maanantai 4. maaliskuuta 2019

Bette Box | Maaliskuu 2019


Tänään aamulla sain viestin, että maaliskuun Bette Boxit on lähetetty matkaan ja vain muutama tunti sen jälkeen tulikin sitten jo boksin saapumisilmoitus! Töiden jälkeen käväisin oman boksini hakemassa ja totta kai se oli heti pakko päästä esittelemään myös teille. Kauneusboksit ovat ehdottomasti mun juttuni ja vaikka Betten suhteen on viime aikoina ollut myös niitä pettymyksiä, odotan aina todella innolla, mitä boksista paljastuu. Miltä maaliskuun Bette Box näytti?


Ensivaikutelma boksista ei ollut kovinkaan kummoinen. Itse asiassa mietin hetken aikaa jääkö tästä käteen yhtä tai kahta tuotetta enemmän. Tän vuoden jokainen boksi on sisältänyt shampoota, joten se paljon puhuttu vaihtelevaisuus ja monipuolisuus on nyt ehkä hitusen kadoksissa. Muutenkin boksi tuntui olevan täynnä pieniä kokoja ja muuta oheistavaraa, mutta ensivaikutelma ei välttämättä kerro kaikkea! Mitä kaikkea boksi siis sisälsi?


Noughty Wave Hello Shampoo on erityisesti kiharille hiuksille suunnattu shampoo, joka sisältää mm. merileväuutetta sekä avokadoöljyä. Tuotteen sanotaan soveltuvan myös suorille hiuksille, jollaiset itse tosiaan omistan. Noughtylta olen aiemmin testannut yhtä shampoota, joka ei ihan vakuuttanut mua, mutta saa nähdä onnistuuko tämä versio pesemään mun hiukseni paremmin. Kuten ylempää sanoin, en ihan täysin ymmärrä tätä shampoiden määrää bokseissa. Tammikuussa tuli täysikokoinen shampoo, helmikuussa pieni testikoko ja nyt taas täysikokoinen tuote. Vaihtelu virkistää ja saman kategorian tuotteet alkaa oikeasti kyllästyttää nopeasti. Toivottavasti nyt saadaan pari shampoovapaata kuukautta Bette Boxeissa!
Hinta: noin 10,90 €/250 ml.


Pitkäaikaistilaajille lähetettiin tässä kuussa Dermosilin Brightening Colour Correcting Stick, joka on ihon sävyä kirkastava peitekynä. Kynän on tarkoitus kirkastaa ja heleyttää ja tuotekuvauksen mukaan sitä tulisi sipaista esimerkiksi kulmaluulle ja poskipäille. Kynästä irtosi väriä hyvin ja se myös levittyi mukavasti, kun tätä kämmenselälle testasin. Sävy on hieman persikkainen ja sopisi siten ehkä silmänalusiholle hyvin taittamaan sinisyyttä pois. Korostussävynä en itse tätä käyttäisi, sillä tämä on täysin matta ja haluan omilta korostustuotteiltani nimenomaan sitä hehkua ja sen takia käytänkin highlightereita. Sinänsä tää oli ihan kiva tuote, mutta ei mulle itselleni kovinkaan tarpeellinen enkä tiedä tulenko tätä ikinä oikeasti käyttämään.
Hinta: noin 4,90 €.


SkinMood Make-up Blender on kaikessa yksinkertaisuudessaan meikkisieni, jolla saa levitettyä näppärästi niin voidemaiset kuin puuterisetkin meikkituotteet. Sieni toimii sekä kuivana että kosteana, mutta itse käytän tällaisia meikkisieniä aina nimenomaan kosteana. Sienen muotoilu on vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä noin suippoa ja terävää kärkeä en ole vielä nähnyt yhdessäkään omistamassani meikkisienessä. Muotoilu voisi sinänsä sopia hyvin peiteaineen levitykseen silmänympärysalueelle, mutta sieni ei ehkä ole ohuesta kärjestään enää riittävän jämäkkä siihen. Pitää testata tämä pikimmiten, hauska tuote ja kiva saada tällainenkin boksista välillä.
Hinta: noin 9,90 €.


