perjantai 13. marraskuuta 2020

Boxycharm | Marraskuu 2020


Tänään on aika avata marraskuun Boxycharm! Musta tuntuu, ettei mulla ollut tällä kertaa oikein minkäänlaisia ennakko-odotuksia boksin sisällön suhteen, sillä spoilerit, jotka olin boksin mahdollisesta sisällöstä nähnyt, eivät olleet sytyttäneet mitenkään turhan paljon. Boxycharm on kuitenkin onnistunut jo pitemmän aikaa yllättämään mut enemmän kuin positiivisesti, joten totta kai halusin uskoa ja toivoa, että tästäkin boksista löytyisi ihana kattaus kiinnostavia ja hyviä kosmetiikkatuotteita. Bokseihin saa joka kuukausi valita yhden tuotteen muutaman vaihtoehdon joukosta, mutten totta puhuen ollut marraskuun valinnoista kovin innoissani, mutta mitäs kaikkea boksistani sitten paljastui?


Sisältö näytti yllättävänkin hyvältä, vaikken usko että tästä missään vaiheessa nousee suosikkiboksini. Tällä kertaa boksista löytyi kaksi ihonhoitotuotetta - kasvonaamio ja seerumi. Niiden lisäksi boksissa oli kirkastava/väriä korjaava "peiteaine", kulmageeli ja kirsikkana kakun päällä Natasha Denonan luomiväripaletti. Kyseinen luomiväripaletti oli yksi boksin spoilereista ja iso osa tilaajista ilmeisesti sai sen itselleen. Multa löytyy entuudestaan yksi Natasha Denonan samankokoinen luomiväripaletti, joka on aivan loistava, mutta jotenkin en aluksi osannut olla tästä paletista kuvien perusteella kovin innostukseni. Miten kävi, muuttuiko mieli kun näin paletin luonnossa?


Itse asiassa muuttui! Tämä on siis Natasha Denonan Peak Palette, joka sisältää neljä mattaista ja yhden metallinhohtoisen sävyn. Nämä sävyt ovat kaikki Natasha Denonan muutamasta isommasta luomiväripaletista ja kokonaisuus on mielestäni todella kaunis ja erinomaisen hyvin syksyyn sopiva. Kuva hieman vääristää sävyjä, mutta antaa se kuitenkin aika hyvän käsityksen paletin väreistä. Eniten olen yllättäen taas innoissani tuosta paletin metallinhohtoisesta sävystä, joka toimii varmasti loistavasti liikkuvalla luomella, mutta  eiköhän tästä paletista muutkin sävyt tule pääsemään käyttöön. Vielä en ole luomilla ehtinyt näitä testaamaan, mutta swatchien perustella laatu vaikuttaisi lupaavalta. Ainoastaan paletin keskimmäinen ja tummin sävy swatchautui hieman heikommin, mutta lopullisen tuomion annan vasta, kun saan sen testattua luomilla. Natasha Denonan paletit ovat mun makuuni vähän turhan hintavia, mutta senpä takia näitä onkin ihana saada kauneusbokseista!
Hinta: noin $48,00.


Seuraavaksi esittelyyn pääsee itsellei täysin vieraan brändin Jecca Blacin Liquid Corrector 2.0, joka on koostumukseltaan nestemäinen ja sävyltään vaaleanpunainen ihon väriä tasoittava tuote. Tällä on tarkoitus sekä neutraloida ihon sävyä ja silmienalusten tummuutta. Lisäksi tuote kirkastaa sy-alueen ihoa ja jättää kauniin hehkun. Mä en ihan äkkiä välttämättä keksi tilannetta, missä olisin kokenut tarpeelliseksi lisätä vaaleanpunaista neutraloijaa kasvoilleni, mutta toisaalta eihän sitä tiedä miten se toimii ennen kuin kokeilee! Tämä ei kuitenkaan jaksa pahemmin innostaa, vaikka tuote toki itsessään saattaa olla ihan hurjan hyvä. Mulle normaalissa arjessa riittää kuitenkin ihan pelkkä peiteaine silmien alle, mutta eiköhän tällekin pidä silti antaa mahdollisuus.
Hinta: noin $15,00.


