perjantai 11. syyskuuta 2020

Pannuprojekti: 20 loppuun vuonna 2020 | Kolmas katsaus

*Saatu ilmaistuote


Tänään olisi aika tehdä kolmas ja viimeinen välikatsaus käynnissä olevaani pannuprojektiini, jossa mun on tarkoitus saada vuoden 2020 aikana loppumaan 20 eri kosmetiikkatuotetta. Puuteriset tuotteet haluan vain saada pannutettua eli niiden loppuunkäyttämistä en siis tavoittele. Nyt eletään syyskuuta ja edelliset katsaukset olen tehnyt maaliskuussa ja kesäkuussa. Tämä on siis kolmas ja viimeinen katsaus ennen lopputulosta, jonka esittelen teille heti tammikuun alussa. Todennäköisesti aloittelen heti perään myös uuden projektin, mutta nyt keskitytään vielä tähän meneillään olevaan. Valitettavasti menin tyhmyyksissäni heittämään kaksi projektissa olevaa loppunutta tuotetta roskiin, joten niitä ei enää yhteiskuvassa ole. Nappasin alemmas katsaukseen vanhat kuvat tuotteista ja niillä mennään siis myös viimeisessä katsauksessa tammikuun alussa.


Anastasia Beverly Hills Norvina Eyeshadow Palette. Norvinan kohdalla tavoittelin muutaman sävyn pannuttamista. Mitään tarkkaa tavoitetta en asettanut ihan senkään takia, etten halunnut luoda itselleni paineita tämän kanssa enkä varsinkaan ajaa itseäni siihen pisteeseen, etten palettia halua enää käyttää. Sävyjä on pannutettu nyt neljä kappaletta ja olen tähän jo nyt erittäin tyytyväinen, vaikkei uusia pannuja edellisen katasauksen jälkeen olekaan tullut esille. Missään nimessä en ikinä kuvitellutkaan saavani kaikista sävyistä pannua näkyviin, joten tämäkin kelpaisi mulle jo ihan loistavasti. Toivon kuitenkin, että saisin alarivin vaaleanpunaisen Love sävyn pannutettua vielä ennen projektin loppua!


Cattier Paris Gentle Toning Lotion*. Tuote oli loppunut jo edellisessä katsauksessa.

Whamisa Organic Flowers Toner Deep Rich. Tämä on osoittaunut varsinaiseksi supertuotteeksi kestonsa puolesta! Olen käyttänyt tätä käytännössä päivittäin useamman kuukauden ajan ja vieläkin pullossa on jäljellä näinkin paljon tavaraa. Edellisen katsauksen jälkeen olen kuitenkin saanut käytettyä tätä todella hyvin eli eiköhän tämä vielä lopu, kunhan muistaa jatkossakin käyttää tätä ahkerasti.


Senja Cosmetics Matte Magic Day and Night Cream*. Tämä kasvovoide on mulla pääasiassa päivävoidekäytössä ja nyt syksyllä otan tämän kunnolla tehokäyttöön. Olen tätä käyttänyt aina silloin tällöin myös iltaisin yövoiteena, mutta tekemistä varmasti riittää vielä eikä tämä ole lähelläkään loppua. Kiire saattaa tulla, mutta parhaani teen.

BYBI Beauty Strawberry Booster. Tuote oli loppunut jo edellisessä katsauksessa.


theBalm Mary-Lou Manizer Highlighter. Tästä highlighterista sain vihdoin elokuun aikana pienen pannun näkyville! Tiesin alunperinkin, ettei se tule tuottamaan vaikeuksia, mutta olen muiden projektieni takia keskittynyt koko kesän muihin highlightereihin, että vähän yllätyin että sain nyt kesällä tämän pannutettua. Pannu varmasti kasvaa vielä, mutta tavoitteeseeni olen päässyt.

