keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Kosmetiikkasuosikit | Maaliskuu 2019

*Saatu ilmaistuote


Maaliskuukin alkaa lähestyä jo loppuaan, joten nyt olisi aika tehdä jälleen kerran pieni katsaus kuluneen kuukauden kosmetiikkasuosikkeihin. Nyt voin sanoa, että mulle teki tosi vaikeaa valita nämä viisi tuotetta ja ihan siitä syystä, että valittavaa oli niin paljon! Oon kuitenkin päättänyt pysytellä tässä viidessä tuotteessa, jolloin postaukset eivät veny turhan pitkiksi, sillä haluan kuitenkin kirjoittaa näistä enemmän kuin yhden tai pari lausetta. Suosikit näette yllä olevassa kuvassa ja alempaa tarkempi katsaus kuhunkin tuotteeseen:


Murumuru C-vitamiiniseerumi vei myn sydämen jo ensimmäisten käyttökertojen jälkeen. Näin kevään kynnyksellä ihoa tulee hemmoteltua taas hieman erilaisilla tuotteilla ja tämä C-vitamiinia sisältävä, hedelmäisen tuoksuinen seerumi on ollut aivan ihana. Käytän tätä päivävoiteen alla ja tämä kirkastaa ihoa ihanasti kosteuttaen sitä samalla jonkin verran. C-vitamiiniseerumeita olisi mielenkiintoista testata muitakin, sillä mulla ei tosiaan ole tämän Murumurun lisäksi kokemusta muiden brändien vastaavista tuotteista. Kannattaa pitää tämä mielessä, jos C-vitamiinia sisältävä seerumi houkuttelee!


Huulimeikeistä tämän hetkinen suosikkini on ehdottomasti tämä Make Up Factoryn Glossy Lip Stylon sävy 36 Coral Pink*. Kirjoittelin näistä Make Up Factoryn tuotteista hiljattain oman postauksenkin, joka kannattaa ehdottomasti vilkaista, mikäli brändi kiinnostaa! Tämä on siis kiiltopuna, jonka näyttää huulilla hitusen läpikuultavalta ja totta kai myös kauniin kiiltävältä. Tää on ollut mulla nyt käytössä useita kertoja viikossa, eli oon todellakin tykästynyt tähän ihan täysin. Pysyvyys on näinkin kevyeksi punaksi oikein hyvä ja sävy on kuin tehty alkavaan kevääseen. Oon viime kuukausina käyttänyt hurjan paljon mm. huulikiiltoja ihan vaan niiden helppouden vuoksi ja veikkaan, että samasta syystä oon tykästynyt myös tähän. Tämä on oikesati helppokäyttöinen puna, jota voi tarvittaessa sipaista huulille lisää myös ilman peiliä. Ihan huipputuote, näitä pitää hankkia useammassakin sävyssä!


Ehdin käyttää reilun vuoden Lumenen ripsiprimeria, kunnes päädyin testaamaan jotain uutta. Ostoskoriin päätyi kaupassa pari kuukautta sitten tämä essence volume booster lash primer, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan valkoinen ripsiprimer. Primerit auttavat tuomaan volyymia ripsiin ja tämän avulla saa heikommankin ripsivärin näyttämään ripsissä paljon paremmalta. Monet karttavat näitä valkoisia primereita juurikin sen valkoisen sävyn takia, mutta itse en ole koskaan joutunut taistelemaan sen kanssa, että saan ripset sitten kauttaaltaan mustan ripsivärin peittoon. Tämä on toki yksi lisävaihe meikkaamiseen, mutta ripsiprimer helpottaa ainakin mun elämääni ihan älyttömästi, sillä varsinaisen ripsivärin levitys helpottuu ja nopeutuu huomattavan paljon, kun alla on tätä. Yksi kerros ripsaria riittää hyvin ja sitä siis myös kuluu aiempaa vähemmän. Primer tekee ripsistä näyttävät ja auttaa tuomaan sitä volyymia enkä enää osaisi olla ilman.