Volition Beautyn Snow Mushroom Water Serum oli ehdottomasti boksin arvokkain tuote. Seerumi sisältää jonkinlaista sieniuutetta (snow mushroom), jonka pitäisi tehokosteuttaa ihoa ja mm. häivyttää laajentuneita ihohuokosia. Tämä kyseinen sieniuute oli mulle itselleni ihan vieras tuttavuus, mutta pikainen googlailu kertoi, että tätä on verrattu esimerkiksi hyaluronihappoon, jonka kyky sitoa kosteutta on itsellenikin erittäin tuttu asia. Talvi tekee koko ajan tuloaan, joten kaikki extrakosteuttavat tuotteet ovat mulle erittäin tervetulleita! En aluksi ajatellut innostuvani tästä, sillä totta puhuen mulla on ihan älytön määrä seerumeita odottamassa testaamista, mutta tämä päätyi heti meikkipöydälleni muiden käytössä olevien ihonhoitotuotteiden joukkoon, sillä haluan korkata tämän mahdollisimma pian. 
Hinta: noin $62,00.


Benefitin Gimme Brow+ Volumizing Fiber Gel oli oma valintani boksiin. Tämän pystyi valitsemaan muutamassa eri sävyssä ja mututuntumalla valitsin itse sävyn 3. Kulmageeli sisältää pieniä kuituja, jotka saavat kulmat näyttämään runsaammilta ja haluaisin uskoa, että myös sävy olisi itselleni hyvä. Mulla on tällä hetkellä sen verran monta kulmageeliä avattuna, että tämä jää hetkeksi odottamaan käyttöönottoa, mutta Vadelmamurusia-blogista lukemieni kehujen jälkeen uskon, että tulen itsekin pitämään tästä tuotteesta! Valintaa tehdessä en innostunut yhdestäkään valittavana olevasta tuotteesta, mutta uskon tämän olleen ehdottomasti itselleni paras vaihtoehto. Myöskään joulukuun boksin valinnat eivät sytyttäneet, mutta toivottavasti sisältö muuten tulee olemaan hyvä!
Hinta: noin $24,00.


Viimeisenä vielä Yensan Pumpkin Turmeric 2-In-1 Radiance Polisihing Mask, joka on ihoa kosteuttava, silottava ja heleyttävä naamio. Naamion tulisi ilmeisesti myös kuoria ihoa ja sen vaikutusajaksi sanotaan vain 5-10 minuuttia, mikä on pelkästään positiivinen asia, sillä monet kasvonaamiothan vaativat sen 15-20 minuutin vaikutusajan. Yensa on tullut mulle tutuksi erään huuliöljyn tiimoilta, joka lensi mulla hyvin äkkiä roskiin vuotavan pakkauksen takia, mutta heidän ihonhoitotuotteitaan en muistaakseni ole aiemmin mistään boksista saanut. Toivottavasti naamio kosteuttaa riittävästi, sillä tällä hetkellä riittävän kosteuttavat tuotteet ovat sitä, mitä ihoni eniten kaipaa. Toki voin tämän tarvittaessa säästää vaikkapa ensi kesään, jos naamion tehot eivät tällä hetkellä riitä, mutta mielelläni ottaisin tämän käyttöön heti.
Hinta: noin $45,00 €.

En oikein tiedä miksi, mutta jotenkin mulle tuli tästä marraskuun Boxycharmista ennemminkin mieleen Ipsy Plus eikä Boxycharm. Brändi- ja tuotevalinnat ovat ehkä mun mielestäni enemmän Ipsyn tyyliä, mutta kokonaisuudessaan boksi oli joka tapauksessa hyvä. Ei tämä edelleenkään suosikkini ole, mutta oikeastaan vain yksi tuote oli sellainen, mikä ei loppujen lopuksi jaksanut innostaa. Arvoltaan marraskuun Boxycharm oli huimat $194,00 eli sen puoleen ei voi kyllä valittaa - enkä valitakaan.

