torstai 3. joulukuuta 2020

Mitä kosmetiikan verkkokauppoja suosin?

Ajattelin kirjoittaa teille postauksen niistä kosmetiikan verkkokaupoista, joita itse eniten suosin. Varsinkin nyt korona-aikaan ihmiset suosivat paljon verkkokauppoja ostosten tekemisessä, mutta mähän olen oikeastaan aina suosinut niitä. Mun mielestän on paljon mukavampaa shoppailla kotoa käsin, oli kyse sitten kosmetiikasta tai vaatteista, vaikka totta kai nettishoppailu asettaa omat rajoituksensa ja haasteensa. Kosmetiikan suhteen niitä hutiostoksiakin on tullut tehtyä, mm. vääränsävyisten meikkipohjatuotteiden kanssa, mutta pääasiassa esimerkiksi ihonhoitotuotteiden kanssa en ole koskaan mennyt metsään. Monesti netistä tilaamalla saattaa saada tuotteita myös halvemmalla, jos bongaa esimerkiksi alennusmyyntejä! Mitä verkkokauppoja itse tällä hetkellä siis suosin?

Beautyko on korealaista kosmetiikkaa ostaessa valintani, mikäli haluan ostaa heidän maahantuomiaan brändejä - COSRX, Eyenlip, Dewytree, SKINFOOD. Toimitus on nopea ja tuotteet pakataan ihaniin vaaleanpunaisiin pahvilaatikoihin! Beautykoa haluan ehdottomasti myös tukea, sillä kyseessä on suomalainen yritys, vaikka myynissä onkin nimenomaan korealaista kosmetiikkaa. 

Bearel on toinen paikka, mistä hankin korealaista kosmetiikkaa itselleni. Mizon, Huxley ja Coxir ovat brändejä, joiden tuotteet ostan pääasiassa aina nimenomaan Bearelilta, mutta heidän valikoimistaan löytyy todella monta muutakin korealaisen kosmetiikan brändiä. Bearelin toimitukset ovat niin ikään hurjan nopeita eikä mulla ole verkkokaupasta mitään huonoa sanottavaa. Heillä on todella usein myös erilaisia alennuksia, jotka kannattaa totta kai hyödyntää!

Feelunique oli todella pitkään mun luottokauppani mitä kosmetiikan ostamiseen tulee. Feeluniquella tuotteiden hinnat ovat monesti hieman suomihintoja edullisemmat, mutta tämäkään ei päde ihan kaikkiin tuotteisiin ja brändeihin. Valikoima on todella kattava ja Feeluniquella saa valita itselleen kaksi brändiä, joista saa aina -10% alennuksen! Aiemmin sama koski vain yhtä brändiä ja itselläni kyseinen brändi oli pitkään Urban Decay. En edes muista kuinka monta tilausta olen Feeluniquelle tehnyt, vaikka nyt edellisestä tilauksesta onkin jo pitempi aika. Toimitusaika on melko pitkä, noin pari viikkoa ehkä keskimäärin, joten akuuttiin tarpeeseen ei täältä kannata lähteä tilaamaan.

Lookfantastic on paikka, josta tilaan käytännössä kaikki Too Facedin tuotteeni. Lisäksi Sigman siveltimiä olen tilannut LF:ltä todella, todella monia ja mun suurimmat Sigman sivellinsetitkin taitavat kaikki olla juurikin Lookfantasticilta hankittuja. LF:n brändivalikoima on todella laaja, alennuksia on jatkuvasti ja toimitusaika on nopea. Paketit löytävät perille yleensä jopa alle viikossa, mikä on brittiläiselle kaupalle mielestäni erittäin hyvin.

House Of Organic on yksi suosikkiverkkokauppani, mikäli lähden ostamaan luonnonkosmetiikkaa. Verkkokaupan valikoima on todella laaja, toimitukset erittäin nopeita ja House Of Organicillahan on omat Luonnonkosmetiikkapäivänsä, jolloin verkkokaupassa on todella hyvät alet. Tilailen luonnonkosmea myös muista verkkokaupoista, mutta yleensä lähden ensimmäisenä katsomaan löytyykö tuotetta House Of Organicilta.

Beauty Bay on monelle meikki-intoilijalle tuttu kauppa. Beauty Bay taisi olla yksi ensimmäisiä ulkomaalaisia verkkokauppoja, joista itse tilasin tuotteita. Siihen aikaan heillä oli valikoimissaan myös Too Facedin tuotteita, jotka tosin pian poistuivat valikoimista. Beauty Baystä tilaan nykyään mm. RCMA:ta, jonka lisäksi valikoimiin kuuluu mm. Zoeva, Anastasia Beverly Hills, Jeffree Star ja Milani. Tilaukset Beauty Baysta tulevat noin viikossa-parissa ja olen aina ollut oikein tyytyväinen verkkokaupan toimintaan.

Näiden edellämainittujen verkkokauppojen lisäksi voin suositellä lämpimästi myös mm. Kicksiä, Lykoa ja Skincityä. Tilailen jonkin verran myös esimerkiksi Sokokselta ja yksittäisten brändien, kuten The Body Shopin, omilta sivuilta, mutta ne jätin myös tämän postauksen ulkopuolelle.