Essence The Blush 10 Befitting*. Tämä poskipuna tuottaa päänvaivaa, sillä vaikka käyttäisin tätä useita kertoja viikossa, se ei tunnu kuluvan. Alan pikkuhiljaa menettää toivoni tämän suhteen, mutta koitan vielä petrata entistä enemmän, sillä todella haluaisin saada tämän pannutettua.



The Body Shop Mango Shower Gel. Tästä mulla ei valitettavasti ole tuoretta kuvaa, sillä kuten postauksen alussa sanoin, menin vahingossa heittämään pari tyhjentynyttä purnukkaa roskiin ja toinen oli tämä suihkugeeli. Sain tämän valtavankokoisen suihkugeelipullon loppumaan vihdoin heinäkuussa! Kuva on sama kuin projektin alkaessa tammikuussa, eli suihkugeelihän ei projektin alkaessa ollut täysi, mutta koska tykkään vaihdella käyttämiäni suihkugeelejä, tiesin etten tule tätä ihan parissa kuukaudessa saamaan loppumaan. Nyt pullo on kuitenkin tyhjä ja hyvä niin.


Four Reasons Black Edition Beauty Primer*. Tämä loppui vähän yllättäenkin elokuussa. Tunsin totta kai, että pullo oli todella kevyt, mutta tuotteen loppuminen tuli kuitenkin täysin puskista. Parempi kuitenkin näin ja sain taas yhden tyhjän purnukan tähän projektiin!

Evolve Organic Beauty Nourishing Hair Elixir. Luovutin tämän hiusseerumin suhteen jo keväällä, sillä tämä ei toimi hiuksissani lainkaan. Tämä oli ainut tuote, jonka otin projektiin ennen kuin olin kertaakaan tuotetta testannut ja tässähän sen sitten näki, ettei olisi kannattanut. En siis tule saamaan tätä loppumaan enkä sitä edes yritä.


Glamglow Gentlebubble Daily Conditioning Cleanser. Tuote oli loppunut jo edellisessä katsauksessa.

Formula 10.0.6 Bare Face Beauty Skin-Moisturizing Cleansing Oil. Tuote oli loppunut jo edellisessä katsauksessa.

Lumene VALO Nordic-C Glow Reveal Peeling Mask. Tuote oli loppunut jo edellisessä katsauksessa.


Make Up Factory Glossy Lip Stylo 36 Coral Pink*. Tämä kiiltopuna on kulunut kiitettävän hyvään tahtiin ja totta puhuen toivoin, että olisin saanut sen loppumaan tähän katsaukseen mennessä. En kuitenkaan käyttänyt tätä riittävän usein ja lopulta myös unohdin koko huulipunan. Kovinkaan montaa käyttökertaa tällä ei enää saa, sillä huulipunan pehmeä koostumus tekee myös sen, että puna kuluu hyvin nopeasti. Tämä loppuu taatusti!

Essence Camouflage+ Matt Concealer. Tuote oli loppunut jo edellisessä katsauksessa.

Touch In Sol No Poreblem Prime Essence. Mä käytin tätä primeria tehokkaasti koko kevään, mutta kesällä sain itselleni pari niin superhyvää primeria, että tämän käyttö jäi käytännössä kokonaan. Nyt syksyn ja arkirutiinien koittaessa olen taas ottanut tämän käyttöön eikä tuubissa enää kovin paljon ole tavaraa. Tämäkin siis varmasti tulee loppumaan tämän vuoden aikana.


Formula 10.0.6 Step By Step Renewing Foot Balm. Tuote loppui heinäkuun alkupuolella itse asiassa vähän yllättäenkin, sillä olisin kuvitellut tuubissa olevan vielä tavaraa. Mutta parempi näin päin! Tämänkin menin vahingossa heittämään roskiin, joten valitettavasti en saanut tuubista enää tuoretta kuvaa vaan tämä kuva on muokattu tammikuussa otetusta kuvasta.


