perjantai 11. tammikuuta 2019

Bette Box | Tammikuu 2019


Sain ihan hetki sitten käsiini tammikuun Bette Boxin ja tätä boksiahan on odotettu kuin kuuta nousevaa! Eikä vähiten sen takia, ettei joulukuun boksi päättänyt vuotta kovinkaan mairittelevasti ja sen takia usko ja toivo tämän tammikuun boksin suhteen olivat melkoisen korkealla. Ainakin boksi painoi melkoisesti, mutta miltä sisältö näytti? Oliko parannusta edelliseen kuukauteen havaittavissa?


Oli ihan selkeästi! Nyt boksissa tuntui sentään olevan jotain sisältöäkin ja joukkoon mahtui niin hius-, meikki- kuin ihonhoitotuotteitakin. Sitä jäin tosin miettimään heti kättelyssä, että minkä takia boksiin on pitänyt laittaa kaksi kasvojenkuorinta-ainetta? Olkoonkin, että toinen on rakeellinen ja toinen entsyymikuorinta, en silti ihan ymmärrä. Myös boksin hiustuotteet ovat mulle jo entuudestaan tuttuja, mutta kokonaisuudessaan tämä sisältö näyttää mun silmääni hurjasti paremmalta kuin viime kuussa.


Love Beauty and Planet Muru Muru Butter & Rose Face Scrub vaikutti heti hurjan kiinnostavalta tuotteelta. Tuote lupaa poistaa kuolleen ihosolukon ja ihon epäpuhtaudet kuitenkaan ihoa kuivattamatta. Kuorinta-aine sisältää nimensä mukaisesti Murumuru-voita sekä Bulgarian ruusua, joka ilmeisesti vastaa tuotteen tuoksupuolesta. Uudet kuorinta-aineet kiinnostavat aina, joten mielelläni lähden tätä testaamaan. Tuote on täysikokoinen.
Hinta: noin 12,90 €/125 ml.


Meikkituotteita tässä boksissa edustaa Cougar The 3 Shades of Nude -luomiväripaletti. Cougar on tullut mulle aiemmin tutuksi huulimeikkien osalta, mutta heidän luomiväreistään mulla ei ole aiempaa kokemusta. Tästä paletista löytyy kolme shimmersävyä - kultaa, kuparia ja ruskeaa. Sävyt ovat mainiot ihan arkimeikkiin, mutta itse taidan antaa tämän suosiolla eteenpäin. Mun tulee hyvin harvoin tartuttua tällaisiin pikkupaletteihin ja yleensä ne hukkuvatkin isompien alle meikkipöydälläni. Ei ihan mun juttu siis tämä tuote, mutta eiköhän tämä löydä tiensä jollekulle toiselle, joka tästä ilahtuu!
Hinta: noin £16,00 (täysikokoinen tuote, jossa kuusi sävyä)


Himalaya Herbals Purifying Neem Face Wash tuli pienessä 15 ml testikoossa. Tämä puhdistusgeeli on suunnattu erityisesti rasvoittuvalle iholle ja sillä pitäisi olla syväpuhdistava vaikutus. Mulla on itselläni kuiva iho ja kierränkin nykyään geeliputsarit aika kaukaa, mutta laitan tämän mieheni kokeiltavaksi, sillä hänen ihotyypilleen tämä sopii varmasti paljon paremmin. Brändi ei ole mulle muutenkaan tuttu, sillä vaikka näitä on bokseissa joskus ollut, en ole itse Himalaya Herbalsia aiemmin saanut.
Hinta: noin 6,00 €/150 ml.


J.Mäki Professional Color Shampoo & Conditioner. Mulle entuudestaan jo tuttu kaksikko! Värjätyille hiuksille suunnattu shampoo ja hoitoaine, jotka lupaavat sekä ravita että kosteuttaa hiuksia hiusvärin sävyn ylläpitämisen lisäksi. Näiden sijasta osa tilaajista sai Volume-sarjan shampoon ja hoitsikan tai hiusnaamion kahdesta eri vaihtoehdosta. Tykkään tuosta shampoosta jonkin verran hoitoainetta enemmän, mutta ei sekään huono ollut. Perushyvä kaksikko, jolla saa hiukset helposti puhtaiksi ja pesun jälkeen takut ja muut selvitettyä. Mulla on näitä J.Mäki Professionalin tuotteita vielä jäljellä, joten voi olla että annan nämäkin eteenpäin. Kiva saada kuitenkin täysikokoisia hiustenhoitotuotteita boksista.
Hinta: noin 13,90 €/300 ml.


