maanantai 4. toukokuuta 2020

4Beauty Adhesive Lash Liner - Supernopea tapa kiinnittää irtoripset!

*Saatu ilmaistuote


Koetko irtoripsien kiinnittämisen vaikeaksi, aikaavieväksi ja ehkä jopa sotkuiseksi puuhaksi? Monesti varsinkin aloittelevilla irtoripsien laittajilla on enemmän tai vähemmän hankaluuksia ripsien kiinnittämisessä, enkä ollut itsekään muutama vuosi sitten mitenkään poikkeus tässä. Mun oli aluksi hyvin vaikea saada ripsiin esimerkiksi liimaa juuri se ideaali määrä, jolloin ripset saa pysymään tiiviisti paikoillaan, mutta ettei liimaa kuitenkaan tule liikaa, jolloin se pursuaa luomelle ja mahdollisesti myös sotkee meikkiä. Harjoitus tekee tässäkin toki mestarin, mutta tänään esittelen teille tuotteen, jolla irtoripsien kiinnittämisestä on tehty ihan älyttömän helppoa ja nopeaa - 4Beaytyn Adhesive Lash Linerin*!

4Beautyn tuotteita pystyt ostamaan brändin omilta verkkosivuilta. Adhesive Lash Linerin hinta on 29,90 €. Alennuskoodilla LIPSTICK20 saatte nyt koko toukokuun ajan tuotteesta -20% brändin omilla sivuilla. 


Sain 4Beatylta itselleni pr-näytteinä testiin yhdet heidän ripsimallistonsa ripsistä sekä tämän uuden Adhesive Lash Linerin*, josta kerron teille tässä postauksessa tarkemmin. Kyseessä on siis tussipäinen eyelineria muistuttava kynä, joka on tarkoitettu irtoripsien ja ripsitupsujen kiinnittämiseen. Kyseessä ei siis ole magneettinen eyeliner, jota pystyy käyttämään magneettiripsien kanssa vaan tämä eyeliner on tarkoitettu nimenomaan perinteisille ripsinauhoille ja -tupsuille. Eyeliner ei sisällä akrylaatteja, lateksia tai formaldehydia, joita perinteiset ripsiliimat monesti sisältävät ja jotka saattavat olla myös herkästi allergisoivia ainesosia monille. Itsehän olen esimerkiksi juuri lateksille allerginen ja vaikka sitä melko hyvin siedänkin, pidempiaikainen ja toistuva ripsiliimojen käyttö on saanut mullakin aikaan allergisia reaktioita luomilla. Toki täytyy muistaa, että vaikka juuri esimerkiksi se lateksi on herkästi allergisoiva ainesosa, herkistyä voi mille tahansa kosmetiikan ainesosalle - myös jollekin tässä tuotteessa olevalle. Pidin silti itse omalta kannaltani hyvin positiivisena asiana, ettei tässä tuotteessa sitä lateksia ole, koska olen sille tosiaan itse allerginen.


Miten Adhesive Lash Liner sitten toimii? Käytännössä hyvin pitkälti samoin kuin mikä tahansa nestemäinen, tussipäinen eyeliner. Tuote on vedenkestävä eikä se suttaannu, vaikka siihen menisi vahingossa sormen tai vaikkapa meikkisiveltimen kanssa koskemaan. Ennen rajauksen tekoa luomet kannattaa pohjustaa jollain, sillä oman kokemukseni mukaan niiden poispeseminen on helpompaa, jos tuote itsessään ei ole suorassa ihokosketuksessa. Eyelineria tulee myös ravistaa ennen rajausjäljen piirtämistä, mutta sen jälkeen rajaukset voi tehdä normaalisti. Ohjeiden mukaan rajausjäljen päälle olisi hyvä vetää toinen tai jopa kolmaskin kerros pysyvyyden varmistamiseksi, mutta jo yhdellä kerroksella saa pikimustan, intensiivisen jäljen luomelle. Mähän itse teen siipirajauksen käytännössä aina meikatessa, mutta periaatteessa tämän tuotteen kanssa erillistä eyelineria ei tarvitsisi käyttää. Mä olen kuitenkin kokenut parhaimmaksi vetää alle ensin omat rajaukseni ja tällä Adhesive Lash Linerilla sitten rajausjäljen siihen päälle. Tämä ihan siitä syystä, että teen tosiaan aina sen siipiosan enkä halua sen olevan "tahmaisen" tuntuinen. Lisäksi koen tuotteen poistamisen tosiaan helpommaksi, kun alla on kunnon pohjustus eikä tämä Adhesive Lash Liner siis ole missään kohtaa suorasssa ihokosketuksessa.


