sunnuntai 19. elokuuta 2018

K-Beautya Bearelista!


Bearel on suomalainen kosmetiikan verkkokauppa, jonka valikoimaan kuuluu monia erilaisia korealaisen kosmetiikan brändejä. K-kosmetiikka on tällä hetkellä todella pinnalla ja mä sain suureksi ilokseni Bearelilta testiin muutamia Mizonin ihonhoitotuotteita! Bearelin valikoimiin kuuluu Mizonin lisäksi myös mm. Klairs, TonyMoly, Missha, The Skin House, Benton sekä KOCOSTAR. Mulle K-kosmetiikka on jäänyt hieman etäisemmäksi johtuen ihan siitä, ettei kaikki korealainen kosmetiikka ole eläinkokeetonta, sillä monien brändien tuotteita viedään myyntiin Kiinaan. Mizon on kuitenkin yksi poikkeus ja cruelty free. Iso kiitos Bearelille tuotteiden sponsoroinnista!


*Tuote saatu Bearel.fi verkkokaupasta


Mizon oli mulle yhtä kangasnaamiota lukuun ottamatta aiemmin tuntematon tuotemerkki ja lähdinkin testaamaan kuvan viisikkoa todella innolla ja odottavin mielin. Totesin jo aiemmin, etten ole mitenkään turhan paljon käyttänyt korealaista kosmetiikkaa, mutta kehuja siitä olen kuullut sitäkin enemmän, joten odotukseni näiden tuotteiden suhteen olivat todella korkealla. Sain Bearelista testiin kaksi Mizonin kangasnaamiota, puhdistusvaahdon, silmänympärysvoiteen sekä kasvovoiteen. Seuraavaksi kaikki tuotteet tarkemmin esiteltyinä ja arvioituina!


Mizon Snail Cushion Foam Cleanser* on kaikille ihotyypeille soveltuva puhdistusvaahto. Putsari lupaa poistaa tehokkaasti, mutta hellävaraisesti raskaammankin meikin kasvoilta sekä myös rauhoittaa ihoa. Puhdistusvaahto sisältää Mizonin tuotteille tyypillistä etanaseerumia ja lopputuloksena ihon pitäisi olla puhdistettu ja pehmeä. Putsari on tuubista puristettaessa suhteellisen paksun ja kermaisen oloista voidetta, joka kuitenkin muuttuu vaahtomaisemmaksi, kun tuotetta alkaa hieroa kasvoille. Meikit poistuvat tämän putsarin kanssa todella hyvin, mutta en itse allekirjoita tuotekuvauksen lupausta jättää iho pehmeäksi. Pikemminkin tämä jättää ihon todella nahkeaksi, vaikkakin hyvin puhdistetuksi. Oikein hyvä ja todella riittoisa putsari, joka poistaa tehokkaasti meikit ja lian kasvoilta. Käytän tämän jälkeen itse vielä kevyempää puhdistusmaitoa viimeistelemään ihonpuhdistuksen ja jotta se nahkea tunne iholta poistuu.
Hinta: noin 17,90/120 ml.


Uusia kasvovoiteita on aina mukava testata ja tämä Mizon Snail Recovery Gel Cream* taitaakin olla ensimmäinen testaamani k-kosmetiikan kasvovoide. Tämä geelikoostumuksen omaava voide lupaa kosteuttaa, tasoittaa ja rauhoittaa ihoa. Tuote on suunnattu erityisesti rasvoittuvalle ja sekaiholle ja ymmärrän hyvin miksi. Voide imeytyy todella nopeasti ja jättää iholle ns. mattapinnan enkä ole itse kokenut tätä mitenkään turhan kosteuttavaksi. Mullahan on siis todella kuiva iho ja olenkin käyttänyt tätä itse päivävoiteena ennen meikkaamista. Siihen se soveltuu hyvin, mutta itse tarvitsen alle jonkin kosteuttavan seerumin, jotta kosteutustehot ovat riittävät. Hieman rasvoittuvammalle iholle tämä on varmasti loistava tuote ja päivävoiteena tämä toimii myös kuivalla iholla.
Hinta: 17,90 €/45 ml.