Boksin toinen kuorinta-aine oli tämä Ziaja Goat's Milk Enzyme Peeling Face & Neck. Tämä on ilmeisesti vuohenmaitosarjan uusin tulokas ja entsyymikuorinta siis poistaa kuolleen ihosolukon ja ihon muut epäpuhtaudet rakeettomasti. Tuote lupaa myös kosteuttaa ihoa ja palauttaa sen elastisuuden. Mä oon nykyään innostunut entistä enemmän näistä rakeettomista kuorinnoista, joten ehdottomasti lähden tätäkin testaamaan. Totesin kuitenkin jo postauksen alussa, etten ihan ymmärrä miksi boksiin piti laittaa kaksi kappaletta kasvojenkuorinta-aineita, mutta joo, ehkei mun tarvitsekaan ymmärtää. Eikä sillä, molemmat vaikuttavat kiinnostavilta ja lukeutuvat boksin parhaimpien tuotteiden joukkoon, eli en valita. Ihmettelen vain. Tuote on täysikokoinen.
Hinta: noin 8,90 €/75 ml.

Molemmat kuorinta-aineet olivat siis ne kaikkein mieluisimmat tuotteet mulle. Kokonaisuutena boksi toimi mun mielestäni oikein kivasti, vaikkei tässä ehkä juuri mulle ollutkaan niitä parhaimpia mahdollisia tuotteita. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin ihan selkeästi menossa joulukuun jälkeen ja hyvä niin!
Mitä mieltä olette tammikuun Bette Boxista?

29 kommenttia:

  1. Mun boksia ei tietenkään vielä näy eikä kuulu, mutta tän perusteella vaikuttaa ainakin hurjasti paremmalta kuin se joulukuun floppiboksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä tää sen pesee ihan 6-0! Toivottavasti niitä floppibokseja ei tule enää jatkossa, menee fiilikset kyllä melkeen kokonaan sellaisista :/

      Poista
  2. Ryntäsin heti katsomaan mitä boxi sisältää, ja jos omani on yhtä sun boxin kanssa niin todellakin olen tyytyväinen!
    Seurannan mukaan oman boxini pitäisi olla haettavissa vasta tiistaina, niin enhän minä sinne asti voi mitenkään odottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kans jaksa koskaan odottaa! Kuikin aina sisällöt etukäteen boxista kuin boxista:)

      Poista
    2. Mäkin teen niin, jos en satu saamaan omaa boksiani ajoissa :D Nykyään jostain syystä saan kuitenkin boksit aina ihan ensimmäisten joukossa, toivottavasti samalla tavalla jatkuu :) Mun käsittääkseni näissä ei vaihtuneet kuin noi J.Mäki Professionalin tuotteet, eli melko samalta pitäisi kaikkien boksien näyttää<3

      Poista
  3. Saa nähdä on pitkäaikaistilaajien ja uusien tilaajien välillä eroja tällä kertaa. Kivalta näyttää! Toivottavasti tähän tammikuun boksiin ei nyt käytetty koko vuoden "paukkuja". :) Osa on ilmeisesti saanut shampoon ja hoitoaineen tilalla hiusnaamion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortissa ei ainakaan puhuttu, että olisi ollut jokin tuote suunnattu pitkäaikaistilaajille, joten toivottavasti niitä eroja ei ole :) Joo noi J.Mäki Professionalin tuotteet vaihteli ja osa sai tosiaan hiusnaamion shampoon ja hoitsikan tilalle!

      Poista
  4. Todella hyvä boxi ja olisin itsekin ollut tyytyväinen! Pieniä luomiväripaletteja en itsekään osaa käyttää, niihin tulee harvoin tartuttua, mutta silti mulla on muutamia, joista en vaan voi luopua :D Nuo kuorinta- aineet ois ehdottomasti lähtenyt täällä testiin, jännä että sellaisia kuitenkin tuli kaksi.. Mä itse tykkään siitä, että seassa on niitä rakeita, joten ehkä toi goat's milk olis ollut hivenen vaikea mun käyttää pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isommat paletit on vaan paljon kätevämpiä, kun yleensä käytän silmämeikissä vähintään viittä eri sävyäkin :D Enkä sitten taas toisaalta tykkää käyttää useampaa palettia, jos meikkaan arkiaamuisin ennen töihin lähtöä. Kuorinta-aineet oli molemmat kiinnostavia, mutta mäkin liputan kyllä enemmän noiden rakeellisten perään :) Ei sillä, noi entsyymikuorinnatkin on supertehokkaita yleensä, mutta jotenkin se tuntuma noihin rakeellisiin kuorintoihin on niin paljon kivempi :D

