi suosikeistani. Sävy on mukavan vaalea ja sopii monenlaisen meikin kanssa, mistä iso plussa.
Hinta: noin $13,00.


Seuraavaksi esittelyyn pääsee tämä Pure & Glam Cosmeticsin Waterproof Lipliner Pencil ihanassa sävyssä Peek-A-Boo Pink. Siis mä en tahdo vieläkään uskoa, että tämä huultenrajauskynä oikeasti on niin hyvä kuin se on. Ensinnäkin sävy on aivan upea fuksia/pinkki, mutta parasta tässä on ehdottomasti koostumus. Kynä on superkermainen ja sillä saa rajattua huulet ihan muutamassa sekunnissa. Eikä muuten välttämättä tarvitse edes huulipunaa tai -kiiltoa enää päälle, jos huulet värittää tällä kynällä kauttaaltaan! Väri tarttuu huuliin uskomattoman helposti, mutta myös pysyy todella hyvin paikoillaan. Mikään ei ole niin inhottavaa kuin yrittää kovalla huultenrajauskynällä rajata huulia. Se sattuu, se vie tuhottoman paljon aikaa eikä lopputulos yleensä ole kovinkaan kaunis. Tässä Pure & Glamin kynässä ei ole vielä toistaiseksi ilmennyt mitään sellaista, mistä voisin tuotetta moittia. Se on mun makuuni kaikin puolin täydellinen.
Hinta: noin $15,00.


Ja viimeisenä esittelyyn pääsee jotain aivan uutta, nimittäin Lip Monthly Lipstick, jonka sain sävyssä 02. Lip Monthly on siis lanseerannut oman huulipunan ja oli kyllä ihan supermielenkiintoista päästä testaamaan tämä. Huulipuna on sävyltään oranssihtavan ruskea ja ehdottomasti enemmän syys- kuin kesäsävy. Koostumus punalla on todella kermainen, mutta se pysyy silti huulilla yllättävän pitkään. Huulituntuma on oikein miellyttävä eikä mulla yhden käyttökerran jälkeen ole moitittavaa tästä. Sävy ei tosiaan ole ihan sitä, mitä yleensä kesällä suosin, mutta syksyn tullessa tämä pääsee varmasti usein käyttöön. Muuten huulipuna oli oikein positiivinen yllätys. Tästä oli mun käsittääkseni liikkeellä useampia eri sävyjä, mutta toistaiseksi olen bongannut vain yhden nudesävyn tämän lisäksi.
Hinta: noin $16,00.


Tässä vielä swatchit kaikista huulimeikkituotteista. Ensimmäisenä Hikarin huulikiilto, sitten Pure & Glamin huultenrajauskynä ja viimeisenä Lip Monthlyn oma huulipuna. Tällä kertaa pussukan kokonaisarvo oli noin $52,00 mikä on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi toukokuussa. Summa ei kuitenkaan kerro kaikkea, sillä tämän pussukan jokainen tuote oli mulle mieluinen ja pääsee varmasti käyttöön!

Miltä kesäkuun Lip Monthly vaikuttaa? :)

18 kommenttia:

  1. Ihania huulipunia :) toi beige huulikiilto ois mielenkiintoinen kokeilla. Haluaisin kovasti kyllä tilata ton itselleni, mutta kelasin että odotan syksyyn ja tilaan myöhemmin noita boksea taas :) nyt on taukoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tauko tekee kyllä hyvää näiden tilaamisessa ja yleensä bokseista innostuukin selkeesti enemmän, jos tilauksessa on ollut taukoa! Toivottavasti Lip Monthly ottaa Suomesta taas uusia asiakkaita ja saat tämän tilattua<3

      Poista
  2. Oi on kyllä tosi kiva sisältö tällä kertaa! :) Tuo Lip Monthlyn oma huulipuna vaikuttaa aikas kivalta sävyltä, vaikka onkin syksyinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Lip Monthlyn huulipuna yllätti kyllä hurjasti! Jotenkin pelkäsin sen olevan laadultaan huonompi, mutta mitä vielä. Toi peittoaa monet kalliimmatkin punat :)

