lauantai 19. syyskuuta 2020

Vertailussa Sheet Maskit!

*Affiliate- eli mainoslinkki

Tänään ajattelin tehdä pienoisen vertailupostauksen sheet maskeista eli suomennettuna kangasnaamioista! Joku teistä ehkä muistaakin, että vielä pari-kolme vuotta sitten inhosin kangasnaamioita enkä todellakaan sellaisia halunnut käyttää. Mua inhotti se kylmän ja märän rätin tunne kasvoilla enkä kokenut muutenkaan kangasnaamioita tarpeelliseksi omassa ihonhoidossani. Nykyään olen jo jonkin aikaa rakastanut kangasnaamioita ja erityisesti talvella niistä on ollut suuri apu ihoni kuivuuden taltuttamisessa! Kangasnaamiot ovat mitä helpoin tapa saada iholle runsaasti kosteuttavia ainesosia ja käytän itse kangasnaamioita kerran tai kahdesti viikossa - vähän oman ihon tarpeiden ja fiiliksen mukaan. Nyt päätin vertailla muutamia kangasnaamioita, jotka multa löytyivät kotoa ja mukaan valikoitui siis kuvassa näkyvät kuusi naamiota.

*Mizon Joyful Time Essence Maskit ovat yksiä suosikkikangasnaamioitani. Naamioita on myynnissä monia erilaisia ja olen itse pitänyt oikeastaan kaikista, mitä olen tähän mennessä testannut. Mizonin naamioiden istuvuus on omille kasvoilleni todella hyvä ja ne sisältävät geelimäistä seerumia runsaasti. Seerumi ei kuitenkaan ole niin vetistä, että se alkaisi valua kasvoja pitkin, mikä on itselleni erittäin tärkeä ominaisuus kangasnaamioissa. Mizonin naamioita on tosiaan myynnissä useita erilaisia, mutta mielestäni kaikki toimivat aika pitkälti samalla tavalla ja ovat ennen kaikkea hyvin kosteuttavia. Yksittäisen naamion hinta pyörii siinä kahden euron kieppeillä, joten nämä ovat myös todella edullisia - hinta-laatusuhde onkin näissä kohdillaan!
*Mizonin naamioita myy mm. Bearel.

Plussat:
+ Laaja valikoima erilaisia naamioita
+ Hyvä istuvuus
+ Edullinen hinta

Miinukset:
- Naamioiden vaikutuksessa/tehossa ei omasta mielestäni ole kovinkaan suurta eroa, vaikka valikoimista löytyy useita erilaisia.

Eyenlip Superfood Maskeja on myynnissä myös useita eri versioita eri ihotyypeille ja tarpeisiin. Eyenlipin Superfood naamioissa on runsaasti geelimäistä seerumia, joka ei kuitenkaan valu kasvoja pitkin alas. Istuvuus näillä Eyenlipin naamioilla ei ole omille kasvoilleni ihan paras mahdollinen, sillä varsinkin naamion suuaukko on niin pieni, että joudun leikkaamaan sitä saksilla suuremmaksi, jollen halua naamion ylettyvän osittain myös huulteni päälle. Kaikki testaamani Superfood naamiot ovat tehneet ihosta pehmeän ja kosteutetun. Superedullisesta alle kahden euron hinnasta iso plussa!
Eyenlipin naamioita myy Beautyko.

Plussat:
+ Todella edullinen hinta
+ Muutama erilainen versio eri ihotyypeille
+ Myydään sekä yksittäin että isommissa seteissä

Miinukset:
- Istuvuus ei ole paras mahdollinen

*The Body Shop Vitamin E Quench Sheet Mask on yksi TBS:n kangasnaamiotyypeistä. Myynnissä on myös neljä muuta naamiota, ja tämä Vitamin E -sarjan naamio on tarkoitettu erityisesti kosteutta kaipaavalle kuivalle iholle. Naamio ei istu kasvoille täydellisesti, sillä se on kooltaan hitusen liian pieni ja esimerkiksi silmien aukkoja joudun itse suurentamaan, jotta saan naamion istumaan kasvoilleni kunnolla. Käytän pääasiassa korealaisen kosmetiikan kangasnaamioita, joten nämä TBS:n naamiot ovat olleet niille sinänsä ihan mukavaa vaihtelua, vaikka k-kosmetiikan naamiot ovatkin mulle yleensä hieman mieluisampia. Muita versioita en ole testannut, mutta nämä Vitamin E -sarjan naamiot ovat olleet kuivan ihon kosteuttamiseen oikein hyviä. En kuitenkaan koe tätä niin erikoisena, että olisin välttämättä valmis maksamaan naamiosta 5,50 euroa ainakaan kovin usein.
*The Body Shopin naamioita voi ostaa heidän verkkokaupastaan ja myymälöistään.

Plussat:
+ Kosteuttaa ja pehmentää ihoa tehokkaasti

Miinukset:
- Huono istuvuus
- Melko kallis hinta

*Starskin Cream De La Crème Face Mask on kaksiosainen kangasnaamio, jossa vaikuttava aine ei ole seerumia vaan voidetta. Kaksiosainen naamio on todella helppo asettaa kasvoille ja suun ja silmien aukot ovat itselleni riittävän suuret. Naamio ei kuitenkaan riitä leveyssuunnassa kasvoilleni ihan kauttaaltaan, mutta se on vain pieni miinus. Voidemaista naamiota on helppo käsitellä, sillä se ei ole seeruminaamioiden tavoin liukas. Naamio myös asettuu kasvoille helposti ja pysyy hyvin paikoillaan. Starskinin naamioiden hinta on noin 10-15 euroa ja tämä kuvassa näkyvä maksaa sen 15 euroa. Itse en olisi valmis maksamaan yksittäisestä kangasnaamioista noin suurta summaa, vaikka tämä erittäin hyvä naamio olikin ja tässä oli sellaista pientä luksuksen tuntua.
*Starskinin naamioita myy mm. Kicks.