      Poista
  5. Odotan ilolla! Kuorint-aineet loppu enkä ole saanut aikaiseksi tilailla uusia. Nyt ei tarvitsekaan. Ja yllätysboksi kun on, niin eihän joka boksi tietenkään jokaiselle natsaa. Toisen roska on toisen aarre! t.PauliinaH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan totta, hyvin sanottu :) Kaikkia ei voi tosiaan mitenkään aina miellyttää näiden boksien suhteen ja vaikka mullakin tässä oli useampi tuote, kun ei omaan käyttöön pääse, tykkäsin boksista silti. Kokonaisuus toimi ja tuotteet oli mielenkiintoisia, vaikka kaikki ei just mulle niin hyviä olleetkaan :)

      Poista
  6. Tasainen boksi, taitaa olla käyttökelpoisia tuotteita. Itsekin antaisin tuon luomiväripaletin eteenpäin, hiukka tylsä ja noista lämpimistä on ylituotantoa. Mutta mikä tässä nyt on se uudistus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multakin löytyy samat sävyt useammastakin eri paletista eli tollaselle pienelle triolle ei vaan oo tarvetta. Uudistus taisi nyt ainakin olla toi kortti, jota oli hieman muokattu? Itse koin sen ainakin nyt selkeämmäksi mitä se on aiemmin ollut!

      Poista
  7. Hyvältä näyttää! Mutta mikä toi Ted Baker läpyskä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, unohdin mainita koko läpyskän kun en siihen muutenkaan sen enempää kiinnittänyt huomiota :'D Mutta siis siinä on kolme Ted Bakerin tuoksunäytettä, siis sellaisia "paperinpalassa" olevia, ei mitään iholle suihkittavia. Sen takia se varmaan unohtuikin, kun en tollasella itse mitään tee :D

      Poista
  8. No nyt! Tämä boksihan on oikeasti laadukas ja mielenkiintoinen sisällöltään! Pitää katsella, pysyykö sama taso vielä ensi kuussa - jos pysyy, voisin hyvinkin tilata tämän uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä todella toivon, että Bettellä ollaan otettu saadut asiakaspalautteet todesta ja oikeesti panostettu bokseihin tänä vuonna! Se yksikin floppiboksi kun saa ihmisiä lopettamaan tilauksen ja vastaavasti taas vaikuttaa siihen, alkaako uudet ihmiset tilata boksia. Toivotaan parasta ja että säkin pääsisit boksia tilaamaan<3

      Poista
  9. Kiva boksi minusta kaikin puolin vaikka kasvoaineita olikin nyt yliedustus. Minulla oli shampoiden tilalla hiusnaamio, jota testaan mielelläni. Toivottavasti taso pysyy vähintään yhtä hyvänä myös seuraavina kuukausina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olisin ehkä jopa mieluummin ottanut hiusnaamion, kun se olisi todennäköisemmin jäänyt omaan käyttöön, mutta on tää shampoo+hoitsikkakin ihan kiva kombo :) Mä toivon samaa, jatkoa odotellessa!

      Poista
  10. Tämä oli hyvä aloitus uudistuneelle boksille. Jännä nähdä miten boksi tästä kehittyy jatkossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin :) Toivotaan, että panostusta on myös tulevissa bokseissa eikä vaan tässä ensimmäisessä!

      Poista
  11. Toivottavasti vuosi jatkuu samalla tyylillä, mun ajatuksia boxista voi lukea täältä:
    https://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.com/2019/01/tammikuun-2019-bette-box.html

    VastaaPoista
  12. Miulla oli hiusnaamio (vaihtoehto 4) ja Glamlinin 25 € etuseteli löytyi myös. Itse maksoin tästä vaan sen 10 €, joten ei yhtään huono sisältö. Veikkaan kyllä, että jompikumpi kuorinnoista lähtee eteenpäin.

    Yksi "uudistus" oli ainakin kortin perusteella lainaus "It's the little things" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli myös se Glamlinin etuseteli, en vain usko että sille tulee käyttöä.. :) Nojuu ei kyllä ole yhtään hullumpi, jos kaiken sai 10 eurolla! Mä maksan näistä sen 15,90 €, että en mäkään täyttä hintaa onneksi joudu maksamaan, vaikka tästä sisällöstä olisi senkin voinut maksaa :)

      Poista
  13. Boksi oli musta todella ihana boksi, sama juttu hiusnaamiolla.

    https://nouw.com/moreorlesskatri/-1-bette-box-2019-35203221

    VastaaPoista
  14. Pitkästä aikaa tosi kivanoloinen boxi, kaikki tuotteet tästä olisivat päässeet testiin :) Varsinkin nuo kuorinnat vaikuttavat kivoilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä tosi kiva ja toimiva kokonaisuus<3

      Poista

Kiitos kommentista!