tiistai 5. helmikuuta 2019

Ajatuksia Lip Monthlysta & Arvonnan voittaja


Lip Monthlyn tilaaminen Suomeen tuli taas mahdolliseksi viime vuoden lopulta ja siitä lähti niin sanotusti pienoiset ongelmat liikkeelle oman tilaukseni suhteen. Tammikuun Lip Monthly tuli mulle kahteen otteeseen, vaikken kylläkään maksanut kuin yhdestä pussukasta, mutta nyt kun kävin Lip Monthlyn sivuilla katsomassa, oli mulle yhtäkkiä tullutkin sinne tietoihin, että mulla olisi kaksi tilausta ja helmikuun Lip Monthly tosiaan siis myös veloitettiin kahteen otteeseen. En ole tilausta tehnyt kuin kerran ja kyllähän se suoraan sanottuna ärsytti ja suunnattomasti nähdä kaksi 16 euron katevarausta tilillä. Varsinkin kun olin hinnan noustua muutenkin päättänyt lopettaa pussukan tilaamisen. Ja nyt siis tosiaan lopetin tilaukseni ja tulen siis saamaan enää ne helmikuun pussukat.

Se 16 euroa ei ole sinänsä iso summa ja mikäli olisin uusi tilaaja, maksaisin sen ihan mielelläni. Mä olen kuitenkin tilannut Lip Monthlya useamman vuoden ja tuotteet ovat alkaneet taas toistaa itseään - kuten näki näissäkin pussukoissa. En siis koe saavani sille summalle enää vastinetta ja kieltämättä niitä huulimeikkejä on kerääntynyt laatikoihin ihan riittävä määrä. Ihan hyvä siis pitää välillä taukoa ja saahan sen tilauksen uusittua, mikäli mieli taas tekee. Nyt ei tee, viimeisetkin fiilikset katosi tosiaan nähtyäni ne tilillä olevat katevaraukset. Ei mun talouteni ehkä tohon 30 euroon kaadu, mutta ärsytyskäyrä nousi sen verran korkealle, että päätin sen tilauksen lopettaa samantien.

Samaan syssyyn päätin myös, etten näitäkään pussukoita enää blogissa sen kummemmin esittele eli Lip Monthly postaukset ovat nyt mun osaltani kirjoitettu - ainakin toistaiseksi! Pitää katsoa jos jossain vaiheessa kiinnostus taas herää, mutta nyt ei. Aiemmin näistä ei siis tarvinnut erikseen maksaa toimitusta Suomeen ja siitä siis se alhainen noin 10 euron hujakoilla ollut hinta per pussukka. Oon jo jonkin aikaa tosiaan harkinnut tilauksen lopettamista, mutta en ole sitä tehnyt siinä pelossa, etten saa tilaustani uusittua. Nyt sen kuitenkin pystyy varmasti uusimaan, joten sen asian suhteen ei ole enää huolta.

Sitten se arvonnan voittaja:


SodaStream arvonnan voitto osui yllä olevan kommentin jättäneelle henkilölle. Onnittelut voitosta! Olen ollut sinuun yhteydessä, joten tarkastathan sähköpostisi. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille :)

Oletteko te harkinneet Lip Monthlyn tilaamista?

8 kommenttia:

  1. Jännä että oli tupsahtanut muka toinen tilaus tuosta. Kannattaa ottaa yhteyttä puljuun ja kysyä asiasta, itse ainakin tekisin valituksen.
    Huulituotteissa (ainakin mulla) kestää käyttää niin kauan, että ihan hyvä varmaan muutenkin pitää välillä taukoa ja käytellä entisiä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin jo näpyttelemässä sinne chattiin viestiä, mutta muutin mieleni ja päätin jättää koko homman väliin. Ei toi nyt suuri menetys ole, kun kerran tilauksen sain helposti lopetettua ja isompi sotku varmasti olisi tullut, jos olisin alkanut vaatia toisesta rahoja takaisin tms. Jep, just ton takia haluunkin pitää vähän taukoa! :)

      Poista
  2. Mä varmaan kyllä tilaan myöhemmin, mutta toi älytön toimituskulu-kustannus suomeen pistää vähän miettimään tarvitseeko tavaraa oikeasti nyt lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tappiokseenhan noi on varmasti tähän asti Suomeen noita postitelleet, että sinänsä ymmärrän hyvin, että nyt maksut tänne toimitettuna nousee. Ei se silti kivaa ole, se 10 euroa on kuitenkin pienempi raha kuin 16 euroa, vaikkei siinä monen euron eroa olekaan :D

      Poista
  3. Mä harkitsin kovasti lip monthlyn tilaamista, kun luin että niitä saa tilattua nyt taas Suomeen. Silti päädyin sittenkin siihen ratkaisuun, että en tilaa. Olisihan se ihana saada erilaisia huulituotteita ja tuon avulla pääsis kokeilemaankin enemmän, kun oon niin laiska ostelemaan niitä. Toisaalta mulla jo on kuitenkin paljon erilaisia huulikiiltoja ja -punia, joten käytellään nyt niitä pois :) Jännä miten sulla on tullut veloitus kahteen kertaan, ehdottomasti kannattaa ottaa yhteyttä tuonne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin ja vähän samasta syystä mäkin päätin tän tilauksen lopettaa :) Oon muutenkin alkanut olemaan nirsompi huulimeikkieni suhteen ja muutenkin tuntuu, että koko meikkaustyylini on muuttumassa, niin parempi jättää tauolle tällainen pussukka! Vaikkei toi kovin hintava ookaan niin silti. Ja saadaanhan me molemmat laitettua tilaus menemään, jos jossain vaiheessa alkaa kiinnostaa ;) Mä annan ton kahteen kertaan veloituksen olla, en jaksa alkaa englanniksi säätämään niiden kanssa, vaikka toki vähän ärsyttääkin toi, kun en mitään toista tilausta oo tehnyt :D

      Poista
  4. Ehkä ihan hyvä päätös pitää hetki taukoa tuosta Lip Monthlysta :) Kuitenkin kun moni pussukka taisi lopulta olla enemmän pettymys, ja vielä jos he veloittivat tuon helmikuun pussukan kaksi kertaa?? Eikö tuosta jo pitäisi saada jotain hyvitystä :o Kivaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että päätös oli todellakin hyvä :) Noo, saanhan mä sen pussukankin sitten kahteen kertaan :D Toivottavasti siellä on jotain superkivoja tuotteita! Ihanaa viikkoa Tuuli<3

      Poista

Kiitos kommentista!