NOAH Shining Spray* on yksi mun uusimmista hiustuoteihastuksista! Tämä on nestemäisessä muodossa oleva kiiltosuihke, joka nimensä mukaisesti tekee hiuksista kauniin kiiltävät. Muutama suihkaus hiuksiin riittää tekemään hiuksista elinvoimaiset ja kauniit. Mitään glitteriä tässä ei ole, eli kiilto ei ole mitään kimallusta vaan hyvin hillittyä, mutta silti selkeästi nähtävää. Tässä on omaan nenääni hitusen turhan voimakas (yrttinen) tuoksu, mutta se hälvenee oikeastaan heti kun suihkeen on saanut hiuksiin suihkittua, joten se ei jää hiuksiin leijailemaan pitemmäksi aikaa. Tämä suihke on ollut mulla käytössä pääasiassa vapaa-aikana, kun voin pitää hiuksiani auki ja tämä kilpaileekin nyt mun pannuprojektissani olevan vastaavanlaisen tuotteen kanssa, sillä molemmat ovat todella hyviä. NOAH:n tuotteista olen myös kirjoittanut oman postauksen, jossa lisätietoa sekä tästä että muutamasta muusta brändin tuotteesta.


Viimeisenä vielä vartalonhoitoa! The Body Shop Cactus Blossom Body Yogurt on osa TBS:n uutta kausisarjaa ja suosikkeihin tämä ei itse asiassa päässyt tuoksun takia, vaikka siitäkin toki pidän. Oon kuitenkin täysin ihastunut tähän vartalojogurttiin sen koostumuksen ja nopean imeytyvyyden ansiosta! Tämähän on koostumukseltaan geelivoidemaista ja tuotekuvauksen mukaisesti voide imeytyy ihoon ihan muutamassa sekunnissa. Iho ei jää tahmean tuntuiseksi eikä voide jätä sille minkäänlaista inhottavan tuntuista "kalvoa". Kosteutusteho ei ole paras mahdollinen talveen ainakaan omalle kuivalle iholleni, mutta siitä huolimatta oon täysin ihastunut tähän ja nythän ollaan onneksi jo saatu nauttia lämpimimmistä keleistä. Tämä oli mull mukana Kanarialla pari viikkoa sitten ja siihen ilmastoon vartalojogurtti sopi ihan täydellisesti. Kesäksi aion ehdottomasti hankkia tällaisen jossain toisessakin tuoksussa!

Löytyykö suosikeistani tuttuja tuotteita? :)

20 kommenttia:

  1. Essencen volume booster lash primer on kyllä oma suosikkini myös! :) Todella hyvä hintaansa nähden :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on kyllä hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdillaan! Ihan superhyvä tuote<3

      Poista
  2. Myös mun suosikki on tuo Essencen ripsiprimeri! Aivan huipputuote pilkkahintaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juurikin näin! Essenceltä löytyy kyllä todellisia helmiä ja tää primer on yksi niistä :)

      Poista
  3. Tuo ripsiprimeri on varmasti hyvä! Muistan itse käyttäväni silloin aikoinaan yleensä niitä ripsareita, joissa on kaksi päätä. Eli siis se valkoinen primeri ja perus musta ripsari. Siirryin siitä sitten yhteen mun nykyiseen luottoripsariin (tosin en tiedä onko se nykyinen kun en kuitenkaan käytä, mutta viimeisin luottoripsari) jossa ei valitettavasti ollut sitä valkoista osaa ja jos vielä ripsaria joskus tulen käyttämään, niin ostan varmasti tuon primerin sen mun vakioni kaveriksi, jos jatkan vielä sillä :)

    Vartalojogurtille pisteet täältäkin ja uskon tuon samaisen nousevan kesällä suosioon, koska ostin tuota Cactusta itselleni myös! Lisäksi multa löytyy Moringa vartalojogurtti ja taidan saada vielä siskoltani toisen Moringan jogurtin, kun hän ei vain voi sietää sitä hajua :D

    Ihania kosmesuosikeita tälläkin kertaa! Ihanaa loppuviikkoa Linda <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on joskus ollut sellanen kaksipäinen ripsari, mutta enää en oo vuosiin sellaista omistanut :) Primer on superhyvä ripsarin pohjalle, kun se oikeesti antaa sitä volyymia ja ainakin mulla tekee ripsistä paljon näyttävämmän näköiset kuin jos niihin sutisi pelkästään ripsaria. Tai joo, hyvällä ripsarilla saa kyllä saman lopputuloksen, mutta vaivaa saa nähdä enemmän :D Mulla ei oo koskaan tainnut olla tosta TBS:n Moringa-sarjasta yhtään tuotetta, en ainakaan tähän hätään muista yhtään miltä se tuoksui. Pitää tuoksutella se, kun seuraavan kerran meen heidän liikkeessä käymään :D