Jes, kerrankin Ziajaa, mitä en ole jo testannut! Boksista paljastui matkakoko Ziaja Natural Olive Micellar Waterista (50 ml) eli tuttavallisemmin misellivedestä. Miselliveden tulisi puhdistaa iholta meikit ja muu lika kuitenkaan ihoa kuivattamatta. Oliivi-sarjan tuotteet ovat sopineet hurjan hyvin omalle kuivalle iholleni ja tätä lähden testaamaan erittäin mielelläni. Ziaja on brändinä itseäni kiinnostava ja oon aina hurjan iloinen, kun näitä paljastu boksista!
Hinta: noin 10,00 €/200 ml.


Sitten päästään kategoriaan ei-niin-kiinnostavat tuotteet. Himalaya Herbals Sparkly White Herbal Toothpaste on minikokoinen (10 ml) yrttejä sisältävä hammastahna. Hammastahna lupaa valkaista hampaita näkyvästi kahdessa viikossa poistaen hellävaraisesti hampaiden pinnalliset tahrat. Yrttihammastahna kuulostaa omaan korvaani hyvinkin epämiellyttävältä ja sen verran uskalsin tuubi korkkia raottaa, että sain haistettua miltä tahna haisee. Ja kyllä, se oli juurikin niin yrttinen kuin kuvittelin. Tiedän monien suosivan tällaisia hammastahnoja, mutta itselleni nämä ovat ehdoton ei, enkä kyseistä tahnaa halua tai aio suuhuni laittaa, en edes kokeilumielessä. Haukkukaa rajoittuneeksi, mutta nämä eivät vain ole mun juttuni. Yksi sopii toiselle ja toinen jollekin muulle eli kyllä tällekin tahnalle varmasti käyttäjänsä löytyy.
Hinta: noin 3,20 €/75 ml.


Viimeisenä boksista paljastui Garnier Ambre Solaire Natural Bronzer Self Tan Wipe. Tämä on yksittäispakattu itseruskettava liina, joka on tarkoitettu ilmeisesti kasvoille. Mä en turhan usein itseruskettavia käytä ja kasvoille suosin ehdottomasti mieluummin asteittain ruskettavia voiteita, mutta täytyy kai tämäkin jossain vaiheessa testata. Olen tällaisista itseruskettavista liinoista kuullut, mutten koskaan aiemmin testannut. Ilmankin olisin pärjännyt, mutta olipahan taas jotain vähän erilaista sisältöä boksiin!
Hinta: noin 2,30 €/kpl.

Boksin kokonaisarvo oli tällä kertaa noin 31 euroa. Ei mitenkään hurjan paljon, mutta ihan kelpo summa kuitenkin. Sisältö ei tällä kertaa ollut ehkä ihan paras juuri mulle, mutta eiköhän tästäkin käytettävää löydy! Varsinaisten tuotteiden lisäksi boksista löytyi myös Betten kangaskassi. Kangaskassit on hurjan tarpeellisia ja vaikken aina välittäisikään olla kävelevä mainos kangaskassieni kanssa, tulee tuo varmasti käyttöön nykyisen NYX:n kassini tilalle.

Mitä mieltä te olitte maaliskuun Bette Boxista? :)

31 kommenttia:

  1. Sä saat aina nää boxit ihan hirmunopeasti! Mun oma tulee varmaan huomenna iltapäivällä aikaisintaan, vaikkei sekään mitenkään turhan myöhään ole.
    Mua ei toi shampoon määrä sinänsä ole haitannut, enpähän vaan osta sitten muuten, mutta vaihtelua kaipailisin kipeästi silti. Kiinnostavimmat tuotteet boxissa on kummallisesti kangaskassi ja tuo itseruskettava liina, vaikken mäkään yleensä mitään itseruskettavia käytä. Vähiten taas kiinnostavat meikkisieni ja korostuskynä, jotka jää aina nurkkiin pyörimään käyttämättöminä :/ Mielenkiinnolla jään odottelemaan, minkälaisen shampoon saan Noughtylta, kun käytännössä toi sun saama kihara voisi ehkä olla paras mahdollinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en itsekään ihan ymmärrä miksi nää tulee aina just mulle niin nopeesti :D Asuinpaikka tietty vaikuttaa ja nykyään kun haen nää Postin toimipisteestä pakettiautomaatin sijaan, tulee boksit ihan extranopeesti. Shampoot on kyllä sellasia, joita aina kuluu :) Kunhan vaan ei oo turhan rajoittunut sen suhteen, mitä shampoita haluaa käyttää! Toivottavasti saat itsellesi hyvin sopivan shampoon<3 Kangaskassi oli kyllä kiva lisä boksiin :)

