lauantai 23. toukokuuta 2020

Mitä tuotteita käytän arkimeikissäni?


Arkimeikki on käsite, jonka jokainen tulkitsee hieman eri tavoin. Toisille se tarkoittaa ripsiväriä ja huulikiillon sipaisua huuliin, kun taas joillekin se tarkoittaa tunnin mittaista meikkituokiota kymmenien tuotteiden ja irtoripsien kanssa. Suurimmalle osalle arkimeikki taitaa kuitenkin tarkoittaa jotain tuolta väliltä, niin myös mulle, vaikka mun arkimeikissäni onkin hyvin pitkälti samat elementit kuin juhlameikissänikin ja verrattain myös aika monta tuotetta. Mun työaikani on pääsääntöisesti klo 7-15 iltavuoroja ja joitain yksittäisiä klo 6.15 alkavia vuoroja lukuun ottamatta. Tämä tarkoittaa sitä, että normaalina työpäivänä meikaaminen alkaa mulla ennen puolta kuutta. Aikaisempina vuoroina aloitan sen jo ennen viittä, ja vaikka haluankin meikata töihin, ei mulla ole turhan paljon aikaa käytettäväksi siihen. Keskimäärin mulla menee meikkaamiseen 20 minuuttia arkiaamuisin, mutta vartissakin saan meikin loihdittua kasvoilleni, jos kiirehdin ja sipaisen luomiväriksi vain yhtä vaaleaa shimmeristä sävyä luomilleni. Mitä sitten kuuluu mun arkimeikkiini?

Kuvissa näkyvät tuotteet ovat vain esimerkkejä jokaisesta kategoriasta. Vaihtelen käyttämiäni tuotteita päivittäin.


Ennen meikkipohjan tekemistä olen totta kai kosteuttanut ihoni kasvoveden, hoitoveden, seerumi, sy-voiteen ja kasvovoiteen kanssa. Hoitoveden saatan joskus jättää välistä pois, mutta pääasiassa sekin kuuluu aamuiseen ihonhoitorutiiniini. Meikkaaminen alkaa meikinpohjustusvoiteen levittämisellä, jota luonnollisestikin seuraa meikkivoide. Mä levitän meikkivoiteeni hieman tuotteesta riippuen joko meikkisienen tai -siveltimen kanssa, mutta pääsääntöisesti suosin meikkisivellintä. Meikkivoiteen jälkeen sipaisen peiteainetta tummille silmänalusille, nenänvarteen, leukaan ja mahdollisten epäpuhtauksien päälle ja häivyttelen sen paikoilleen meikkisienen kanssa. 


Kun voidemaiset tuotteet on levitetty kasvoille, käyn kasvot kauttaaltaan läpi irtopuuterin kanssa. Tiedän että monet jättävät puuterin pois joko kokonaan tai muualta kuin kasvojen T-alueelta, mutta mä en osaa olla ilman puuteria ja levitän sitä siis kasvoilleni ihan kauttaaltaan. Sen jälkeen teen nopeasti kasvoilleni varjostukset joko mattaisella aurinkopuuterilla tai ihan kunnollisella puuterisella varjostusvärillä. Varjostukset teen aina poskiluun alapuolelle, leukaan ja nenään. Nykyään varjostan monesti nopeasti myös otsani, mutta se ei ole mulle pakollinen vaihe. Varjostusten jälkeen sipaisen poskille poskipunaa ja niiden kanssa totta kai vaihtelen sävyä fiiliksen ja muun meikin mukaan. Poskipunan levityksen jälkeen taputtelen monesti vielä kivipuuteria kevyesti kasvojen T-alueelle tai käyn kasvot kauttaaltaan kevyesti läpi jonkin shimmerisen viimeistelypuuterin kanssa. Viimeisenä lisään vielä highlighteria poskiluun päälle, nenänvarteen, amorinkaarelle sekä leukaan. Pohjameikki on valmis!


