lauantai 23. maaliskuuta 2019

Boxycharm | Helmikuu 2019


Helmikuun Boxycharm antoi taas odottaa itseään, mutta vihdoin ja viimein olen sen saanut käsiini ja tuotteita ehtinyt myös hieman testailemaan! Tiedän jo nyt, että maaliskuun boksilla tulee kestämään myös kauan, todennäköisesti kauemminkin, sillä se lähetettiin vasta hetki sitten mulle enkä ole sitä siis saanut edes Shipitolle saakka vielä. No, hyvää kannattaa odottaa, eikö sitä niin sanota ;) Nyt keskitytään kuitenkin tähän helmikuun boksiin, joka onkin jo vilahtanut monissa muissa blogeissa!


Oma boksini näytti tältä. Kieltämättä olisin mieluusti ottanut yhtenä vaihtoehtoisena tuotteena olleen Sol De Janeiron vartalovoiteen, mutta aina ei voi voittaa eikä tämäkään sisältö ole ollenkaan hassumpi. Tästä löytyi täysikokoisena mm. monien suosikkiripsari, Too Facedin Better Than Sex ja tiedän, että todella monet boksin tilaajat olivat kyseisestä tuotteesta riemuissaan. Mulla toi kuitenkin lähtee eteenpäin, sillä kyseinen ripsari ei ole päässyt mun suosiooni. Muut tuotteet sen sijaan olivat kaikki sellaisia, jotka taatusti otan itse käyttöön ja kokonaisuutena tämä toimi muutenkin oikein hyvin.


Aloitetaan tällä Too Facedin Better Than Sex Mascaralla, jonka siis aion itse antaa eteenpäin työkaverilleni. Tämä ripsiväri lupaa tuuheutta, kaareutta ja erottelevuutta ripsiin. Monien suosikki, mutta mä olen aiemminkin todennut, etten yleensä pidä niistä ripsiväreistä, joista suurin osa muista pitää. Jostain syystä ne eivät yleensä toimi mulla ollenkaan, kuten ei tämäkään. Tai no, ei tämä mikään sysihuono tuote ole, mutta en saa tällä riittävän näyttävää ja tuuheaa lopputulosta. Hyvin tämä muistaakseni ripset erottelee, mutta lopputulos on joka tapauksessa kaukana siitä, mitä itse toivon saavani. Onneksi tiedän jo kenelle tämän annan, ei mene tuote ainakaan hukkaan!
Hinta: noin $24,00.


Vähän yllättäenkin boksin yksi mielenkiintoisimmista tuotteista oli tämä Farmacyn Clean Bee Ultra Gentle Facial Cleanser. Tämä on meikit ja muut epäpuhtaudet iholta poistava puhdistusaine, joka lupaa myös kosteuttaa ihoa. Tuotteessa on melko voimakas tuoksu, josta oma nenäni haistaa selkeästi myös oman inhokkini laventelin, mutta onneksi se laventelin tuoksu hälvenee nopeasti muiden tuoksujen joukkoon. Puhdistusteho tällä on oikein hyvä. Olen käyttänyt tätä ykkösvaiheen putsarina eli poistamaan kasvoilta meikit ja siinä tämä toimii todella hyvin. Puhdistuainetta ei tarvitse kerralla kovinkaan paljon eli tuote on myös hyvin riittoisaa. Hyvä tuote, jolla saa meikit poistettua tehokkaasti ja ihoa kuivattamatta.
Hinta: noin $22,00.


Touch In Sol No Poreblem Primer oli puolestaan toinen koko boksin kiinnostavimmista tuotteista. Tämä meikinpohjustusvoide lupaa tasoittaa ihon pienet virheet ja blurrata ihohuokoset piiloon. Tuote sisältää vihreää teetä sekä kollageenia, ja se lupaa jättää ihon silkkisen pehmeäksi. Niin se myös tekee. Pieni määrä tuotetta riittää koko kasvoille ja iho jää todellakin erittäin pehmeän tuntuiseksi. Meikkivoide levittyy primerin päälle todella hyvin eikä primer lähde rullautumaan sen alta pois. Ihohuokosia tämä blurraa hitusen, mutta ei tämä mikään ihmetuote mun poskieni laajentuneille huokosille ole. Meikin kestoa tämä pidentää mukavasti ja primeria on ollut kaikin puolin miellyttävä käyttää. Perushyvä primer, jota käytän varmasti jatkossakin mielelläni.
Hinta: noin $18,00.


