lauantai 9. maaliskuuta 2019

Mitä meikkejä otan mukaan rantalomalle?


Tänään aamulla lähti lentokone kohti Kanariansaarten Lanzarotea, jonne lähden mieheni kanssa viikoksi lomailemaan. Edellisestä ulkomaanmatkastani onkin jo 2,5 vuotta ja miehellä vielä pitempi aika, joten tekee todellakin hyvää meille kummallekin päästä viikoksi pois Suomesta ihan muihin maisemiin. Rantalomilla ei meikkaaminen ole todellakaan se olennaisin asia, mutta iltaisin esimerkiksi syömään lähtiessä tulen varmasti joskus haluamaan myös sitä meikkiä naamaani. Senpä takia niitä meikkejäkin tulee pakattua mukaan ja nyt halusinkin kertoa teille, mitkä meikkituotteet mukaani pääsevät! Pyrin ehdottomasti pääsemään lomilla mahdollisimman helpolla meikkivalintojeni suhteen, mutta ihan perinteisen arkimeikinkin tekeminen vaatii mulla yhden jos toisenkin tuotteen, eli ihan pelkällä ripsarilla ja kulmakynällä tästä reissusta ei selvitä vaan tarvitsen mukaani kaikki ne meikit, joita normaalistikin arkena käyttäisin.

*Tuote saatu blogin kautta


Meikkipohjaa varten nappaan mukaan The Ordinaryn High-Adherence Silicome Primerin sekä The Ordinaryn Coverage Foundationin. Tämä kaksikko toimii loistavasti keskenään ja näillä saa tehtyä hurjan kauniin, pysyvän ja peittävän meikkipohjan. Peiteaineen virkaa toimittaa Urban Decay All Nighter Concealer, joka on ehdoton luottotuotteeni - muita peiteaineita en edes harkinnut tämän tilalle, vaikka muutaman muunkin hyvän omistan. Puutereiden kohdalta valitsen mukaani sekä Paese SPF30 Powder* -kivipuuterin että RCMA:n Translucent Powder -irtopuuterin.


En ota mukaani yhtäkään erillistä poskipunaa, aurinkopuuteria tai highlighteria vaan ne kaikki löytyvät tästä theBalmin In theBalm Of Your Hand -paletista. Paletti sisältää kolme puuterista poskipunaa, mattaisen Bahama Mama aurinkopuuterin kasvojen varjostukseen sekä supersuositun Mary-Lou Manizer highlighterin. Tämän lisäksi paletista löytyy muutama yksittäinen luomivärinappi sekä kaksi voidemaista poskipunaa/huulipunaa, mutta niihin tuskin tulen koskemaan. Paletti on ihan superkätevä juurikin matkoille, sillä vaikka se on kooltaan ihan kunnon luomiväripaletin kokoinen, on se kuitenkin hurjan ohut. Multa löytyy tämän lisäksi toinenkin hieman vastaava paletti theBalmilta, mutta jostain syystä tämä on viime aikoina valikoitunut mukaani sitä enemmän.


Luomiväripaletikseni valitsin minkäpäs muunkaan kuin pannuprojektissani olevan Too Facedin Chocolate Barin. Totta puhuakseni en tiedä kuinka mulla tulee tämän koko pannuprojektini kanssa käymään, sillä jo nyt parin kuukauden jälkeen alan olla täysin kyllästynyt tähän palettiin. Matkalle tämä on kuitenkin hyvä valinta, sillä paletti sisältää kauniit perussävyt ja sopii niin arkisemman kuin juhlavammankin meikin luomiseen. Normaalisti olen kantanut mukanani hieman pienempää palettia, mutta hyvin tämäkin mukaan mahtuu. Yksi luomiväripaletti on ihan ehdoton enkä sen enempää mukaani ottaisi mistään hinnasta.


Luomiväriprimereita en tällä hetkellä omistakaan kuin yhden ja Urban Decay Eyeshadow Primer Potion on muutenkin suosikkini, eli se lähtisi mukaan todennäköisesti joka tapauksessa. Kulmatuotteista mukaani lähtee varma kaksikko, jota käytän muutenkin joka päivä meikatessani - Anastasia Beverly Hills Brow Wiz sekä samaisen brändin Brow Powder Duo. Ripsivärin pohjustajana toimii essencen volume booster lash primer ja ripsivärinä essence lash princess false lash effect mascara. Eyelineriksi nappasin mukaani NYX Vinyl Liquid Linerin.