Sain testiin kaksi kangasnaamiota: Mizon Joyful Time Essence Mask Aquan* sekä Mizon Joyful Time Essence Mask Green Tean*. Vasemmalla oleva Aqua Mask sisältää mm. meriveden mineraaleja, kollageenia sekä hyaluronihappoa. Naamion tulisi silottaa ja rauhoittaa ihoa sekä ennaltaehkäistä pienten juonteiden syntymistä. Oikealla oleva Green Tea Mask puolestaan sisältää nimensäkin mukaisesti vihreää teetä, joka kirkastaa ja ravitsee ihoa. Lopputuloksena ihon tulisi olla elinvoimainen, kosteutettu ja tasapainoinen. Olen aiemminkin maininnut, etteivät kangasnaamiot ole mulle niitä kaikkein mieluisimpia, sillä jotenkin kavahdan yhä edelleen sitä kylmää ja märkää tunnetta, kun naamiota alkaa asettaa kasvoille. Nämä Mizonin kangasnaamiot olivat kuitenkin siitä erittäin hyviä, että ne asettuivat omille kasvoilleni poikkeuksellisen hyvin ja vaikka naamiot ovat hyvin kosteita, ei essenceä alkanut valua pitkin kasvoja. Molemmat naamiot tuntuivat kosteuttavan ihoa mukavasti ja seuraavana aamuna iho tuntui poikkeuksellisen pehmeältä. Kangasnaamioiden osalta tämä kaksikko yllätti positiivisesti, mutta en vieläkään ole näiden suurin fani. Voi kuitenkin olla, että tilaan jossain vaiheessa lisää näitä Mizonin kangasnaamioita, joita löytyykin runsaasti erilaisia, ja koitan opetella pitämään näistä!
Hinta: noin 2,20 €/kpl.


Mizon Snail Repair Eye Cream* on geelivoidemainen silmänympärysvoide, jonka sisällöstä jopa 80% on etanaseerumia. Voiteen tulisi paitsi kosteuttaa silmänympärysaluetta, myös kirkastaa ja auttaa pienten juonteiden häivyttämisessä. Voide imeytyy nopeasti ja kosteuttaa mukavasti, ja se soveltuu kaikille ihotyypeille. Olen suosinut tätä itse aamuisin, sillä iltaisin kaipaan hitusen paksumman koostumuksen omaavaa sy-voidetta. Aamukäytössä tämä Mizonin voide on kuitenkin toiminut loistavasti ja mikä parasta, en ole kokenut tämän kanssa minkäänlaista ihoärsytystä tai muitakaan reaktioita, jotka ovat mulle uusien sy-voiteiden kanssa todella yleisiä. Itselläni on tästä 15 ml tuubikoko, mutta tätä myydään myös 25 ml lasipakkauksessa.
Hinta: 22,90 €/25 ml.


Lisäksi sain vielä kasan erilaisia testereitä mm. The Skin Houselta ja nämä päätyvät totta kai osaksi näytepussukkaprojektiani! Holika Holikan aloegeeli onkin jo tuttu tuote, mutta muut jäävät odottelemaan sopivaa hetkeä testaamista varten :)

Täytyy sanoa, että Mizon yllätti oikein positiivisesti! Kaikista saamistani tuotteista olen pitänyt ja mikä parasta, kiinnostukseni korealaista kosmetiikkaa kohtaan on kasvanut valtavasti. Ensi kuussa palkkapäivän jälkeen taitaakin lähteä muutamat K-beauty tuotteet (sekä Mizonilta että mm. Klairsilta) tilaukseen!