      Kiitos samoin Kata<3 :)

      Poista
  4. Minustakin essencen primer on tosi hyvä, samaten Murumurun c-vitamiiniseerumi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on molemmat ihan superhyviä tuotteita<3 :)

      Poista
  5. Tuo essencen primeri meni ostoslistalle, oon ollut hetken aikaa ilman ja nyt olisi taas tarve hyvälle ripsiprimerille :D. Samoin nuo jogurtit kiinnostaa tosi paljon, olisi kiva myös testata tuo uusi tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät tosta ripsiprimerista! Kommentteja lukiessa ilmeisesti aika moni mun lisäksi on siitä tykännyt :) Vartalojogurtit on ihan superkivoja, kannattaa ehdottomasti testata sellaista jos tykkäät kevyemmistä koostumuksista vartalovoiteissa!

      Poista
  6. Ihania suosikkeja <3 Mielenkiintoni heräsi tuon ripsiprimerin kohdalla, täytyypä muistaa tuo seuraavalla kerralla essencea shoppaillessani! Myös C-vitamiiniseerumi sekä tuo kiiltosuihke kuulostaa hyviltä - jotenkin näin kevään kynnyksellä haluan ainakin itse myös kosmetiikkatuotteiltani sellaista tiettyä raikkautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli<3 :) Toi primer kannattaa kyllä testata eikä siinä montaa euroa menetä, jos et tykkääkään siitä :D Essence on just siitä niin kiva brändi, että tuotteet on niin edullisia että niitä voi aika huoletta ostaa. Mulla on ihan sama, kevään tullessa just se raikkaus ja keveys kosmetiikkatuotteissa on mulle tärkeetä :)

      Poista
  7. Tässä oli monta uutta tuotetta, jotka ovat mun ostoslistalla:NOAH; TBS:N jugurtti on saatava pianja tuon MuruMurun seerumin ostan kunhan edelliset loppuvat. Essencen primer on mullakin ollut jo toista vuotta käytössä ja tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippua kuulla! Ja jokaista noista voin tosiaan suositella lämpimästi<3 Toi primer on ilmeisesti aika monien suosikki, enkä yhtään ihmettele. Sitä tosin ihmettelen, miksi mulla meni näin kauan testata sitä :D Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

      Poista
  8. Tilasin hullareilta tuon kaktus saippuan ja jogurtin, joten toivottavasti olisivat hyvät :) Musta ne kuullosti niin kivoilta ja siellä ne oli niin hyvässä tarjouksessa, etten pystynyt ohittamaan sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tykkäät niistä! Hulluilta päiviltä löytyy kyllä aina ihan mahtavia tarjouksia<3

      Poista
  9. Oi, tosi mielenkiintoisia suosikkeja :) erityisesti toi essencen ripsipimer alkoi kiinnostamaan, pitääkin hankkia se testiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Toi on hintaansa nähden ihan superhyvä tuote<3 :)

      Poista
  10. Mä en ole ennen kuullut tuosta Murumurusta, mutta aion ehdottomasti testata tuota seerumia seuraavaksi! Mulla on ollut hakusessa kohtuuhintainen eläinkokeeton ja vegaaninen c-vitamiiniseerumi, jossa olisi tehokkaat ainesosat ja jonka saisi joko ostettua Suomesta tai tilattua tänne helposti. On tuntunut melko mahdottomalta tehtävältä, mutta tuo seerumi täyttää kaikki mun vaatimukset! Kiitos vinkistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan mahtavaa, jos toi olis just sellanen tuote mitä sä kaipaat! Toi on mulla ollut nyt ihan päivittäisessä käytössä enkä voi kuin kehua :) Toivottavasti seerumi on sulle mieluinen, jos sen itsellesi hankit<3

      Poista

Kiitos kommentista!