Seuraavaksi jatkan kulmien meikkaamisella. Arkisin meikkaan kulmani lähes poikkeuksetta käyttäen sekä kulmakynää että puuterista kulmaväriä. Kynän kanssa piirrän kulmien ääriviivat ja väritän niiden häntäosat. Puuterista väriä levitän viistopäisen siveltimen kanssa kulmiini täyttäen kynän kanssa piirretyn alueen. Lopulta sipaisen kulmiini vielä hieman kulmageeliä tuodakseni niille hieman lisää väriä sekä pitääkseni ne kurissa. Jos mulla on enemmän aikaa, saatan käyttää myös pomade-tyylisiä kulmavärejä, sillä niiden kanssa saan itselleni ehkä hitusen mieluisammat kulmat, mutta niiden käyttö vie mulla enemmän aikaa kuin tämän kolmikon. Senpä takia arkena käytänkin yleensä juuri näitä tuotteita ja jätän voidemaiset kulmavärit viikonloppumeikkailuihini.


Silmämeikin teko alkaa aina luomivärinpohjustusaineella, jonka päälle lisään kevyesti vaaleaa mattaista luomiväriä, jotta primer kiinnittyy paikoilleen. Sen jälkeen teen silmämeikkini yleensä tismalleen samalla tyylillä - luomivakoon ja silmän ulkonurkkaan kahta tai kolmea eri tummuusasteista (matta)sävyä ja liikkuvalle luomelle shimmeristä ja vaaleampaa sävyä. Liikkuvalle luomelle taputtelen aina myös glitterprimeria, sillä vaikka se ei missään nimessä ole pakollinen tuote shimmeristen luomivärien kanssa, tuo se niiden sävyn ja juurikin sen shimmerisyyden todella hyvin esille. Silmän sisänurkkaan lisään aina vaaleaa shimmersävyä, joka on monesti samaa kuin liikkuvalla luomellakin. Alaluomen rajaukset teen käyttäen samoja luomivärisävyjä kuin yläluomellakin.


Kun luomivärit on saatu paikoilleen, on aika rajata silmät. Joskus harvoin saatan jättää rajaukset välistä, mutta koska teen ne lähestulkoon aina meikatessani, ne kuuluvat myös osaksi arkimeikkiäni. Käytän rajausten tekemiseen aina nestemäistä mustaa eyelineria, jolla teen itselleni siipi/kissarajaukset. Sen jälkeen taivutan ripset, lisään vaaleaa ripsiprimeria ja sen päälle mustaa ripsiväriä. Pääsääntöisesti laitan ripsiväriä vain yläripsiin, mutta nyt olen taas pitkästä aikaa innostunut lisäämään sitä myös alaripsiini. Mulla on arkisin vain sen verran kova kiire, että otan pienen riskin, jos päätän lisätä ripsiväriä myös alaripsiin. Oon nimittäin mestari saamaan sitä samassa hätäkässä myös poskilleni ja alaluomelle, jolloin joudun putsailemaan ja korjailemaan koko meikkiä. Senpä takia jätänkin arkisin ripsarin monesti pois alaripsistä. 


Viimeisenä vielä huulet, joihin käytän yleensä joko huultenrajauskynää ja huulipunaa tai pelkkää huulikiiltoa. Huulten rajaaminen ei ole mulle pakollinen vaihe, mutta varsinkin tummempien ja räväkämpien huulipunien kanssa rajaan huuleni lähes aina. Huulikiiltojen kanssa en käytä rajauskyniä. Tämän jälkeen suihkin vielä valmiin meikin päälle meikinkiinnityssuihketta ja meikki on valmis! 

Arkimeikkiini tarvitaan siis noin 20 eri meikkituotetta. Se on melko paljon ja itse asiassa juhlameikissäni tähän tulee yleensä lisäksi enää vain irtoripset. Toki jos mulla on enemmän aikaa, teen silmämeikistäni monipuolisemman ja erityylisen, mutta muuten mennään aika pitkälti samalla kaavalla. Tietysti sillä erotuksella, että juhlavampaa meikkiä tehdessä mulla on myös enemmän aikaa eikä ole pakko kiirehtiä toisin kuin tämän arkimeikkini kanssa. Meikki syntyy mulle kuitenkin niin rutiinilla, että saan sen helposti tehtyä sen parinkymmenen minuutin aikana, ja lopputulos ainakin yleensä näyttää omaan silmääni ihan kelvolliselta eikä esimerkiksi suttuiselta. Juurikin se jokapäiväinen rutiini nopeuttaa meikkaamista huomattavasti. Lisäksi mulla on meikkipöydällä kaikki aina samassa paikassa ja järjestyksessä, jolloin mulla ei mene aikaa tuotteiden etsimiseen.