Miltä sisältö näyttää, olisitteko olleet tyytyväisiä näihin tuotteisiin? :)

12 kommenttia:

  1. Olisin tykännyt kaikesta ;D mulla on käytössä Joe Blascolta vaaleanpunainen korostustuote/neutraloija silmien alle ja se kirkastaa hyvin. Mulla ei ole hirmu tummat silmänaluset mutta se pussin juonne on ja hieman tummuutta nenän pielessä. Mulle tuo siis voisi olla kokeilemisen arvoinen jos ei ole mitenkään hohtava tuote :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo hei toi neutraloijahan kuulostaa siis sittenkin ihan testaamisen arvoiselta :D Täytyy katsoa miten toimii omassa käytössä, kiva kun kerroit miten itse vastaavanlaista tuotetta käytät<3

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoinen boxi jälleen ihan kokonaisuudessaan! Mielenkiintoisia tuotteita oli tässä kyllä useita, mut mieleeni jäi vahvasti tuo nestemäinen ihoa tasoittava väri. Vaaleenpunanen sävy kuulostaa vähän hassulle, mut en teilais ideaa heti, voi toimiakin :)
    Etsin itselleni uutta kulmaväriä, kun sitä mitä oon vuosia käyttänyt, ei tehdä enää. Nyt siis niihinkin kiinnitän kovasti huomiota. Kävin muutama viikko sit ottamassa kulmien laminoinnin, kun se on kiinnostanut pitkään ja kesälläkin piti ottaa, mut aina ei ehdi käydä uusimassa, niin pitäs joku uusi kulmaväri, suti tms saada löydettyä :’) Mut se kulmien laminointi on ihan huikee! Jäin koukkuun ja uusi aika on toki jo varattu, mut silti välillä pitäs vähän saada kulmiin enemmän väriä, kun alkaa olla huoltoa vailla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt kun luin Tainan kommentin tossa ylempää niin en ehkä itsekään lähde enää tota vaaleanpunaista neutraloijaa teilaamaan :D Täytyy katsoa miten se toimii! Kulmien laminointia oon miettinyt itsekin, mutta toistaiseksi en oo saanut aikaiseksi. Just se ylläpito mietityttää ja kun saan tällä hetkellä ihan ok:n näköiset kulmat helposti jo kotona meikatessa niin en tiedä oonko valmis maksamaan pitkässä juoksussa siitä laminoinnista niin paljon kuin se maksaa :D Toivottavasti löyät jonkun kivan tuotteen, millä ylläpitää kulmien väriä laminointien välissä<3

      Poista
  3. Tuo benefitin tuotteesta just kans luin vadelmamurusia blogista ja ajattelin et tommosta voisi kokeilla vaikka oon aika kulmakynä ihminen enkä geelejä tai vastaavia ole ikinä käyttänyt. Hyvä valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin geeli on yleensä pelkkä lisä muiden kulmatuotteiden jälkeen, mutta tokihan monet noi toimii kivasti myös yksinään! Tää varsinkin voisi olla sellainen, jos tossa kerran on niitä pieniä kuituja myös joukossa :)

      Poista
  4. Oi, toivottavasti tykästyt myös tuohon Benefitin kulmageeliin! :) Mä odottelen tällä hetkellä että saan nyt käytössä olevan Il Makiagen geelin loppumaan ja pääsen palaamaan tuohon :D Se on niin ihanan tuuheuttava! Joskin levittäessä kannattaa olla hieman varovainen, ettei niitä kuituja jää oudosti pystyyn :D