Ovatko Mizonin ihonhoitotuotteet tuttuja? Mitä suosittelette? :)

19 kommenttia:

  1. Käytän aika harvoin korealaista kosmetiikkaa, koska en ole löytänyt vielä sellaisia täsmäkasvotuotteita, joista varauksetta pitäisin. HolikaHolikan aloegeeli ja TonyMolyn banaanikäsivoide taitavat olla ainoita mitä käytän, mutta niitäkin epäsäännöllisen säännöllisesti. Tykkäsin kuitenkin tuosta Mizonin silmänympärysgeelistä, mutta siitä on jo ainakin pari vuotta, kun sitä kokeilin. Korealaiset foam cleanserit kierrän kaukaa, koska useimmat ovat saippumaisia ja jättävät jälkeensä epämiellyttävän nahkean tunteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se banskukäsivoide tuoksui ihan superhyvältä! Mitään muuta en siitä muista, kun oon tosiaan testannut sitä vaan yhden pienen testerin verran :D Joo juuri sellainen nahkea tunne jäi iholle tostakin putsarista. Samaa tekee kyllä monet muutkin putsarit ja kuorinnatkin, mutta onneksi sen saa toisella putsarilla kasvoilta pois :) Ymmärrän kyllä, että joillekin se tunne on erittäin epämiellyttävä :D

      Poista
  2. Geelivoiteet, kuten tämä Mizon, ovat musta aivan loistavia rasvoittuvalle iholle. Iho tulee kosteutetuksi ja voide imeytyy niin nopeasti ihoon, että voi alkaa heti meikkaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mä vähän ajattelinkin ja seuravaaksi mun pitääkin koittaa saada toi oma mies käyttämään just tätä Mizonin voidetta :D Sen rasvoittuvalle iholle tää on varmasti erittäin hyvä!

      Poista
  3. Mielenkiintoisen oloisia tuotteita! :) Aivan uusi merkki mulle. Kosmetiikkaa on kyllä niin paljon eri merkkejä, että :D Kiva kuulla, että oli hyvin asettuvia naamioita, mulle myöskään nuo kangasnaamiot ei oo kovinkaan mieluisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmetiikkabrändejä löytyy kyllä ihan pilvin pimein ja koko ajan tulee myös uusia<3 :D Joo mä oikein hämmästyin kuinka hyvin noi sopi mun kasvoille! Yleensä on aina joko huulet tai silmät puoliksi peitossa, kun ei noi meinaa millään asettua :D

      Poista
  4. K-beauty on jäänyt etäiseksi juuri siksi kun harva brändi on eläinkokeeton :/ Koreasta tulee tosi innovatiivisia tuotteita, joten olisihan se hauskaa kun useampaa niistä voisi hyvällä omatunnolla kokeilla. Mistä löysit tiedon Mizonin eläinkokeettomuudesta, Logical Harmonylla se on "Pending"(eli ei ole vastannut)-listalla. En googlettelemalla löytänyt muuta luotettavaa lähdettä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan kaikki lähteet, missä jotain Mizonin cruelty free statuksesta puhuttiin, totesi brändin olevan cruelty free. Korean Kiwi Beauty ja Beauty & Seoul sivustoilla ainakin oli listattu, mutta toki nää nyt ei ihan Logical Harmonyn vertaisia tietoja ole. Mutta mulle riittää, kun artikkeleissa todetaan eläinkokeettomuuden tarkoittavan samaa kuin mitä itsekin ajattelen ja ne kohdat täsmää kaikki ko. brändiin enkä löydä mitään ristiriitaista tietoa mistään.

      Poista
    2. Näytti kyllä ihan hyvältä nuo lähteet! Monet yritykset on vaan niin shadyja ton Kiinassa myynnin suhteen, että luotan 100% vaan Logical Harmonyyn. Mutta yritykset, jotka näyttää tarkoituksella välttävän Kiinan eläinkokeet saisi kyllä rohkeammin markkinoida sillä. Erottuisi hyvällä tavalla joukosta :) Kiva nähdä että eläinkokeettomia k-beautybrändejä onkin useampi.

      Poista
    3. Joo aina saa olla vähän varuillaan noiden kanssa! Ja aina harmittaa, jos Logical Harmonysta ei löydy tietoa jostain brändistä, kun se tosiaan on mullakin ehdottomasti se ensisijainen lähde, mistä näitä tietoja etsin :) Oon samaa mieltä! Brändi saisi varmasti paljon positiivista näkyvyyttä, jos vaan rohkeammin ilmoittaisivat cruelty free statuksensa. Länsimaissa se ainakin on monille todella tärkeää tänä päivänä.