Kun rajaukset on tehty kahteen tai jopa kolmeen kertaan odottaen välissä aina muutaman sekunnin, jotta edellinen jälki ehtii kuivahtaa, voi ripset asetella paikoilleen rajauksen päälle. Sormella tunnustellessa Adhesive Lash Liner tuntuu iholla tosiaan tahmealta, kuten sen kuuluukin, mutta jälki ei suttaannu tai leviä. Ripset nappaavat helposti kiinni eyelinerin päälle ja myös pysyvät paikoillaan hyvin. Mua itseäni hieman nauratti tätä kuvaa ottaessani, kun kuljin kotona ripset liimattuna kämmenselkääni, mutta siis kyllä  - ne pysyivät siinä hyvin, kun ne kerran siihen asetti, vaikka kättä heilutteli ja ripsiä kosketteli kevyesti. Irrottamisessa ei myöskään ole mulla itselläni ollut mitään ongelmaa ja ripset ovat lähteneet (niin kämmenselästä kuin luomiltakin) helposti pois kevyesti vetämällä. Ripset pysyvät paikoillaan mielestäni ihan yhtä hyvin kuin "perinteisen" ripsiliimankin kanssa. Olen testannut Adhesive Lash Lineria kolmesti ripsien kiinnityksessä ja aina useita tunteja kerralla, ja vain kerran olen saanut toisen silmän ripset hitusen irtoamaan silmän sisänurkasta. Näin saattaa kuitenkin käydä liiman kuin liiman kanssa, joten en pitäisi sitä minään ongelmana.

Adhesive Lash Liner itsessään lähtee myös helposti luomilta pois ihan normaalilla vedenkestävälle silmämeikille tarkoitetulla (öljypohjaisella) putsarilla. Tässä huomasin selkeän eron siinä oliko rajausjälki tehty suoraan iholle vai luomivärien ja toisen eyelinerin päälle. Kuvassa näkyvät vedot paljaalle kämmenselän iholle nimittäin oli huomattavasti vaikeampi saada pois kun myöhemmin luomilla olevat rajaukset. Hieman ehdinkin jo pelätä, että kuinka paljon joudun silmiäni hinkkaamaan, jotta saan eyelinerin niistä pois, mutta siinä ei ollut mitään vaikeuksia ja Adhesive Lash Liner lähti pois yhtä helposti kuin muukin silmämeikki. Suosittelen siis näiden kokemusten perusteella ehdottomasti sitä pohjustusta vähintään luomivärin kanssa!


Sain testiin myös nämä 4Beautyn Milan Irtoripset*, jotka kuuluvat heidän omaan ripsimallistoonsa. Milan-ripset ovat suhteellisen luonnolliset ja näillä saa mukavasti pientä tuuheutta ja hieman lisää pituutta ripsiin. 4Beautyn ripsimallistosta löytyy myös tuuheampia irtoripsiä, "puolikkaita" irtoripsinauhoja sekä myös useita erilaisia magneettiripsiä. Ripset ovat monikäyttöiset ja huolellisella puhdistamisella ja säilytyksellä ne voi käyttää uudellen useita kertoja. Testasin sekä näitä Milan-ripsiä että vanhoja, jo aiemmin käytössä olleita irtoripsiä Adhesive Lash Linerin kanssa ja alla silmämeikkikuvat näistä kokeiluista:


Ruskean sävyisessä silmämeikissä on käytetty 4Beautyn Milan-ripsiä. Ripset ovat tosiaan melko luonnolliset ja koska silmissä olevat rajaukset ovat melko paksut, on ripset hitusen hankala edes erottaa tuolta. Mä en normaalisti tämän tuuheampia ripsiä meikeissäni suosikaan, mutta pituutta olisi ehkä saanut olla hitusen enemmän. Ilman näin voimakasta rajausta ripset olisivat päässeet tässä lookissa ehdottomasti paremmin oikeuksiinsa! Toisessa värikkäämmässä meikissä on käytetty joitain muita ripsiä, ja molemmissa meikeissä ripset on kiinitetty käyttäen Adhesive Lash Lineria. Halusin testata eyelinerin kanssa myös tällaisia jo aiemmin käytössä olleita ripsiä, sillä uusissa vasta pakkauksesta otetuissa ripsissä on monesti hieman jäljellä sitä liimaa, jolla ripset ovat olleet kiinni pakkauksessa. Jo aiemmin käytössä olleissa ripsissä sitä ei ole, mutta en huomannut ripsien kiinnittymisessä tai pysyvyydessä mitään eroa käytin sitten uusia tai jo aiemmin käytössä olleita ripsiä. Adhesive Lash Liner siis toimii erinomaisesti!


Erillisen liiman käyttäminen ei ole tuottanut mulle pitkiin aikoihin enää vaikeuksia irtoripsiä käyttäessä. Tämä 4Beautyn Adhesive Lash Liner osoittautui kuitenkin huomattavasti niitä liimoja helppokäyttöisemmäksi enkä oikeasti enää näe mitään syytä, miksi palaisin takaisin niihin vanhoihin liimoihin - vaikka nekin ovat hommansa hyvin hoitaneet. Tässä tuotteessa houkutteleekin nimenomaan se helppous ja varsinkin kun mulla on muutenkin 99% ajasta jo valmiiksi mustat nestemäisellä eyelinerilla tehdyt rajaukset, ei tämän tuotteen käyttö vaadi kuin muutaman lisävedon valmiiden rajausten päälle. Toki henkilö, joka ei normaalisti silmiään rajaa, saattaa kokea tämän aluksi hitusen vaikeakäyttöiseksi, mutta uskoisin käytön helpottuvan nopeasti pienen harjoittelun jälkeen. Rajaukset kannattaa tehdä siis mahdollisimman lähelle ripsirajaa ja pieniellä vedoilla, mikäli nestemäiset eyelinerit eivät ole ihan sitä ominta mukavuusaluetta. Hieman mua mietityttää pysyykö tämä eyeliner kuinka pitkään hyvänä, sillä perinteisissä eyelinereissa juurikin tällaiset tussiversiot kuivahtavat yleensä varsin nopeasti. Tuote ei kuitenkaan ole ihan ilmainen, joten toivon todella, että tämä myös kestää käytössä pitkään! Sen kuitenkin näyttää vain aika. 

Adhesive Lash Linerin hinta on 29,90 €. 
Milan-irtoripsien hinta on 18,80 €.
Tuotteita pääset ostamaan 4Beautyn verkkosivuilta.
Muistattehan hyödyntää myös -20% alennuskoodin Adhesive Lash Linerista koodilla LIPSTICK20.

Käytättekö te irtoripsiä? Entä heräsikö kiinnostus tätä Adhesive Lash Lineria kohtaan? :)

10 kommenttia:

  1. Mä en saa sitten millään liimattavia enkä magneetilla ripsiä! Ei vain luonnistu sitten millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä koet siinä ongelmaksi? Sen paikalleenasettamisen vai minkä? Mähän en saa magneettiripsiä silmiini ilman, että ne tuntuvat todella epämiellyttäviltä, mutta normaalit nauharipset menee kyllä. Jos nestemäisen eyelinerin käyttö ei tuota vaikeuksia, suosittelen kokeilemaan tätä! Tällä siis oikeasti vaan tehdään ne rajaukset ja sen jälkeen asetetaan ripset rajauksen päälle esimerkiksi pinsettejä apunakäyttäen :) Harjoitus tekee mestarin irtoripsienkin kanssa, kannattaa vaikka aloittaa sellaisilla puolikkailla ripsinauhoilla ja muutenkin pitää huolta, että ripsinauha on leikattu omaan silmään sopivaksi!