    Pari kertaa piti tuon seerumin nimi lukea, että oliko se oikeasti sieniseerumi :D Mutta kieltämättä tuon sun kirjoittaman esittelyn perusteella sekin vaikuttaa aika mielenkiintoiselta! Enpä ole koskaan tuollaisesta ainesosasta kuullutkaan. Natasha Denonan luomiväripaletissa on tosi nätit sävyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä ihan täydelliseltä toi Benefitin kulmageeli! Ja hyvä kun varoitit, täytyy olla tarkkana noiden kuitujen kanssa :D En tiedä itse asiassa oonko koskaan käyttänyt tollasta kuituja sisältävää kulmageeliä, mutta nyt pääsen sellaistakin kokeilemaan :)

      Hahah, joo toi oli mullekin ihan uusi tuttavuus enkä oo vastaavasta aiemmin kuullut :D Tuotekuvaus kuitenkin vaikutti tosi lupaavalta ja oon pariin otteeseen sitä seerumia jo kokeillutkin! Toi paletti on kaunis, mutta aika suolaisen hintainen ollakseen vain viiden sävyn paletti :)

      Poista
  5. Eikä miten ihana boksi! Olisinpa ollu tosi tyytyväinen koko sisältöön 😍 Natasha Denona paletit on ihania vaikka kyllä aivan ylihintaisia!! Ja tuo sieniuute seerumi vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Enpä ole ennen kuullut sieniuutteesta😮

    Mä en käsitä taas näitä boksien toimitusaikoja. Sä sait jo marraskuun boksin. Itse en ole saanut vielä kumpaakaan lokakuun bokseista vaikka ne on planet expressiltä lähetetty jo yli kk sitten. Marraskuun boxycharm ei ole vielä varastolle edes saapunut. Että en tiedä miksi ne lähettää näitä bokseja niin eri aikaan tilaajille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkään en ihan heti maksaisi tollasia summia vain viiden sävyn paleteista, vaikka toisaalta ne Natasha Denonan suuremmat paletit onkin tosi upeita ja niitä kuolaan aina välillä :D Onneksi paletteja löytyy jo ihan riittävästi enkä saa mitenkään siis edes perusteltua itselleni syytä hankkia sellaista. Seerumi vaikutti tosi hyvältä, mullekin toi oli ihan uusi tuttavuus!

      Mä käytän nykyään nopeampia toimitusvaihtoehtoja, vaikka ne maltaita maksaakin. En jaksanut sitä odottelua ja epätietoisuutta siitä missä paketit menee. Mutta siis joo toi on ärsyttävää, kun Boxycharm ja Ipsy lähettää niitä paketteja niin eri aikaan! Mähän sain 2-3 kuukauden ajan Ipsyt aina tosi myöhään, mutta nyt tässä kuussa taas se tuli tosi nopeesti. Planet Express vaan ei jostain syystä ikinä ilmoittanut niiden pakettien saapumisesta, kun aiemmin oon aina saanut sähköpostin uudesta paketista. Toivottavasti saisit pian sun paketit<3

      Poista
  6. Tiiätkös, miulla oli tismalleen sama sisältö valintatuotetta myöten :D
    Oma boksi tuli yllättävän nopeasti, kun otin sen halvimman toimituksen (sunnuntaina 22.11 oli illalla Suomessa ja sain sen tänään 25.pv).

    Miulle muuten tuli nyt ainakin tieto saapuneesta paketista myös sähköpostiin, kun add on tuote sinne tipahti. Itseasiassa viestissä näkyi myös valokuva paketista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näytti joo olevan, kävin jokin aika sitten lukemassa sun postauksen! :) Oho, tuli tosiaan nopeasti sulle toi boksi. Mun kokemusten mukaan siinä edullisemmassa vaihtoehdossa saa aina odotella ties kuinka pitkään! Sen takia vaihdoinkin nopeempaan toimitukseen, mutta nyt täytyy ehkä taas alkaa harkita, josko säästäisi ja käyttäisi noita halvempia vaihtoehtoja :D Okei hyvä tietää, toivottavasti jatkossa tulisikin aina se sähköposti-ilmoitukset!

      Poista

Kiitos kommentista!