Huulimeikkejä mietin pitkään, sillä halusin mukaan helppoja tuotteita, mutta kuitenkin itselleni mieluisia. Lopulta valitsin theBalmin Pretty Smart Lip Gloss GRRR!:n, Mirabellan Modern Matte Lipstickin sävyn Crimson sekä Make Up Factoryn Glossy Lip Stylon sävyssä Coral Pink*. Nämä ovat kaikki tällä hetkellä ihan mun suosikkeja ja kolmella eri sävyisellä huulimeikkituotteella pitäisi päästä jo aika pitkälle. Tuosta Make Up Factoryn punasta kuulette muuten myöhemmin vielä lisää!

Sellainen meikkikokoelma lähti siis mun mukaani. Olen ajastanut lomani ajaksi muutaman postauksen ja toivottavasti pääsen jossain välissä myös lukaisemaan teidän postauksianne. Kommenttehin vastailen sitten viimeistään reilun viikon päästä. Ihanaa viikonloppua kaikille ♥

Pakkaatteko te meikit mukaan myös lomamatkoille? :)

10 kommenttia:

  1. Toki meikkipussi matkaa lomalle mukaan mutta aika kevyenä :) Ihanaa lomaa ♥

    VastaaPoista
  2. Aika hyvän setin onnistuit pakkaamaan mukaan, ei mitään turhuuksia vaan kaikki tarpeellinen :). Ja hei sullahan näkyy jo yksi pannu tuossa paletissa, voitto! Mä yritän aina pakata matkoille mahdollisimman vähän meikkejä, mutta silti niitä kertyy aina liikaa. Mun lemppari matkustuspaletti on Persona Cosmeticsin Identity paletti, se on täydellinen reissuille. Ihanaa lomaa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosta yhdestä pannusta oon kyllä iloinen! Eikä varmasti mee enää kovin kauaa kun saan parista muustakin sävystä pannut näkyviin :) Mulla kertyy matkoille taas ihan liikaa vaatteita, vaikka meikkien ja muun kosmetiikan kanssa pystynkin pysymään "järjissäni".

      Piti googlata toi sun mainitsema paletti ja ymmärrän hyvin, miksi nappaat sen mukaan reissuille. Toihan on upea! Kiitos paljon<3

      Poista
  3. Ehdottomasti lähtee kyllä meikit mukaan Kanarialle, koska siellä iltaisin on asteet sen verran matalalla, ettei meikit tunnu ahdistavilta kasvoilla. Esimerkiksi viime syksynä Kyprokselle lähtiessä menin illat vain kevyellä kulmavärillä, volyymiripsillä ja jollain huulituotteella, koska siellä on iltaisinkin todella lämmin ja kostea, ettei tee mieli meikata. Mutta tosiaan Kanarialla tulee meikkailtua, koska noh iltaisin aina mennään syömään ja illat ovat sen verran viileämpiä ;) Todella hyvän ja helpon setin oot valinnut ja itse teen yleensä samoiten. Tällä hetkellä jos Kanaria olisi kohteena, niin mukaan valitsisin mun UD:n Beached paletin, koska ne sävyt on niin rantaa <3 Ihanaa lomailua ja muistahan nautiskella <3 Sun ig-soori on seurannassa ja kuumeilen täällä rantalomasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, illat on tosiaan sen verran viileitä ettei tee yhtään pahaa laittaa sitä meikkiä naamaan. Kuulostaa toi teidän Kyproksen ilmasto aika lailla samalta kuin Miamissa, sielläkin tuntui että naama alkaa sulaa, jos sitä meikkiä oli :D Mutta "pakko" mun silti oli siellä koittaa meikata aina välillä, nyt tuskin enää niin tekisin!

      UD:n Beached olisi kyllä ihan täydellinen paletti tänne tai minne vaan rantalomalle<3 Kiitos kovasti Kata :)

      Poista
  4. Jos tiedossa on lämpöä ja hikoilua, niin meikkipussini tulee koostumaan vain meikin alle sopivasta aurinkovoiteesta, primerista, meikkivoiteesta, puuterista, poskipunasta ja kulmatuotteista. No onhan jo siinäkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tossakin jo tosiaan ihan mukavasti tavaraa! Täällä ei onneksi oo niin lämmin, etteikö iltaisin voisi hyvin meikata vähän enemmänkin, kun ei oo enää pelkoa siitä hikoilusta :)

      Poista
  5. Olipas kiva postaus :) Mä yleensä otan ne samat meikit mukaan reissuihin, mitä käytän arkenakin kaikista eniten :) Mun perusarkimeikki on kuitenkin suht yksinkertainen, about 7-10tuotetta. Ilman meikkejä en lähtisi mihinkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasu! Meikit on tosiaan pakko ottaa mukaan, vaikken mä täällä ollessa oo meikannut kuin parina päivänä. En oo vaan jaksanut :D Tänään korjaan vahingon ja laitan kunnon meikit naamaan!

      Poista

Kiitos kommentista!