Boksiin mahtui myös highlighter, tällä kertaa Pretty Vulgar Shimmering Swan Highlighter, jonka sain sävyssä 127 Sparkling Sass. Kuva ei tee lainkaan oikeutta highlighterin sävylle, sillä todellisuudessa se on hyvinkin kultainen ja lämpimän sävyinen. Hurjan kaunis sävy, varsinkin kun multa ei kultaisia highlightereita ihan hirveästi entuudestaan löydy. Tällä saa todella kauniin hehkun kasvoille, mutta highlighter ei kuitenkaan ole glitterinen, mistä iso plussa. Jaksan myös aina ihastella näitä Pretty Vulgarin pakkauksia ja tämäkin tuote on pakattu todella kauniiseen hopeaan rasiaan. Todella kiva tuote ja oli ihan mahtavaa saada highlighterkokoelmaani uusi ihana yksilö!
Hinta: noin $32,00.


Viimeisenä vielä huulimeikkituote - trèStiQue Prime + Glaze Lip Crayon tuli mulle sävyssä English Rose. Kysessä on huulipunakynä, joka sisältää myös huulille tarkoitetun primerin. Sävy on hyvin tumma viininpunainen ja tämä on ehdottomasti sävy, jota käyttäisin itse etunenässä syksyllä. Huulipunan pakkaus on vähintäänkin mielenkiintoinen, sillä korkkiosasta löytyy tosiaan huulipunaa muistuttava pää (vasemmanpuolisin osa kuvassa) ja irroitettava primer löytyy kynän lopusta. Tämä on omaan makuuni vähän turhankin suurikokoinen tuote, mutta onhan pakkaus kivan erilainen. Itse kynää tai primeria en ole vielä ehtinyt testaamaan, sillä tällä hetkellä ihan näin tummat sävyt huulilla eivät ole mulle mieleen, mutta käyttöön tämä pääsee ihan varmasti jossain vaiheessa.
Hinta: noin $25,00.

Boksin kokonaisarvo oli tällä kertaa noin $121,00 eli ihan hurjan paljon. Boxycharmit eivät kyllä näytä ikinä pettävän ja tästäkin tosiaan jää omaan käyttöön TF:n ripsiväriä lukuun ottamatta kaikki tuotteet. En voi kuin suositella Boxycharmia jokaiselle, joka haluaa saada nimenomaan meikkipainotteisia kauneusbokseja. Shipiton käyttökin on älyttömän helppoa, eli sitä ei kannata turhaa pelätä :)

Tilaatteko te Boxycharmia tai oletteko harkinneet tilaavanne? :)

6 kommenttia:

  1. Mulle on Boxy tullut viime syksystä asti ja en ole vielä kertaakaan katunut sen tilaamista. Monia uusia lemppareita olen boksin kautta saanut ja aion jatkossakin tilata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon tilannut tätä kohta vuoden ja oon täysin samoilla linjoilla sun kanssa :) Tää on ehdottomasti paras kauneusboksi, mitä ite oon tilannut!

      Poista
  2. Miulla ei tuo primer tehnyt mitään :/ Itselläni on suuret ihohuokoset ja tuo ei hävittänyt niitä ollenkaan, essencen primer siis jatkaa tehtävässään :D

    Tuosta puhdistustuotteesta tulee itselleni tuoksusta mieleen tee, jossa on ihan liikaa hunajaa :'D

    Huulituote ja highlighter lähti eteenpäin.

    Mie eilen lähetytin maaliskuun boxin varastolta, joten tulee hyvällä tuurilla kuukauden päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla toi primer tepsi muuten, muttei poskiin, jossa ne ihohuokoset on ihan superlaajentuneet. Harmi jos sulla ei toiminut ollenkaan :/ Haha, mä en pysty samaistumaan kun en yksinkertaisesti tiedä miltä tuoksuu tee, jossa on liikaa hunajaa :'D En siis ikinä juo teetä, mutta vissiin se sitten tuoksuu tolta!

      Toivottavasti munkin boksi saapuu pian sinne Shipiton varastolle, en millään malttaisi odottaa sen saapumista :)

      Poista
  3. Oon kuolannut noita Farmacyn tuotteita ailani ja tämäkin kuulostaa tosi hyvältä :-) Boxycharm vois olla jees boksi tilatakin, just sellainen minkä sisältöön voisin olla aina tyytyväinen, mutta tavaran paljous ahdistaa ja ensin pitäisi saada kaikki vanhat tuotteet loppumaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha nojoo tossa tapauksessa ehkä parempi tyhjennellä ensin niitä varastoja ja lähteä vasta sitten tilaamaan uusia kauneusbokseja :D Nää meinaan täyttää ihan mukavasti niitä kaappeja!

      Poista

Kiitos kommentista!