Millainen teidän arkimeikkinne on? Kuinka montaa tuotetta käytätte siihen? :)

14 kommenttia:

  1. Nyt korona-aika mun arkimeikkion ollut tosi vaatimaton, ehkä 7-9 tuotetta, mutta normaalisti 15-20.
    Enpä ole tullut ajatelleeksikaan kuinka paljon eri tuotteita käytän, kiva postaus oli lukea ja sai
    ajattelemaan omia valintoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit postauksesta! Mulla on vähän siten, että joko meikkaan "kunnolla" tai en ollenkaan :D En tiedä osaisinko tehdä meikkiä vaikkapa vaan 10 tuotteen kanssa, kun en tiedä mitä jättäisin pois ja mitä pitäisin. Korona on varmasti vaikuttanut todella monilla meikkailuihin.

      Poista
  2. Itse juuri aiemmin laskeskelin, että käytän 14 eri tuotetta arkimeikkiin. Siihen kuuluu mm. kaksi meikkivoidetta, joista sekoitan oikean sävyn, kaksi puuteria, joita käytän eri tarkoitukseen, ja kaksi luomiväripalettia, koska usein käytän useampaa kuin yhtä. Jätin aurinkorasvan ja silmänrajauskynän pois listalta, koska niitä en aina käytä.
    Mun täysi arkimeikki on oikeastaan sama kuin juhlameikki, luomiväri vain vähän simppelimpi. Toki joskus teen tosi minimalistisenkin meikin, jos on kiire. :)
    Laskeskelin tuossa myös, että olen maksanut näistä tuotteista yhteensä noin 111 euroa (ilman siveltimiä). Ei siis per käyttökerta, vaan niin että laksetaan koko tuotteen hinta mukaan. Ei mielestäni ollenkaan paha, kun olen ostanut suuren osan tuotteista alennuksesta. Sellainen postaus tai haaste, jossa kerrot paljonko sun arkimeikkituotteet kaiken kaikkiaan maksaa olisi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sielläkin on mietitty tätä asiaa! Meillä menee siis samoin, että arki- ja juhlameikit on pääpiirteittäin lähes samanlaisia :) Luomiväreissä (ja niissä irtoripsissä) mullakin on se isoin ero noiden kahden välillä. Hei toihan on mielenkiintoinen idea, kiitos siitä! Täytyy ehdottomasti tehdä tollanen postaus tässä piakkoin<3 111 euroa ei oo kyllä paha hinta, kun tuotteitakin on noin paljon sulla kuitenkin tossa. Alennusmyyntejä kannattaa ehdottomasti hyödyntää ;)

      Poista
  3. Tätä oli hauska lukea! :)
    Innostuin laskemaan arkiaamuni meikkituotteet ja niitä oli 14. Tämä luku on IHAN minimi, enkä laskenut mukaan ennen meikkiä tulevia juttuja (putsaukset, voiteet, silmämeikin pohjustaja jne). En laskenut myöskään kiinnityssuihketta lopussa. Aikaa menee arkiaamuna puolisen tuntia, mutta voin puristaa sen reiluun varttiin (ei kiva, mutta mahdollinen). Juhlameikkiin menee niin kauan kuin on aikaa! ;) Juhlaan kuviot ovat pitkälti samat, mutta tummanruskea (matta) luomiväri vaihtuu mustaan, samoin rajaus. Kaikkea tulee tietysti enemmän ja voimakkaammin. Alaripsiin laitan maskaraa vain juhliin (silmäni vuotavat tuulessa yms. herkästi). Juhliin lisään highlightit (jätin ne pois arjesta), kimallehuulikiiltoa huulipunan päälle (huulten keskelle) ja irtoripsitupsuja silmien ulkonurkkiin (joskus "timanteilla" varustettuja!). Joskus toivoisin olevani ripsari ja huulikiilto- tyylinen meikkaaja, mutten vaan ole! :D
    Aurinkoista uutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkään en laskenut tähän ihonhoitotuotteita mukaan, mutta niistä olisi tosiaan munkin luku noussut entisestään :) 14 tuotetta on jo aika paljon, kun laitoin tosiaan omaan Instaani kyselyn ja suurin osa vastanneista käytti 6-10 tuotetta arkimeikissään. Harvalla oli yli 15, kuten esimerkiksi mulla :D Juhlameikkiä on ihana tehdä, kun silloin ei yleensä ole kiire vaan meikata saa ihan kunnolla ajan kanssa<3 Ihanaa kun kerroit noin kattavasti sun meikkaustavoista! Just tällaisia kommentteja toivoinkin, on niin kiva kuulla miten muut meikkailee :)