      Poista
  3. Todella hyvä pussukka tämä! Eniten kiinnostaa nuo puuteripaperit, oon ennenkin kuullut niistä mutten ymmärrä miks en vaan oo mennyt koskaan ostamaan niitä. Mulla alkaa nassu niin helposti kiiltämään niin nuo olis hyvä kikka korjata sitä aina :) Ruskeen sävyiset huulikiillot kesällä ovat rakkautta <3 Mulla on yks ruskee ollut nyt alkukesästä asti käytössä, jotenkin niin ihana päivettyneen ihon kanssa. <3 Ei oo tullut muita huulituotteita käytettyäkään kun sitä :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tiedätkö mulla oli ihan sama! Joka puolella varsinkin kesäisin puhutaan puuteripapereista ja siitä, kuinka näppäriä ne on. Itse en kuitenkaan sellaisia ole saanut aikaiseksi ostaa, vaikka mielikin on tehnyt :D Ruskeet huulet näyttää sulla kyllä varmasti ihan superhyviltä<3

      Poista
  4. Kaikki huulituotteet on kivoja:) Varsinaista puuteripaperia tulee aika harvoin käytettyä, mutta käytän toisinaan kasvosilkkipaperia, mikä ajaa saman asian.
    Kivaa päivää Linda:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on tollaset silkkipaperitkin ihan vieraita :) Pitäisi ehkä tutustua niihinkin! Kiitos, kivaa viikonloppua sinne<3

      Poista
  5. Kiva kuulla, että Lip Motnhlyn kanssa ei ole ollut ongelmia viime aikoina :) Mun mielestä tästä pikkupussukasta on niin hauska lukea sun blogista, vaikken tätä itse enää tilaakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tilaus olisi kyllä loppunut mullakin, jos se vuodenvaihteen meno olisi jatkunut vielä pitempään :D Kiva kuulla, että nää postaukset kiinnostaa :)

      Poista
  6. Puuteripaperit ovat tuote, joita ostan kerran vuodessa ja sitten hukkaan ne kesällä jonnekin :D. Puuteria ei tosiaan viitsi lisäillä koko ajan, mutta kiillon poistolle olisi kuumalla säällä tarvetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha saa nähdä hukkaanko mä nämä johonkin :D Puuteria ei tosiaan jatkuvasti viitsis lisäillä, mutta mullakin alkaa kesäisin kuumina päivinä naama jossain vaiheessa väkisin kiiltää. Nyt on onneksi korvike puuterille!

      Poista
  7. Kivoja tuotteita, etenkin Hikarin huulikiilto on ihana sävy! Mulla puuteripaperi on tänäänkin ollut käytössä, ihan superihana tuote etenkin näin kesällä rasvaiselle iholle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kuiva ihonikin alkaa kiiltää päivän aikana, jos on kuuma, joten voin kuvitella kuinka herkästi se rasvoittuvampi iho kiiltää! Onneksi on puuteripaperit olemassa :)

      Poista
  8. Olipas tällä kertaa kivan oloinen pussukka! :) Tuo huultenrajauskynä vaikuttaa ihan täydelliseltä, ja sävykin sopii tähän kesään paremmin kuin hyvin <3 Myös puuteripaperit tulisivat näin kesäaikaan hyvin tarpeeseen, kun naama tuntuu kiiltelevän jatkuvasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi huultenrajauskynä oli kyllä ihan täydellinen<3 Suosittelen kokeilemaan puuteripapereita, ne on oikeesti ihan supernäppäriä! Ja mullekin tosi tarpeellisia ainakin nyt kuumina kesäpäivinä :D

      Poista
  9. Olipa ihania tuotteita! <3 Tuo Hikarin huulikiilto on kivan sävyinen. Mä tykkään kirkkaista ja näyttävistä punista, mutta välillä on kiva käyttää myös nuden sävyisiä :) Ihana juttu myös, että oli mieluisia tuotteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama :) Värikkäät huulimeikit on mun juttu, mutta välillä on kiva käyttää nuden sävyjä<3

      Poista

Kiitos kommentista!