The Body Shop Vanilla Marshmallow Body Butter. Vastoin kaikkia odotuksiani sain käytettyä tätä kesällä yllättävänkin paljon. Mähän en normaalisti kesällä käytä ollenkaan näitä paksuja vartalovoita, mutta tätä tuli käytettyä useita kertoja. Iso osa purnukasta on siis käytetty pois nimenomaan edellisen katsauksen jälkeen, joten tämän kanssa ei varmasti kauaa enää kestä!


Escada Sorbetto Rosso EdT. Nestepinta on laskenut taas ihan mukavasti, vaikka käytinkin tätä kesän aikana ehkä odotettua vähemmän. Tämä on yksi suosikkihajuvesistäni, ihanan makea ja loistavasti arkikäyttöön sopiva ja uskon vakaasti siihen, että saan tämän loppumaan.

Iconic London Prep-Set-Glow. Tätä meikinkiinnityssuihketta ei ole kovinkaan paljon enää jäljellä, joten näette tämän varmasti piakkoin myös loppuneiden esittelyssä. Tämä suihke on ollut mulla käytössä lähes joka kerta meikatessa ja samalla tavalla aion jatkaa, joten nopeastihan tämä loppujen lopuksi kuluu loppuun. 

Yhdentoista tuotteen kanssa olen nyt siis päässyt tavoitteisiini, ei ollenkaan hullumpi tilanne! Vielä olisi yhdeksän tuotetta jäljellä, joista siis yksi on sellainen mitä en tule saamaan loppumaan. Toivottavasti ne kahdeksan jäljelle jäänyttä loppuu - se olisi nimittäin paras saavutukseni ikinä näissä pannuprojekteissa.

Mitä veikkaatte saanko kahdeksan jäljellä olevaa tuotetta loppumaan? :)

8 kommenttia:

  1. Saat sä! Mullakin tuo Whamisa käytössä ja se on todella riittoisaa, mutta ei haittaa kun tykkään siitä ja on aika arvokas, joten en kiirehdi sen kanssa. Bybin mansikkaboosterin sain loppumaan, ihme kyllä.
    Hajuvedet ja huulipunat on musta tosi vaikeita saada loppumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi Whamisa riittää näköjään pienen ikuisuuden, mutta kuten säkin sanoit - ei se myöskään ole ihan ilmaista, joten syytäkin kestää :D Huulipunat on mullekin yksiä vaikeimpia tuotteita, mutta toi Make Up Factoryn puna kuluu tosi nopeasti, kun se on sellainen kiiltopuna :) Sen takia sen projektiin valitsinkin!

      Poista
  2. Tosi hyvin olet edistynyt tän projektin kanssa! :) Varsinkin kun tässä on mukana vaikeasti pannutettavia tuotteita. Uskon että pääset ainakin hyvin lähelle tavoitetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon todella, ettei jäljelle jäisi kuin ihan max 2 tai kolme tuotetta, vaikka sekin kuulostaa paljolta :D Toi poskipuna tulee ehdottomasti olemaan haastavin tuote!

      Poista
  3. Kyllä onnistuu ihan varmasti, hyvin oot tosiaan edennyt ja kyllä on vahva luotto, että hoidat homman kotiin!! :D Tää on kyllä niin hirmuisen mielenkiintoista seurattavaa, että toivottavasti aloitat uuden seuraavanakin vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, että tykkäät seurailla näitä projekteja<3 :) Ensi vuodelle ehdottomasti taas uusi, 21 tuotteen voimin! :D

      Poista
  4. Hyvin on mennyt tavaraa :) Mä ite en jotenkin näistä osaisi tai välittäisi postata kun se on semmosta kamppailua itsensä kanssa saada niitä käytettyä. Otan aina just esiin ne mitä haluan kuluttaa eniten pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitettävän hyvin joo! Jep, nää projektit ei oo tosiaan kaikkia varten ja onneksi sullakin on oma tyyli, millä saat niitä varastoja kuitenkin aina käytettyä tyhjemmiksi :)

      Poista

Kiitos kommentista!