      Poista
  2. Ristiriitaisia fiiliksiä herättävä boksi. Rusketusliina, hammastahna ja peitekynä vaikuttaa tylsiltä. Sen sijaan mulla on ollut jo jonkin aikaa käytössä tuo ziajan misellivesi ja se on huippu! Ihana saada varastoon uusi 🤩 meikkisieni vaikuttaa myös hyvin kiinnostavalta ja kangaskassi on myös kiva lisä. Mutta ei kyllä suurta wow efektiä tule tästäkään kuukaudesta ensivaikutelnalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii ihan mahtavaa kuulla, että toi misellivesti toimii! Aattelin ottaa sen itse lauantaina mukaan Kanarialle, kun toi on just sopivan kokoinen niin ei tarvii isompaa pulloa raahata mukaan :) Normaalisti en matkoille edes ota ihan uusia tuotteita, koska niistä ei ikinä tiedä miten ne toimii, mutta Ziajaan luotan kyllä sen verran paljon, että ton uskaltaa ottaa :) Ei tullut mullekaan mitään vau-fiilistä tästä, mutta ihan ok sisältö kuitenkin!

      Poista
  3. Mä tulen aina tänne sun blogiisi kuikkimaan, kun saan oman boxini sen verran myöhempään.
    Luotan suhun kuin kallioon :D
    Ihan kivalta sisältö näyttää mun silmään. Itseruskettava liina on itselleni täysi turhake, mutta enköhän mä tämän kestä.
    Shampoita, kun niitä itsekin välillä ostaa, on joo niin paljon että jäisi jälkeläisillekin jos semmoisia olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheeh, mä taidan olla joo aika usein niitä ensimmäisiä bloggaajia, jotka näistä kirjoittelee :D Onneksi toi liina oli vaan yksi tuote monien joukossa niin ei harmita niin paljon! Mäkin olisin kieltämättä pärjännyt ilmankin :) Shampoita löytyy multakin tosi paljon kylppäristä ja mä kun oon vielä sen verran nirso niiden suhteen, etten tykkää käyttää kuin sellaisia, jotka oikeesti toimii superhyvin mun hiuksissa.

      Poista
  4. Hmm, aika tylsä boxi taas kerran. :/ Saatko muuten oman boxisi blogisi kautta vai maksatko sen itse? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ei kyllä munkaan mielestä ollut paras mahdollinen sisältö :/ Ihan itse ostan nää boksit! Saadut tuotteet merkitsen aina blogiin erikseen :) Mä maksan tästä sen 15,90 € kun oon aloittanut tilaamisen niin kauan sitten, ihan siis sitä uusien tilaajien täyttä summaa en näistä (onneksi) joudu maksamaan :)

      Poista
  5. Lopetin Betteboxin tilauksen kuin tuotteet ovat sitä mitä ne on ! Yrittäjä kuin vaihtui niin tuotteetkin vaihtuivat paljon huonommiksi ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kuulla, että päätit lopettamaann Bette boxin tilaamista! Yrityksemme on tosiaan pysynyt saman omistajan käsissä ihan alusta asti, ja tuotteiden sekä teemojen vaihtelua johtuu aina tiimipäätöksistä :) Toivomme, että palaat pian Betteen �� Terkuin, Fanny/ Bette Box

      Poista
    2. Toivottavasti Bette tosiaan saisi sisällöt bokseihinsa vielä joskus sellaisiksi, että säkin haluaisit boksia tilata :) Mäkin lopetin tilaukseni silloin LivBoxin aikaan, kun sisällöt ei kiinnostaneet enää yhtään, mutta Bettet oon kaikki tilannut!

