keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Anastasia Beverly Hills Luminous Foundation


Meikkivoide on yksi tärkeimmistä asioista meikissäni oli kyse sitten arki- tai juhlameikistä. Olen jo useamman vuoden suosinut puolipeittäviä tai täysin peittäviä meikkivoiteita, pääasiassa mattapinnan iholle jättäviä. Nyt viime aikoina olen kuitenkin innostunut yhä enemmän ja enemmän meikkipohjasta, joka on edes hitusen kuulas ja sen takia päätinkin hankkia itselleni Kicksiltä testiin Anastasia Beverly Hills Luminous Foundationin. Tilasin meikkivoiteen netistä ja valitsin sävyn 120W, joka osoittautui suureksi helpotuksekseni täydelliseksi omalle iholleni. En missään nimessä voi suositella ostamaan meikkivoidetta netistä, mikäli oikea sävy ei ole tiedossa, mutta ihme kyllä olen itse selvinnyt näistä nettiostoksista lähes aina onnellisella lopputuloksella. Nykyään googlaamalla löytyy todella hyviä swatch-kuvia, jotka auttavat monesti tuotekuvia paremmin hahmottamaan miltä sävy todellisuudessa näyttää. Tästä meikkivoiteesta on myynnissä huimat 50 eri sävyä, joten voisi ainakin toivoa, että jokaiselle ihonsävylle löytyisi sopiva sävy!

Anastasia Beverly Hillsin Luminous Foundation on Suomessa myynnissä Kicksissä, jossa sen hinta on 42,00 €.


Anastasia Beverly Hills Luminous Foundation lupaa puolipeittävää, hehkuvaa ja luonnollista lopputulosta. Meikkivoide on vegaaninen ja siitä on tosiaan myynnissä huimat 50 eri sävyä. Tuotekuvauksen mukaan meikkivoide häivyttää ihon pienet virheet ja tasoittaa sen sävyn ihoa kuivattamatta. Meikkivoide on myös vedenkestävä eikä se välttämättä tarvitse puuteria kiinnittyäkseen ja pysyäkseen paikoillaan. Olen testannut tätä meikkivoidetta nyt muutaman kerran erilaisten primerien ja kasvovoiteiden päällä. Meikkivoide peitti odotettua paremmin ja oli peittävyydeltään omiin tarpeisiini aivan riittävä. Kasvot jäivät tasaisen sävyisiksi ja meikkivoide jätti iholle hyvin maltillisen pienen hehkun. Itse tosin käytän aina puuteria meikkivoiteen kiinnittämiseen, joten irtopuuteri aika pitkälti söi sitä hehkua kasvoilta, muttei kuitenkaan tehnyt ihosta täysin mattaista.


Meikkivoide on nestemäistä ja koostumukseltaan melko juoksevaa ja kevyttä. Se levittyy kasvoille helposti ja nopeasti ja toimii hyvin sekä meikkivoidesiveltimen että -sienen kanssa. Kaikki meikkivoiteet eivät oman kokemukseni mukaan levity kasvoille kauniisti meikkivoidesiveltimellä, mutta tämä meikkivoide suoriutui siitäkin moitteetta. Meikkivoiteen ainut suuri miinus on kuitenkin se, että se kasautuu yllättävänkin herkästi ihon kuiviin kohtiin ja saa siten meikkipohjan näyttämään kaikkea muuta kuin kauniilta. Yllätyin tästä, sillä yleensä ne mattameikkivoiteetkaan eivät mulla nykyään enää saa kasvoilla olevia mahdollisia kuivia kohtia esille, mutta tämä sai. Mulla on tällä hetkellä taas ihoni kanssa menossa se vaihe, kun etsin kylmenevään loppusyksyyn parhaiten omalle iholleni sopivia tuotteita, joten ajoittaisia kuivia kohtia kasvoilla siis esiintyy eikä tämä meikkivoide selkeästi ole tällä hetkellä itselleni paras mahdollinen.


Oikeastaan mitään muuta huonoa en ole tästä löytänyt. Meikkivoide on riittoisaa ja pieni määrä riittää kauttaaltaan kasvoille. Luulen, että jätän tämän suosiolla odottamaan talven yli tulevaa kevättä ja kesää, sillä pidin siitä, miltä tämä kasvoillani näytti, jos ei oteta huomioon sitä kuivien kohtien korostumista. Kesällä mulla ei yleensä ikinä ole ihoni kanssa sellaisia ongelmia ja meikkivoide ehkä muutenkin ominaisuuksiensa puolesta sopii täysin peittäviä mattameikkivoiteita paremmin kesäkäyttöön. Tämän meikkivoiteen kokeilu antoi mulle ehdottomasti luottoa siihen, että voin huoletta myös jatkossa ostaa meikkivoiteita, jotka antavat kasvoille kuulaan ja heleän lopputuloksen, vaikken toki mattameikkivoiteistakaan ole vielä valmis luopumaan.