      Poista
  2. Mä en voi sietää ripsiä ja liimaa, ai kauheeta kun en osannut sitä hommaa sitten yhtään aikoinaan :D Muistan kun kaikilla muilla luonnistui täydellisesti se homma ja itse vaan sotkin :') Nyt olis kyllä ihan huippu juttu kun tällaisia tuotteita ois saatavilla! Mut nyt on kuitenkin ihan ripsienpidennykset, niin näitä ei tarvi sit hyödyntää :D Mutta huippua, magneettiripset on mulle tutut ja osaan ne laittaa, mut hyvä juttu että on myös tullut tällaisia linerilla kiinnitettäviä! Veikkaan, että varmasti monelle helpottuu irtoripsien kiinnitys tällaisen myötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah sitä se monesti on ainakin alkuun, sotkua ja harjoittelua :D Mua eniten itseeni ärsyttää ripsien laitossa nimenomaan se liima, kun pelkään sotkevani sitä sitten muuhunkin meikkiin, vaikka liimaa ei olisi edes paljon eikä periaatteessa pitäisi olla mitään syytä, miksi sotkisin. Mä oon myös enemmän kuin iloinen tällaisesta uutuudesta! Mun on tietty helppo sanoa, kun en muutenkaan koe irtoripsien kiinnittämistä mitenkään kovin haastavana ja toisaalta nestemäiset eyelineritkin handlaan aikas hyvin, joten totta kai tää on mulle myös tosi helppokäyttöinen tuote :D Ei se sitä välttämättä kaikille ole, mutta uskon että tää on kuitenkin helpompi kuin ne liimat, jos ei koe nestemäisiä eyelinereita vaikeakäyttöisiksi :)

      Poista
  3. Siis wau, tämä kuulostaa ihan uskomattomalta tuotteelta! Olen itse viime aikoina käyttänyt vain magneettiripsiä koska vihaan sitä ripsiliiman kanssa leikkimistä ja joka paikka on sotkussa. Mutta tällainen lineri ratkaisu sopisi mullekin tosi paljon paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos yhtään siltä tuntuu niin suosittelen kokeilemaan! Tää on oikeesti mullistanut mun käsityksen irtoripsien laittamisesta, kun en ikinä olisi voinut uskoa sen olevan noin helppoa :D Mä haluaisin sitten taas oppia laittamaan ne magneettiripset paikoilleen siten, ettei ne paina ikävästi jostain, mutta nyt en oo siis niitä vielä kertaakaan onnistunut laittamaan siten, että olisin pystynyt olemaan niiden kanssa :/

      Poista
  4. Mun on pakko myöntää, että mulla ei ole koskaan ollut irtoripsiä silmissä, irtotupsuja kyllä, mut ripsiä ei. Kertoo varmaan sen, etten koe niitä omaksi jutukseni, mutta tupsuista tykkään, ne tuo kivaa ilmettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ripsitupsut on munkin mielestä tosi kivoja! Ennen kaikkea ne on nopeita käyttää ja niiden kanssa harjoin joutuu "tappelemaan" samalla tavalla kuin kokonaisten ripsinauhojen kanssa saattaa käydä.

      Poista
  5. Tää kuulostaa aivan älyttömän kätevältä! Mä itse söhlään aina liimojen kanssa ja onnistun saamaan sitä myös luomelle ja ripsiin :D Ehkä suurin haaste on se tähtääminen ja siinä vaiheessa sitä liimaa sit usein meneekin vääriin paikkoihin. En ihan hirveän usein irtoripsiä käytäkään juuri sen vuoksi, etten erityisemmin tykkää niiden liimaamisesta. Ja magneettisia en vain mitenkään päin saa silmiin asetettua mukavasti :D Mutta tää kuulostaa tosiaan huikealta keksinnöltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on oikeesti ärsyttävää, kun sitä liimaa leviää herkästi muualle kuin minne pitäisi, jos ripsiä ei heti saa painettua just siihen kohtaan, mihin ne on tarkoituskin asettaa. Tää eyeliner toki vaatii myös sen, että saa "tähdättyä" ne ripset oikeaan kohtaan, mutta välissä ei oo kuitenkaan mitään liimaa, joka leviäisi ympäriinsä. Toi eyeliner kun ei tosiaan suttaannu, vaikka siihen koskisi! Magneettiripsien kanssa mulla on ihan sama ongelma kuin sulla, ne tuntuu aina ikävältä jostain kulmasta :D

      Poista

Kiitos kommentista!