      Poista
  5. Mä käytän k-beautya, siltä saralta löytyy huippuja tuotteita mutta myös huteja. Esim. putsarit voivat olla yllättävän tujuja, kun Aasiassa ilmansaasteet ovat ongelma ja ihon pesemiseen menee enemmän aikaa kuin täällä ei-niin-saasteisessa Suomessa :) He sitten vastapainoksi harrastavatkin kunnolla ihon kosteuttamista ^_^

    Mutta sitten taas rakastan korealaisia hoitonesteitä ^_^ Esim. Whamisan tuotteista olen eniten rakastunut heidän hoitoveteen. Mizonilta en ole muistaakseni kokeillut mitään. Kangasnaamioista rakastan Holika Holikan Green Tea -naamiota, vaikka se märkä rätti fiilis ei koskaan olekaan kiva :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa oon kuullut noista putsareista joskus aiemminkin eli pitääkin muistaa olla varuillaan, jos uusia aion hankkia! Sen ihon kosteuttamisen he kyllä osaavat ja aina jaksan ihastella niitä korealaisen ihonhoidon monivaiheisia rutiineja<3 Whamisaa olisi ihana päästä testaamaan! Märkä rätti kuvaa kyllä hyvin sitä tunnetta, minkä noi kangasnaamiot saa aikaan :D

      Poista
    2. Ai vitsi mä unohdin kokonaan että Whamisakin tulee Koreasta :D Mä voin yhtyä Salkan mielipiteeseen noista hoitovesistä, ihania<3

      Poista
    3. Pitääkin siis testata niitä hoitovesiä ;D

      Poista
  6. Oij mä en olekaan hetkeen tilannut Bearelilta, muutamia kertoja tilasin sieltä aina jotain uutta ja mielenkiintoista sekä pidin kovasti myös mustapäälaastareista ja tilasin sieltä niitä muutamiakin kertoja! :) Nää tuotteet kuulostaa erittäin hyville :) Mä kokeilin Holika Holikan Green Tea naamiota ehkä hieman yli vuosi sitten ja siitä tykkäsin ihan sikana, pitäis tilata pian sieltä jotain kun ihonhoito on jäänyt vähän heitteille tässä kesän aikana, hups! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salkakin tossa ylempää kehui ilmeisesti samaa Hokika Holikan naamiota, eli pakkohan sen siis on olla hyvä ;) Mullakin meinasi riistäytyä ihonhoito vähän käsistä tossa kesällä tai kun jotenkin luulin, että mun kuiva ihoni ei niillä superhelteillä vaadi samanlaista kosteustusta. Olinkin sitten aika pahasti väärässä ja lopputuloksena iho oli aivan älyttömän kuiva :D Nyt molemmat tsempataan taas ton suhteen! ;)

      Poista
  7. Itse olen tilannut pari kertaa Bearelilta juurikin noita kangasnaamioita, mutta olisi tosiaan mielenkiintoista testailla muitakin tuotteita :) Näistä tuo putsari sekä silmänympärysvoide jäivät päällimmäisinä mieleen! Moni tuntuu kehuvan korealaista kosmetiikkaa, mutta itselläni se on toistaiseksi jäänyt noihin kangasnaamioihin (jotka ovat kyllä olleet tehokkaita, vaikka se "märkä rätti" -efekti aina kasvoille laittaessa tuleekin, haha :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan myös muita, k-kosmetiikasta löytyy tosi paljon vinkkejä googlaamalla, jos ei oikein tiedä mitä lähtisi koittamaan :) Mullakin korealainen kosmetiikka on tosiaan jäänyt vähän etäiseksi, mutta pikkuhiljaa siihenkin yritänt tutustua<3

      Poista
  8. Mulle Mizon on vielä suhteellisen tuntematon, mutta korealainen kosmetiikka on alkanut kyllä muakin kiinnostamaan yhä enemmän :) Whamisaan oon jo ihastunut, ja on sitä joitain muitakin brändejä tullut kokeiltua kivan positiivisilla tuloksilla! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!