Tilaatteko te kosmetiikkaa netistä vai suositteko kivijalkamyymälöitä? :)

10 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja sain taas hyviä vinkkejä! Beautykolta tilaisin useamminkin, mutta niukka valikoima ja monesti tuotteet loppu. Bearelia täytyykin vilkaista. Nykyään ostan sekä netistä että kivijaloista, suosin Sokosta jossa hyvä valikoima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Beautykolla on monesti valitettavasti tuotteita varastosta loppu, mutta muuten tykkään tosi paljon heidän brändivalikoimastaan! Suosittelen Bearelia, sieltä löytyy hurjasti vaikka ja mitä ihanaa :) Sokos on mullekin se vakipaikka, mistä kosmetiikkaa ostan, jos en verkosta halua tilata :)

      Poista
  2. Kiva postaus! Ja monia tuttuja kauppoja löytyi listauksesta :) Mä ostan tuotteita sekä netistä että kivijalkamyymälöistä, mutta enemmän suosin verkkokauppoja. Oon ihan hirveä tarjoushaukka ja monesti etsin juurikin niitä tarjouksia tuotteista ja vertailen hintoja paljon :D Monia brändejä tai tuotteita ei myöskään edelleenkään saa helposti kivijalkamyymälöistä. Lisäksi mua ärsyttää joidenkin brändien kohdalla se, ettei tuotteissa ole mitään turvasinettejä ja sitten niitä on kaupassa availtu ja testailtu. Muutamaankin otteeseen on tullut ostettua joku tuote ja sitten kotona avatessa huomannut, että sitä onkin joku jo käyttänyt :/ Mutta on kivijalkakaupoissakin omat puolensa ja aina Helsingissä käydessä on pakko poiketa Stockmannilla ihastelemassa sitä meikkiosastoa :)

    Näistä listan kaupoista etenkin Lookfantasticilta ja Beauty Baylta on tullut vuosien varrella tilattua paljon tuotteita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä oon myös melkoinen tarjoushaukka, vaikka nyt viime vuosina nettishoppailu onkin vähentynyt huomattavasti siitä, mitä se joskus oli :D Siis toi sinettien puuttuminen on oikeesti tosi inhottavaa.. Varsinkin kun mäkin ostan just esim. essencen ripsareita ja ne saa hyvin napattua mukaan ihan kauppareissun yhteydessä, mutta aina pelottaa onko joku lääppinyt sitä jo. Ostin kerran huulipunan, joka näytti kotona avatessa siltä kuin joku olisi yrittänyt syödä sitä. Ällötti ihan suunnattomasti, mutta onneksi kaupasta sai uuden. Toi on vaan tosi tylsää myös noiden kauppojenkin osalta, kun porukka menee availemaan myyntipakkauksia ja ostavat asiakkaat sitten palauttelee niitä tuotteita, joita on jo käytetty..

      Poista
  3. Feeluniqueta ja Lookfantasticia käytän mäkin paljon. Sen lisäksi Escentualia, Lykoa ja Skincitylle olen varmasti laittanut eniten rahaa tänä vuonna. Hajuvesi.fi tilaan jonkin verran tuoksuja, varsinkin sellaisia, joita muualta on vaikeampi löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hajuvesi.fi onkin mulle tuntemattomampi, tai toki tiedän kyseisen verkkokaupan, mutten koskaan ole tilannut sieltä mitään :) Täytyykin pitää mielessä toi, jos etsinnässä on joskus joku harvinaisempi tuoksu!

      Poista
  4. Suosin kivijalkaa ja varsinkin vaatteet pyrin nykyään ostamaan paikanpäältä sillä vain sovittamalla selviää ja liian usein vaatteita pitäisi palauttaa jolloin ei ole kovin kestävää lennättää suurta määrää vaatteita edes takas eikä ole kuitenkaan hyviä ja nämä tulee palautettua. Meikkien osalta tykkään seurata tarjouksia ja ostaa helpoista kivijalkakaupoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä nykyään melkoinen kuormitus, kun ihmiset tilaa ja palauttaa hirveät määrät vaatteita.. Mä en edes muista koska olisin viimeksi palauttanut jotain tilaamaani :D Siitä on useampi vuosi jo aikaa, en siis itse pahemmin harrasta sitä, kun yleensä kootkin menee ihan nappiin ja sitten just esim. farkut sun muut jätän tilaamatta netistä täysin, jos en tiedä kyseisen housumallin kokoa itselleni varmasti sopivaksi. Kiva kun kerroit sun ostotottumuksistasi<3 :)

      Poista
  5. Feeluniquesta en ole tiennytkään, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Saatanpa tilata sieltä jotain. Tiedätkö, tuleeko tilauksiin maksettavaksi alveja tai tulleja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feelunique on brittikauppa, joten toistaiseksi ei vielä tule mitään lisämaksuja tilauksiin :) Ensi vuodesta en enää osaa sanoa miten Brexit näihin asioihin tulee vaikuttamaan, mutta siis vielä ainakin nyt joulukuun tilauksiin ei pitäisi tulla mitään! :)

      Poista

Kiitos kommentista!