      Poista
  6. Sulla on kyllä hirmuisen nopea toimitus näissä! Tietysti kun asuu siellä Etelässä, niin varmasti tulee nopsaa, mutta silti! :D Eniwei siis, mun silmääni erittäin tylsä boxi, tuntuu että lähes jokainen on nykyään. :< Meinasin tilata tämän syntymäpäivän kunniaksi, kun mulla on tässä kuussa synttärit, mutta onneksi en tilannut... Ainoa mistä kiinnostuin, oli tuo shampoo ja sekin ihan vaan siksi, että miehellä on todella kihara tukka, niin olisin pistänyt hänet käyttämään tuota jos boxin olisin itse tilannut :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä veikkaan, että tässä vaikuttaa just se, kun noi paketit menee Liedon Logistiikkakeskukseen ja Lieto on niin lähellä, että sieltä tulee paketit Turkuun nopeesti. Plus se, että otan noi Postin toimipisteeseen enkä esim. pakettiautomaatiin, missä aina tuntuu kestävän vähän kauemmin! Eron meinaan huomasi siinä vaiheessa, kun vaihdoin ton toimituspaikan :D Niin ja tuuriahan tässä varmasti on myös!

      Ihan hyvä tossa tapauksessa, ettet boksia tilannut :) Shampoo taas ei ihan niin mua kiinnosta, kun tosiaan samaisen brändin toinen shampoo ei oikein mun hiuksissa toiminut. Mutta annan tälle toki mahdollisuuden ja tod.näk mies sen sitten saa käyttää pois, jos mä en tykkää :D Hän ei oo ihan niin vaativa kuin mä ;D

      Poista
  7. En tilaile boxeja, mutta niistä on aina hauska lukea. Täytyy sanoa, että yleensä olen iloinen, etten tilaa boxeja;)
    Mulla on itsellä SkinMoodin normaalin näköinen meikkisieni (ei tuollaista erikoismallia) ja se on ihanan pehmeä ja mukava käyttää. Siihen tuli tosin aika pian pintaan ikäviä viiltoja, meni siis pinnasta hieman rikki. En tiedä pesinkö liian karskilla otteella vai missä vika. Hieman harmittaa, koska on muuten oikein kivantuntuinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät kuitenkin lukea näitä kauneusboksipostauksia! Monilla taitaa olla vähän sama, että vaikkei itse tilaa niin sisällöt on silti kiva kurkistaa muiden blogeista :) Joo siis toi meikkisienihän on ihan unelmanpehmeä! Mä en sitä käyttänyt vielä ole, mutta kerran kastellut ja ai että tykkään siitä pehmeydestä<3 Sellaset liian kovat sienet ei oo yhtään mun makuuni. Kurjaa, jos toi ei kuitenkaan oo kovin kestävä :/ Mä meinaan pesen noita sieniä välillä vähän turhankin kovin ottein, joten saattaa olla, että mullakin toi hajoaa alta aikayksikön :D

      Poista
  8. Ziajaa tuntuu tulevan yhtä paljon kuin ennen Lumenea :D. Shampoot kyllästyttäisi mua sen takia, koska ne kuluvat mulla niin hitaasti. Ehdin käyttää pari hoitoainetta ennen kuin shampoo kuluu loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä aattelin ihan samaa, mutta ei tää sentään vielä ihan sama tahti oo, kun Lumenea tuli silloin joskus joka kuukausi aika pitkänkin aikaa :D Laskin meinaan eilen, että Ziajaa on ollut nyt joka toisessa boksissa reilun puolen vuoden ajan! Mulla taas menee toisinpäin, shampoo loppuu yleensä ennen hoitsikkaa. Tosin nykyään siihen vaikuttaa myös se, että mies käyttää samoja shampoita, mutta harvemmin niitä hoitoaineita :)

