keskiviikko 29. elokuuta 2018

Kosmetiikkasuosikit | Elokuu


Tänään olisi vuorossa elokuun kosmetiikkasuosikkien esittely! Joukkoon mahtui tällä kertaa kolme meikkituotetta ja kaksi hiustenhoitotuotetta. Vartalon- ja ihonhoitotuotteet jäivät tällä kertaa syrjään, mutta ehkä ensi kuussa suosikit painottuvat enemmän niihin, kuka tietää ;) Saattaa olla, että seuraava postaus ilmestyy vasta ensi viikon puolella, sillä poikaystäväni muuttaa mun luokse nyt tulevana viikonloppuna ja voipi olla, etten paljon koneen äärelle ehdi kaiken muuttohässäkän ja tavaroiden purkamisen keskeltä blogia päivittämään. Mutta katsotaan, josko joku väli jossain kohtaa löytyisi! Nyt kuitenkin tarkemmin elokuun suosikkituotteisiin:

*Tuote saatu blogin kautta


Makeup Revolution Ultra Face Base Primer ansaitsee paikkansa kuukauden suosikeissa, sillä tämä primer on mulla tällä hetkellä ehdottomasti eniten käytössä. Meikinpohjustusvoide jättää iholle hyvin silikonisen tuntuisen, todella sileän pinnan, jonka päälle meikkivoide levittyy helposti. Ei tämä laajentuneita ihohuokosia juurikaan auta häivyttämään, mitä itse toivoisin, mutta pidän siitä silikonisesta pinnasta, joka iholle jää. Meikki pysyy omalla kuivalla ihollani hyvännäköisenä suurimman osan päivästä, kun alla on tämä primer. Kaipailen Too Facedin Primed & Porelessia, mutta siihen asti että saan kyseisen tuotteen taas tilattua, tyydyn ilomielin tähän Makeup Revolutionin primeriin.


Four Reasons Black Edition Beauty Primer* pääsee myös suosikkeihin! Sain jokin aika sitten itselleni paketillisen Four Reasons Black Edition tuotteita, joista kirjoitin tässä postauksessa, ja tämä Beauty Primer on ollut sen jälkeen käytössä lähes joka kerta, kun olen pessyt hiukset. Levitän tätä pyyhekuiviin hiuksiin, erityisesti hiusten pituuksiin, ja tuote saa hiukset näyttämään kiiltäviltä ja tuntumaan paksummilta. Tän on siis tarkoitus antaa hiuksille lisää rakennetta, mikä varmasti aiheuttaa sen, että ne myös tuntuvat paksummilta. Mullahan ei mitenkään turhan paksut hiukset ole, joten se efekti on enemmän kuin tervetullut. Koen tämän myös hurjan riittoisaksi, sillä jo pieni määrä riittää omiin pitkiin hiuksiini kauttaaltaan!


Tämä The Body Shopin Strawberry Clearly Glossing Shampoo on ehdottomasti ansainnut paikkansa tämän kuun suosikeissa. Luovuttuani TIGI:n shampoista, on mulla ollut vähän vaikeuksia löytää sellasia perusarkishampoita, joita käytän silloin kun en halua käyttää hopeashampoota. Edellytän shampoolta hyvää pesutehoa ja tämä TBS:n shampoo pesee hiukset puhtaiksi yhdellä pesukerralla. Tätä ei kovin paljon kerralla tarvitse, joten pullosta myös riittää iloa todella pitkäksi aikaa. Kaiken kruunaa ihana mansikan tuoksu, joka on tuoksuteltavissa hiuksista vielä pesun jälkeenkin. 


IBY Beautyn High Intensity Lipstickin sävy Mardi Gras päätyi mulla elokuun meikkilaatikkoon ja sitä kautta myös suosikkeihin. Violetin sävyiset huulipunat ovat mun suuri heikkouteni ja tämä huulipuna on kaikessa yksinkertaisuudessaan upea. Viileä sävy ja mattakoostumus ovat mieleeni ja mattaisuudesta huolimatta huulipuna tuntuu huulilla miellyttävältä. Se ei kuivata huulia tai paakkuunnu huulilla, mutta pysyy silti todella hyvin. Suosin paljon kermaisemman koostumuksen omaavia huulipunia, mutta hyvää mattapunaa ei kyllä voita mikään. Tämä puna on tullut joskus Lip Monhtlysta ja musta on kerta toisensa jälkeen ihana huomata kuinka paljon hyviä huulimeikkejä oon niistä saanut!


Ja vielä viimeisenä Anastasia Beverly Hillsin Norvina. Kirjoitin Norvinasta oman postauksenkin lähestulkoon heti sen saatuani ja kyllähän se oli alusta asti selvää, että paletti päätyy jossain vaiheessa suosikkeihini. Norvina ei ole täydellinen ja vaikka periaatteessa rakastankin kermaisen koostumuksen omaavia luomivärejä, on paletin shimmersävyt vähän turhankin kermaisia. Ne kuluvat todella, todella nopeasti ja olen tässä muutamien viikkojen aikana saanut huolestuttavan suuren kuopan aikaan paletin vaaleaan shimmersävyyn Dreameriin, vaikken sitä ole mitenkään kamalan paljon edes käyttänyt. Pigmentti on kuitenkin ihan omaa luokkaansa näillä luomiväreillä ja sävyt ovat hurjan kauniita, joten kyllä tämä paikkansa ansaitsee suosikeissa. Sen verran usein olen tätä palettia kuitenkin käyttänyt.