Plussat:
+ Kaksiosainen naamio on helppo asettaa paikoilleen
+ Voidemainen naamioaines ei tee siitä käsissä liukasta käsitellä
+ Naamio toi arkeen pientä luksuksen tuntua

Miinukset:
- Todella kova hinta yksittäisestä naamiosta

*Holika Holikan Pure Essence Maskeja on myynnissä useita eri versioita ja itse olen testannut kuvassa näkyvän Shea Butterin lisäksi Avocado ja Strawberry naamioita. Näistä kolmesta Shea Butter on ehdottomasti suosikkini ja tämä on yksi kosteuttavimpia kangasnaamioita mitä olen käyttänyt. Naamio jättää ihon hurjan kosteutetun ja pehmeän tuntuiseksi ja yksittäisistä kangasnaamioista tämä onkin ehdoton suosikkini. Naamion materiaali on todella ohutta, mikä auttaa sitä asettumaan kasvoille tiiviisti. Sen koko ja muotoilu on omille kasvoilleni todella hyvä ja seerumia on naamioissa riittävästi. Yksittäinen Holika Holikan naamio maksaa noin kaksi euroa eli näissäkin on hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdillaan!
*Holika Holikan naamioita myy mm. Bearel.

Plussat:
+ Ohut, hyvin tiiviisti kasvoille asettuva ja istuva materiaali
+ Erittäin kosteuttava
+ Loistava hinta-laatusuhde

Miinukset:
- Holika Holika ei ilmeisesti ole cruelty free brändi, mutta itse naamioista en keksi mitään huonoa sanottavaa.

Eyenlip Moisture Essence Maskeja on myynnissä useampia eri versioita ja itseltäni löytyy tällä hetkellä kuvassa näkyvä Green Tea naamio. Eyenlipin naamiot olivat yhtiä ensimmäisiä, joihin todella ihastuin ja suosikkejani Eyenlipiltä ovat heidän Hyaluronic Acid ja Salmon Oil naamiot, jotka ovat molemmat todella kosteuttavia ja ravitsevia. Istuvuus ei ole näissäkään Eyenlipin naamioissa ihan täydellinen ja olen monesti leikannut sekä silmien että suun aukkoja hieman isommiksi. Hinta-laatusuhteeltaan naamiot ovat kuitenkin ihan loistavia, sillä yksittäinen naamio maksaa alle kaksi euroa, ja näitäkin myydään myös suuremmissa pakkauksissa. 
Eyenlipin naamioita myy Beautyko. Lisäksi osa Eyenlipin naamioista on myynnissä Prismoissa.

Plussat:
+ Loistava hinta-laatusuhde
+ Hyvä saatavuus (Prismat)
+ Useita naamioita erilaisiin tarpeisiin

Miinukset:
- Istuvuus ei ole paras mahdollinen

Oikeastaan kaikki postauksessa mainitut naamiot ovat olleet mulle mieluisia, vaikka lähes kaikista olen löytänyt myös niitä pieniä miinuksia. Laitoin itse asiassa juuri vähän aikaa sitten Beareliin tilaukseen setin Mizonin kangasnaamioita, joten nyt riittää taas kangasnaamioita, kun ilmat alkavat viiletä ja iho kaivata entistä enemmän kosteutusta!

Käytätkö kangasnaamioita? Mitkä ovat suosikkejasi? :)

4 kommenttia:

  1. Aika samoja mietteitä kuin mulla :) tykkään tosi paljon Mizonin naamioista, Eyenlipit myös hyviä koska edullisia. TBS naamiot on aika hinnakkaita ja jos muistelen oikein niin kangas kovaa eikä istunut kasvoilla yhtään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samoja fiiliksiä meillä siis näistä! Mizonit ja Eyenlipit on tosi hyviä<3 Mua harmittaa, ettei toi TBS:n naamio istunut niin hyvin kuin olisi voinut, mutta tosiaan kaikilla meillä on eri muotoiset kasvot niin väkisinkin ne on jollekin sitten vähemmän sopivia.

      Poista
  2. Varmaan tällä viikolla köhtin mizonin hunajan tuoksuisen maskin. Hirveä tuoksu, oikeen ärsytti. Tai sitten oli joku muu mutta imelä hunaja ei ollut mieleen. Itekin aluksi vihasin märän kylmän rätin tunnetta. Nykyään otan sen pakkauksen esim pyllyn alle kun katon telkkua ja parin min päästä naamaan kun on lämmennyt xD vain silikoni/geeli maskit menee jääkylminä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( Noissa joissain naamioissa on kieltämättä melko voimakas tuoksu ja se on aina kurjaa, jos se ei oo just itselle mieluinen. Hunaja ei oo tuoksuna (eikä makuna) munkaan suosikki, mutta mulla on itse asiassa toi Mizonin hunajanaamio vielä testaamatta. Hyvä kun sanoit niin osaan varautua :D Heh toi oli hyvä vinkki, että lämmittää maskia hetken ennen kuin sen laittaa naamaan!

      Poista

Kiitos kommentista!