Onko tämä meikkivoide tuttu? Entä mitä meikkivoidetta te tällä hetkellä eniten suositte? :)

6 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea tästä arvostelu, kun itsekin olen tätä meikkivoidetta jo pitkään katsellut sillä silmällä. Harmi tosin tuo, että korostaa kuivia kohtia :/ Se tuntuu olevan monessa meikkivoiteessa ongelmana, mutta itse olen ongelman enemmän liittänyt juurikin mattameikkivoiteisiin. Muutoin kuulostaa kyllä hyvältä! Ja kiva että sävyvalinta osui myös oikeaan. Se on välillä niin tuskastuttavaa yrittää kuvien perusteella valikoida, että mikä voisi sopia itselle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis ainakin tällä hetkellä toi tuo tosi hyvin esiin ne ihon kuivat kohdat, ehdottomasti paremmin kuin monet mattameikkivoiteet :D Ja sehän tässä vähän hassua olikin! Voi toki olla, että oon onnistunut käyttämään liikaa esim. puuteria, mutta toisaalta samalla tavalla mä käytän sitä kaikkien muidenkin meikkivoiteiden kanssa. Joo siis meikkivoiteen sävyn valitseminen netistä on todella turhauttavaa ja aina on se pelko, että tulee täysin väärä sävy! Joskua muutama vuosi sitten pystyin lähes aina valitsemaan vaaleimman sävyn, mutta nyt kun sävyvalikoimat on monella meikkivoiteella laajentuneet hurjasti, on ne vaaleimmat monesti liian vaaleita mulle :D Näin kävi esim. Hudan Faux Filterin kanssa ja se onkin yksi ainoita meikkivoiteita, joissa oon netissä valinnut väärän sävyn!

      Poista
  2. Ei ole tuttu.

    Käytän Misshan BB:ta, jota sekoitan Laura Mercierin BB:hen, että se vähän kevenee. Ovat muuten tosi kiva combo yhdessä. Joskus käytän myös Jane Iredale Liquid Minerals värihelmipohjaa, jolla saa kivan luonnollisen lopputuloksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Misshan BB-voide on mulla edelleen testaamatta :D Tulee aina pieni pistos sydämeen, että ai niin.. Kun sä kommentoit jotain siihen liittyvää. Eikä sillä, tällä hetkellä mulla ei ole uudelle meikkivoiteelle/BB-voiteelle tarvettakaan, mutta kun ton haluan oikeasti testata niin jossain vaiheessa pitäisi oikeasti tarttua tuumasta toimeen ja hankkia se. Hyvältä kuulostaa sun meikkivoidevalinnat! :)

      Poista
  3. Ensinnäkin, mahtavaa että 50 eri meikkivoide sävystä löysit omasi! Itse tilaan aika riskillä myös usein ja haen tiettyjä sanoja tai numeroita noista meikkivoiteista. Mulla on nyt käytössä tosi edullisia meikkivoiteita, joten käytettyäni 1-2 tuosta varastosta pois haluaisin kokeilla YSL Double Wearia, tämä oli muuten kiinnostava mutta jos tavara jää jumiin kuiviin kohtiin voi tämä olla mulle huono tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo onneksi noissa meikkivoidevalinnoissa tietää aina sen, että pysytellään siellä vaaleimmassa päässä ja punapohjaiset voi unohtaa :D Se karsii aika paljon jo sävyjä pois! Double Wear on muuten ihan uskomaton meikkivoide. Mä ostin sitä testiin (tapojeni vastaisesti), kun mietin jonkin aikaa että olisin tehnyt itse häämeikin ensi kesänä itselleni ja halusin testata onko toi meikkivoide niin hyvä kuin kaikki kehuu ja siten mahdollisesti mun valintani myös häämeikkiin. No olihan se ihan mieletön<3 Mutta häämeikin mulle tekee kuitenkin ammattilainen, mä haluun sen päivän ajan saada olla kunnon prinsessa ilman mitään murheita meikin onnistumisesta :D

      Poista

Kiitos kommentista!