Mitä kosmetiikkasuosikkeja teillä oli elokuussa? Entä onko joku mun suosikeistani teille tuttu? :)

18 kommenttia:

  1. Ihania suosikkeja ollut sulla tässä kuussa! Toi hiusten primer kuulostaa mielenkiintoiselle edelleen, se kuulosti jo tuossa aiemmassakin postauksessa siltä että vois lähteä kokeilemaan :) En siis ihmettele että o noussut suosikeihin! Paletin sävytkin vaikuttaa ihanasti elokuuhun sopivalta, siinä on jo sellasia syksyisiä, mutta myös kesäisiä sävyjä 8) Mulla on ollut kesälle muutamia kosmetiikka suosikeita, jotka näät tämän päivän postauksessa jonka lähden nyt oikolukemaan ja julkasemaan ;P

    Ja hei onnea teille yhteen muuton johdosta, muistan sen jänskän tunteen että vaikka sitä on yhdessä menty niin se saman katon alle muuttaminen on ihanaa ja vähän jännittävääkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata<3 Toi hiusprimer on hurjan hyvä, suosittelen kokeilemaan ja Four Reasonsin tuotteetkin on onneksi suht edullisia! Luinkin jo sen sun postauksen, oli hurjan kiva lukea sunkin kesäisiä suosikkeja :) ♥

      Joo huomenna kannetaan miehen kamat tänne ja tänään järjestelty koko ilta paikkoja, jotta saadaan kaikki mahtumaan :D On tää vähän jännittävää kyllä, vaikka samalla niin ihanaa saada toi vihdoin tänne asumaan :)

      Poista
  2. Tuo The Body Shopin Shampoo kuulostaa kyllä hyvältä! Mun pitäisi piakkoin ostaa uusi shampoo ja tuota voisi kokeilla! Tsemppiä muuttohässäkkään ja onnea yhteenmuuton johdosta! Muuttopuuhat ovat stressaavinta ikinä, mutta on se yhteen muutto sen arvoista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, toi shampoo on mun makuuni ainakin tosi hyvä! Jep, stressaavaahan tää on, mutta varmasti kaiken arvoista<3 Kiitos tsemppauksesta!

      Poista
  3. Oioi mitä suosikkeja! Tuota the body shopin shampoota pitää ehdottomasti päästä testaamaan ja kuolaan kyllä tuota palettiakin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen yllättäen molempia ;) ABH:n luomivärit on oikeesti hurjan hyviä, vaikka selkeesti hiukan erilaisia kuin vaikkapa Too Facedin, mistä sullakin on kokemusta!

      Poista
  4. Ihanat kuvat ja tuon mansikantuoksuinen shampoo on kyl ihan huippuihana. Onnea yhteenmuutosta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti<3 Mansikkashampoo on kaikinpuolin aikas ihana :)

      Poista
  5. Minusta tuntuu etten raaski käyttää ABH paletteja kun ne kuluvat niin nopeasti :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis just toi tunne mulla tuli ton Dreamer sävyn kanssa :D En mä halua että se loppuu niin nyt varmaan jätän sen pitkäksi aikaa täysin käyttämättä :'D

      Poista
  6. Norvina on kyllä niin ihana! <3

    VastaaPoista
  7. Onpa taas ihania suosikkeja! <3 Sun on varmaan vaikee valita kaikista ihanista tuotteista aina ne suosikit :D En yhtään ihmettele, että tuo paletti on sun suosikki! Tykkään kans Makeup Revolutionin meikeistä ja tuo primer kuulostaa hyvältä tuotteelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh no tällä kertaa joo tuotti kyllä vähän vaikeuksia, mutta aika useesti ne valinnat on tosi selkeitä eikä kauaa tarvii miettiä :) Toi primer jättää ihanan tunteen iholle, mutta toiset tykkää sellasesta tahmeammasta tunteesta mitä toi ei kyllä anna. Mulle se sileä tunne kelpaa kuitenkin enemmän kuin hyvin!

      Poista
  8. Voi tuo Norvina kyllä näyttää niin ihanalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana se onkin, yksi upeimpia paletteja mitä omistan :)

      Poista
  9. Ihania suosikkeja! <3 Itsellänikin on joskus tainnut olla jokin Makeup Revolutionin primer, ja siitä jäi juurikin tuollainen miellyttävä silikoninen tunne iholle :) Syksyä kohden tykkään kaivaa tummemmat huulipunat esille, ja myös luomiväreillä tulee leikiteltyä useammin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli<3 Mä tykkään tosta silikonisesta pinnasta iholla oikeestaan enemmän kuin sellaisesta tahmaisesta, vaikka sellasten primerien kanssa meikki pysyy yleensä paikoillaan paremmin. Varmasti monilla menee samoin, että kesällä mennään vähän vähemmällä meikillä ja syksyn tullessa tartutaan taas niihin meikkeihin ja myös tummempiin sävyihin! :)

      Poista

Kiitos kommentista!