      Ihanaa viikkoa sullekin<3

      Poista
  4. Aika samalla kaavalla mennään! Itse teen kyllä silmät ensin koska mulla tippuu aina luomiväriä poskille ja ripsiväriä menee silmän alapuolelle. Lisäksi nojaan poskeen kädellä silmiä tehdessä niin ei niin voi tehdä jos on sitten meikkivoidetta. Monet kummastelee miksi silmät ensin mutta mulle se on ihan normaali tapa :) joskus kokeilen huvikseen tehdä meikkipohjan ensin, se on kyllä hyvä tapa, mutta sit mulla tippuu shimmeristä luomiväriä silmän alle enkä saa hinkattua sitä pois ja kaikki on pilalla :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas tuntuu, että on yleisempää tehdä ensin se silmämeikki ja sitten vasta pohjameikki :D Mä oon joskus yrittänyt tota, sillä varsinkin glitteriset luomivärit karisee kyllä mullakin poskille, mutta ei siitä vaan tule mitään eli teen siis kuitenkin aina pohjan ennen silmämeikkiä. Mulla onneksi lähtee ihan tavalliset shimmeriset luomivärit viuhkasiveltimen kanssa hennosti sutimalla pois, jos niitä varisee, mutta glitterit on toki asia erikseen.

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tätä! :) Se on jännää, kuinka montaa eri tuotetta loppujen lopuksi tulee päivittäin käytettyä. Mulla pika-arkimeikki koostui joskus useampi vuosi sitten kahdesta tuotteesta (meikkivoide ja ripsari), mutta nykyään ehkä 10-15 tuotetta on sellainen määrä, mikä tulee käytettyä :) Tosin jos on oikein kiire, niin silloin yritän päästä mahdollisimman vähällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla<3 Oi kun pärjäisikin vaan ripsarilla ja meikkivoiteella :D Olisi ihan unelmatilanne! Mutta mä en osaa tehdä tollasta "minimalistista" meikkiä vaan teen joko meikin ihan kokonaan useilla tuotteilla tai en meikkaa ollenkaan. 10-15 tuotetta kuulostaa munkin korvaan mahdolliselta, tosin en tiedä mitä omasta listastani ottaisin pois. Ehkä kulmien meikkaamisen voisin tehdä ihan vaan yhdellä tuotteella :)

      Poista
  6. Mun arkimeikkini oli ennen tosiaan aikalailla sama, tietysti eri vaiheilla ja tuotteilla, mut aikalailla samoilla menin. Paitsi sillon joskus en käyttänyt varjostusta ja highlighteria, vaan niiden tilalla oli ehken aurinkopuuteri, jolla tein vähän varjostusta. Nyt se varjostus ja highlighter ovat mukana mun arkimeikissäni, aina vaan sillon kun meikkaa :D Kesä on nyt täällä, joten nyt taas tulee meikkailtua ihan todella vähän. Oon kyllä aika varma, et sitten kun mun normi arkeni alkaa ja palaan töihin, niin kyllä sitä aikalailla koko naama meikataan ihan silmiä myöten, kuten ennen raskauttakin <3 Kiva oli lueskella sun arkimeikkirutiineistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kertoilit omista meikkailuistasi Kata<3 Kesä tosiaan muuttaa aika monella meikkaustyylejä ja varsinkin käytettyjen tuotteiden määrää. Mulla yleensä vaihtuu korkeintaan meikkivoide kevyempään ja lomalla suosin todella paljon meikittömiä päiviä :) Arkirutiineihin monilla kuuluu just se meikki ja mä luulen myös, että jos joskus oon samassa tilanteessa kuin sä eli äitiyslomalla niin meikkailut saattaa hetkeksi jäädä taka-alalle, mutta kyllä ne vanhat rutiinit sieltä taas tulee takaisin, kun palaa töihin!

      Poista
  7. Jesus christ! Kyllä tässä on paljon kaikkea :D Voisin ehkä itsekin postailla tästä inspiroituneena oman arkimeikin rutiinijutut juuri nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no kieltämättä :D Mutta se on mulla joko kaikki tai ei mitään - joko oon siis meikittä tai täydellä meikillä :D Tee ihmeessä, olis tosi kiva lukea mitä sun arkimeikkiin kuuluu!

      Poista

Kiitos kommentista!