      Poista
  9. Mä oon varmaan maailmana inut ihminen jota iänikuiset hammastahnat ei harmittaisi ja tääki vaikuttaa mielenkiintoselta. :D Muuten bette boxi on ollu itelle vähän, no tylsä. Tykkään boxeista joissa tulee tuotteita jotka ei niin helposti ole saatavilla suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sulle noi tahnat kelpaisi! :D Yleensä niistä tosiaan kuulee vaan narinaa, myös multa. Bette ei välttämättä joo tossa tapauksessa oo se paras valinta. LF:n boksista tulee kivasti kaikkia vieraita brändejä, samoin Boxycharmista jos meikeistä tykkää<3

      Poista
    2. Joo, siis LF boxia oon tilannu jo vuodesta 2016. :D Boxycharm houkuttelee, mutta alotin tilaamalla ipsy glam bagin. Jos saan sen kotiin asti ongelmitta, vois seuraavaksi uskaltaa tilata Boxycharmin.

      Poista
    3. Aattelinkin, että oot varmaan tilannutkin sitä! :D Toivottavasti Ipsy tulee perille ja uskaltaudut tilaamaan myös Boxycharmin :)

      Poista
  10. Kiitos postauksestasi �� Kiva kuulla että tykkäsit tilaajalahjasta eli kangaskassista! Kuuntelemme aina toiveitanne ja ajatuksianne, mikä tulee myös näkymään seuraavissa bokseissa :) Terkuin, Fanny/ Bette Box

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kangaskassi oli hurjan kiva lisä boksiin! Pääsi käyttöön heti tänään :) Ihana myös kuulla, että otatte saadut palautteet vastaan ja boksien sisältöjä mietitään niiden perusteella<3

      Poista
  11. Mä en ymmärrä miksi saan boxin aina paljon myöhempään kuin moni muu?! Vaikka tavallaan mulle tuli tämä aika nopsaan, verrattuna aiempiin kuukausiin mutta silti sä saat melkein, 1 1/2vrk aiemmin ja moni muukin.
    Ehkä asuinpaikka vaikuttaa, tänne Etelä-Suomeen ei oo kellään kiire ;)
    Mun mietteitä voi lukea:
    https://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.com/2019/03/bette-box-maaliskuu-2019.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuinpaikka varmasti vaikuttaa, sillä tottahan just vaikkapa tosta Liedon Logistiikkakeskuksesta paketti tulee nopeammin Turkuun kuin Ouluun. Toimipisteestäkin varmasti riippuu ja oman kokemukseni mukaan pakettiautomaatit on olleet hitaampia vaihtoehtoja kuin ihan Postin toimipiste :) Toivottavasti säkin jossain vaiheessa alkaisit saada boksit ensimmäisten joukossa!

      Poista
  12. Saisi tulla meikkejä useammin. Shampoota ja hammastahnaa tylsä testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä meikkejä toivon mäkin! Tulihan toki tälläkin kertaa yksi meikkituote, mutta se taas ei ollut mulle kyllä ihan niin mieluinen :D

      Poista
  13. Mä en olisi ollut kovinkaan iloinen tästä boxista, jotenkin vähän väritön ja laimee :D Tuo ziajan tuote kyllä kiinnostaisi, mutta muut varmasti jäisivät kaapin perälle pyörimään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ziaja oli vissiin aika monien mielestä se kiinnostavin tuote, enkä ihmettele :D Ziaja on ihan huippuhyvä brändi<3 Mä pahoin pelkään etten itekään saa näitä kaikkia otettua käyttöön..

      Poista
  14. Mun ei -pitkäaikaistilaajan boksin arvo oli 28 € ja sekin aika alakanttiin. Mutta nyt on sanottava että kumpikin oli yhtä hyviä, mutta en olisi enempää halunnut tuota dermosiliä kuin saamaani cutrinia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin ehkä ottanut mieluummin sen Cutrinin kuin ton, vaikka totta puhuen kumpikaan ei mitään suurta innostusta herätä :D Toivottavasti huhtikuun boksi on täynnä kivoja tuotteita!

      Poista

Kiitos kommentista!